Askola: Hyvä että k:n jäsenyys tietoinen valinta

Piispa Irja Askola sanoi haastattelussa, että on hyvä asia että kirkon jäsenyys on nykyään yhä enemmän tietoinen valinta, eikä sosiaalinen pakko tyyllin, jos aioit olla hyvä, arvostettu opettaja tai poliisi, tai jopa opettaja tai poliisi ylipäänsä ainakin pienellä paikkakunnalla jopa tänäkin päivänä, niin parasta on kuulua kirkkoon. Painetta tulee myös sukulaislta - mitä vanhempia he ovat sitä todennäköisemmin.

Mutta jos Askola on aikuisten oikeesti tuota mieltä, niin miksi hän ei esittänyt raamatun/kristinuskon kastekäsityksenkin vastaisesta vauvakasteesta ja vauvajäsenyydestä luopumista?

Siksi että se on kirkolle suorastaan elämän ja kuoleman kysymys. (Ja ehkä siksi että hän ei omien sanojensa mukaan ole niin radikaali ja rohkea kuin pitäisi olla, vaikka häntä liian radikaaliksi ja liberaaliksi monet haukkuvatkin mm. hänen homokantojensa takia.)
180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Askola pitää hyvänä, että tiedetään ketkä eivät pokkuroi kirkolle ja estetään heidän pääsynsä kuntien ja valtion tehtäviin ja virkoihin. Kirkolla on lonkeronsa syvällä yhteiskunnassa ja ne lonkerot haisevat korruptiolle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


a.matsoni kirjoitti:

Piispa Irja Askola sanoi haastattelussa, että on hyvä asia että kirkon jäsenyys on nykyään yhä enemmän tietoinen valinta, eikä sosiaalinen pakko tyyllin, jos aioit olla hyvä, arvostettu opettaja tai poliisi, tai jopa opettaja tai poliisi ylipäänsä ainakin pienellä paikkakunnalla jopa tänäkin päivänä, niin parasta on kuulua kirkkoon. Painetta tulee myös sukulaislta - mitä vanhempia he ovat sitä todennäköisemmin.

Mutta jos Askola on aikuisten oikeesti tuota mieltä, niin miksi hän ei esittänyt raamatun/kristinuskon kastekäsityksenkin vastaisesta vauvakasteesta ja vauvajäsenyydestä luopumista?

Siksi että se on kirkolle suorastaan elämän ja kuoleman kysymys. (Ja ehkä siksi että hän ei omien sanojensa mukaan ole niin radikaali ja rohkea kuin pitäisi olla, vaikka häntä liian radikaaliksi ja liberaaliksi monet haukkuvatkin mm. hänen homokantojensa takia.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu