En löydä elämäni miestä, mutta en pysty elämään ilman seksiä

Uskon että seksikumppaneiden määrä olisi paljon vähäisempi jos olisin nuorempana löytänyt sen miehen johon haluan sitoutua. Mutta kun kaikki ei ole mennyt niin kuin strömsössä, tilanne on toinen. Lähipiirissäni on paljon niitä jotka ovat jo naimisissa. Satunnaiset seksisuhteet tai yhdenyön jutut eivät kuitenkaan ole se juttu mitä elämältäni haluan. Mutta jos tilanne ei tule muuttumaan, tyydyn siihen mitä on tarjolla. Selibaatissa en pysty elämään. Syksyllä olin 2kk harrastamatta seksiä, sitten himo vain tuli liian suureksi. Sitä on vaikeaa sanoin kuvailla kun todella on puutteessa, se alkaa ihan jo päässä tuntumaan, edelleenkin vaikea pukea sanoiksi sitä tunnetta. Aika näyttää ja toivottavasti tosirakkauttakin olis luvassa :)
39474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Tiesit tuossa 2kk aikana sen, miltä minusta on tuntunut viimeiset 20 vuotta. Olen rikkonut paljon esineitä kotona tämän turhautumisen takia. Olisinpa nainen.

Äänestä

Mitä sellaista seksissä on, että kädet ja lelut ei pysty korvaamaan?

En sano että niiden pitäisi korvata, vaan yritän ymmärtää mikä miehessä (tai naisessa) on niin korvaamatonta. Vai onko se kuitenkin tunne siitä, että joku haluaa?

Äänestä
  • Seksissä on toinen ihminen ja sitä ei mikään lelu eivätkä omat kädet voi millään korvata. Masturbointi on ihan hauskaa, mutta seksi toisen ihmisen kanssa on parhaimmillaan jotain aivan ihmeellistä.

    Äänestä

  • 12+34 kirjoitti:

    Seksissä on toinen ihminen ja sitä ei mikään lelu eivätkä omat kädet voi millään korvata. Masturbointi on ihan hauskaa, mutta seksi toisen ihmisen kanssa on parhaimmillaan jotain aivan ihmeellistä.

    Mutta tilanteessa, jossa olet tavannut toisen ihmisen ensimmäistä kertaa muutamaa tuntia aiemmin, voiko se olla lähelläkään sitä mitä parhaimmillaan?

    Tietty uutuuden viehätys ja jännitys on tuossa tilanteessa parasta, mutta sehän käy sitten taas huonosti yhteen parisuhteen kanssa. Koska tuo jännitys katoaa väistämättä, mutta toisaalta itse seksi paranee ajan kanssa.

    Äänestä

  • 12+34 kirjoitti:

    Seksissä on toinen ihminen ja sitä ei mikään lelu eivätkä omat kädet voi millään korvata. Masturbointi on ihan hauskaa, mutta seksi toisen ihmisen kanssa on parhaimmillaan jotain aivan ihmeellistä.

    Olen siitä onnellinen mies, että minusta masturbointi on aivan ihmeellistä ja ihanaa. Seksi toisen ihmisen kanssa on pääsääntöisesti tylsää. Voi naisenkin kanssa jos oikein natsaa, saada lähes huippukokemuksen. Paremmin ehkä sanottu, että se on erilainen kokemus, mutta ei parempi kuin yksin.

    En vieläkään unohda sitä orgasmia, jonka sain Wienissä yhdellä lomareissulla. Ekstaasia!! Nauttikaa itsestänne.

    Äänestä

  • Omin käsi onneen kirjoitti:

    Runkkaus.Se on homoille

    Ihanaa! Kiitos vinkistä!

    Äänestä

harmi juttu kun et ole löytänyt porilaista miestä itsellesi etkä koskaan saa tuntea tai tietää mitä on aito oikea rakkaus kurjaa kun joudut tyytymään muihin mitä jäljelle jää tuovat vain sinulle kurjuutta ongelmia onnettomuutta häpäisyä pettämistä henkistä ja fyysistä väkivaltaa eli kaikkea pahaa en voi muuta kuin neuvoa mene tyttö parka äkkiä poriin ja toivottavasti löydät onnesi/aidon porilaisen miehen iki omaksi

Äänestä

En oikeasti tiedä, mitä pahaa niissä seksisuhteissa on.

Tietysti erityisesti naisia niistä syyllistetään (eikä vähiten tällä palstalla), mutta minun puolesta sekstaa jos siltä tuntuu.

Onhan niissä lyhyissä suhteissa omat haittapuolensa. EI ikinä tiedä millaista seksiä tulee saamaan ja olo voi olla turhautunut tai turvatonkin uuden kanssa aloittaessa.

itse olen sellainen mies, että itse seksintarpeen voin poistaa itsekin omin käsin, joten voin olla baarissakin valikoiva naisten suhteen.

Ei se sinusta huonompaa ihmistä tee jos seksiä harrastat. Tietysti erityisesti pienemmällä paikkakunnalla voi saada määrätyn maineen jos poistuu aina eri miehen kanssa baarista. Siksi monet pitävät ns vakipanoja tai friends with benefits.

Äänestä
  • Precis

    Äänestä

  • old_profile_85204 kirjoitti:

    Precis

    Helka vakipantu?

    Äänestä

Pillu kuluu käytössä ja aikaisempien käyttäjien mällit ovat jääneet sinne muhimaan.

Äänestä
  • Mihin ihmeeseen se miehen sperma muka voisi naisessa varastoitua?

    Äänestä

  • 12+34 kirjoitti:

    Mihin ihmeeseen se miehen sperma muka voisi naisessa varastoitua?

    http://en.wikipedia.org/wiki/Telegony_(pregnancy)

    "Apart from the above-mentioned, one Chinese scientist has proposed possible molecular mechanisms that may account for the reported cases of telegony.[26][27] The proposed mechanisms include the penetration of spermatozoa into the somatic tissues of the female genital tract, the incorporation of the DNA released by spermatozoa into maternal somatic cells, the presence of fetal DNA in maternal blood, incorporation of exogenous DNA into somatic cells, presence of fetal cells and fetal DNA in maternal blood and sperm RNA-mediated non-Mendelian inheritance of epigenetic changes."

    Sperma imeytyy naiseen ja muokkaa tulevia lapsia entisten rakastajien kaltaisiksi, vaikka hedelmöitys olisi uuden miehen siittiöllä.

    Äänestä

  • -.-.-..- kirjoitti:

    Kaikki suomalaiset naiset, jotka tulevat raskaaksi mustalle miehelle, saavat kuitenkin valkoisen lapsen, kun ovat maanneet aiemmin valkoisen miehen kanssa.

    Eiköhän suurin osa lapsen ominaisuuksista tule kuitenkin hedelmöittävän siittiön perusteella.

    Äänestä

  • 12+34 kirjoitti:

    Kaikki suomalaiset naiset, jotka tulevat raskaaksi mustalle miehelle, saavat kuitenkin valkoisen lapsen, kun ovat maanneet aiemmin valkoisen miehen kanssa.

    Mitä väliä sillä on, minkä värisiä äpäriä lutkailija lopulta kiimavitustaan paskoo? Mällien muhiminen on tieteellinen tosiseikka, joka sinunkin tulee omaksua osaksi maailmankuvaasi.

    Äänestä

  • -.-.-..- kirjoitti:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Telegony_(pregnancy)

    "Apart from the above-mentioned, one Chinese scientist has proposed possible molecular mechanisms that may account for the reported cases of telegony.[26][27] The proposed mechanisms include the penetration of spermatozoa into the somatic tissues of the female genital tract, the incorporation of the DNA released by spermatozoa into maternal somatic cells, the presence of fetal DNA in maternal blood, incorporation of exogenous DNA into somatic cells, presence of fetal cells and fetal DNA in maternal blood and sperm RNA-mediated non-Mendelian inheritance of epigenetic changes."

    Sperma imeytyy naiseen ja muokkaa tulevia lapsia entisten rakastajien kaltaisiksi, vaikka hedelmöitys olisi uuden miehen siittiöllä.

    Tuollainen tulos vaatisi useita tuloksen vahvistavia tutkimuksia. Itse asiassa tuo ei ole edes tutkimus vaan yhdellä kiinalaisella tutkijalla on teoria moisesta.

    Pidän tuota täysin hömppänä ilman minkäänlaista tieteellistä evidenssiä.

    Lisäksi vastuulliset miehet ja naisethan käyttävät kondomia irtosuhteissa.

    Äänestä

  • -.-.-..- kirjoitti:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Telegony_(pregnancy)

    "Apart from the above-mentioned, one Chinese scientist has proposed possible molecular mechanisms that may account for the reported cases of telegony.[26][27] The proposed mechanisms include the penetration of spermatozoa into the somatic tissues of the female genital tract, the incorporation of the DNA released by spermatozoa into maternal somatic cells, the presence of fetal DNA in maternal blood, incorporation of exogenous DNA into somatic cells, presence of fetal cells and fetal DNA in maternal blood and sperm RNA-mediated non-Mendelian inheritance of epigenetic changes."

    Sperma imeytyy naiseen ja muokkaa tulevia lapsia entisten rakastajien kaltaisiksi, vaikka hedelmöitys olisi uuden miehen siittiöllä.

    "Telegony is a THEORY in heredity, holding that offspring can inherit the characteristics of a previous mate of the female parent"

    "Previous experiments on several species failed to provide any evidence that offspring would inherit any character from their mother's previous mates"

    Äänestä

  • BEM kirjoitti:

    "A group from The University of New South Wales[14] has showed telegony to be a true and valid phenomenon for the first time in a species of fly. Their results were presented at the 2013 XIV Congress of the European Society for Evolutionary Biology in Lisbon[15] [16]and the recent Australasian Evolution Society’s conference in Geelong.[17] Earlier, a team of scientists from Oxford, Uppsala and UCL had conducted a similar research[18] and obtained a similar result.[19]"

    Äänestä

  • bn.gfyu kirjoitti:

    Niin että ihan kärpäsillä toimii. Sitten se varmaan toimii ihmisilläkin.

    Äänestä

  • ätmi kirjoitti:

    Mitä väliä sillä on, minkä värisiä äpäriä lutkailija lopulta kiimavitustaan paskoo? Mällien muhiminen on tieteellinen tosiseikka, joka sinunkin tulee omaksua osaksi maailmankuvaasi.

    Tässä on ätmin maailmankuva ytimekkyydessään.

    Mutta mitä väliä sillä on mitä ätmi suustaan tai näppiksestään internettiin paskoo.

    Äänestä

  • BEM kirjoitti:

    Niin että ihan kärpäsillä toimii. Sitten se varmaan toimii ihmisilläkin.

    eivät paljon kärpäsistä ero. Kummatkin pyörivät paskan ympärillä

    Äänestä

  • Kakka tuli kirjoitti:

    Tässä on ätmin maailmankuva ytimekkyydessään.

    Mutta mitä väliä sillä on mitä ätmi suustaan tai näppiksestään internettiin paskoo.

    täyttä asiaa

    Äänestä

Voi elämän kevät teijän kanssanne.
Ei semmosii elämäni miehii ja naisii ole olemassakaa, on vaa semmosii silhetkel sopivii. seksii kannattaa harastaa ko on sinkku, ko ei sitä aina parisuhtees kerkee ko on kiirus.

Äänestä

Sinut pitäisi sitoa kaakinpuuhun keskelle toria ja piiskata julkisesti.

Äänestä

Miten mul nyt tulee mieleen, et tää on vähän provo?

Äänestä

Mulla ei ole montaa kumppania ollut ja niiden määrä olisi ollut sen pari pienempi, jos olisi löytynyt sopiva kumppani heti alkuun.Harmi vaan ettei ole löytynyt.

Pidän seksistä, mutta olen ollut vuosia selibaatissa, johtuen vakituisen elämänkumppanin puutteesta.
Itse en voisi kuvitella jakavani mitään niin intiimiä jonkun satunnaisen tuttavuuden kanssa. Minulla seksi kuuluu vain suhteeseen, jossa toisesta välitetään hyvin paljon kokonaisvaltaisesti.

Jokainen tyylillään. Hyvää joulua aloittajalle. Toivottavasti uusi vuosi tuo viimeistään tullessaan vakituisen kumppanin elämääsi :)

Äänestä

onneksi tilaa aiankin vielä, joten tulet pysymään seksissä kiinni ja samalla odottelt sitä oikeaa ytmiä.

Äänestä

"Selibaatissa en pysty elämään. Syksyllä olin 2kk harrastamatta seksiä, sitten himo vain tuli liian suureksi."

Myönnät siis jääneesi viettien ohjaileman eläimen tasolle. Ei siinä mitään, piti vain tulla tähän sanomaan, että olen kehittyneempi ihminen kuin sinä.

Äänestä
  • ole yhtään voimakastahtoisempia. Kukaan vaan ei anna teille seksiä.

    Äänestä

Noh, jos 2 kk on sinulle poikkeuksellisen pitkä aika ilman seksiä, niin ilmeisesti kumppaneiden lukumäärä alkaa jo pyöriä sadoissa..? Ei siinä mitään pahaa ole, mutta en suosittele asian kertomista tuleville elämänkumppaniehdokkaille. Maailma on raadollinen ja tuollainen seksikumppanimäärä on yksinkertaisesti monelle miehelle liikaa.

Äänestä
  • Mitähän "raadollista" siinä on, jos mies ei halua petollista ja/tai sitoutumiskyvytöntä kumppania? Kun ette kerran tähänkään saakka ole kyenneet keskittymään yhteen kumppaniin, ette ihan varmasti kykene siihen jatkossakaan. Sitäpaitsi ehdotuksesi miehille valehtelemisesta vain vahvistaa näkemystä, että kaltaisenne ihmiset pitävät omaa mielihyväänsä tärkeimpänä asiana ja voivat siis käyttää sitä oikeutuksena mille tahansa.

    Miksi siis ette etsi samanlaista irtopaneskelijaa kumppaniksi sen sijaan, että tuhlaisitte aikaanne yrittämällä valehdella meille "ahdasmielisille" ja "raadollisille" miehille, kun emme ihan selvästi teitä arvosta? Olisiko syynä se, että itsekin pidätte kaltaisianne epäluotettavina? Eihän teillä muuten olisi mitään syytä etsiä kumppania muualta, kun niistä panokavereistanne.

    Äänestä

  • raadollistako? kirjoitti:

    Mitähän "raadollista" siinä on, jos mies ei halua petollista ja/tai sitoutumiskyvytöntä kumppania? Kun ette kerran tähänkään saakka ole kyenneet keskittymään yhteen kumppaniin, ette ihan varmasti kykene siihen jatkossakaan. Sitäpaitsi ehdotuksesi miehille valehtelemisesta vain vahvistaa näkemystä, että kaltaisenne ihmiset pitävät omaa mielihyväänsä tärkeimpänä asiana ja voivat siis käyttää sitä oikeutuksena mille tahansa.

    Miksi siis ette etsi samanlaista irtopaneskelijaa kumppaniksi sen sijaan, että tuhlaisitte aikaanne yrittämällä valehdella meille "ahdasmielisille" ja "raadollisille" miehille, kun emme ihan selvästi teitä arvosta? Olisiko syynä se, että itsekin pidätte kaltaisianne epäluotettavina? Eihän teillä muuten olisi mitään syytä etsiä kumppania muualta, kun niistä panokavereistanne.

    Parisuhteessa pettäminen on eri asia kuin seksin harrastaminen sinkkuna. Jos ei tätä ymmärrä, ei kannata seurustella ollenkaan....

    En tarkoittanutkaan, että aloittajan pitäisi etsiä siveysintoilija ja valehdella päin naamaa, mutta iso osa normaaleista ja vapaamielisistäkin miehistä pitäisi tuota hurjana määränä eikä sitä minusta kannata ehdoin tahdoin mainostaakaan. Meillä oltiin suhteen alussa raivorehellisiä, ja tiedän kumppanini seksikokemuksista sellaisiakin asioita joita en jälkikäteen ajateltuna ehkä haluaisikaan tietää. Asioita, jotka eivät liity suhteeseemme mitenkään ja ovat minulle täysin tarpeetonta tietoa, mutta joiden tietäminen kuitenkin hetkittäin alitajuisella tasolla ällöttää. Täysin erilaiset arvomaailmat ovat toki eri juttu, mutta eivät kaikki vapaamielisetkään ihmiset halua hieroa naamaansa toisen entisiin seksikokemuksiin.

    Lopuksi, minulla ei ole satoja kumppaneita ja olen onnellisesti ja uskollisesti kihloissa miehen kanssa jolla on suunnilleen sama määrä kokemuksia kuin minullakin - ja laadultaan jopa hurjempia. Ihmisillä voi olla mielipiteitä myös sellaisista asioista, jotka eivät suoranaisesti liity omaan elämäntilanteeseen. :)

    Äänestä

  • kummitus kirjoitti:

    ovat hurjia?

    Äänestä

Itse olin miehenä ensimmäiset 28½ vuotta ilman seksiä mutta en minä asialle voinut tehdä mitään vaikka himoja olisi aina ollut. Toisin kuin nainen joka saa seksiä aina kun haluaa ja varsinkin kelpuuttaa jonkun monista miehistä..

Äänestä

Eiköhän ne tulevan vakituisen kumppanin vanhemmat, jos eivät täysiä tolvanoita ole, kerro kumppanillesi millainen olet todellisuudessa. Näkyy muuten päällepäin ja keskustelun kuluessa elämänarvosi heijastuvat myös ulospäin ja viimeistään silloin kokeneelle tarkkailijalle on selvää millainen olet. Eri asia on kuitenkin se, että uskooko mahdollinen tuleva vakituinen kumppanisi näitä kokeneita tarkkailijoita.

Äänestä

VAI N!iIN!

Äänestä

"vaikeaa sanoin kuvailla" On joo, vaikeaa sanoin kuvailla kuinka niin lyhyen ajan kuin 2kk voi olla tekemätä mitä tahansa, melkein vois olla kusematta sen ajan. Testaappa jokunen vuosi ja tule sitte kertomaa ja kuvailemaan kuinka vaikeaa se on sanoin kuvailla. Voin sen verran auttaa että n.6kk:n jälkeen ei ole mitään väliä onko niitä kuukausia 8 vai 28, koko asia on jo vain mielikuva menneisyydestä.

Ja niille joilla ei kokemusta, olen aina ja edelleen sitä mieltä että sanonta "parempi rakastaa ja menettää kuin se ettei olisi koskaan rakastanut" on hevonpaskaa. Asia on tasan päinvastoin. Olin aikuisiällä ensin 10 vuotta yksin, joka oli ihan totuttua normielämää itselleni, sitten tuli akka joka puoliväkisin sai houkuteltua ansaan vuodeksi ja sitten häipyi ilman selityksiä 4 vuotta sitten. Sen jälkeen ei taas mitään.
On vähän kuin elinkautisvangin päästät vapauteen muutaman vuoden jälkeen, annat tottua siihen ja sitten varoittamatta haet takaisin. Eli olen sitä mieltä että minulle olisi parempi kuin ei olisi tullut mitään muutosta siihen mitä oli, se menetys oli huomattavasti pahempi kuin se ettei edes tiennyt mitä voi olla. Ugh.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

n31v. kirjoitti:

Uskon että seksikumppaneiden määrä olisi paljon vähäisempi jos olisin nuorempana löytänyt sen miehen johon haluan sitoutua. Mutta kun kaikki ei ole mennyt niin kuin strömsössä, tilanne on toinen. Lähipiirissäni on paljon niitä jotka ovat jo naimisissa. Satunnaiset seksisuhteet tai yhdenyön jutut eivät kuitenkaan ole se juttu mitä elämältäni haluan. Mutta jos tilanne ei tule muuttumaan, tyydyn siihen mitä on tarjolla. Selibaatissa en pysty elämään. Syksyllä olin 2kk harrastamatta seksiä, sitten himo vain tuli liian suureksi. Sitä on vaikeaa sanoin kuvailla kun todella on puutteessa, se alkaa ihan jo päässä tuntumaan, edelleenkin vaikea pukea sanoiksi sitä tunnetta. Aika näyttää ja toivottavasti tosirakkauttakin olis luvassa :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu