Luulin olevani fiksu ja toimitin TE-toimistoon & YTK:lle palkkalaskelman yms tarvittavat paperit valmiiksi tammikuussa alkavaa työttömyyttä varten. Koska tarvitsen uuden verokortin pienelle ansiosidonnaiselle, ajattelin että laskevat sen jo valmiiksi jotta tiedän mille summalle verokortin tilaan. Mutta sainkin vastauksen jossa kerrottiin, että asia käsitellään 3-5 viikon sisällä siitä kun ensimmäinen anomus on heille lähetetty ja sen saa lähettää oltuaan kaksi viikkoa työttömänä.
Tuleva työtön
ei auta ennakoida
2133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Netistä löytyy laskureita, jolla voi arvioida työttömyyspäivärahan suuruuden. Mutta vaatiiko verottaja jonkun paperin?
Muutosverokorttiin ansiosidonnaista varten ei vaadita mitään papereita,
vaan arvio tulevista päivärahoista sekä tietenkin paljonko saa muuta tuloa.