En tiedä enää mitä tekisin! Kaikki tuntuu todella pahalta ja mikään ei kiinnosta. Pari kk sitten muutin pois kotoa ja aluksi kaikki oli loistavasti, nykyään mä valvon, siis todellakin valvon, 2-3 yötä viikossa. Aamulla pitäisi jaksaa lähteä kouluun, mutta sinnekään en enää haluais mennä, tuntuu että kaikki kattoo ja nauraa mulle mun selän takana, opettajia myöten. Ens viikolla alkaa koeviikko, mulle se on kuin Mount Everest, jonka yli mä en pääse. Taas mä tulen pettämään mun vanhemmat ja muut sukulaiset. Kohta mä en enää kehtaa kulkea edes opettajien edessä, saati sitten mennä tunnille. Tunneilla mä pidän aina takkia päällä, koska siitä mulle tulee turvallinen olo. Se suojaa mua kaikelta siltä pahuudelta, mikä mua vaanii.
Kaikista pahimmalta musta tuntuu olla perheen lähellä, kun ei äiti tunnu äidiltä eikä sisko siskolta... Ne tunkee mulle jääkaappiin ruokaa väkisin ja ihmettelee miksi mä raivoon niille sen jälkeen, mutta musta on aina tuntunut pahalta vastaanottaa ihmisiltä tavaroita, lahjoja tai rahaa... Se saa mut pahalle mielelle. Ainoa asia mistä mä tulen iloiseksi on kun mä saan tehdä toisia iloiseksi. Mun vanhemmat pakotti mut sanattomasti menemään lukioon, mutta nyt ne sanoo ettei mun ole pakko olla siellä, en pysty lopettamaan koska musta tuntuu että mä olisin pettänyt ne!
Mä itken joka päivä ihan pienistä asioista ja ärsyynnyn melkein heti. Kavereiden kanssa en ole käynyt moneen kk missään, nykyään ne ei edes pyydä mua mukaan. Sitten ne vielä sanoo, et miksen mä koskaan soita ja pyydä niitä mihinkään, mut silloin kun mä vielä pyysin, niin silloin ne ei lähtenyt ja ihan kuin se olis mun tehtävä pyytää niitä. Kavereita ei kiinosta mitä mä teen, eihän ne edes soittele. Mulla ei ole koskaan ollut yhtään parasta ystävää ja kaveritkin on vaan sellasia, jotka hengaa mun kanssa koulussa. Ei muuten.
Viikonloput mä olen yksin kotona ja kun seuraavan kerran menen kouluun niin saan kuulla kuinka kaverit on taas ollut bilettämässä. Vian on pakko olla mussa.
Kaikki tuntuu ihan liian ylitsepääsemättömältä ja mä murskaannun kaiken sen taakan alle joka muhun kohdistuu... Mun äiti sanoo mus siskolle että se on ihan sairaan huolestunut musta, mutta en usko ja sisko kyselee koko ajan että mikä mulla on, mut en pysty kertomaan niille. Isää kiinnostaa vielä vahemmän, vaikka olenkin isän kanssa enemmän tekemisissä kuin äidin.
Mä haluan ulos tästä kaikesta!!!
Kaikista pahimmalta musta tuntuu olla perheen lähellä, kun ei äiti tunnu äidiltä eikä sisko siskolta... Ne tunkee mulle jääkaappiin ruokaa väkisin ja ihmettelee miksi mä raivoon niille sen jälkeen, mutta musta on aina tuntunut pahalta vastaanottaa ihmisiltä tavaroita, lahjoja tai rahaa... Se saa mut pahalle mielelle. Ainoa asia mistä mä tulen iloiseksi on kun mä saan tehdä toisia iloiseksi. Mun vanhemmat pakotti mut sanattomasti menemään lukioon, mutta nyt ne sanoo ettei mun ole pakko olla siellä, en pysty lopettamaan koska musta tuntuu että mä olisin pettänyt ne!
Mä itken joka päivä ihan pienistä asioista ja ärsyynnyn melkein heti. Kavereiden kanssa en ole käynyt moneen kk missään, nykyään ne ei edes pyydä mua mukaan. Sitten ne vielä sanoo, et miksen mä koskaan soita ja pyydä niitä mihinkään, mut silloin kun mä vielä pyysin, niin silloin ne ei lähtenyt ja ihan kuin se olis mun tehtävä pyytää niitä. Kavereita ei kiinosta mitä mä teen, eihän ne edes soittele. Mulla ei ole koskaan ollut yhtään parasta ystävää ja kaveritkin on vaan sellasia, jotka hengaa mun kanssa koulussa. Ei muuten.
Viikonloput mä olen yksin kotona ja kun seuraavan kerran menen kouluun niin saan kuulla kuinka kaverit on taas ollut bilettämässä. Vian on pakko olla mussa.
Kaikki tuntuu ihan liian ylitsepääsemättömältä ja mä murskaannun kaiken sen taakan alle joka muhun kohdistuu... Mun äiti sanoo mus siskolle että se on ihan sairaan huolestunut musta, mutta en usko ja sisko kyselee koko ajan että mikä mulla on, mut en pysty kertomaan niille. Isää kiinnostaa vielä vahemmän, vaikka olenkin isän kanssa enemmän tekemisissä kuin äidin.
Mä haluan ulos tästä kaikesta!!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikuttaa siltä, että haluaisit olla muille mieliksi mutta et enää jaksa. Unohda odotukset joita sinuun kohdistuu, olivat ne todellisia tai kuvittelemiasi, ja mieti mitä itse haluat.
Muut varmasti haluavat, että sinulla olisi hyvä ja onnellinen elämä ja usein luulevat tietävänsä mitä sinun pitäisi tehdä, harvoin he kuitenkaan todella tietävät.
Eläkä epäröi mennä puhumaan lääkärille jos paha olo jatkuu, mutta tiedä mistä se johtuu tai et kykene löytämään ratkaisua. Aivojen toiminta voi olla esim. jonkin ravintoaineen puutoksen vuoksi normaalista poikkeavaa.
Kuulostaa siltä että olet hyvin ahdistunut. Itse olin suurinpiirtein samassa tilanteessa aloitettuani yliopistossa. Suosittelisin psykologin/psykiatrin kanssa juttelua... tai ammatinvalintapsykologi/-ohjaaja voisi olla hyvä.
Kiitos, mutta kävin koko viime lukuvuoden ammatinvalintaohjaajalla, ja nyt sain Vastaanottorymästä lähetteen Nuorten Poliklinikalla...