Romanian ”Beetlehemissä” löysimme Jeesukselle rakkaat lapset

Tämä sinun pitää lukea.


20.12.2014 7.00 | Pasi Turunen

Ensimmäistä Joulun Lapsi –matkaani Romaniaan on nyt takana muutama päivä. Miten tätä kaikkea voisi kuvailla? ”Ei edes puoltakaan oltu minulle kerrottu”, sanoi Saban kuningatar nähtyään viimein itse Salomon loiston. Näin joudun toteamaan nähtyäni itse Euroopan köyhimpien lasten kurjuuden Romanian kylissä. Mutta sama koskee sitä iloa ja toivoa, jonka olen saanut nähdä syttyvän lasten silmiin heidän saadessaan tämän ankeuden keskellä kokea hetkisen kappale taivasta Joulun Lapsi –paketin ja evankeliumikirjasen muodossa.

Vasluin läänissä lähellä Moldovan rajaa olemme liikkuneet tämän alueen eräillä kaikkein köyhimmillä alueilla. Tämä on ollut tunteiden vuoristorataa, jossa Euroopan köyhimmän alueen todellisuus on tullut vastaan niin lasten ilossa kuin heidän elämänsä olosuhteissa.
Lasten ilo ja arki

Olemme vierailleet kouluissa ja päiväkodeissa. Jokaisessa luokassa on kerrottu Jumalan suurimmasta lahjasta ja muistutettu miksi joulu on suuri juhla: Koska Jumala antoi suurimman lahjan, Poikansa, Jeesuksen. Kymmenien lasten ihastuneet huudot ovat täyttäneet nämä luokkahuoneet heidän avatessaan suomalaisten ystävien rakkaudella valmistamia lahjapaketteja. Minut, jäyhän suomalaisen, yllätti ja sulatti täysin kun eräs lahjan saanut pikkutyttö paketin avattuaan kapsahti iloisena kaulaani ja antoi kiitoksena hellän suukon poskelleni. Ei se suukko minulle kuulunut, vaan paketin lähettäjälle.

Se suukko lämmitti kutienkin sydäntä, kun lähdimme koululta viemään lahjoja alueen perheille. Ajoimme jonnekin käsittämättömän mutaliejun keskelle. Auto oli jätettävä matkan päähän ja lopputaival tehtävä jalkaisin ylämäkeen liukkaassa ja syvässä mudassa. Ympärillä oli hökkeliasuntoja, jollaisia on vaikea kuvailla. Kanoja, heinäpaaleja, talveksi varastoituja maissintähkiä ja loputtomasti mutaa.

Jonkun matkaa mäelle kavutessani, koko ajan toivoen, etten vain liukastu, käännyin katsomaan taakseni. Joku oli huomannut, että yksi lapsista, jolle olimme edellisessä koulussa antaneet paketin lähestyi mutaliejuista mäkeä. Yhtäkkiä tajusin, että Joulun Lapsi –paketti sylissään hymyilevänä lähestyvä tyttö oli sama, joka oli antanut hellän suukon poskelleni koulussa. Silloin jotain meni tuhansiksi pirstaleiksi sydämessäni. Tänne mutaliejun ja hökkeleiden keskellekö hän tulee? Täälläkö hän asuu? Kuinka täällä voi asua kukaan? Saatikka lapsi.

Joulun Lapsi –paketin antama ilo ei ollut hälvennyt tytön kasvoilta hänen kiiruhtaessaan kotiinsa ja hymyillessään meille iloisesti.
Ne köyhät kodit
Jatkoa lue täältä.

http://www.patmos.fi/arkisto/964/romanian_beetlehemissa_loysimme_jeesukselle_rakkaat_lapset
1893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ne köyhät kodit

Olemme vierailleet usean perheen luona heidän kodeissaan. Pienessä maalattiaisessa huoneessa, jossa eräässäkin katto oli niin matalalla, että mahduin tuskin seisomaan suorassa. Nurkassa ruosteinen hella pitämässä pois kylmän, joka tulvii sisään seinässä olevasta reiästä, joka on peitetty jollakin vaatteella. Siinä pitäisi kait olla ikkuna. Viereisessä huoneessa röhkii iso sika. Ulkona haukkuvat koirat, kiekuvat kukot ja laiha hevonen syö jotain. Kun uuniin sytytetään tuli huoneen lämmittämiseksi savu ei tule ulos savupiipusta. Sellaista ei ole. Se tulee hetkisen päästä sinisenä ikkunoista ja ovista. Heille se on koti, ainoa sellainen.

Sen kodin vuoteella istuu monta lasta, joiden ilme kirkastuu – matkatoverini Markku Vuorisen sanoja lainatakseni – kuin he näkisivät enkelin taivaasta laskeutuvan maan päälle, kun he saavat syliinsä suomalaisten valmistamat lahjapaketit. Hetken tässä kodissa on Beetlehemin riemu. Heille kerrotaan evankeliumia Vapahtajasta, joka kerran syntyi juuri tällaisiin oloihin. Siksi annamme lahjoja. Kertoaksemme, että Hän rakastaa näitä lapsia – Hän, joka oli rikas tuli köyhäksi heidän tähtensä.

Äänestä
  • ....

    Äänestä

Katsokaamme totuutta suoraan silmiin.

Äänestä
  • ...

    Äänestä

Kylmä psykopaatti pitää ihmisen olla jos ei lasten hätä kosketa.

Äänestä

Kärsiikö lukea?

Äänestä

Luitko artikkelin?

Äänestä

:::

Äänestä

jdhd

Äänestä

On se kumma, kun ei EU puutu tilanteeseen millään tavalla. Kaikkeen muuhun roskaan menee rahaa, mutta eipäs vain tällaiseen selvään kurjuuteen!

Äänestä
  • Romania on EU-maa. Muut hyvinvointivaltiot voisivat pakottaa Romanian toimiin, mikäli haluaisivat. Halut on ihan muualla, ei köyhyydessä ja kurjuudessa ja kärsivissä ihmisissä.
    Kuinka se kurkkujen käyryyskin meni edelle Romanian köyhistä.

    Äänestä

Selvä raportti.

Äänestä

Hyvä Pasi kun menit mukaan.

Äänestä

Siittäjiä ei Romania ota töihin, ei anna avustuksia, eikä ota romanilapsia kouluunkaan. Mitä sinä sitten tekisit?

Äänestä

Tahallista on valtiolta pitää kansalaisiaan eläiminä.

Äänestä

fhsgdfhs

Äänestä

urytur

Äänestä

Tuliko uutta asiaa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ole hyvä-lue kirjoitti:

Tämä sinun pitää lukea.


20.12.2014 7.00 | Pasi Turunen

Ensimmäistä Joulun Lapsi –matkaani Romaniaan on nyt takana muutama päivä. Miten tätä kaikkea voisi kuvailla? ”Ei edes puoltakaan oltu minulle kerrottu”, sanoi Saban kuningatar nähtyään viimein itse Salomon loiston. Näin joudun toteamaan nähtyäni itse Euroopan köyhimpien lasten kurjuuden Romanian kylissä. Mutta sama koskee sitä iloa ja toivoa, jonka olen saanut nähdä syttyvän lasten silmiin heidän saadessaan tämän ankeuden keskellä kokea hetkisen kappale taivasta Joulun Lapsi –paketin ja evankeliumikirjasen muodossa.

Vasluin läänissä lähellä Moldovan rajaa olemme liikkuneet tämän alueen eräillä kaikkein köyhimmillä alueilla. Tämä on ollut tunteiden vuoristorataa, jossa Euroopan köyhimmän alueen todellisuus on tullut vastaan niin lasten ilossa kuin heidän elämänsä olosuhteissa.
Lasten ilo ja arki

Olemme vierailleet kouluissa ja päiväkodeissa. Jokaisessa luokassa on kerrottu Jumalan suurimmasta lahjasta ja muistutettu miksi joulu on suuri juhla: Koska Jumala antoi suurimman lahjan, Poikansa, Jeesuksen. Kymmenien lasten ihastuneet huudot ovat täyttäneet nämä luokkahuoneet heidän avatessaan suomalaisten ystävien rakkaudella valmistamia lahjapaketteja. Minut, jäyhän suomalaisen, yllätti ja sulatti täysin kun eräs lahjan saanut pikkutyttö paketin avattuaan kapsahti iloisena kaulaani ja antoi kiitoksena hellän suukon poskelleni. Ei se suukko minulle kuulunut, vaan paketin lähettäjälle.

Se suukko lämmitti kutienkin sydäntä, kun lähdimme koululta viemään lahjoja alueen perheille. Ajoimme jonnekin käsittämättömän mutaliejun keskelle. Auto oli jätettävä matkan päähän ja lopputaival tehtävä jalkaisin ylämäkeen liukkaassa ja syvässä mudassa. Ympärillä oli hökkeliasuntoja, jollaisia on vaikea kuvailla. Kanoja, heinäpaaleja, talveksi varastoituja maissintähkiä ja loputtomasti mutaa.

Jonkun matkaa mäelle kavutessani, koko ajan toivoen, etten vain liukastu, käännyin katsomaan taakseni. Joku oli huomannut, että yksi lapsista, jolle olimme edellisessä koulussa antaneet paketin lähestyi mutaliejuista mäkeä. Yhtäkkiä tajusin, että Joulun Lapsi –paketti sylissään hymyilevänä lähestyvä tyttö oli sama, joka oli antanut hellän suukon poskelleni koulussa. Silloin jotain meni tuhansiksi pirstaleiksi sydämessäni. Tänne mutaliejun ja hökkeleiden keskellekö hän tulee? Täälläkö hän asuu? Kuinka täällä voi asua kukaan? Saatikka lapsi.

Joulun Lapsi –paketin antama ilo ei ollut hälvennyt tytön kasvoilta hänen kiiruhtaessaan kotiinsa ja hymyillessään meille iloisesti.
Ne köyhät kodit
Jatkoa lue täältä.

http://www.patmos.fi/arkisto/964/romanian_beetlehemissa_loysimme_jeesukselle_rakkaat_lapset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu