onko oikein

Perhetuttuni kertoi tulevasta avoerostaan. Olleet n. 10vuotta yhdessä, asuneet yhdessä omistamassaan talossa n.5 vuotta. Tuttuni töissä avovaimo ei ole töitä juurikaan tehnyt. Kaksi pientä lasta heillä on. Avovaimo opiskelee ja kun valmistuu ja saa töitä aikovat erota. 2 vuotta tuttuni on odottanut, että avovaimo, joka eron haluaa, saa töitä ja pystyy lunastamaan talon osuuden.

Tuttuni ei halua erota, ei halua riidellä eikä vaatia oikeuksiaan. Ilman hänen tulojaan ei olisi taloa, eikä avovaimon autoa, jonka piti olla perheen yhteinen, mutta jonka avovaimo halusi heti omiin nimiin ja maksaa itse saamistaan tuista. Talolainan lyhennyksiin ja ruokaan hänellä ei riitä raha. Tuttuni otti uuden lainan, jotta sai auton millä itseki saa ajaa.

Erossa avovaimo aikoo pitää talon ja lapset. Talo on täysin tuttuni remppaama rakennusvirheiden osalta, koska on itse ammattilainen. Lisäksi hän edelleen maksaa avovaimon auton korjaukset. Tuttuni sanoi, ettei haluaisi talosta lähteä, mutta avovaimo sanoi tekevänsä hänen elämästään hyvin vaikeaa jos ei luovu ja lähde. Avovaimon äiti on taannut talolainan.
Tuttuni on kai se hölmö joka maksaa. Mutta hän ei jaksa tapella, eikä halua menettää lapsia kokonaan. Molemmat huolehtivat lapsista hyvin.
Eihän se omaisuus ole tärkeintä, mutta tuntuu silti pahalta katsoa vierestä toisen kärsimystä. Onko tällaisessa tilanteessa mahd. Osituksen kohtuullistamiseen? Vaikka eivät he varmaan edes hae ositusta vaan sopivat keskenään avovaimon ehdoilla.
0143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


äimänä kirjoitti:

Perhetuttuni kertoi tulevasta avoerostaan. Olleet n. 10vuotta yhdessä, asuneet yhdessä omistamassaan talossa n.5 vuotta. Tuttuni töissä avovaimo ei ole töitä juurikaan tehnyt. Kaksi pientä lasta heillä on. Avovaimo opiskelee ja kun valmistuu ja saa töitä aikovat erota. 2 vuotta tuttuni on odottanut, että avovaimo, joka eron haluaa, saa töitä ja pystyy lunastamaan talon osuuden.

Tuttuni ei halua erota, ei halua riidellä eikä vaatia oikeuksiaan. Ilman hänen tulojaan ei olisi taloa, eikä avovaimon autoa, jonka piti olla perheen yhteinen, mutta jonka avovaimo halusi heti omiin nimiin ja maksaa itse saamistaan tuista. Talolainan lyhennyksiin ja ruokaan hänellä ei riitä raha. Tuttuni otti uuden lainan, jotta sai auton millä itseki saa ajaa.

Erossa avovaimo aikoo pitää talon ja lapset. Talo on täysin tuttuni remppaama rakennusvirheiden osalta, koska on itse ammattilainen. Lisäksi hän edelleen maksaa avovaimon auton korjaukset. Tuttuni sanoi, ettei haluaisi talosta lähteä, mutta avovaimo sanoi tekevänsä hänen elämästään hyvin vaikeaa jos ei luovu ja lähde. Avovaimon äiti on taannut talolainan.
Tuttuni on kai se hölmö joka maksaa. Mutta hän ei jaksa tapella, eikä halua menettää lapsia kokonaan. Molemmat huolehtivat lapsista hyvin.
Eihän se omaisuus ole tärkeintä, mutta tuntuu silti pahalta katsoa vierestä toisen kärsimystä. Onko tällaisessa tilanteessa mahd. Osituksen kohtuullistamiseen? Vaikka eivät he varmaan edes hae ositusta vaan sopivat keskenään avovaimon ehdoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu