Kuka tunnettu historian henkilö sanoi kerran. "Minä olen tie totuus ja elämä" ?
0Äänestä
siinä se
Jääkarhu vastaa.
0Äänestä
Monia totuuksia
siinä se kirjoitti:
Jääkarhu vastaa.
Kristinuskossa on totuus. Tarvinneeko tuohon mitään lisätä.
Kristinuskoa on monenlaista. Ei tuo yksi lause tee siitä totuutta ja varsinkaan ainoaa totuutta. Soinihan on katolilainen ja katolilaisten usko ei perustu Raamattuun. Eikö kristinuskon pitäisi perustua Raamattuun. Katolilaisuudessa on kolme jumalaa. Isä on jumala, poika on jumala ja vielä pyhä henkikin on jumala. Raamatussa sanotaan selvästi että on vain yksi Jumala. Sadat uskonnolliset liikkeet väittävät olevansa kristittyjä. Selvää on että katolilaisuus ei ainakaan sitä ole. Katolilaisuudessa on monta muutakin asiaa mikä ei ole Raamattuun perustuvaa.
Kristinusko satoine lahkoineen on ainoa oikea, mutta vain niiden itsensä mielestä jotka noihin lahkoihin kuuluvat. Toiset pitävät ainoana oikeana jotain niistä muista sadoista uskonnoista joita ei luokitella kristinuskoksi ollenkaan.
Asia ei ole noin mustavalkoinen kuin aloittaja antaa ymmärtää. Se on totuus vain katolilaisille. Toisille se on jumalanpilkkaa tai pimeää pakanuutta, tekopyhyyttä eikä uskoa ollenkaan.
0Äänestä
Totuus on
Monia totuuksia kirjoitti:

Et varmaan koskaan oo törmännyt sellaiseen umpikristilliseen käsitykseen kuin kolmiyhteys. Se on kristinuskon olennaisin ydinkäsite, johon mm. kirkollinen uskontunnustus perustuu. Kristinusko ON totuus.
0Äänestä
Monia totuuksia
Totuus on kirjoitti:
Et varmaan koskaan oo törmännyt sellaiseen umpikristilliseen käsitykseen kuin kolmiyhteys. Se on kristinuskon olennaisin ydinkäsite, johon mm. kirkollinen uskontunnustus perustuu. Kristinusko ON totuus.
Se juuri ( kolminaisuus) ei perustu Raamattuun eikä sitä siellä ole. Se on Rooman kirk.kokouksessa keksitty 500-luvulla. Pitempi juttu kirjoitettavaksi, miksi se piti keksiä ja mitä oikeutuksia sillä saatiin.
0Äänestä
pehmopappa
Monia totuuksia kirjoitti:
Se juuri ( kolminaisuus) ei perustu Raamattuun eikä sitä siellä ole. Se on Rooman kirk.kokouksessa keksitty 500-luvulla. Pitempi juttu kirjoitettavaksi, miksi se piti keksiä ja mitä oikeutuksia sillä saatiin.
Mikä lukutaidoton sinä olet?
Jokaisella Raamatun lehdellä on kolmiyhteinen Jumala; Isä, Poika ja Pyhä Henki!
2. Kor. 13:14
"Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne."
Matt. 28:19
"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." (huom. ei nimiin!)
Näitä harhaoppeja on missä kielletään Jumala kieltämällä Jumalan Poika ja Pyhä Henki:
Jumala on yksi,Jehova, Jeesus on hänen poikansa, maan tuleva kuningas, pyhä henki on heidän vaikuttava voimansa.
Kolmiyhteinen jumala on vale, vaikka se on raamatussa niin se johtuu siitä että eri kirkkokunnat kääntää raamatun kirjoituksia oman hyötynsä mukaan.
Leipäpapit tarvitsee leipänsä.
0Äänestä
Faktat kehiin.
vaikka valheen avull kirjoitti:
Jumala on yksi,Jehova, Jeesus on hänen poikansa, maan tuleva kuningas, pyhä henki on heidän vaikuttava voimansa.
Kolmiyhteinen jumala on vale, vaikka se on raamatussa niin se johtuu siitä että eri kirkkokunnat kääntää raamatun kirjoituksia oman hyötynsä mukaan.
Leipäpapit tarvitsee leipänsä.
Muinais-Intian Veda-kirjoissa on sama käsitys, luultavasti kristityt kopioivat sen sieltä, kerran niin paljon muutakin ovat kopioineet eri tahoilta.
Brahma -luoja
Brahman - pyhä henki
Guru -poika
0Äänestä
kiirehtiii
Vapahtaja on jo tulossa.
0Äänestä
EIhihhuleille
sioni kertoi miten sekosi irlannissa-87. Voi voi noita hihhuleita.
0Äänestä
pehmopappa
Sen voi lisätä, että uskon kohde on oltava Jeesus Kristus.
Joh. 14:6
"Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani."
Ap. t. 26:18
"avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun (Jeesukseen) synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'"
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kuka tunnettu historian henkilö sanoi kerran. "Minä olen tie totuus ja elämä" ?
Jääkarhu vastaa.
Kristinuskossa on totuus. Tarvinneeko tuohon mitään lisätä.
Kristinuskoa on monenlaista. Ei tuo yksi lause tee siitä totuutta ja varsinkaan ainoaa totuutta. Soinihan on katolilainen ja katolilaisten usko ei perustu Raamattuun. Eikö kristinuskon pitäisi perustua Raamattuun.
Katolilaisuudessa on kolme jumalaa. Isä on jumala, poika on jumala ja vielä pyhä henkikin on jumala. Raamatussa sanotaan selvästi että on vain yksi Jumala.
Sadat uskonnolliset liikkeet väittävät olevansa kristittyjä. Selvää on että katolilaisuus ei ainakaan sitä ole. Katolilaisuudessa on monta muutakin asiaa mikä ei ole Raamattuun perustuvaa.
Kristinusko satoine lahkoineen on ainoa oikea, mutta vain niiden itsensä mielestä jotka noihin lahkoihin kuuluvat.
Toiset pitävät ainoana oikeana jotain niistä muista sadoista uskonnoista joita ei luokitella kristinuskoksi ollenkaan.
Asia ei ole noin mustavalkoinen kuin aloittaja antaa ymmärtää.
Se on totuus vain katolilaisille. Toisille se on jumalanpilkkaa tai pimeää pakanuutta, tekopyhyyttä eikä uskoa ollenkaan.
Et varmaan koskaan oo törmännyt sellaiseen umpikristilliseen käsitykseen kuin kolmiyhteys. Se on kristinuskon olennaisin ydinkäsite, johon mm. kirkollinen uskontunnustus perustuu. Kristinusko ON totuus.
Se juuri ( kolminaisuus) ei perustu Raamattuun eikä sitä siellä ole.
Se on Rooman kirk.kokouksessa keksitty 500-luvulla.
Pitempi juttu kirjoitettavaksi, miksi se piti keksiä ja mitä oikeutuksia sillä saatiin.
Mikä lukutaidoton sinä olet?
Jokaisella Raamatun lehdellä on kolmiyhteinen Jumala; Isä, Poika ja Pyhä Henki!
2. Kor. 13:14
"Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne."
Matt. 28:19
"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." (huom. ei nimiin!)
Näitä harhaoppeja on missä kielletään Jumala kieltämällä Jumalan Poika ja Pyhä Henki:
http://www.saarnatuoli.net/?page_id=86
Jumala on yksi,Jehova, Jeesus on hänen poikansa, maan tuleva
kuningas, pyhä henki on heidän vaikuttava voimansa.
Kolmiyhteinen jumala on vale, vaikka se on raamatussa niin se
johtuu siitä että eri kirkkokunnat kääntää raamatun kirjoituksia
oman hyötynsä mukaan.
Leipäpapit tarvitsee leipänsä.
Muinais-Intian Veda-kirjoissa on sama käsitys, luultavasti kristityt kopioivat sen sieltä, kerran niin paljon muutakin ovat kopioineet eri tahoilta.
Brahma -luoja
Brahman - pyhä henki
Guru -poika
Vapahtaja on jo tulossa.
sioni kertoi miten sekosi irlannissa-87. Voi voi noita hihhuleita.
Sen voi lisätä, että uskon kohde on oltava Jeesus Kristus.
Joh. 14:6
"Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani."
Ap. t. 26:18
"avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun (Jeesukseen) synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'"
http://saarna.net/puhuja.php?id=MauriViksten
Tätä tarkoitin: Uusi luomus!
http://datauni.pp.fi/public_html/mauriviksten/MViksten_Galatalaiskirje_28.mp3
http://datauni.pp.fi/public_html/mauriviksten/MViksten_Galatalaiskirje_27.mp3
Ei ole vaan valhe, täyttä paskaa sanoakseni .