Aloitan ihan alusta. Menin nuorena naimisiin täysin kokemattomana. Sitten tuli se halu kokea vielä elämässä jotain muutakin. Lähdin maistamaan ruohoa aidan toiselta puolen ja se maistui hyvälle. Huomasin, että seksi kotona oli aika ankeaa ja kaavamaista. Puhuin siitä miehelleni, joka ei osannut käyttää mielikuvitusta yhtään. No loppujen lopuksi ei sitten synkannut mikään muukaan. Onneksi ei ollut lapsia, ero oli helppo. Riittävästi mielestäni elämää nähneenä tapasin nykyisen mieheni, jonka kanssa synkkasi kaikki ja seksi oli elämäni parasta. Päätin, ettei minun koskaan tarvitse enään kurkkia aidan toiselle puolen. Rakensimme perhettä ja teimme kolme ihanaa lasta. Elämä sujui ihan ok 28 vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Iskikö nyt sitten 40-kriisi. Tuli halu ottaa itselle omaa aikaa, harrastaa liikuntaa ja tavata omia ystäviä. Hyvältä tuntui saada vielä ihailua muiltakin miehiltä ravintoloissa ja hyvältä tuntui sanoa, että kotona oottaa minua oma ihana mies...ei kiitos! Muilla miehillä ei olisi ollut tarjota mitään, mitä en saisi kotoa. Tiesin itseni onnekkaaksi, muuta jotenkin kuitenkin päässä surisi ajatus elämän lyhyydestä tms ja sitten työn merkeissä tutustuin pikkuhiljaa erääseen mieheen ja hänen ajatuksiinsa. Tapahtui ihastuminen. Päätä huumasi ja sydäntä tykytti odotus hänen tapaamisestaan. Löylyä lisäsi mieheni puheet siitä, että elämästä pitää osata ottaa kaikki irti. Aivan kuin hän olisi vihjannut ja antanut lupaa minun kokea jotain muutakin. Joskus saattoi sen vähän huumorilla sanoa ääneenkin. Luulen, että hänelläkin on ollut suhteita. Silloin kun lapset olivat pieniä ei seksi ollut minulle silloin tärkeää. Ja laiminlöin tavallaan parisuhteemme. Silloin meillä oli riitoja asiasta. Hän ei ole niistä kertonut enkä minäkään ole tästä. Ehkä olisi pitänyt. Tämä suhteeni vieraaseen mieheen eteni hitaasti ja varkain. Päädyimme sänkyyn. Se antoi uutta virtaa myös kotioloihin. Kaikki oli ihanaa. Suhde jatkui melkein vuoden ja syveni entisestään. Viihdyimme yhdessä ja halusimme viettää aikaa noin muutenkin toistemme seurassa. Tämä vieras mies on myös naimisissa, mutta tiedän hänen olevan aikamoinen naistenmies. Hän on pettänyt vaimoaan myös usein aiemmin ennen minua. Se on pitänyt minulla tässä suhteessa onneksi jarruja päällä. Tiesin olevani vain suhde ja valloitus. Korvike hänelle siitä, mikä hänen omasta parisuhteessaan puuttui. Nyt aikaa on kulunut jo kaksi vuotta. Hän on tunnustanut rakastavansa minua ja jollain lailla sen uskonkin. Ne hetket ja muutamat viikonloput, jotka olen viettänyt hänen kanssaan, tuntuvat täydellisiltä. Enään seksi ei enään maistu oman mieheni kanssa, vaikka rakastankin häntä. Kaipaan mieheltäni hellyyttä nyt enemmän kuin aikaisemmin, koska tämä salainen mieheni on hyvin hellä ja huomioonottava. Mieheni on varmaan yhtä hellä kuin aiemminkin, mutta minä olen muuttunut. Se ei riitä minulle enään. Kaikki on periaatteessa kotona varmaan keskivertoperhettä paremmin ja tiedän, että omat ongelmat ja uudet ongelmat olisivat tämän uudenkin miehen kanssa parisuhteessa. Luulen, että hän on nyt samanlaisessa tilanteessa, kun minä silloin 28 vuotiaana. Hän on rakastunut minuun ja olen hänelle se täydellinen puoliso nyt tällähetkellä. Tiedän, että jos olisimme yhdessä. Liittomme tulisi olla avoin, koska hän todennäköisesti jossain vaiheessa liittoamme haluaisi tehdä taas uusia valoituksia ja saada säpinää arkipäivään. Ja miksen myös minäkin. En ole enään naivi tai mustasukkainen, jos vain tietäisin olevani se hänen rakkautensa. Olen rakastunut häneen!
En tiedä mihin ajaudumme. Meillä molemmilla on perhe ja lapset. Tunnemme vastuumme ja haluamme pitää lupauksemme puolisoitamme kohtaan ja elää elämää puolisoidemme kanssa. Paljon on yhteistä ja kaunista ja rakkautta myös perheissämme. Olemme ehkä liian onnekkaita tai sitten onnettomia, että elämässämme kohdalle osuu kaksi rakkautta. En tiedä, kuinka sitten käy, jos jäämme tästä kiinni. Silloin kortit jaetaan uudestaan. Paljon tuskaa ja kipua tiedossa. Mutta nyt olemme jumissa emme pääse suuntaan emmekä toiseen. Eläminen tässä osittaisessa valheessakaan ei ole hyväksi.
En tiedä mihin ajaudumme. Meillä molemmilla on perhe ja lapset. Tunnemme vastuumme ja haluamme pitää lupauksemme puolisoitamme kohtaan ja elää elämää puolisoidemme kanssa. Paljon on yhteistä ja kaunista ja rakkautta myös perheissämme. Olemme ehkä liian onnekkaita tai sitten onnettomia, että elämässämme kohdalle osuu kaksi rakkautta. En tiedä, kuinka sitten käy, jos jäämme tästä kiinni. Silloin kortit jaetaan uudestaan. Paljon tuskaa ja kipua tiedossa. Mutta nyt olemme jumissa emme pääse suuntaan emmekä toiseen. Eläminen tässä osittaisessa valheessakaan ei ole hyväksi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin...Kommentoikaa, mitä ajatusta herätti ja kuinka toimisitte tai olisitte tehneet?
Kappalejaolla saisi ikävystyttävästäkin tekstistä hieman luettavampaa.
"Tunnemme vastuumme ja haluamme pitää lupauksemme puolisoitamme kohtaan ja elää elämää puolisoidemme kanssa."
Jatka samaa rataa, kun kerran olet puolisollesi luvanut pettää häntä, ja elää elämääsi toisen kanssa.
Lue viimeisen kappaleesi 2-4 lause. Siinä on sinänsä yksi vastaus. Itse en ole vastaavassa tilanteessa ollut, joten en sikäli osaa ketään neuvoa.
Ihan samoja juttuja tässä on koettu. Olen pettänyt miestäni kymmeniä kertoja, mutten vielä koskaan jäänyt kiinni. Luulen että hänellä on ollut omat juttunsa mutta en oikeastaan välitä. Vielä ollaan yhdessä vaikka ruoho aidan toisella puolella on niiiin vihreää, että joskus ihan pahaa tekee. Olen kuitenkin miettinyt, mitä sitten jos jään kiinni; haluanko oikeasti että perhe hajoaa? Mikä on tärkeintä elämässä? Onko minulla vielä oikeus elää " omaa" elämää vai menikö se lasten syntymän myötä? Miksi oikeastaan jatkamme? Näitä asioita ei kukaan muu voi tulla kertomaan eikä liioin tuomitsemaan tekemisistä. Sinä itse päätät, ja minä myös. Tsemppiä joka tapauksessa!
Ihana, että on naisia jotka eivät ole liian tuomitsevia. Miehenä voin sanoa että pitkässä se ruoho on todellakin vihreämpää toisella puolella. Oma nainen ei enää kiihota ja säkypuuhat ovat tylsistyneetrutiineiksi. Jokainen nainen koskettaa miestä eri tavalla.