Mikään ei muutu

Vedin herneet nenään muutama päivä sitten ja päätin olla pari päivää poissa kuvioista. Mikään ei tietenkään ole siinä ajassa tällä palstalla muuttunut. Kaikista eniten täällä puhuvat ne, joilla ei ole mitään uutta sanottavaa ja jotka eivät tiedä mitään asiasta, josta puhuvat. Siis ne, joilla ei pitäisi tälle palstalle edes olla mitään asiaa.

Tänne tullaan purkamaan aggressioita, haukkumaan tuntemattomia ihmisiä, vetämään vääriä johtopäätöksiä, pönkittämään omia ennakkoluuloja, leikkimään kaikkitietäviä, pullistelemaan omaa paremmuutta, taputtelemaan selkään muita yhtä tyhmiä ja vahingoniloisesti naureskelemaan toisten elämän kuvitellulle kauheudelle.

Onnea valitsemallanne tiellä ja hyvää loppuelämää. Hyvä, että olette viimein löytäneet paikan, jossa purkaa pahaa oloanne.

Ennen kuin poistun keskuudestanne, annan teille synninpäästön. Tottahan se on, että ulkomaalaisten miesten suomalaiset vaimot ovat kaiken pahan alku ja juuri. Me olemme syypäitä huonoon lapsuuteenne, työttömyyteenne, seksuaaliseen kyvyttömyyteenne ja Turun Sinapin menetykseen. Siksi teillä on täysi oikeus syyttää meitä kaikesta muustakin, mitä mieleenne saattaa juolahtaa.

Terve lapsi leikkii, sairas ei osaa lopettaa. Minä lopetan tämän leikin nyt tai muuten tarvitaan pian valkotakkeja.

Keep up the good work.
141534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Arviot Sissin elämäntilanteesta osuivat liian oikeaan.

Äänestä

...on se, että teidänlaistenne vastuuttomien ja itsekkäiden oman edun tavoittelijoiden vuoksi kauniit, Suomessa yleiset resessiiviset ominaisuudet, kuten blondius, ovat vähenemässä olemattomiin.

Ette tunne minkäänlaista vastuuta suomalaisen geeniperimän ilmenemisestä fenotyypissä, vaan lisäännytte tummien etelän miesten kanssa. Totuus on se, että vaaleat ihmiset soveltuvat paremmin pohjoisen oloihin: siksi täällä on valkoisia ja etelässä tummia ihmisiä. On myös monia muita ominaisuuksia kuin vaaleus, jotka ovat peittymässä.

Vielä jonakin päivänä vain murto-osa suomalaisista on nykypäivän suomalaisen näköisiä. Suurin osa on tummia etelän veteliä, jotka eivät sovellu hyvin Suomeen rodullisten ominaisuuksiensa puolesta.

Puhutaan vanhojen perinteiden säilyttämisestä. Minä haluaisin, että myös ihmisrotujen monimuotoisuus säilyisi, eivätkä jonakin päivänä "kaikki" (suuri enemmistö) ihmiset edustaisi fenotyypiltään sitä yhtä ja samaa dominoivien ominaisuuksien mallia.

Tämä on se tosiasia, jota monet suomalaiset pienenä kansana pelkäävät. Sulaudumme helposti muihin suuriin kansoihin, kuihduttaen suomalaisuuden. JA KAIKKI ON TEIDÄN SYYTÄNNE.

Äänestä
  • Niinhän ne inuiititkin Gröönlannissa ovat blodeja, kun ovat sopeutuneet arktisiin pohjoisen oloihin... No, rasistit ovat aina keksineet hölmöjä verukkeita, joten et valitettavasti oli piristävä poikkeus tympeässä viiteryhmässäsi.

    Mainitsemasi rotujen sekoittuminen huolestuttaa vain murto-osaa suomalaisista. Suurinta osaa huolestuttaa että muut "huonommat" kulttuurit onnistuisivat tuhoamaan ylivertaisen omamme. Ylensa evoluutio on kyllä aina paremman ja vahvemman säilyttänyt, mutta ehkä suomalainen kultturi on näiden rasistejen logiikan mukaan jonkinmoinen poikkeus.

    Vielä suurempi syy kaltaistesi höperehtimiseen on huoli, ettei täällä parjattuja ylipainoisia lähiblondeja riitäkkään kaikille, kun etelänhetelmä tulee ja vie ne kaikki. Sinun vähäisten veromarkkojesi lisäksi tietysti.

    Lopetahan poika se naisten haukkuminen ja osoita olevasi älykkäämpi kuin kirjoituksesi: Etsi itsellesi suomalainen nainen, perustakaa pesä ja alkakaa lisääntyä kuin marsut, että geeniperimämme säilyy. Älä ainakaan ääneen tunnusta, ettet siihen pystyisi. Menettäisit loputkin uskottavuudestasi.

    Äänestä

  • old_profile_19308 kirjoitti:

    Niinhän ne inuiititkin Gröönlannissa ovat blodeja, kun ovat sopeutuneet arktisiin pohjoisen oloihin... No, rasistit ovat aina keksineet hölmöjä verukkeita, joten et valitettavasti oli piristävä poikkeus tympeässä viiteryhmässäsi.

    Niin no, historia osoittaa että jokainen kulttuuri tulee jossain vaiheessa tuhoutumaan, Suomen(kin) vuoro on ennemmin tai myöhemmin. Todennäköisemmin sen myötä, kun koko yleiseurooppalainen kulttuuri väistyy elinvoimaisemman arabi/afrikkalaiskulttuurin edessä.

    Onko tämä hyvä asia? Ei tietenkään, mutta historian voimat ovat liian suuret. Tämän hetken megatrendejä länsimaissa on liian pitkälle viety pyrkimys luoda Euroopasta useiden maanosien kulttuurien sulattamo; vähän samaan tuhoutui Rooman valtakunta aikoinaan. Jos oikein lähtee järjellä ajattelemaan, niin on täysin luonnoton idea että jostain lämpimistä Välimeren maista tulee ihmisiä jonnekin Suomeen elätettäväksi, ja sitten nämä vielä ryhtyvät valittamaan rasismista. No, mutta se on ajan henki, tältäkin palstalta se näkyy. Valtaosa ihmisistä paskan nakkaa monikulttuurisuusasioilla, haluaapahan vain säilyttää oman kulttuurinsa. Mutta kun löytyy näitä monikulttuurisuusintoilijoita jotka jaksavat omaa agendaansa ajaa, niin harvempi viitsii heitä vastustaakaan.

    Äänestä

  • Suhteellisen vaalea on tainnut lukea liikaa uusnatsejen ylläpitämiä, Kempin teorioihin perustuvia nettisivuja.

    Suomalaisten sopeutumisella pohjoisiin oloihin ei ole mitään tekemistä blondiuden tai fenotyypin kanssa. Jos suomalaisilla on olemassa geeniperimässään joku meidät näihin oloihin sopeuttanut tekijä, niin se on Y-kromosomin DNA:sta löytyvä muunnos. Sama muunnos on yleinen myös Itä-Siperian kansoilla, kuten jakuteilla. Ja yllätys yllätys, jakutit eivät ole blondeja.

    Äänestä

  • ...jos aidosti tuota mieltä olet.
    Heidän iskulauseitaan;

    "God's Way - Kind after Kind - different cultures - A Beautiful Rainbow - And the Lord Said His Creation was GOOD!"

    "Satan's way - He hates God's creation - he hates diversity - he only wants one race - One culture"

    "race mixing is satanic! - it's WRONG!"

    Tunnistitko itsesi? ;)

    Äänestä

  • Suomi on vapaa maa. Täällä saa valita puolisonsa melkoisen vapaasti ja se on hyvä asia. Olis kamalaa jos sitä sais "sekstata" vain oman kansansa edustajien kanssa. Itse pidän kaikenlaisista naisista, niin suomalaisista blondeistakin, upeista mustista veistoksillisista tsadilaisista naisista ja pienistä siroista kiinattarista, näin niin kuin esimerkkinä.

    Suomalaiset on niin degeneroitunutta porukkaa joten on ihan hyvä vähän lantrata verta. Ymmärrän kyllä huolesi jotenkin. Onhan se sääli jos joku kulttuuri katoaa. En sitä kiistä. Tiedotusvälineet, media, muoti, musiikki, matkustelu, jne. Mietippäs tuommosia asioita. Kyllä suomalaisen kulttuurin "uhka" on siinä että me otamme tahtoen ja tahtomattaankin vaikutteita ulkomaailmasta ja tämä sama kehitys on menossa kaikkialla maailmassa. Siinä on se "uhka" jos pelkäät kulttuurimme puolesta. Jos katsoo nykynuorten tapojakin ja vähän vanhempienkin niin huomaa että nuorisokulttuuri on hyvin kansainvälistä. Tavat ja tyylit leviävät. Esimerkiksi joku Harlemin asukki keksii kääntää lippalakkinsa lipan taakse ja aikaa myöhemmin sama ilmiö tuli tännekkin.

    Meillä kaikilla on varmaan jonkinlainen käsitys siitä mikä on suomalaista kulttuuria. Meilläkin on paljon asioita ja tapoja joita pidetään perisuomalaisina mutta monet niistäkin ovat kotoisin jostakin muualta. Itselläni tulee mieleen aina kesän uudet perunat. Kuinka suomalaiselta se tuntuukaan syödä uusia perunoita voisulan, sipulin, tillin, sillin yms kanssa. Kuitenkin, perunakin on kotoisin Etelä-Amerikasta. Jos vähän katsoo ympärillensä niin huomaa että tämä yhteiskuntakin on aikamoinen sekasotku. Valtiollinen uskonto on kotoisin jostakin Lähi-idän alueelta, demokratian juuret lienevät Ateenan, Kreikan peruja. Ruotsi, Venäjä ja Saksa ovat meihin vaikuttaneet paljonkin. Nyt sitten on tämä EU ja maailmassa on muutenkin menossa muutos, maailmanjärjestys on muuttumassa, kiinailmiöt yms. Saa nähä miten suomen käy!?!

    Geneettisesti suomalaiset eivät hirveästi poikkea keski-eurooppalaisista. Sen sijaan kielemme on aika harvinainen ja poikkeuksellinen, suuriin keski-eurooppalaisiin kieliin verrattuna.

    Ihmisen luonteeseen kuuluu yleensä että pelätään mutta ollaan myös uteliaita erilaisuutta kohtaan. Jos joku on erinäköinen, kuin me suomalaiset keskimääriin, niin se herättää kiinnostusta mutta myös epäluuloa ja vihaakin. Liekö tuo perua kivikaudelta. Vois kuvitella että kun sitä ollaan oltu jollakin metsästysretkellä niin kaikki erinäköiset ihmiset ovat olleet potentiaalisia kilpailijoita ja vihollisia. Toisaalta meissä on myös olemassa vaisto siitä, että jos tekee jälkeläisiä erirotuisen ihmisen kanssa, niin jälkeläiset ovat todennäköisesti vähemmän degeneroituneita.

    Omista sukujuuristani tiedän että minussa on saksalaista, ruotsalaista, venäläistä, saamelaista ja suomalaista verta. Pääpaino on tuossa suomalaisessa. Tunnen itseni suomalaiseksi. Opiskeltukkin on ja työtä on tehty ja vitun paljon. Raskaita, vaarallisiakin töitä, nyttemin enempikin tieteellisteknillistä ajattelutyötä.

    En pidä rikollisista enkä halua että maahamme muuttavat ihmisetkään olisivat rikollisia. Haluan että maassa eletään maan tavalla. Jos minä muutan johonkin toiseen maahan niin aioin kyllä ottaa paikalliset tavat huomioon. Minulla on ollu ja on edelleen paljon ulkomaalaisiakin ystäviä ja tuttuja. Heidät olen oppinut tuntemaan työn ja opiskeluiden takia. Todella mukavia ihmisiä ovatkin.

    Itse tapailen erästä kiinalaista naista ja hän on vienyt sydämmeni täysin. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olis tarkoitus lähteä jossakin vaiheessa vuorostaan käymään hänen kotiseudullaan. Hän on kotoisin 16 miljoonan asukkaan Shanghaista ja se tulee olemaan metka paikka suomipojulle!

    Minusta se ei ole vastuutonta jos suomalainen nainen ottaa ulkomaalaisen miehen tai jos suomalainen mies ottaa ulkomaalaisen naisen. Vastuu on jotakin ihan muuta. Vastuu on sitä että kunnioittaa lakia, järjestystä ja toisia ihmisiä ja heidän mielipiteitään eikä loukkaa toisia fyysisesti eikä henkisesti, ei ainakaan tahallaan. Vastuu on moraalia ja välittämistä. Vastuuseen kuuluu niiden auttaminen jotka apua tarvitsevat.

    Voikaa hyvin!

    Äänestä

  • old_profile_19308 kirjoitti:

    Niinhän ne inuiititkin Gröönlannissa ovat blodeja, kun ovat sopeutuneet arktisiin pohjoisen oloihin... No, rasistit ovat aina keksineet hölmöjä verukkeita, joten et valitettavasti oli piristävä poikkeus tympeässä viiteryhmässäsi.

    Mainitsemasi rotujen sekoittuminen huolestuttaa vain murto-osaa suomalaisista. Suurinta osaa huolestuttaa että muut "huonommat" kulttuurit onnistuisivat tuhoamaan ylivertaisen omamme. Ylensa evoluutio on kyllä aina paremman ja vahvemman säilyttänyt, mutta ehkä suomalainen kultturi on näiden rasistejen logiikan mukaan jonkinmoinen poikkeus.

    Vielä suurempi syy kaltaistesi höperehtimiseen on huoli, ettei täällä parjattuja ylipainoisia lähiblondeja riitäkkään kaikille, kun etelänhetelmä tulee ja vie ne kaikki. Sinun vähäisten veromarkkojesi lisäksi tietysti.

    Lopetahan poika se naisten haukkuminen ja osoita olevasi älykkäämpi kuin kirjoituksesi: Etsi itsellesi suomalainen nainen, perustakaa pesä ja alkakaa lisääntyä kuin marsut, että geeniperimämme säilyy. Älä ainakaan ääneen tunnusta, ettet siihen pystyisi. Menettäisit loputkin uskottavuudestasi.

    Mistä sait päähäsi, että minä olisin rasisti? Se, että koen rotujen monimutoisuuden säilyttämisen tärkeänä, ei tee minusta rasistia. Minun ei tarvitse "keksiä hölmöjä verukkeita" millekään asialle.

    Muista netiketti, ei ole soveliasta mennä henkilökohtaisuuksiin ja alkaa sijoittamaan ihmisiä "tympeisiin viiteryhmiin" omien spekulaatioiden varassa.

    "Ylensa evoluutio on kyllä aina paremman ja vahvemman säilyttänyt--"
    Tilanne nykyisessä ihmiskunnassa ei ole aivan näin yksinkertainen. Heikoimmistakin yksilöistä pidetään huolta. Sen sijaan Suomessa on syntyvyys laskussa, vaikka suomalaisten terveys verrattuna esimerkiksi nopeaa sikiäviin afrikkalaisiin on huippuluokkaa. Kulttuuriset erot ja elintasoerot toimivat siten, että "vahvin" tai "paras" (menestyvin) ei nykyisin lisäänny eniten.

    Tuosta uskottavuudesta vielä: minulle se ei ole lainkaan tärkeä asia. En elä statuksesta.

    Äänestä

  • Vapaan rakkauden hedelmä kirjoitti:

    Suomi on vapaa maa. Täällä saa valita puolisonsa melkoisen vapaasti ja se on hyvä asia. Olis kamalaa jos sitä sais "sekstata" vain oman kansansa edustajien kanssa. Itse pidän kaikenlaisista naisista, niin suomalaisista blondeistakin, upeista mustista veistoksillisista tsadilaisista naisista ja pienistä siroista kiinattarista, näin niin kuin esimerkkinä.

    Suomalaiset on niin degeneroitunutta porukkaa joten on ihan hyvä vähän lantrata verta. Ymmärrän kyllä huolesi jotenkin. Onhan se sääli jos joku kulttuuri katoaa. En sitä kiistä. Tiedotusvälineet, media, muoti, musiikki, matkustelu, jne. Mietippäs tuommosia asioita. Kyllä suomalaisen kulttuurin "uhka" on siinä että me otamme tahtoen ja tahtomattaankin vaikutteita ulkomaailmasta ja tämä sama kehitys on menossa kaikkialla maailmassa. Siinä on se "uhka" jos pelkäät kulttuurimme puolesta. Jos katsoo nykynuorten tapojakin ja vähän vanhempienkin niin huomaa että nuorisokulttuuri on hyvin kansainvälistä. Tavat ja tyylit leviävät. Esimerkiksi joku Harlemin asukki keksii kääntää lippalakkinsa lipan taakse ja aikaa myöhemmin sama ilmiö tuli tännekkin.

    Meillä kaikilla on varmaan jonkinlainen käsitys siitä mikä on suomalaista kulttuuria. Meilläkin on paljon asioita ja tapoja joita pidetään perisuomalaisina mutta monet niistäkin ovat kotoisin jostakin muualta. Itselläni tulee mieleen aina kesän uudet perunat. Kuinka suomalaiselta se tuntuukaan syödä uusia perunoita voisulan, sipulin, tillin, sillin yms kanssa. Kuitenkin, perunakin on kotoisin Etelä-Amerikasta. Jos vähän katsoo ympärillensä niin huomaa että tämä yhteiskuntakin on aikamoinen sekasotku. Valtiollinen uskonto on kotoisin jostakin Lähi-idän alueelta, demokratian juuret lienevät Ateenan, Kreikan peruja. Ruotsi, Venäjä ja Saksa ovat meihin vaikuttaneet paljonkin. Nyt sitten on tämä EU ja maailmassa on muutenkin menossa muutos, maailmanjärjestys on muuttumassa, kiinailmiöt yms. Saa nähä miten suomen käy!?!

    Geneettisesti suomalaiset eivät hirveästi poikkea keski-eurooppalaisista. Sen sijaan kielemme on aika harvinainen ja poikkeuksellinen, suuriin keski-eurooppalaisiin kieliin verrattuna.

    Ihmisen luonteeseen kuuluu yleensä että pelätään mutta ollaan myös uteliaita erilaisuutta kohtaan. Jos joku on erinäköinen, kuin me suomalaiset keskimääriin, niin se herättää kiinnostusta mutta myös epäluuloa ja vihaakin. Liekö tuo perua kivikaudelta. Vois kuvitella että kun sitä ollaan oltu jollakin metsästysretkellä niin kaikki erinäköiset ihmiset ovat olleet potentiaalisia kilpailijoita ja vihollisia. Toisaalta meissä on myös olemassa vaisto siitä, että jos tekee jälkeläisiä erirotuisen ihmisen kanssa, niin jälkeläiset ovat todennäköisesti vähemmän degeneroituneita.

    Omista sukujuuristani tiedän että minussa on saksalaista, ruotsalaista, venäläistä, saamelaista ja suomalaista verta. Pääpaino on tuossa suomalaisessa. Tunnen itseni suomalaiseksi. Opiskeltukkin on ja työtä on tehty ja vitun paljon. Raskaita, vaarallisiakin töitä, nyttemin enempikin tieteellisteknillistä ajattelutyötä.

    En pidä rikollisista enkä halua että maahamme muuttavat ihmisetkään olisivat rikollisia. Haluan että maassa eletään maan tavalla. Jos minä muutan johonkin toiseen maahan niin aioin kyllä ottaa paikalliset tavat huomioon. Minulla on ollu ja on edelleen paljon ulkomaalaisiakin ystäviä ja tuttuja. Heidät olen oppinut tuntemaan työn ja opiskeluiden takia. Todella mukavia ihmisiä ovatkin.

    Itse tapailen erästä kiinalaista naista ja hän on vienyt sydämmeni täysin. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olis tarkoitus lähteä jossakin vaiheessa vuorostaan käymään hänen kotiseudullaan. Hän on kotoisin 16 miljoonan asukkaan Shanghaista ja se tulee olemaan metka paikka suomipojulle!

    Minusta se ei ole vastuutonta jos suomalainen nainen ottaa ulkomaalaisen miehen tai jos suomalainen mies ottaa ulkomaalaisen naisen. Vastuu on jotakin ihan muuta. Vastuu on sitä että kunnioittaa lakia, järjestystä ja toisia ihmisiä ja heidän mielipiteitään eikä loukkaa toisia fyysisesti eikä henkisesti, ei ainakaan tahallaan. Vastuu on moraalia ja välittämistä. Vastuuseen kuuluu niiden auttaminen jotka apua tarvitsevat.

    Voikaa hyvin!

    Toivotan onnea tulevaisuudellesi Shanghailaisen tyttöystävästäsi kanssa mutta sanoisin että toivottavasti joko a) hän ei ole tyypillinen Shanghailainen materialistinainen tai b) sinä olet varakas tai jopa rikas.

    Kiinassa ja erityisesti Shanghaissa ja muualla etelässä on aivan tyypillistä että naiset hakevat kumppaniksi mahdollisimman rikasta ja hyvässä asemassa olevaa miestä, luonne ym. Suomessa parisuhteen kannalta tärkeät asiat ovat sivuseikka.

    Äänestä

  • Ja myös teidän syytänne! Kannatte tänne Suomeen elätettäväksi ja ihmeteltäväksi aasialaisia ja venäläisiä naisia. Siinä ei varmaan ole mitään kummaa?!

    Äänestä

  • Outsider kirjoitti:

    Toivotan onnea tulevaisuudellesi Shanghailaisen tyttöystävästäsi kanssa mutta sanoisin että toivottavasti joko a) hän ei ole tyypillinen Shanghailainen materialistinainen tai b) sinä olet varakas tai jopa rikas.

    Kiinassa ja erityisesti Shanghaissa ja muualla etelässä on aivan tyypillistä että naiset hakevat kumppaniksi mahdollisimman rikasta ja hyvässä asemassa olevaa miestä, luonne ym. Suomessa parisuhteen kannalta tärkeät asiat ovat sivuseikka.

    Juupa juu, ihan erilaisia naisia ne on siellä Shanghaissa, ei niitä rakastuminen tai muu löperyys kiinnosta... ;) (tosiasiassa muuten siinäkin kaupungissa liikkuu rahaa todennäköisesti enemmän kuin Suomen vuosibudjetissa).

    Täytyy sanoa, että harvoin näillä sivuilla jää jostain kirjoituksesta näin hyvä mieli, kuin tästä. Tuolla asenteella ... niin ... sinulla on varmaan hyviä ystäviä. Kiitos ja hyvää jatkoa.

    Äänestä

  • Outsider kirjoitti:

    Toivotan onnea tulevaisuudellesi Shanghailaisen tyttöystävästäsi kanssa mutta sanoisin että toivottavasti joko a) hän ei ole tyypillinen Shanghailainen materialistinainen tai b) sinä olet varakas tai jopa rikas.

    Kiinassa ja erityisesti Shanghaissa ja muualla etelässä on aivan tyypillistä että naiset hakevat kumppaniksi mahdollisimman rikasta ja hyvässä asemassa olevaa miestä, luonne ym. Suomessa parisuhteen kannalta tärkeät asiat ovat sivuseikka.

    Yep!

    Olet melkoisen oikeassa, en sitä kiistä. Tiedän tapauksia kyllä jossa Shanghailainen nainen on juossu raharikkaan miehen perässä. Se on tosiaan hyvinkin yleistä.

    Minun tapauksessa on käynyt niin että kiinattareni on huomattavasti rikkaampi kuin minä. Hänellä on hyvä työ ulkomaalaisessa yhtiössä. Hän matkustelee paljon työnsä johdosta.

    Materialistin vikaa hänessä kyllä on, sen myönnän, mutta ei onneksi kauhean pahasti. Hän on rikastunut paljon viimeisten 5-6 vuodena aikana ja hän on ruvennut miettimään nyt muitakin arvoja kuin rikastuminen. Sitä minä ihmettelinkin että mitä hän minussa näkee. En ole rikas vaan olen melkoisen velkaantunut elämäni aikana. Minulla ei ole hienoa asuntoa eikä autoakaan käytössä. Hän arvostaa minussa sitä että olen kova tekemään työtä ja että opiskelen myös aina kun se vain on mahdollista. Tavallaan ollaan melkoisen vastakohtaisia, hän on rikas mutta ei kauhean koulutettu, minä olen köyhä mutta paljon kouluja käynyt. Meillä ainakin on ollu paljon toisillemme annettavaa.

    Äänestä

  • Vapaan rakkauden hedelmä kirjoitti:

    Suomi on vapaa maa. Täällä saa valita puolisonsa melkoisen vapaasti ja se on hyvä asia. Olis kamalaa jos sitä sais "sekstata" vain oman kansansa edustajien kanssa. Itse pidän kaikenlaisista naisista, niin suomalaisista blondeistakin, upeista mustista veistoksillisista tsadilaisista naisista ja pienistä siroista kiinattarista, näin niin kuin esimerkkinä.

    Suomalaiset on niin degeneroitunutta porukkaa joten on ihan hyvä vähän lantrata verta. Ymmärrän kyllä huolesi jotenkin. Onhan se sääli jos joku kulttuuri katoaa. En sitä kiistä. Tiedotusvälineet, media, muoti, musiikki, matkustelu, jne. Mietippäs tuommosia asioita. Kyllä suomalaisen kulttuurin "uhka" on siinä että me otamme tahtoen ja tahtomattaankin vaikutteita ulkomaailmasta ja tämä sama kehitys on menossa kaikkialla maailmassa. Siinä on se "uhka" jos pelkäät kulttuurimme puolesta. Jos katsoo nykynuorten tapojakin ja vähän vanhempienkin niin huomaa että nuorisokulttuuri on hyvin kansainvälistä. Tavat ja tyylit leviävät. Esimerkiksi joku Harlemin asukki keksii kääntää lippalakkinsa lipan taakse ja aikaa myöhemmin sama ilmiö tuli tännekkin.

    Meillä kaikilla on varmaan jonkinlainen käsitys siitä mikä on suomalaista kulttuuria. Meilläkin on paljon asioita ja tapoja joita pidetään perisuomalaisina mutta monet niistäkin ovat kotoisin jostakin muualta. Itselläni tulee mieleen aina kesän uudet perunat. Kuinka suomalaiselta se tuntuukaan syödä uusia perunoita voisulan, sipulin, tillin, sillin yms kanssa. Kuitenkin, perunakin on kotoisin Etelä-Amerikasta. Jos vähän katsoo ympärillensä niin huomaa että tämä yhteiskuntakin on aikamoinen sekasotku. Valtiollinen uskonto on kotoisin jostakin Lähi-idän alueelta, demokratian juuret lienevät Ateenan, Kreikan peruja. Ruotsi, Venäjä ja Saksa ovat meihin vaikuttaneet paljonkin. Nyt sitten on tämä EU ja maailmassa on muutenkin menossa muutos, maailmanjärjestys on muuttumassa, kiinailmiöt yms. Saa nähä miten suomen käy!?!

    Geneettisesti suomalaiset eivät hirveästi poikkea keski-eurooppalaisista. Sen sijaan kielemme on aika harvinainen ja poikkeuksellinen, suuriin keski-eurooppalaisiin kieliin verrattuna.

    Ihmisen luonteeseen kuuluu yleensä että pelätään mutta ollaan myös uteliaita erilaisuutta kohtaan. Jos joku on erinäköinen, kuin me suomalaiset keskimääriin, niin se herättää kiinnostusta mutta myös epäluuloa ja vihaakin. Liekö tuo perua kivikaudelta. Vois kuvitella että kun sitä ollaan oltu jollakin metsästysretkellä niin kaikki erinäköiset ihmiset ovat olleet potentiaalisia kilpailijoita ja vihollisia. Toisaalta meissä on myös olemassa vaisto siitä, että jos tekee jälkeläisiä erirotuisen ihmisen kanssa, niin jälkeläiset ovat todennäköisesti vähemmän degeneroituneita.

    Omista sukujuuristani tiedän että minussa on saksalaista, ruotsalaista, venäläistä, saamelaista ja suomalaista verta. Pääpaino on tuossa suomalaisessa. Tunnen itseni suomalaiseksi. Opiskeltukkin on ja työtä on tehty ja vitun paljon. Raskaita, vaarallisiakin töitä, nyttemin enempikin tieteellisteknillistä ajattelutyötä.

    En pidä rikollisista enkä halua että maahamme muuttavat ihmisetkään olisivat rikollisia. Haluan että maassa eletään maan tavalla. Jos minä muutan johonkin toiseen maahan niin aioin kyllä ottaa paikalliset tavat huomioon. Minulla on ollu ja on edelleen paljon ulkomaalaisiakin ystäviä ja tuttuja. Heidät olen oppinut tuntemaan työn ja opiskeluiden takia. Todella mukavia ihmisiä ovatkin.

    Itse tapailen erästä kiinalaista naista ja hän on vienyt sydämmeni täysin. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olis tarkoitus lähteä jossakin vaiheessa vuorostaan käymään hänen kotiseudullaan. Hän on kotoisin 16 miljoonan asukkaan Shanghaista ja se tulee olemaan metka paikka suomipojulle!

    Minusta se ei ole vastuutonta jos suomalainen nainen ottaa ulkomaalaisen miehen tai jos suomalainen mies ottaa ulkomaalaisen naisen. Vastuu on jotakin ihan muuta. Vastuu on sitä että kunnioittaa lakia, järjestystä ja toisia ihmisiä ja heidän mielipiteitään eikä loukkaa toisia fyysisesti eikä henkisesti, ei ainakaan tahallaan. Vastuu on moraalia ja välittämistä. Vastuuseen kuuluu niiden auttaminen jotka apua tarvitsevat.

    Voikaa hyvin!

    Luettavan ja rikkaan, vakavasti otettavan viestin sillä "vitulla". Sit en viitsiny lukee enempää. Kiitti kuitenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sissi-77 kirjoitti:

Vedin herneet nenään muutama päivä sitten ja päätin olla pari päivää poissa kuvioista. Mikään ei tietenkään ole siinä ajassa tällä palstalla muuttunut. Kaikista eniten täällä puhuvat ne, joilla ei ole mitään uutta sanottavaa ja jotka eivät tiedä mitään asiasta, josta puhuvat. Siis ne, joilla ei pitäisi tälle palstalle edes olla mitään asiaa.

Tänne tullaan purkamaan aggressioita, haukkumaan tuntemattomia ihmisiä, vetämään vääriä johtopäätöksiä, pönkittämään omia ennakkoluuloja, leikkimään kaikkitietäviä, pullistelemaan omaa paremmuutta, taputtelemaan selkään muita yhtä tyhmiä ja vahingoniloisesti naureskelemaan toisten elämän kuvitellulle kauheudelle.

Onnea valitsemallanne tiellä ja hyvää loppuelämää. Hyvä, että olette viimein löytäneet paikan, jossa purkaa pahaa oloanne.

Ennen kuin poistun keskuudestanne, annan teille synninpäästön. Tottahan se on, että ulkomaalaisten miesten suomalaiset vaimot ovat kaiken pahan alku ja juuri. Me olemme syypäitä huonoon lapsuuteenne, työttömyyteenne, seksuaaliseen kyvyttömyyteenne ja Turun Sinapin menetykseen. Siksi teillä on täysi oikeus syyttää meitä kaikesta muustakin, mitä mieleenne saattaa juolahtaa.

Terve lapsi leikkii, sairas ei osaa lopettaa. Minä lopetan tämän leikin nyt tai muuten tarvitaan pian valkotakkeja.

Keep up the good work.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu