Haluan lähteä. Minulla ei ole juurikaan yksityistä elämää. Mies määrää kaikesta mitä teen.
Töissä käynti sekä RUOKAkaupassa käynti ovat minulle "sallittuja". Toki saan mös nähdä ystäviäni, kunhan mies on mukana tai vähintäänkin lapset. Jos tulee tilanne että minut on pyydetty johonkin, esim työpaikan juhliin, saan ehkä mennä jos kerron tarkan kelloajan koska lähden sieltä pois (hänen mielestä tunti pari pitäisi riittää) ja jos porukalla vaihdamme paikkaa minun täytyy ilmoittaa hänelle se viipymättä. Yleensä olen kyllä jättänyt kaikki tyttöjenillat ja työpaikan jutut väliin, sillä yleensä mies änkee itsensä mukaan. Olipa tuossa pari vuotta sitten sellainenkin reissu, kun lähdimme luokkamme kanssa laivalle, mieheni varasi itselleen myös hytin.
En ole ikinä antanut aihetta mustasukkaisuuteen, muta minä en jaksa! En ole mikään bilehile, mutta tahdon omaa aikaa YKSIN! Olen yrittänyt selittää hänelle ettei voi pitää mua häkissä ja tukehdun ellen saa olla joskus YKSIN! Hän ei ymmärrä, väittää vaan että mulla on joku muu jo kiikarissa.
Otin tuossa joku päivä itsestäni muutaman kuvan, kun ajattelin että vaihtaisin profiilikuvani, kuvat ovat kasvokuvia, ei millään lailla provosoivia tai seksikkäitä.. Mies sanoi että näytän niissä ihan huoralta ja ovat ilmiselviä seuranhaku-kuvia joita naimisissa oleva ei kuulemma nettiin laita. Kysyin että mikä niistä semmosen tekee, hän ei osannut vastata.
Yksiottaa niin päähän. Kauheinta on ettei hän tajua että hän pilaa meidän avioliiton tolla kyttäämisellä vaikka hänen oma tarkoitus olisi pitää minusta kiinni. Ja lopputulema kuitenkin on ero. Ennemmin tai myöhemmin, ja mielummin ennemmin.
Mun tunteet häntä kohtaat ovat aikalailla jo kaikonneet. Itsenäisyys, omat mielipiteet, kaikki on jo viety. Ei paljon jäljelle jää.
Anteeksi sekava kirjoitus, oli pakko taas yhtä vyyhtiä purkaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Puhelimella kirjoitettu, antakaa anteeksi kirjoitusvirheet.
Ikävää kun Jouluaamuna tulee tunne, että sinun tarvitsee tästä kirjoittaa :(
Oma mieheni oli aivan samanlainen. Kaikki mistä hän minua syytti, hän teki niitä itse. Hyvä kun uskalsin töissä enään käydä.
Kun jälkeenpäin vyhtiäni aloin selvittämään terapeutin kanssa, tajusin että mieheni oli pahimmanluokan narsisti.
Koittakaa hakea apua, mutta jos siitä ei hyötyä, on aina parempi erota, kuin olla tukahdetussa liitossa.
On täällä muitakin saman kokeneita. Helvettiä minunkin liittoni oli. Erosin hänestä, mutta hänen sairaalloinen käyttäytymisensä yhä jatkuu.