vaikeita voivat olla muutkin kuin anoppi ja appiukko.
Meillä avioelämämme alussa miehen täti lahjoitti rahaa ja nyt hän on sitten katsonut oikeudekseen saada puutua meidän asioihin!
Kaikki mitä on investoitu on saanut arvostelut, sisustus ratkaisut on arvosteltu, puutarhat...
Lasten lukumäärä on saanut arvostelut, kolmatta lasta odottaessani pelkäsin että mitä miehen suku sanoo(ja arvostelut se sai, mutta onneksi kun lapset on syntynyt heitä on kyllä rakastettu!!!). Tämän jälkeen on tullut vielä muutama lapsi ja se on arvosteltu.
Pidän kodin siistinä ja hoidan ja puen lapset hyvin sekä olen yrittänyt heidät myös kasvattaa hyvin( osaavat kiittää , pyytävät anteeksi...)
Alkuaikoina jo päätin, että en ajattele mitä he sanovat, mutta kyllä se tuntuu!
Mieheni on onneksi minun kanssani sammaa mieltä ja se helpottaa, olisimme varmaan eronneet jo aikaa jos mieheni ei olisi minun kanssa samalla puolella(onneksi hän ei tottele tätiään).
Yritän olla tädille mieliksi niin paljon kun voin, mutta kaikessa menee raja.
En viitsi edes kaikkia tässä kertoa, ettei minua kukaan tädin "ihanne"ihminen tunnista tästä, mutta sen sanon että muutkin sukulaiset voivat olla kamalia...
Hän osaa tehdä sen taidolla, päällepäin hän osaa olla mukava...
Meillä avioelämämme alussa miehen täti lahjoitti rahaa ja nyt hän on sitten katsonut oikeudekseen saada puutua meidän asioihin!
Kaikki mitä on investoitu on saanut arvostelut, sisustus ratkaisut on arvosteltu, puutarhat...
Lasten lukumäärä on saanut arvostelut, kolmatta lasta odottaessani pelkäsin että mitä miehen suku sanoo(ja arvostelut se sai, mutta onneksi kun lapset on syntynyt heitä on kyllä rakastettu!!!). Tämän jälkeen on tullut vielä muutama lapsi ja se on arvosteltu.
Pidän kodin siistinä ja hoidan ja puen lapset hyvin sekä olen yrittänyt heidät myös kasvattaa hyvin( osaavat kiittää , pyytävät anteeksi...)
Alkuaikoina jo päätin, että en ajattele mitä he sanovat, mutta kyllä se tuntuu!
Mieheni on onneksi minun kanssani sammaa mieltä ja se helpottaa, olisimme varmaan eronneet jo aikaa jos mieheni ei olisi minun kanssa samalla puolella(onneksi hän ei tottele tätiään).
Yritän olla tädille mieliksi niin paljon kun voin, mutta kaikessa menee raja.
En viitsi edes kaikkia tässä kertoa, ettei minua kukaan tädin "ihanne"ihminen tunnista tästä, mutta sen sanon että muutkin sukulaiset voivat olla kamalia...
Hän osaa tehdä sen taidolla, päällepäin hän osaa olla mukava...
Vastaukset 7
Vanhimmat
muutkin. Jos joku, vaikka rikaskin antaa rahaa, niin harvassa on ne ihmiset, jotka tekevät tämän täysin pyyteettömästi, usein silloin pääsee "sisälle" ja saa osallistua perhe-elämään. Kauanko kiitollisuutta ja asioihin puuttumista pitää kestää esim. 10000 rahan annosta, 10v tai 20v. Nuorten olisi parempi elää köyhänä ja kirpputoreilta hankittujen tavaroiden varassa ja rakentaa oma koti niillä eväillä, kuin olla kiitollisuudenvelassa, kuulla arvostelua ja kestää puuttumista kaikkeen mahdolliseen.
Alkuperäiselle sanoisin, että vedä raja, ei loputtomiin tarvitse miellyttää, hän on joskus antanut rahaa, eikä se oikeuta jatkuvaan arvosteluun.
Onko kenelläkään muilla niin että ei olla miehen suvun kans missään tekemisissä.Asiat eivät mene "yksiin"tuntuu tosi pahalta mut minkäs teet,jatkuvaa panettelua,pahan puhumista ja arvostelua.Ja miniässä tietysti vika,kaiken olen yrittänyt tehdä parhain päin.Sille en voi mitään jos mieheni "riitelee"sukunsa kanssa,kohta on riidat "unohdettu"ja sitten taas hakutaan miniää...mut ei sitä noin vaan unohda ja anteeksi anna.Parempi on elää rauhassa omaa elämää.
Olet oikeassa siinä, että parempi on elää rauhassa omaa elämää!! Mä elän elämää ilman mun isää. Hän on aiheuttanut niin paljon harmia niin monelle, että olen katkaissut välini häneen totaalisesti. Mun isä on raiskannut äidit, pahoinpidellyt ja ollut väkivaltainen meitä lapsiakin kohtaan kotona. Milloin hän on huoritellut minua ja siskoani. Aina vertaillut meitä toisten lapsiin. Toisten lapset ovat aina olleet parempia kuin me. Isällä on sitä "rapisevaa" enemmän kuin monella muulla. Mua hän ei kuitenkaan voi ostaa rahalla takaisin. Kaikenlisäksi hän on sanonut minulle, että tekee minut perinnöttömäksi! Lakiosaan olen kuitenkin oikeutettu. Mä aion antaa omille lapsilleni paremman elämän kuin mitä mä sain. Elämän alamäistä mä olen vahvistunut ja minusta on kasvanut nuorinainen joka omaa vahvan itsetunnon.Vaikka mun isä on täysi paskiainen niin silti mä rakastan sitä. Raamatussahan sanotaan: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Olen oppinut anteeksiantamisen jalon taidon, mutta unohtaa en voi. Niin ja mitä tuohon mieheni sukuun tulee, niin emme ole paljon tekemisissä. Niistäkin on melkeen enemmän ollut haittaa.
Ei mekään olla tekemisissä miehen sukulaisten kanssa. Jos ne sukulaiset (miehen tai omat) ottavat enemmän kuin antavat, niin kyllä ne voi jättää omaan rauhaansa. Sitä ei sydän itke, mitä ei korva kuule.
Ei kaikkeen ole pakko suostua edes sukulaisuuden varjolla. Jos elämä vie niin, ettei kaikkien kanssa tule toimeen, niin ei sitten tule.
Appivanhempien kanssa pärjää parhaiten, kun ei ota rahaa, ei ota tavaraa eikä pyydä lastenvahdiksi. Eipä ole sitten sanomista tapetin väristä tai lasten käytöksestä.
Oletteko muuten kuulleet miniästä, joka olisi käynyt arvostelemassa anopin sisustusta tai ruuanlaittotaitoa? Tai sitä, miten anoppi miestään kohtelee?
Sukuaan ei voi kukaan valita, ne ovat sitten sitä mitä on. Teimme sellaisen ratkaisun, että mieheni käy tapaamassa sukulaisiaan muualla. He eivät siis tule yhteiseen kotiimme.
Mieheni ei voi sukulaisilleen mitään, mutta ei halua heihin välejäkään katkaista. Eikä sellaista voi kumppanilta edes vaatia.
Mieheni ei vietä joulua eikä muitakaan juhlapyhiä sukulaistensa seurassa, koska he ovat ahdasmielisiä uskovaisia, vaan käy arkena heitä tapaamassa silloin tällöin.
Omanikaan suku ei ole mikään hääppönen (mutta sentään tervepäisiä kiihkouskovaisiin verrattuna)ja todella "outo" mieheni suku on aivan perseestä...ja äitini on miehelleni läheisempi kuin hänen oma äitinsä onkaan.
Kumppanin suvun kanssa ei ole pakko olla minkäänlaisissa tekemisissä! Ei tarvi päästää kotiinsa eikä ottaa minkäänlaista rahaa tai apua heiltä vastaan, niin ei ole missään kiitollisuuden velassa.
Sukulaisten sählääminen pariskunnan välissä aiheuttaa pahoja turhia riitoja ja monasti jopa erojakin. Eikä miehen vanhemmille mikään miniä ole tarpeeksi hyvä. Joten parasta lakata miellyttämästä heitä alkuunkaan. Parisuhde ongelmien tullessa he syyttävät aina loppujen lopuksi miniäänsä.
Hyvä esimerkki ystävästäni, joka avioliittonsa aikana tuli omasta mielestään suhtkoht hyvin toimeen anoppinsa ja appiukkonsa kanssa, mutta eron jälkeen nämä sanoivat ystävälleni, etteivät he sinusta ikinä edes tykänneet. He olivat siis yli kymmenen vuotta teeskennelleet pitävänsä miniästään!
Kiitoksia "kannustavista"vastauksista huomaan etten ole "yksin" tämän asian kanssa kamppaileva.
Älä yritä olla mieliksi. Ole oma itsesi. Sinulla on oikeus olla eri mieltä.
Sanotaan, että "laiha sopu parempi kuin lihava riita". Se on väärä vinkki.
Itse yritin sitä noudattaa 20 v. omien sukulaisieni kanssa. Kun pinnani lopulta paloi, niin saivat olla iloisia, että selvisivät ehjin nahoin pakoon. Heidän ällistyksensä oli rajaton, kun hiirulainen nousikin sellaiseen vastarintaan, että välit katkesivat kerta kaikkiaan.
Ikää minulla on jo eläkkeelle pääsyyn asti, mutta välit ovat poikki edelleen. Ja pysyvät myös. On äärettömän helpottavaa kun voi elää niin ettei aina joku tule sanomaan, että "JOS olisit halunnut että asia onnistuu, NIIN TOTTAKAI olisit tehnyt niin kuin MINÄ neuvoin. NYT saat syyttää itseäsi."
Nuorena tunsinkin, että on hyvä, kun joku auttaa ja neuvoo, mutta kun huomasin, että eivät neuvot aina olleetkaan hyviä, tulin kriittiseksi ja huomasin lopulta, että en saanutkaan hyviä neuvoja, vaan suku sekaantui minun asioihini.
Lapsenkasvatus oli ainoa asia, jossa en ottanut patavanhoillisilta sukulaisiltani yhtäkään neuvoa vastaan. Sanoin suoraan, että lapsen on elettävä tässä maailmassa eikä siinä, jossa he vuosikymmeniä sitten elivät.