Olipa taas Joulu. Kutsuttuna sisaren luo syömään aattona yhdessä vanhempieni kanssa.
Sisko on minun lasteni kummi ja minä hänen lastensa. Muitakin kummeja on molemmilla, mutta aikanaan halusimme molemmat, että toinen kummeista on oman perheen jäsen ja meitä on vain 2 siskosta. Joten sen vuoksi kummilapsia on molemmin puolin 2.
Viime jouluna sisareni päätti, että hän ei muista jouluna minun lapsiani. Olin itse vakavasti sairaana, joten en päässyt joulun viettoon. Äitini (lasten isovanhempi) oli kovin surullinen tästä ja sen vuoksi asiasta keskusteltiin ennen joulua. Sisareni on hyvin sisäänpäinkääntynyt ihminen, hänen kanssaan ei juurikaan voi puhua.
No niin, kun hän pyysi meitä jouluksi heille (asumme itse hyvin ahtaasti, tänne ei mahdu), kiitin kutsusta ja sanoin, että tulen antamaan kummilapsilleni rahalahjat (lapset jo isoja). Hän sanoi puhelimessa, että ok.
Nyt tänään aattona ojensin kirjekuoret ja siskon lapset saivat myös muilta sukulaisiltaan rahalahjat. Minun lapseni istuivat vieressä ja eivät saaneet mitään. Olin antanut tietysti omat lahjani kotona aikaisemmin, isoista lapsista on kyse.
Huomasin, että tämä oli lapsilleni vaikea asia. Sisareni on erittäin varakas, joten rahasta ei ole kiinni. Minulla yh-äitinä tiukkaa, mutta silti muistan kummilapsiani syntymäpäivinä ja jouluna sekä valmistujaisina yms. Sisareni ei edes soita lapsilleni onnitellakseen. Ei mitään.
En tiedä pitäisikö sääliä sisartani, että on noin sydämetön ja asettaa lapset tilanteeseen, joka on epäoikeudenmukaista?
Pitäisikö minun tajuta, että sisareni on tunnevammainen ihminen ja jättää tämän jälkeen nämä joulut väliin? Jos on noin vaikeata, antaa olla?
Eipä tämä sisko edes soittanut, saati sitten käynyt katsomassa, kun olin sairaalassa kuukausia. Asumme samassa kaupungissa, hänellä matkaa sairaalaan 1 km.
Millainen on tämä ihminen?
Koska olen yh-äiti, olen yrittänyt ylläpitää perhesuhteita lasteni takia. Kuitenkin sisareni näytti tänään selvästi, että vaikka hän kutsui meidät, emme olleet tervetulleita. Yritin auttaa keittiössä, mutta mikään apu ei kelvannut. Siitä huolimatta korjasin astioita pöydästä ja yritin auttaa. Katoin kahvit ja olin kohtelias.
Sisko on minun lasteni kummi ja minä hänen lastensa. Muitakin kummeja on molemmilla, mutta aikanaan halusimme molemmat, että toinen kummeista on oman perheen jäsen ja meitä on vain 2 siskosta. Joten sen vuoksi kummilapsia on molemmin puolin 2.
Viime jouluna sisareni päätti, että hän ei muista jouluna minun lapsiani. Olin itse vakavasti sairaana, joten en päässyt joulun viettoon. Äitini (lasten isovanhempi) oli kovin surullinen tästä ja sen vuoksi asiasta keskusteltiin ennen joulua. Sisareni on hyvin sisäänpäinkääntynyt ihminen, hänen kanssaan ei juurikaan voi puhua.
No niin, kun hän pyysi meitä jouluksi heille (asumme itse hyvin ahtaasti, tänne ei mahdu), kiitin kutsusta ja sanoin, että tulen antamaan kummilapsilleni rahalahjat (lapset jo isoja). Hän sanoi puhelimessa, että ok.
Nyt tänään aattona ojensin kirjekuoret ja siskon lapset saivat myös muilta sukulaisiltaan rahalahjat. Minun lapseni istuivat vieressä ja eivät saaneet mitään. Olin antanut tietysti omat lahjani kotona aikaisemmin, isoista lapsista on kyse.
Huomasin, että tämä oli lapsilleni vaikea asia. Sisareni on erittäin varakas, joten rahasta ei ole kiinni. Minulla yh-äitinä tiukkaa, mutta silti muistan kummilapsiani syntymäpäivinä ja jouluna sekä valmistujaisina yms. Sisareni ei edes soita lapsilleni onnitellakseen. Ei mitään.
En tiedä pitäisikö sääliä sisartani, että on noin sydämetön ja asettaa lapset tilanteeseen, joka on epäoikeudenmukaista?
Pitäisikö minun tajuta, että sisareni on tunnevammainen ihminen ja jättää tämän jälkeen nämä joulut väliin? Jos on noin vaikeata, antaa olla?
Eipä tämä sisko edes soittanut, saati sitten käynyt katsomassa, kun olin sairaalassa kuukausia. Asumme samassa kaupungissa, hänellä matkaa sairaalaan 1 km.
Millainen on tämä ihminen?
Koska olen yh-äiti, olen yrittänyt ylläpitää perhesuhteita lasteni takia. Kuitenkin sisareni näytti tänään selvästi, että vaikka hän kutsui meidät, emme olleet tervetulleita. Yritin auttaa keittiössä, mutta mikään apu ei kelvannut. Siitä huolimatta korjasin astioita pöydästä ja yritin auttaa. Katoin kahvit ja olin kohtelias.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei siskosi vika että olet yh.
Ja mik,si annat hänen lapsille rahaa..odotatko että kun annat 100e hän antaa 1000 e, kun on niin varakas?
Lopeta jo tuo alentuva lempeytesi ja ala elää yh-elämääsi. Ei pahalla, mutta etsi muita ystäviä kuin sukulaisesi. Ehkä häpeävät että olet yh, mutta jotain on pahasti pielessä suhteissasi. Vaikutat siltä kuin nöyränä matelisit heidän edesään ja yrität kaikintavoin miellyttää heitä ja olla tasaveroinen.
Unohda moiset sukulaiset ja hanki oma elämä.
Pidä hyvä huolta omista lapsistasi, ne ovat sinule tärkeimmät ihmiset maailmassa.
…ehkä?
Yh liittyy korkeintaan siten että sisko on varakkaan miehen puoliso eli elätti ja yh-täti joutuu itse keräämään rahansa ja jakamaan ne. Elätti yleensä käyttää muita hyväkseen?
Ihmiselle on ihan luonnollista pitää yllä suhteita, myös perhesuhteita kun on lentänyt pesästä pois. Moni törmää tuohon aloituksen problematiikkaan, niin minäkin. Monesti olen miettynyt että se taisi olla nyt tässä… mutta silti… yritän vielä kerran… ensi vuonna selviää aika moni kipupiste… sen jälkeen homma on ohi… ei enää riippuvuussuhteita eikä arvostelua...
Lapsille kannattaa antaa mieluummin lahja rahana kuin krääsänä. Ok. sulle se on tärkeä esine, mutta turha sinun on yrittää pakottaa uutta sukupolvea sinun tavoillesi. Jos siis annat, anna mieluummin raha että saavat itse ostaa haluamansa. Ok. tunnen ihmisiä, jotka keräävät esineitä…. se on heidän tapa eikä se tarkoita että se pitäisi olla muidenkin tapa. piste.
Olet ihme tyyppi kun puhut matelusta ja tasa-arvosta jne… Onko sulla vikaa korvien välissä?
Kaksi viimeistä virkettä meni melko hyvin :) Kannattaa luoda oma uusi ystävä-ja lähipiiri että pääsee hankalista sukulaisuussuhteista eroon. Kyllä sukulaisia voi muistaa pelkällä kortilla.
"Ei siskosi vika että olet yh."
Ei aloittaja kai siskoaan siitä syytänytkään.
Jopa oli katkeran ihmisen vuodatus tämä "järkikäteen" kommentoijalla. Aloittaja pohti vain sitä, että lapset joutuivat kohtamaan epäoikeudenmukaisuutta.
Olen samaa mieltä aloittajan kanssa, että sisar osoitti toiminnallaan huonoa käytöstä. Ehkä teidän on aika jatkaa omia polkujanne. Sisaresi osoitti käytöksellään, että ette olleet tervetulleita. Lasten jättäminen huomiotta oli ehkä julmin tapa näyttää se.
En sinuna muistelisi asiaa, jatka elämääsi ja vietä joulusi muualla. Sisaresi ei ansaitse teitä elämäänsä.
Kuule, sukulaisten kanssa ei ole mikään pakko olla tekemisissä. Joudun itsekin valitsemaan suvun ja ystävien välillä, ja voin vakuuttaa, että joulukin on mukavampi ystävien seurassa. Valinnan tekeminen ei todellakaan ole helppoa, senkin tiedän ja aika ajoin syyllistän itseäni siitä, koska puolisoni haluaa viettää aikaa sukunsa kanssa, mutta minä en, koska kemiat eivät käy yksiin ja sillä hyvä, mutta oma hyvinvointi on tärkeämpää. Päätä sinäkin voida hyvin ja ala ajatella omaa ja myös lastesi parasta. Mitä merkitystä heillekään on suvulla, jos yhteinen joulukin tuo heille vaan pahan mielen?
Seuraavana jouluna annat omille lapsillesi sen verran enemmän mikä menisi siskon lapsien lahjaan. älä enää aseta lapsiasi noloon asemaan tyhmän siskosi takia.
Meidän suvussa on kummivelvollisuudet päättyneet rippilahjaan.
Ei ole oikeudenmukaista kostaa siskon lapsille siskon tekemisiä. Lahjojen kanssa ei saa olla kilpailua, tyylin että jos annan tuon lapsillesi niin odotan sinun antavan tuon.
Ennemminkin aloittajan kannattaa miettiä mitä haluaa antaa kummilapsilleen. Siskostasi huolimatta. Kummilapset ovat yksilöitä, eivät siskon jatkeita. Voi antaa jotakin sellaista mikä ei maksa paljoa, kuten esimerkiksi pyytää heitä kylään ja sitten harrastaa jotakin yhdessä jne.
Omat lapset eivät ehkä saa siskolta mitään. Ymmärrettävästi se on epäoikeudenmukaista, mutta sellaista elämä on. Voit ottaa omat lapsesi mukaan johonkin tekemiseen. Jos he ovat vanhempia ja ymmärtävät asioita, heille voi kertoa miten asia on, mutta lempeästi. Siten ettei mustamaalaa tarpeettomasti siskoa.
Ei kyllä järkikäteen kirjoittaja puhui järkeä. Itselläni on samantyyppinen kuvio, varmaan vain monin verroin pahempi. Olen vasta keski-iässä tajunnut että kysymys on omasta läheisriippuvaisuudestani. Toistin vuosikausia samaa kuviota, itse en saanut takaisin lämpöä tms. Ja aina vain sama kuvio. Ihmettelin, surin ja kirosin, miten väärin toiset kohtelivat minua.
Olen niin tympääntynyt koko kuviooni, että tässä jaksan vain sanoa, että järki käteen on aivan oikeassa. Itse en olisi häntä uskonut muutama vuosi sitten, mutta kuvio on tullut niin pahaksi (ei muuttunut koskaan) että oma jaksaminen meni niin pahaksi, että lopulta minäkin heräsin ja valo sarasti minunkin järkeeni. Läheisriippuvaisuutta.
Luonnostaan empaattisen ja sydämellisen ihmisen voi olla vaikea tunnistaa tai edes nähdä omaa problematiikkaa. Rakkautta ja arvostusta ei saa antamisella, anteliaisuudella eikä lahjoilla. Ihmiset (lähisukulaiset), jotka rakastavat sinua, rakastavat sinua ja osoittavat rakkautensa ilman ylenpalttista sydämellisyyttä puoleltasi. Toisaalta, vaikka antaisit heille mitä, he eivät sinua rakasta sen enempää, koska eivät siihen kykene. Hyväksy ihmiset sellaisina kuin ovat, ilman odotuksia. Älä aiheuta itse itsellesi pettymystä tuottavia tilanteita. Älä hae sisaresi hyväksyntää, rakkautta ja arvostusta kauniilla eleillä (auttaminen yms). Ole oma itsesi.
Älä kerjää toisten rakkautta.
Jos sinua kohdellaan kaltoin, älä mene enää sellaisten ihmisten luo.
Rakasta itseäsi. Näin alat vetämään puoleesi ihmisiä, jotka kykenevät vastarakkauteen. Nyt olet kuin alkoholistin lapsi. Haet rakkautta, suorastaan kerjäät sitä ihmisiltä, jotka sitä eivät kykene tarjoamaan. Opittu rooli. Rakastamalla itseäsi, vedät puileesi rakkautta. Älä tunge ihmisten luo, jotka eivät sinusta erityisemmin välitä. Kerjäät vain tilanteita, jotka aiheuttavat sinulle kärsimystä.
Järkevä kirjoitus.
Omalla kohdalla oma iäkäs narsistivanhempi, saa aikaan käytöksellään ihme tunnelman. Hän odottaa omalta "ystäväpiiriltään" kutsua yhteiseen joulunviettoon ja "yltäkylläisyyteen". Ja kieltääntyy lapsensa kuukautta aikaisemmin esittämästä joulunviettokutsusta. Kutsua ei kuitenkaan tule. Jolloin hän jää jouluksi yksin kotiinsa. Eikä ole mitenkään varautunut mahdolliseen ruuattomuuteen joulunpyhinä.
Suostuu lopulta saapumaan "toissijaiseen" joulunviettopaikkaan. Koska eihän vanhus voi olla useampaa päivää ruokailematta kotonaan. Tulijan ainoat puheenaiheet joulunpyhinä ovat; "Ystäväpiirin" varallisuus ja hienot lahjat ja kalliit autot. Kehuu ainoastaan ostamillaan lahjjoilla ystäväpiirilleen.
Mutta oma ensimmäinen lapsenlapsenlapsi ei saa mitään, meistä muista nyt puhumattakaan. Oli se taas "kokemus" joulujen joukossa.
Huoh, nuo kiusaajapirut eivät muuksi muutu, tai että ikinä pyytäisivät anteeksi. Julma ylenkatse vain. Hieman sivuttain.
Narsistiäitisi ei muutu. Tiedän kokemuksesta kuinka surullista on tajuta ettei ole koskaan saanutkaan rakkautta äidiltään. Alkaa tunnistaa tämän narsismin. Itse otin etäisyyttä, en jaksanut antaa saamatta mutään. Kaltoinkohtelua vain, vaikka minä raukka en sitä vuosikymmeniin edes tajunnut.
Onpa täällä yksimielistä porukkaa vaikka ei kai se ihme ole palsta huomioonottaen. Itse kiinnitin huomiota sisaren sisäänpäinkääntyneisyyteen ja aloittajan sairastumiseen. Olisiko tässä nyt yksinkertaisesti käynyt niinkin että elämän rajallisuus on tullut vastaan yhdellä jos toisella? Sisar ei saa luonteensa vuoksi käsiteltyä asiaa mitenkään järjellisellä tavalla ja aloittaja toivoo lastensa kuuluvan johonkin porukkaan jos sattuu että joku päivä hän ei enää palaakaan sairaalareissulta. Lapset mainittiin isoiksi lapsiksi, ei keski-ikäisiksi perheellisiksi joten ei he ehkä siinä mielessä vielä ihan niin isoja ole etteikö yh-vanhemman sairastuminen olisi vaikea paikka heille, ja aiheuttaisi myös huolta itse vanhemmalle nimenomaan lasten kannalta ajatellen. Nykyään ollaan usein aika alkutekijöissään elämässä vielä parikymppisenäkin vaikka muodollisesti ollaan jo aikuisia.
Monesti sitä on kuitenkin jollain tapaa perheensä ja geeniensä tulos ja veri on vettä sakeampaa. Voi ymmärtää paremmin mihin on menossa kun tietää tarkalleen mistä on tullut. En minä ainakaan moittisi jos ap koittaisi kuitenkin jotenkin tilanteessa luovia lastensa takia kun täällä moni nyt kehoittaa sellaiseen terveeseen itsekkyyteen ja valitsemaan ystävät ja etsimään kaikenkaikkiaan parempaa seuraa. Jos sellaisia läheisiä ei ole jo valmiina niin miten siinä sydämellisten uusien ihmisten etsimisen tuiskeessa tutustutat ne vielä samalla vauhdilla joihinkin murkkuihinkin tmv. yhtä läheisesti kun niilläkin alkaa olla jo ihan omat puuhat?
Voihan se olla että sisar on jonkinsortin kahjo. Täältä sitä on vaikea ennustaa ja ottaako tuppisuusta kukaan muukaan selvää. Ehkä äitinsä tuntee lapsensa? Sen verran tiedän että jotkut ihmiset suhtautuvat läheisen vakavaan sairastumiseen todella, todella vaikeasti. Voi odottaa melkein mitä tahansa. Turha sellaista on asialla rääkätäkään kun näkee ettei se vaan parempaan kykene ja on jo valmiiksi umpisolmussa. Ehkä olisi ollut hyvä olla siellä koko joulu eikä vaan piipahtaa lahjoja tuomassa ja näyttää että elämä jatkuu?
Joulu tuntuu olevan kovin vaikea asia monelle. Johtuu varmaan siitä, että monet tekevät niin kuin muut odottavat heidän tekevän. Ostetaan lahjoja sulle-mulle periaatteella, mennään sukulaisiin vaikkei yhtään kiinnosta tai kutsutaan vieraita vaikka heidät koetaan vain ylimääräisenä menoeränä. Tällaisen kuvan tämänkin palstan kirjoituksista saa.
Itse olen jo muutaman vuoden viettänyt miehen ja tyttären kanssa juuri sellaisen Joulun kuin itse haluamme. Ollaan kotona, syödään hyviä ruokia (ei siis välttämättä jouluruokia) ja rentoudutaan vuoden kiireistä. Joulusiivoilla en itseäni ja perhettä stressaa. Ulospäinkään en näyttele mitään jouluidylliä. Sisarusten kanssa on ajat sitten sovittu, ettei lahjoja aikuisten kesken ostella. Kummilapselle lahjoitan rahaa.
En siis vietä Joulua muiden mielen mukaan, mutta en myöskään odota itse mitään muilta. Ei tule pettymyksiä!!!