on pelkkä astinlauta sellaisen laittomuuden harjoittamiselle, minkä estämiseksi systeemin tulisi olla rakennettu.
- Työsuojelupäälliköiksi valitaan pelkkiä perseennuolijoita ja työsuojeluvaltuutetuiksi arkoja hissukoita. Kaikesta todellisesta vaietaan ja hyssytellään, ettei niistä koituisi kuluja työnantajalle. Homman todellinen juoni on ongelmien piilotteleminen ja valehtelu ylöspäin

Vastaukset 3
Vanhimmat
Edellä olevan lisäksi luottamusmiehiksi valitaan ylimmän johdon nuoleskelijoita, koska siltä paikalta pääsee nuoleskelemalla ponnahtamaan itse ylimpään johtoon.
Onneksi on poikkeuksiakin.
Silloin kun vaalit lähestyy niin nämä pomojen peennuolija työsuojeluehdokkaat käyvät mielinkieli kamppanjaansa.Toivottavasti lukevat nämä terveiset.
Siinä vaiheessa, kun jotakin on tapahtunut niin vastuunkantajia ei löydy mistään. Joudut kärsimään itse nahoissasi. Pahimmassa tapauksessa sinulle tullaan sanomaan, että sinun itsesi olisi tullut huomata epäkohta. Paska valuu alaspäin.
- Nämä työsuojelupellet saavat vieläpä kunniamerkin rintaan itsenäisyyspäivänä. En tajua ansioita.