Ahdistusta ahdistusta...

Romahdan kohta...

Olemme 40-50v välillä oleva pariskunta. Yhteiseloa 20 vuotta takana. Lapsia kaksi.
Olen miettinyt ajoittain eroa ja elämää yleensä toisen lapsen odotusajasta lähtien, noin 10 vuotta. Ajoittain asian ottanut siipan kanssa puheeksi, yritetty taas, mutta minä en vaan tyydy kuulemma mihinkään.
Pari vuotta sitten minulla oli vaikea kriisi, hain mielihyvää peleistä ja sainkin aikaan jonkin verran velkaa. Sitä kadun ikuisesti, sitä kannan mukanani aina. Asiat kyllä selvisi, en tiedä itkikö mies sitä, että minulla oli paha olla ja ajauduin siihen, vai siitä, että rahaa menee nyt jonkin aikaa enemmän velkojeni maksuun. Itse ne maksan kyllä ja olen työssä käyvä, mutta olisihan se raha tietysti mukava käyttää muuhunkin, yhteiseen hyvään ja lapsiin. Hyvin kuitenkin pärjäillään nytkin.
Olisin silloin jo halunnut erota, mutta mies vetosi siihen, että silloinhan hän joutuisi luopumaan kaikesta, mitä on yhdessä rakennettu, eikä hänellä olisi siihen yksin varaa.
No päätettiin yrittää vielä, mutta tilanne ajautuu valitettavasti aina samaan umpikujaan. Minä en vain yksinkertaisesti enää halua/ jaksa yrittää. MInulla on menneisyydessäni ollut asioita , jotka ovat vaikuttaneet minun itsetuntooni ja seksuaalisuuteeni. Nyt kaiken kukkuraksi oma terveyteni alkaa rakoilemaan.
Sain taas tuta, että minä en vain tyydy mihinkään, kun asiasta aloin keskustelemaan, kun ahdisti taas niin paljon, ettei pysty hengittämään. Minun pitäisi kertoa hänelle mitä hänen tulisi tehdä, jotta minä olisin onnellinen. Kysyin, että onko hän onnellinen...no ei tietenkään ole, mutta ei kuitenkaan asian eteen ole mitään tehnyt??? Hei haloo, miksi hän vaan ajelehtii elämän virrassa pitämättä huolta itsestään ja omasta onnestaan. Jokaisen ihmisen onnellisuus on omasta itsestä kiinni.
Minä taidan aloittaa sen oman itseni etsimisen tässä ja nyt. Lapset ovat jo sen verran isoja, että ymmärtävät toivottavasti, että äiti on myös muuta kuin vain äiti.

7

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • icky

      Tekstistä ei käy mistään kohtaa selville miksi et ole onnellinen miehesi kanssa. Selville tuli miksi sinä olet onneton. Mulle tulee mieleen että kuvittelet miehesi oöevan sinun onnesta vastuussa. Et voi koskaan ulkoistaa onnellisuuttasi.

    • ap.

      Kyllähän minä kirjoitin, että jokainen on vastuussa omasta onnestaan.
      Syitä siihen, että miksi minä en ole onnellinen, oman elämän hallinnan puute, arvostuksen ja hyväksynnän puute. Jos toista rakastaa, hyväksyy myös asioita. Ehkäpä minunkin puoleltani rakkaus on loppunut. Tunteita ei vain ole. Syyllisyys, mitä koen tunteiden puuttumisesta on hyvin raskasta. Olen tehnyt sen virheen, että olen uhrautunut, enkä arvostanut itseäni sen vertaa, että minullakin on oikeus hyvään oloon ja läheisyyteen ja tyydyttävään seksiin.

    • Kirjoitat niin, että minusta sinun pitäisi lähteä liitosta. Kokea se mitä on olla yksin ja itsenäinen. Mutta muista liika yksinäisyys ei myöskään ole hyväksi. Sekä se kulunut totuus onko se ruoho vihreämpää aidan toisellapuolen?

    • BEM

      Voi venäjä. Taas näitä miulla on oikeus omiin tunteisiini juttuja. On iskenyt kriisi ja arvellaan, että se paranee, kun ottaa miehestä eron. Voi parantuakin hetkeksi tai sitten se vaan siirtyy äidiltä lapsille, kun koko perhe kipuilee eroa ja uusia kumppaneita yms.

      Kokeile ensin vaihtaa työpaikkaa tai mene laskuvarjohyppykurssille. Harkitse sitten eroa.

    • kaksi turoa

      "Olisin silloin jo halunnut erota, mutta mies vetosi siihen, että silloinhan hän joutuisi luopumaan kaikesta, mitä on yhdessä rakennettu, eikä hänellä olisi siihen yksin varaa."

      Mies on kanssasi siis vain oman aineellisen hyvinvointinsa takia! Ja sinä vielä tuon lauseen jälkeen jäit suhteeseen?! Itse en tuollaisen syyn takia olisi suhteessa.. jos mies sanoisi vaikka rakastavansa täydestä sydämestään, niin sitten kyllä, mutta siis tuollaisen syyn takia haluaa olla kanssasi.. hei haloo itsellesi!!!

      Et sinäkään vaikuta rakastavan miestä, niin miksi edes olet hänen kanssaan?

      • miesvm_1967x

        Olipa muuten hyvä huomio! Plussa!


      • crisse sata
        miesvm_1967x kirjoitti:

        Olipa muuten hyvä huomio! Plussa!

        Pas.kat oli, narsistimulkeron ilmaisu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2793
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2370
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2150
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1934
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1786
    6. 141
      1762
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1757
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1501
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe