Ohhohjaa...

Harmittaa.....

Kaikki alkoi kaksi vuotta sitten. Anoppi jo pitempään ollut pikku "hankala" ja Appi sairastellut dementiaa (Alztheimeria). Tavanmukainen kutsu annettiin heille joulun viettoon. Ennen joulua kuulin vaimoltani että anoppi päättänyt tulla viikoksi. Kysyin vaimoltani että onko siinä järkeä kun mies ei edes terveenäkään viihtynyt muitten nurkissa kahta päivää enempää. Vaimoni ärähti että kyllä äiti osaa arvioida.
No ensimmäisestä päivästä lähtien mies teki koko ajan kotiinlähtöä. Jouluaatto meni niukin naukin ilman ongelmia mutta joulupäivänä herra istui jo klo 7.00 vaatteet päällä ja laukut kädessä. Oli kuulemma lähdössä taksilla kotiin toiseen kaupunkiin.

Yritin ylipuhua jäämisestä vielä kahdeksi päiväksi kun kerran liput bussiin oli silloin. Ei onnistunut. Lähtivät bussilla mutta lopun matkaa joutuivat menemään taksilla.
Ennen lähtöä anoppi ärähti että ensi vuonna tulee yksin meille ja ukko menee hoitolaitokseen. Puolustin sairasta miestä ettei hän kyllä laitokseen mene vaan tulee meille mutta ehkä tuo viikko on liian pitkä aika ja pari kolme päivää ehkä menisi. Tuosta anoppi suuttui kun otti sen arvosteluna häntä kohden´ja siten ei suostunut tulemaan viime jouluna tekosyitä keksien. No vaimon veljeltä sain kuulla että syy olin minä joka ei mukamas halua häntä meille vedoten vanhaan huomautukseen.

No viikko sitten perjantaina käytin tunnin ylipuhuakseen hänet tulemaan miehensä kanssa ja hakisin ja veisin (1000 km ajoa).- Hän suostui ja olin iloinen että saadaanpa suuret juhlat. Seuraavana aamuna hän kuitenkin soitti vaimolleni ettei tulekaan tekosyitä keksien ja parin vuoden vanhaan huomautukseni vierailun kestosta sairaan miehen takia.

No työmatkan puitteessa vein heille joulukukat ja juotiin kahvia. Huomasin vanhassa talossa kuten vaimonikin edellisestä kerrasta että vahva tunkkainen haju (home?) iski nenään kun tulin sisään. Mainitsin asiasta vaimon veljelle eilen kun juteltiin kun hän kerran rakennus insinööri on. Olisiko ilmanvaihtokanavat,suodattimet puhdistettava. No veli oli kuitenkin tänään soittanut äidilleen ja kysellyt miten he tuulettavat asuntoa vedoten että minä olin käydessäni todennut hajua.

Ja helvettikö siitä syntyi. Nyt olen kuulemma oikea pääpiru.....Ja eivät halua olla missään tekemisissä kanssani. Harmittaa kun vuosien varrella kyllä uhrannut paljon aikaa ja nähnyt vaivaa heidän puolestaan. Kyllähän ihmiset muuttuvat lapsiksi taas iän myötä mutta että näin...

No onneksi vaimoni ja hänen molemmat veljensä ovat puolustaneet minua...

3

268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvää joulua

      Nii-i, voin hyvin kuvitella, miten mieheni vanhemmatkin voisivat käyttäytyä näin, ja miten kertomasi voisi olla edessä meilläkin tulevaisuudessa, jos olisimme liian kilttejä.

      Koska nyt on minun vuoro, Minä olen tänä jouluna se paha ihminen miehen vanhempien mielestä, kun joulua ei tehdäkään ihan täsmälleen heidän suunnitelmien mukaan. Heille joulu on tasan tarkalleen vain sitä, että aattona ollaan heillä tarkalleen tiettyyn aikaan ja ruokana on sitä samaa. Vaikka aattona olisimme heillä vain parisen tuntia, olisi sekin heidän mielestä parempi kuin joulupäivänä 4 tuntia. Tapanina ei joulua sitten olekaan enää. Sitä ei lasketa.

      Aatto on heille joulu, muut vaan säälipäiviä. Noh, meilläpä on nyt muita suunnittelmia jouluaatoksi ja joulupäiväksi, eivätkä vaan tunnu tajuavan. Teimme suunnitelmat jo kuukausia sitten, mutta tässä suvussa ei saisi tehdä omia juttujaan. Omassa suvussani meidän suunnitelmat hyväksyttiin aikoja sitten.

      Aiempina vuosina pahana ihmisenä on ollut mieheni, mutta ei koskaan mieheni muut sisarukset. Nämä eivät koskaan tee mitään niin pahaa, että heitä syrjittäisiin.

      Noh, tein tiettyjä päätöksiä viikonlopun aikana. Päätöksiä, jotka säästävät meidän kahden, minun ja mieheni rahoja vuonna 2015 ja siitä eteenpäin.

      Me kaksi, suvun hylkiöjäsentä emme. enää. auta.

    • Ei nappaa enää

      Tuttua juttua. Taas on meilläkin Pahan Mielen Juhla edessä. Paikalle meno meinaisi oman joulun pilaamista mököttämistä seuraten. Kun ei mennä ollaan hirveitä ihmisiä joiden hirveyttä puidaan muiden lasten kanssa.

      • hyvää joulua

        Kuule,

        ihan kuin meidän elämästä appivanhempien kanssa....Varsinkin tuo viimeinen virke.

        sillä erotuksella, että ei olisi mököttämistä paikan päällä, vaan vielä pahempaa eli pitäisi kuunnella miehen veljen ja siskon valittamista omista asioistaan, työporukasta... Niillä on aina jotain ongelmia.

        Mutta nyt ei siis kumpaakaan, me juhlitaan joulua miehen kanssa kahdestaan, mitä ei ole sitten ole tapahtunut oikeastaan koskaan, saadaan katsoa joulurauhan julistus ilman että pitää heti sen loputtua kiitää jonnekin (ikinä ei ole saatu rauhoittua vain sitä katsoen).


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      222
      14826
    2. Uusnatsien ilkivalta Joensuussa jatkuu.

      Saavat mellastaa persujen suojissa miten haluavat. Särkevät ja tuhoavat toisten omaisuutta, tähän on johtanut persujen m
      Joensuu
      20
      2196
    3. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      38
      1873
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      137
      1242
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      95
      1230
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      25
      1118
    7. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      892
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      77
      802
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      80
      713
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      80
      698
    Aihe