Liian moni nainen kaipaa disneyromantiikkaa vaikkei todellisuudessa se ole mahdollista. Mun elämä on siitä hyvä esimerkki. Silti en ole katkera.
Tapasin ensimmäisen mieheni kun olin 20 ja hän 17. Hän ei ollut pitkä, komea eikä rikas, vaan köyhän duunariperheen haaveilija. Ensimmäisenä juhannuksena yhteisessä reissussa hänen isäpuolensa sai sydärin ja kuoli. Me muutettiin pian sen jälkeen kimppaan kun hän ei voinut asua kotonaan kun äitinsä vaan dokasi.
Viisivuotta myöhemmin vain kaksi kuukautta ennen meidän häitä hänen äitinsä sitten kuoli viinaan. Mieheni siitä hieman sekosi ja lähti risteilylle bilettämään. siellä elämänsä ensimmäisen kerran kokeili jotain nappeja ja petti minua ja sai sukupuolitaudin. Taisin olla napeista vihaisempi kuin seurauksesta. Naimisiin mentiin silti ja mies ei juonut mitään puoleen vuoteen ja senkin jälkeen aina kohtuudella. Oppi siis kerrasta.
Kymmenen vuotta myöhemmin saimme pojan, joka oli hyvin allerginen ja kävimme läpi korvatulehduskierteen. Jotenkin parin vuoden unettomuudesta selvisimme.
Mutta kahdenkymmenen vuoden yhteiselon jälkeen totesimme että avioliitosta oli vain ystävyys jäljellä ja erosimme. Erilleen muuton jälkeen mieheni biologinen isä kuoli. Kuolemasta aloitimme ja kuolemaan lopetimme.
Onneksi säilyimme ystävinä ja pystyimme poikaamme yhdessä kasvattamaan. Molemmat löysimme uudet kumppanit, mutta vuosi sitten kummankin uusi suhde hajosi ja olimme toistemme tukena. Noh, hän löysi tammikuussa jo uuden naisen. Joka olikin todella fiksu ja ihana ihminen. Me naisetkin tulimme hyvin juttuun keskenään ja lapseni tykkää hänestä kovasti. Onneksi. Exäni kuoli lokakuussa ja nyt me naiset ja lapset olemme enään jäljellä. Kaksi heteronaista ja kolme lasta on nyt meidän perheemme.
Jossain välissä kesällä tutustuin itseäni lyhempään lihavaan mieheen. Joka ei ole rikas. Mutta hänpä rakastaa minua ja on minun tukenani taustalla vaikkei meillä perinteistä parisuhdetta olekkaan. Hänen rakkautensa ja tukensa on mulle paljon tärkempää kuin ulkoiset seikat. Eikä häntä haittaa yhtään että minä olen hoikka, pidempi ja varakkaampi. Mutta tämä ei olekkaan disneysatua tai romanttista elokuvaa vaan oikeata elämää. En valita, enkä katkeroidu. Päivä kerrallaan rakennamme uudenlaista elämää uudenlaisen perheen kanssa.
Tapasin ensimmäisen mieheni kun olin 20 ja hän 17. Hän ei ollut pitkä, komea eikä rikas, vaan köyhän duunariperheen haaveilija. Ensimmäisenä juhannuksena yhteisessä reissussa hänen isäpuolensa sai sydärin ja kuoli. Me muutettiin pian sen jälkeen kimppaan kun hän ei voinut asua kotonaan kun äitinsä vaan dokasi.
Viisivuotta myöhemmin vain kaksi kuukautta ennen meidän häitä hänen äitinsä sitten kuoli viinaan. Mieheni siitä hieman sekosi ja lähti risteilylle bilettämään. siellä elämänsä ensimmäisen kerran kokeili jotain nappeja ja petti minua ja sai sukupuolitaudin. Taisin olla napeista vihaisempi kuin seurauksesta. Naimisiin mentiin silti ja mies ei juonut mitään puoleen vuoteen ja senkin jälkeen aina kohtuudella. Oppi siis kerrasta.
Kymmenen vuotta myöhemmin saimme pojan, joka oli hyvin allerginen ja kävimme läpi korvatulehduskierteen. Jotenkin parin vuoden unettomuudesta selvisimme.
Mutta kahdenkymmenen vuoden yhteiselon jälkeen totesimme että avioliitosta oli vain ystävyys jäljellä ja erosimme. Erilleen muuton jälkeen mieheni biologinen isä kuoli. Kuolemasta aloitimme ja kuolemaan lopetimme.
Onneksi säilyimme ystävinä ja pystyimme poikaamme yhdessä kasvattamaan. Molemmat löysimme uudet kumppanit, mutta vuosi sitten kummankin uusi suhde hajosi ja olimme toistemme tukena. Noh, hän löysi tammikuussa jo uuden naisen. Joka olikin todella fiksu ja ihana ihminen. Me naisetkin tulimme hyvin juttuun keskenään ja lapseni tykkää hänestä kovasti. Onneksi. Exäni kuoli lokakuussa ja nyt me naiset ja lapset olemme enään jäljellä. Kaksi heteronaista ja kolme lasta on nyt meidän perheemme.
Jossain välissä kesällä tutustuin itseäni lyhempään lihavaan mieheen. Joka ei ole rikas. Mutta hänpä rakastaa minua ja on minun tukenani taustalla vaikkei meillä perinteistä parisuhdetta olekkaan. Hänen rakkautensa ja tukensa on mulle paljon tärkempää kuin ulkoiset seikat. Eikä häntä haittaa yhtään että minä olen hoikka, pidempi ja varakkaampi. Mutta tämä ei olekkaan disneysatua tai romanttista elokuvaa vaan oikeata elämää. En valita, enkä katkeroidu. Päivä kerrallaan rakennamme uudenlaista elämää uudenlaisen perheen kanssa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
En ole koskaan pitänyt naista kädestä.
"Liian moni nainen kaipaa disneyromantiikkaa vaikkei todellisuudessa se ole mahdollista. Mun elämä on siitä hyvä esimerkki. Silti en ole katkera."
Häh? Romantiikka ei siis ole sulle mahdollista mut kyl joka rakkaustarinaan kuuluu romantiikkaa. Jollei suhteessa oo taianomaista romantiikkaa voi samantien hypätä parvekkeelta. Järkiliitot asia erikseen.
Tarina on kuulu moneen kertaan. No kun elämä nyt vaan on tällaista. On ryyppäämistä ja pettämistä. Kaikkea vain tapahtuu.
Niin että olisiko sillä vaikutusta millaisen kumppanin valitsee? Niin. Vai tuleeko ne huonot piirteet aina TÄYSIN puun takaa? Tuskin.
Noh eipä siinä. Etsin naisen jonka kanssa elämä on hauskaa, romantista, jne. Ei suorittamista ja ongelmia. Ellen löydä, olen mieluummin ilman.
Suurin osa etsii kumppania jonka kanssa on hauskaa ja romanttista. Niin sitä se aluksi onkin. Mieti sitten kymmenen vuoden päästä uudelleen: "Niin että olisiko sillä vaikutusta millaisen kumppanin valitsee? Niin. Vai tuleeko ne huonot piirteet aina TÄYSIN puun takaa? Tuskin. Noh eipä siinä. Etsin naisen jonka kanssa elämä on hauskaa, romantista, jne. Ei suorittamista ja ongelmia. Ellen löydä, olen mieluummin ilman. "
Nuorella ja sinkulla taitaa nyt mennä puurot ja vellit sekaisin?
Hauskuus ja romanttisuus ei tarkoita sitä että aivot jätetään narikkaan, ETENKIN siinä vaiheessa kun aletaan lisääntymään. Se että mies on hauska ja romanttinen ei tarkoita sitä etteikö hälytyskellojen pitäisi soida siinä vaiheessa kun kuvaan astuu alkoholiongelma, huumeongelma, väkivaltaisuus, alistaminen, ilkeily, narsismi, sairaalloinen mustasukkaisuus, nykyisen tai edellisin kumppanien pettäminen, jne.
Samoin ei pidä sekoittaa asioiden vastuullista hoitamista ja hiki hatussa suorittamista. Asioiden pitäminen järjestyksessä on eri asia kuin raivopäinen pyrkimys elintason maksimointiin velkaorjuuden ja loputtoman stressin uhalla.
Itse asiassa, nämä mainitsemani negatiiviset piirteet juuri tappavat hauskuuden ja romanttisuuden pitkässä juoksussa, vaikka ensi alkuun se maniavaiheessa oleva bipolaarinen pelimies saattaakin olla ahh niin jännittävä, sytyttävä ja kemiallinen. Mutta ilmeisesti naisten mielessä se on joko järki tai tunteet, eli käytännössä ensin jännämies ja eron jälkeen tylsä aisuri.
Ei tarvitse kiittää oppitunnista.
"Jossain välissä kesällä tutustuin itseäni lyhempään lihavaan mieheen. Joka ei ole rikas. Mutta hänpä rakastaa minua ja on minun tukenani taustalla vaikkei meillä perinteistä parisuhdetta olekkaan. Hänen rakkautensa ja tukensa on mulle paljon tärkempää kuin ulkoiset seikat. Eikä häntä haittaa yhtään että minä olen hoikka, pidempi ja varakkaampi."
Eil yhdestä itseäsi alempitasoisesta miehestä eroon päästyäsi, jolle teit lapsenkin, olet nyt sitten valinnut toisen vastaavanlaisen. Jos sensijaan että menit naimisiin pettäjän kanssa olisit malttanut odottaa ja etsiä kaltaiseni kunnollisen miehen, itseäisi pidemmän, hoikan ja riittävän varakkaan ei olisi kenties tarvinnut erota, elää valitsemiasi vastoinkäymisiä ja tyytyä nyt siihen lyhyeen, lihavaan ja vähävaraiseen kaveriin. Minunkin kaltainen olisi saattanut rakastaa, ei varmasti olisi pettänyt ja vaikkei elämä disney -satua olisi ollutkaan ehkä niitä vastoinkäymisiä olisi ollut vähemmän, te naiset ette vain anna meille mahdollisuutta.
Rakkautta on niin kovin monenlaista maailmassa, kuten rakkaustarinoitakin. Minun kokemukseni rakkaudesta on kaunis, mutta ei se minusta kauneutensa vuoksi ole väärä tai naiivi.
Sinä kuultukin onnekkaisiin. Minä saan vain haaveilla kauniista rakkaudesta juuri siksi kun suurin osa naisista on aloittajan kaltaisia, se antoi sen kauniin rakkauden pettäjämiehelle ja teki sille lapsenkin. Minä en teidän naisten mielestä saisi edes haaveilla samasta vaan pitäisi ottaa vähäinen, melein olematon hyväksikäyttävä rakkaus elämäänsä vain siksi kun nainen arvosti sitä huonompaa miestä enemmän.
Mietin näitä tekstejä lukiessani, että jaksavatko miehet täällä vielä haaveilla. Jos he luovuttavat ja muuttuvat katkeriksi, onko heissä enää valmiutta rakastaa kun se oikea nainen mahdollisesti joskus tulee vastaan, vai kuihtuuko kyky rakastua ja rakastaa?
Tuo onkin hyvä pointti koska itsekin sitä epäilen. En väitä etteikö olisi mahdollista rakastua myös ap:n kaltaiseen naiseen mutta kun niihin elämänköhtaloihin yhdistää varsinkin yh-naisille tyypillisen omahyväisyyden, kuinka hän ja hänen lapsi on ne arvokkaimmat ja sinä ikuinen kakkosvalinta niin siinä olisi sen verran sulattelemista etten tosiaankaan tiedä olisiko minunkaan rakkaus sitten niin aitoa kuin haluaisin, siksi en edes yritä.
Yksinhuoltajan kanssa miehen on hyväksyttävä, että hän on ikuinen kakkonen ja lapsi ajaa aina edelle.
On hyvä tiedostaa mihin on itse valmis ja mitkä ovat omat tunteet, ettei lähde yrittämään sellaista kuviota, mistä tietää jo etukäteen, että se tuskin itselle sopii. Siinä säästää sekä itsensä että toiset sydänsuruilta.
"Yksinhuoltajan kanssa miehen on hyväksyttävä, että hän on ikuinen kakkonen ja lapsi ajaa aina edelle. "
Eikö sama päde vaikka lapsi olisi miehen oma?
Totta kai se pätee, mutta asia tuntuu olevan miehille helpompi hyväksyä jos lapsi on oma. Samahan se on toisinkin päin. Jos miehellä on lapsia, lapset ovat ykkösiä ja nainen vasta kakkonen.
Juurikin noin, siksi ihmettelinkin miksi niin usein minut on täällä leimattu naisvihaajaksi kun en halua yh-naista vain siksi etten oikein näe yhteistä tulevaisuutta ja haluan säästää heidät siltä tunteiden vuoristoradalta joka voisi syntyä mutta myös lopahtaa kun en kykenisi heihin sitoutumaan. Mieluummin olen pelaamatta kuin pelaisin vilpillisesti vaikkakin voitollisesti varmaan.
Voi hyvää päivää miten pointti missataan. Se ettei elämä ole Disneyromantiikkaa ei tarkoita etteikö suhteessa olisi rakkautta ja romantiikkaa. Sitä oli meidän avioliitossa paljon.
Me ihmiset olemme erehtyväisiä, ei yksi virhe tee miehestä huonoa. Ei hän todellakaan ollut alkoholisti tai sekopää. Hän oli itseasiassa 20 hyvin luotettava, turvallinen hyvä aviomies. Piti minusta ja pojasta hyvää huolta. Rakkauden hiipuminen ystävyydeksi oli molempien vika jos nyt niin voi sanoa.
Elämässä tulee vaikeuksia ja ihmisiä kuolee mutta niistä selviää kun on hyvä tukiverkko. Ihmisten tausta voi olla hyvinkin erilainen ja silti molemmista voi tulla järkeviä vastuullisia rakastavia vanhempia.
Palstan miesten mielestä mun elämässä on paljon vikaa. Mutta mä tiedän olleeni onnekas. Meillä oli hyvä avioliitto, paljon rakkautta. Osasimme erota fiksusti ja pitää lapsen edun mielessä. Olimme edelleen hyviä ystäviä ja kasvatimme lasta yhdessä. Mä olen nyt vasta yh kun hän kuoli. Aikaisemmin mulla oli paljon vapaata aikaa uudelle seurustelukumppanille kun poika asui puolet ajasta isällään.
Todellisuus ei mene niin kuin elokuvissa mutta silti elämä voi olla hyvää. Pitää olla valmis kestämään vaikeuksia ja tekemään työtä suhteen eteen ja kyetä hyväksymään puoliso virheineen.
Miksi sanot, että Disneyromantiikka ei ole mahdollista? Minusta se on yhtä mahdollista kuin mikä muu elämänmuoto kohtaloineen tahansa. Minusta moni elää unelmiensa prinssin/prinsessansa kanssa satuelämäänsä ja unelmaansa elämänsä loppuun saakka. Vaikka sinä et kokenut Satuprinsessana eloa ja oloa, niin et voi kieltää sitä silti olemasta ja toisilta.
Uskon vakaasti, että täydellinen Tuhkimo,-Prinsessa Ruusunen,-Kaunotar ja Hirviö,-ja Shrek ja monenlaiset muut satutarinat ovat mahdollisia myöskin tositarinoina.
Muuten tykkäsin koruttoman kauniista elämäntarinastasi, kiitos että jaoit sen meille.
No voisinpa kuvitella että aniharva edes tuntee tuollaisia pariskuntia, saatikka on sellaisessa.