Mitä mie oikeen teen?!

Tunnen itteni niin tyhmäksi!
Mulla on ollut aivan kauhea vuosi ja suuri prosessi päästä eroon ex:ästäni.
Hän oli hyvin arvaamaton ja väkivaltainen seurustelumme aikana, maaliskuussa meillä tuli sit ero, taino mie karkasin ja polisit toimittivat minut turvakotiin toiselle paikkakunnalle, että pääsisin turvaan.

Tultuani sieltä huomasin olevani raskaana ja olen raskauden ajan käynyt psykiatrin luona puhumassa ahistuksestani, peloistani ja kauhukokemuksistani. Olen tehnyt kovasti töitä päästäkseni jaloille kaiken jälkeen, ja minun exäni on ahistellut minua perheensä kanssa perjaatteessa koko raskauden ajan. On tullut uhkauksia, haukkuja ja pelotteluja. Välillä olen ollut niin peloissani etten ole uskaltanut olla kotona joten olen välillä asustellut äitini luona.

kuukausi sitten synnytin meidän lapsemme ja olen pelännyt meidän kummankin puolesta, mutta samalla lapsi on muistuttanut minua kovasti exästäni ja niistä hyvistä muistoista hänen kanssaan.. ja lapsemme on valvonut monia öitä ja huutanut naama punaisena, olen ollut hirmu väsynyt ja tuntenut itseni yksinäiseksi.. ja exäni sattui soittamaan minulle yhtenä iltana kun lapsi vain huusi ja tunsin itseni niin avuttomaksi ja yksinäiseksi, ja se päättyi siihen että hän tuli luokseni ja auttoi minua vauvan kanssa.

Eilen oli sitten samanlainen tilanne ja soitin exälleni ja kysyin jos hän voisi tulla auttamaan minua, sillä olin niin väsynyt ja tuntui että tarvitsin apua lapsen kanssa. Sain tosin itse lapsen rauhoittumaan jo ennen kuin exäni pääsi tänne asti ja pian lapsi nukahti, tunteiden vallassa päädyimme sitten sänkyyn.
ja minua kaduttaa aivan hirveästi.

Tiedän että meidän yhteisestä elämästä ei tulisi mitään, se olisi vain ajan kysymys milloin se helvetti tulis takasin.. ja nyt kun olen pitkän prosessin käynyt ja vihdoin päässyt jaloilleni, niin en todellakaan halua samaan paskaan enään.

Exäni alkoi jo aamulla puhumaan yhteen paluusta ja toi esille mustasukkaisia piirteitä ja puhutteli alentavasti, ja puhui siihen tyyliin että omistaisi minut,,
se on vain ajan kysymys milloin se nyrkki taas heilahtais. En halua sitä itseni tai lapsemme takia. Mutta en tiedä mitä teen päästäkseni tästä pinteestä..

Minua hävettää niin paljon että repsahdin taas..
enkä uskalla taikka kehtaa kertoa tästä minun läheisilleni/tukiverkolleni.
En tiedä mitä aattelin kun päästin sen tänne.. en tainnut aatella mitään.. menin vain tunteiden ja väsymyksen vallassa, en kyllä käyttänyt aivojani ollenkaan.

onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia? ja miten te olette niistä selvinneet? ja kiltit auttakaa minua tässä asiassa, en todellakaan tiedä mitä tehdä :(