Kuinka moni oikeasti on kokenut aitoja rakkauden tunteita elämässään? Kuinka moni on rakastanut tai rakastaa toista niin paljon, että on oikeasti valmis tekemään tämän puolesta mitä tahansa, auttamaan toista hädässä ja laittamaan oman itsensä toisen edelle? Tuntuu, että moni luulee rakastavansa, tai voi rakastaa monia.
Minä olen rakastunut kerran elämässäni. Kerran. Olin tuolloin 19-vuotias ja tapasin miehen (18v pojan). En ollut uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä, mutta jo ekan tapaamisen jälkeen yöunet päättyivät, työt eivät kiinnostaneet, ruokahalu meni... Olin aivan pilvissä..! No, sehän oli aluksi seksisuhde. Olin silti todella ihastunut. Mies ei ollut minuun. Se kevät oli todella vaikea, ja itkin paljon.
Kun seksisuhdetta oli jatkunut n.3kk, mies tuli minua vastaan ja kysyi, josko seurustelisimme. Olin oikeastaan jo luopunut toivosta, ja lähdin parisuhteeseen varovaisin askelin. Muutamaa kk myöhemmin muutimmekin jo yhteen, syksyllä 2011.
En jaksa kertoa koko tarinaa, mutta mies petti minua kahden naisen kanssa ensimmäisen 6kk seurustelumme aikana. Sain tietää tästä vasta vuotta myöhemmin, syksyllä 2012, jolloin koko maailma romahti. En ollut tajunnut, kuinka rakastunut olinkaan. Sairastuin PTSD:hen (posttraumaattinen stressihäiriö), joka johti keskivaikeaan masennukseen. Ennen diagnoosia kärsin sydänongelmista, kävin sydänfilmissä, koska tuntui, että sydän ei kestä. Ajattelin siinä olevan vikaa. Muisti pätki, työt jäivät, opiskelut jäivät, kuolin sisäisesti. Kerran yritin itsemurhaa, onneksi siinä onnistumatta.
Suostuin kertomaan lääkärille tästä kaikesta kunnolla vasta 2 kk sitten, jolloin diagnosoitiin keskivaikea masennus ja sain lääkityksen. En ollut suostunut syömään masennuslääkkeitä, mutta niiden avulla olen saanut taas elämästä kiinni. Aion vain päästä siitä kaivosta ylös, johon rakkaus minut ajoi.
En tiedä minne tästä kirjottaisin, ajattelin, että täälläkin on varmasti petettyjä, sekä pettäjiä. Aihe on ollut läsnä elämässäni jo yli 2 vuotta, ja olen vasta toipumisvaiheessa. Kaikista sairainta on, että yhä ajattelen exääni, vaikken hänen kanssaan enää tulevaisuutta haluakaan. Tunteet eivät ole täysin kuolleet, mutta järjellä pystyn pitämään ajatukset kurissa. Lääkityksestä huolimatta tunnen yhä ahdistuneisuutta, eikä keskustelu exäni kanssa auta yhtään asiaa. En kestä, että hänellä on uusia naisia, enkä halua tietää hänen elämästään mitään. Mietin, koskahan tunteet oikeasti kuolevat, vai onko rakkaus oikeasti ikuista?
Minusta olisi ihanaa rakastua uudelleen, en hae rakkautta kokemuksena, mutta muistan millaista oli jakaa elämä toisen kanssa. Kaipaan sitä, että toinen odottaa kotona ja voi tehdä yhdessä asioita. Olen oikeasti parisuhdeihminen. Kun se pelkkä hetken seksi ei kiinnosta, en saa siitä mitään irti. Riippuu toki henkilöstä... mutta silti.
Sen sanon vielä, että pelkona varmasti monilla on leimautuminen. Itsekään en omille ystävilleni ja kaikille perheenjäsenille kerro lääkityksestä tai muustakaan, koska ihminen, joka ei ole itse kokenut samaa, ei ymmärrä. On sama sanoa masentuneelle että "nouse siitä, kyllä sinä jaksat!" kuin neliraajahalvaantuneelle, että "kyllä sinä pystyt kävelemään kuin oikein haluat!" Masennus on SAIRAUS, josta kuitenkin voi parantua. Se ei tee ihmisestä silti huonompaa.
Minä olen rakastunut kerran elämässäni. Kerran. Olin tuolloin 19-vuotias ja tapasin miehen (18v pojan). En ollut uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä, mutta jo ekan tapaamisen jälkeen yöunet päättyivät, työt eivät kiinnostaneet, ruokahalu meni... Olin aivan pilvissä..! No, sehän oli aluksi seksisuhde. Olin silti todella ihastunut. Mies ei ollut minuun. Se kevät oli todella vaikea, ja itkin paljon.
Kun seksisuhdetta oli jatkunut n.3kk, mies tuli minua vastaan ja kysyi, josko seurustelisimme. Olin oikeastaan jo luopunut toivosta, ja lähdin parisuhteeseen varovaisin askelin. Muutamaa kk myöhemmin muutimmekin jo yhteen, syksyllä 2011.
En jaksa kertoa koko tarinaa, mutta mies petti minua kahden naisen kanssa ensimmäisen 6kk seurustelumme aikana. Sain tietää tästä vasta vuotta myöhemmin, syksyllä 2012, jolloin koko maailma romahti. En ollut tajunnut, kuinka rakastunut olinkaan. Sairastuin PTSD:hen (posttraumaattinen stressihäiriö), joka johti keskivaikeaan masennukseen. Ennen diagnoosia kärsin sydänongelmista, kävin sydänfilmissä, koska tuntui, että sydän ei kestä. Ajattelin siinä olevan vikaa. Muisti pätki, työt jäivät, opiskelut jäivät, kuolin sisäisesti. Kerran yritin itsemurhaa, onneksi siinä onnistumatta.
Suostuin kertomaan lääkärille tästä kaikesta kunnolla vasta 2 kk sitten, jolloin diagnosoitiin keskivaikea masennus ja sain lääkityksen. En ollut suostunut syömään masennuslääkkeitä, mutta niiden avulla olen saanut taas elämästä kiinni. Aion vain päästä siitä kaivosta ylös, johon rakkaus minut ajoi.
En tiedä minne tästä kirjottaisin, ajattelin, että täälläkin on varmasti petettyjä, sekä pettäjiä. Aihe on ollut läsnä elämässäni jo yli 2 vuotta, ja olen vasta toipumisvaiheessa. Kaikista sairainta on, että yhä ajattelen exääni, vaikken hänen kanssaan enää tulevaisuutta haluakaan. Tunteet eivät ole täysin kuolleet, mutta järjellä pystyn pitämään ajatukset kurissa. Lääkityksestä huolimatta tunnen yhä ahdistuneisuutta, eikä keskustelu exäni kanssa auta yhtään asiaa. En kestä, että hänellä on uusia naisia, enkä halua tietää hänen elämästään mitään. Mietin, koskahan tunteet oikeasti kuolevat, vai onko rakkaus oikeasti ikuista?
Minusta olisi ihanaa rakastua uudelleen, en hae rakkautta kokemuksena, mutta muistan millaista oli jakaa elämä toisen kanssa. Kaipaan sitä, että toinen odottaa kotona ja voi tehdä yhdessä asioita. Olen oikeasti parisuhdeihminen. Kun se pelkkä hetken seksi ei kiinnosta, en saa siitä mitään irti. Riippuu toki henkilöstä... mutta silti.
Sen sanon vielä, että pelkona varmasti monilla on leimautuminen. Itsekään en omille ystävilleni ja kaikille perheenjäsenille kerro lääkityksestä tai muustakaan, koska ihminen, joka ei ole itse kokenut samaa, ei ymmärrä. On sama sanoa masentuneelle että "nouse siitä, kyllä sinä jaksat!" kuin neliraajahalvaantuneelle, että "kyllä sinä pystyt kävelemään kuin oikein haluat!" Masennus on SAIRAUS, josta kuitenkin voi parantua. Se ei tee ihmisestä silti huonompaa.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Irti päästämisen vaikeudessa ei ole tässä varmaankaan kyse pettämisestä, vaan siitä, että olit vielä ensihuumassa, kun jouduit eroamaan miehestä. Nyt tuo suhde on koko elämäsi ajan jonain parhaana mielessä, koska se oli ensirakkautesi, eikä ehtinyt arkistua ennen eroa.
Toivottavasti osaat siirtää katseen nykyhetkeen jossain vaiheessa. Menneisyyttä ei kirjaimellisesti ole olemassa, kun miettii ajan todellista luonnetta. On aina vain nykyhetki.
Olen itse kokenut tuon saman suurinpiirtein ja voin luvata että vaikka voi kestää vaikka kymmenen vuotta niin kyllä vielä rakastut ja olet onnellinen.
Tärkeintä ettet ole missään tekemisissä tyypin kanssa. Itse muutin toiselle puolelle maapalloa muttei sekään puhdistanut mieltäni ensirakkaudestani. Olen nykysin onnellisempi kuin koskaan ja kun katson facebookissa ensirakkauteni kuvaa, voin vain todeta: en antas tolle.
Voimia ja voimahali ;-)
te rakastutte niihin pettäviin jännämiehiin, ettekä meihin kunnon miehiin, jotka emme petä.
koska te ette petä
Koska ne on kiinnostavia ja saa alapäähän vauhtia toisin kuin tylsimykset, jotka eivät näytä kiinnostustaan.
Ei ihminen voi päättää kehenkä rakastuu. Se vaan tapahtuu. Ei sitä voi rationaalisesti hallita.
Ei saakeli. Tuollaiset kertomuksetkyllä pelottavat minua ihan helkkaristi. Ennestäänkin sitoutumiskammoinen mieli saa lisää pökköä pesään
En halua olla kenellekään niin tärkeä, että se sairastuu masennukseen, yrittää itsemurhaa, työt eivät suju, ei syö jos jätän sen. Minä en halua tuollaista omalle tunnolleni.
Eiks vaan naiset ole vaikeita? Ne niin helposti joko liikaa tai ei ollenkaan.
Mutta ole huoleti, ei se ole sinun tunnollasi, koska se ei riipu siitä mitä teet vaan mitä olet.
Aidon rakkauden olemus on aina hyvä aihe. Oletko varma että tunteesi on aitoa rakkautta, eikä mustasukkaisuutta ja omistushalua? Mikä ensirakkaudessasi on niin ainutlaatuista, mitä ei voi olla kenessäkään muussa?
Ei kuulosta aidolta rakkaudelta, vaan riippuvuudelta - ja siitäkin voi päästä irti. Ja pääsee. 2 vuotta on vaan vielä lyhyt aika. Voi mennä 10 vuotta tai 12. Eikä koko se aika ole yhtä helvettiä.
vain YTMiin
Sen pelipanomiehen voinee himoineen tunnistaa. Sen pelipanomiehen "jatkoille" menosta saa ihan jokainen muija itse päättää lähteekö vai ei.
Kunnonkiltitmiehet lukevat pelimieskirjallisuutta, huijaavat Opeilla naisia sänkyyn.
Suosittu mies asettaa myös vaatimuksia naiselle ja ei tule puskasta että naisia hyvin saava mies saa niitä myös parisuhteen aikaan.
Taksi alapihalla, yksinäinen aamu edessä. Sitä se nykyaika on.
Kärsitte aina siitä että tunnesykkyrämykkyrä tekee ne rationaaliset päätökset.
Naamakomeus supliikki luo edellytykset naisiin. Vaatikaa enemmän. Sama että naamakomea mies vaatisi naisilta d-koon rinnat ja vähintään kymppitonnin tilillä rahaa että voisi päästä treffeille.
nainen muka sellaisen tunnisti? YTM vie kokematonta tyttöstä kuin litran mittaa.
Mukava huomata, että on olemassa myöskin syvästi tuntevia ja kokevia naisia tässä mailmassa. Tuntuu, että monet on niin pinnallisia...
Oli tosiaan jonkinlainen valo tunnelin päässä, kun tietää naisista vain sen, mitä on tältä palstalta heidän suustaan kuullut. Kiva joululahja tälle yksinäiselle miehelle.
auttaa. Anna jonkun kunnon panomiehen nussia sinulta exän muisto pois.
paska neuvo
pistää asiat oikeisiin mittasuhteisiin
Kerro se
paneminen exän kanssa niin ainutkertaista ollutkaan
"No, sehän oli aluksi seksisuhde. Olin silti todella ihastunut. Mies ei ollut minuun."
Paras tapa sitouttaa panomies-YTM on tunnetusti antaa hänelle mahdollisimman paljon toosaa.
Ei YTM:ää voi sitouttaa, koska mies on utelias ja halu kokeilla erilaisia pilluja voittaa jossain vaiheessa.
Noinhan se menee useimiten. Toinen on ihastunut ja toinen ei. Toinen antaa itsestään paljon ja toinen vaan ottaa sen sijoituksena vastaan.
Oot jäänyt kerjäämään paskiaisen hyväksynnän muruja..
Lakkaa ruokkimasta paskiaista!
Voihan toki käydä niinkin joskus että hemmolle tulee ns. kuiva kausi jolloin ei saa keltään siedettävältä mitään irti, jolloin palaa taas luoksesi tankkaamaan lisävoimia ja lähtee sen jälkeen taas huitelemaan minne huvittaa..
Selviydyt voittajana vain jos päästät unelmillasi narkkaamisesta irti, etkä anna hemmolle enää mitään lisäarvoa.
On tuolla muitakin miehiä maailma täynnä.
Naiselle rakkaus on psykoosi, joka tulee alfauroksen kohtaamisesta. Tätä koitin jo toisessa ketjussa selittää. Siksi naiset antavat uskoa, etteivät tarvitse miestä tai parisuhdetta, koska sillä hetkellä psykoosi ei vain ole päällä.
eläimellisempiä oikeastaan
kiimapilluja ne ovat