Miehet ja yhteydenpito

Jos ollaan tutustumisvaiheessa eikä vielä voida olla varmoja toisen kiinnostuksen tasosta niin voiko yhteydenpidon vähenemisellä olla mitään muita syitä kuin kiinnostuksen lopahtaminen? Mietin tässä vain erään herran käytöstä kun vaikutti kiinnostuneelta, aloitti keskusteluja oma-aloitteisesti ja myös selvästi flirttaili viesteissään. Sitten aivan yhtäkkiä lopetti oma-aloitteisen yhteydenpidon. Tämän jälkeen olen pari kertaa itse aloittanut keskustelun miehen kanssa, mutta jotenkin vaikuttanut hieman etäiseltä aiempaan verrattuna. Mies saattaa kyllä olla hieman ujonpuoleinen, mutta toisaalta tällaista käytöstä tuskin voi ujouden piikkiinkään laittaa?

Toisaalta sitten kuitenkin livenä törmätessämme tervehti iloisesti, hengaili lähettyvilläni eikä vaikuttanut mitenkään välttelevältä. Olen nyt sitten itsekin ottanut etäisyyttä mieheen ja lopettanut yhteydenpidon, vaikka haluaisin aivan valtavasti olla häneen yhteydessä. Mietin tässä vain, että mahtaako olla tämä mies nyt menetetty tapaus ja hänen kiinnostuksensa vain loppui yhtäkkiä vai voiko kenties olla muita syitä taustalla?
10775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei tuota voi tietää muuta kuin tekemällä omat ajatukset selviksi sen miehen kanssa. Voi olla ettei mies saa sinulta sitä vastakaikua mitä toivoo tai ymmärtää sinut väärin. Näin hän saattaa itse jarrutella ja ajatella että ollaan sit vain kavereita.

Äänestä
  • Saattoi vain kyllästyä naisen passiivisuuteen. Itselleni on käynyt niin useasti todella upeannäköisten naistenkin kanssa. Ei vaan jaksa vetää kivirekeä,kun homma ei etene.

    Sen on oppinut, että ei se passiivisuus rajoitu pelkästään viestittelyyn, vaan siihen törmää joka paikassa.

    Voihan tietysti olla, viestittelee uuden paremman kanssa.

    Äänestä

Miehet, nämä nykyneidit, on alkaneet diivailla. Anna diivailla yksikseen vaikka maailman tappiin. Miehet haluavat pääosin perinteisiä sukupuolirooleja, pitkätukkaisia hymyileviä naisia hamosissaan, mutta kuitenkin yrittävät poimia mieluisia paloja naisen roolista. Nyt jos ei tiedetä mitä tahdotaan, niin sopii miettiä asiaa kotona rauhassa.

Äänestä

Mitä häviäisit, jos ilmaisisit hänelle, että sinua harmittaa, että yhteydenpito hänen puoleltaan on vähentynyt? Sen voi ilmaista vaikka semi-leikilliselläkin viestillä, jos et halua heittäytyä liian vakavaksi.

Äänestä
  • Toki voisin tosiaan hänelle vihjata että harmittaa kun en ole hänestä kuullut. Jotenkin vain tässä vaiheessa sitä pelkää "näyttää korttinsa" jos ei toinen tunnekaan samoin. Ajattelen myös niin että mies varmasti tietää että olen kiinnostunut vaikka tosin en ole sitä suoraan hänelle sanonut. Olin itse kuitenkin se joka aloitteen alunperin teki. Vai pitääkö miehille tosiaan sanoa suoraan?? Eikö keskustelun aloitus jo ole merkki kiinnostuksesta ja muutenkin yhteydenpito ja se että olen kiinnostunut miehen asioista..

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Toki voisin tosiaan hänelle vihjata että harmittaa kun en ole hänestä kuullut. Jotenkin vain tässä vaiheessa sitä pelkää "näyttää korttinsa" jos ei toinen tunnekaan samoin. Ajattelen myös niin että mies varmasti tietää että olen kiinnostunut vaikka tosin en ole sitä suoraan hänelle sanonut. Olin itse kuitenkin se joka aloitteen alunperin teki. Vai pitääkö miehille tosiaan sanoa suoraan?? Eikö keskustelun aloitus jo ole merkki kiinnostuksesta ja muutenkin yhteydenpito ja se että olen kiinnostunut miehen asioista..

    Itse tulkitsisin varmaan kovin paljon oman aloitteellisuuteni varassa olevan yhteydenpidon tarkoittavan sitä, että naista ei niinkään kiinnosta, ja hän vastailee vain sen vähän mitä kohteliaisuus vaatii.
    Suosittelen siis rautalankaa.
    Onhan tietysti myös mahdollista, että kun asia ei ole kanssasi edennyt, niin jotain muitakin virityksiä on käynnissä.

    Äänestä

  • MiekKone kirjoitti:

    Niin tai sitten mies ei koskaan halunnutkaan asian etenevän mihinkään. Ei hän esim. koskaan ole pyytänyt minua treffeille tms. Ehkä olin hänelle vain jutteluseuraa ja nyt en enää sitäkään. Ehkä alkoi pelkäämään että olen tosissani kiinnostunut ja perääntyi. Todella sääli koska olin ja olen todella kiinnostunut hänestä...

    Jos mies olisi luonteeltaan rohkea ja rempseä, mielenkiinnon lopahtaminen olisi minustakin todennäköisin vaihtoehto, mutta ujomman tapauksen kohdalla asia ei ole niin yksiselitteinen. Miettisin sinuna vielä, millaisia omat vastauksesi miehen flirttaileviin viesteihin olivat. Saattoiko ne kokea rohkaiseviksi tai hyväksyntää osoittaviksi, vai olitko vain perusasiallinen?

    Minulla heräsi jokin aika sitten vastaava epäilys erään naisen kanssa, joka vastaili hitaasti ja sillonkin asiallisesti. Kyseisessä tapauksessa tosin päätelmäkin osoittautui aivan oikeaksi, koska kun lopulta rohkaistuin kysymään, ehdinkö tekemään liian pitkälle meneviä päätelmiä hänen kiinnostuksestaan, vastaus oli, että tunteet jäivät kaverillisiksi. Asian suoraan kysyminenkin oli minulle jonkinasteinen itseni ylittäminen, aikaisemmin on ollut kovin vaikeaa laittaa omia tunteita samalla lailla tiskiin, kun ei tiedä, tuleeko vastauksena jopa jotain "mitä ihmettä oikein kuvittelit, en todellakaan voisi kiinnostua kaltaisestasi"-tyyppistä lyttäystä. Sellainen kuitenkin aina satuttaa jonkin verran, joten tavallaan on miehellekin helpompaa antaa vain olla, jos tilanne näyttää lähtökohtaisesti heikolta. Tässä tapauksessa sain oikein huomaavaiset pakit, ja se oli tavallaan vapauttava kokemus, kun ei tarvinnut jahkata pitempään epätietoisuudessa.

    Mielestäni sinun kannattaa kysyä joko ihan suoraan, vieläkö mies haluaisi tavata, tai jos se tuntuu jostain syystä tosi vaivaannuttavalta, niin voithan toki toivottaa mukavia vuodenvaihteen vapaita kommentoiden samalla, että itsehän jopa ihmettelet, mitä kaikella tällä vapaa-ajalla tekisit. Eiköhän tuohon tartu, jos on yhtään kiinnostusta ja pelisilmää.

    Kiitos sinulle neuvoista nimimerkki MiekKone ja kaikki muutkin ketjuun vastanneet. Tiedän että järkevintä olisi vain kysyä suoraan asiaa. Nyt kun taas yritin miettiä tätä tilannetta ja miehen käytöstä niin en voinut kuin tulla siihen päätelmään että mielenkiinto vain taisi lopahtaa. En usko, että olisin antanut miehelle mitenkään epäkiinnostunutta kuvaa itsestäni. Ja vaikka näin olisikin niin kai KIINNOSTUNEELLA miehelläkin sen verran uteliaisuutta olisi että selvittäisi tämän asian ja veisi juttua edes jotenkin eteenpäin....

    Äänestä

  • Hieno päätelmä! Todellakin näin! Erityisesti viimeinen virkkeesi on oikein ilahduttava. Kuka jaksaa kivirekeä perässään vetää? Tietenkin olisi hienoa, että asiat tulisi loppuun selvitettyä (esim. juuri kysymällä tai toinen osapuoli osaisi sen itse kertoa ilman kysymättä (!)), mutta jos aikaa alkaa kulumaan yli toista viikkoa ilman kontaktia, niin tunnepuolikin on jo sen verran tasaantunut, niin mitä enää suotta vaivaantua, antaa olla... Tsemppiä uusien ihastusten parissa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

5 + 19 kirjoitti:

Jos ollaan tutustumisvaiheessa eikä vielä voida olla varmoja toisen kiinnostuksen tasosta niin voiko yhteydenpidon vähenemisellä olla mitään muita syitä kuin kiinnostuksen lopahtaminen? Mietin tässä vain erään herran käytöstä kun vaikutti kiinnostuneelta, aloitti keskusteluja oma-aloitteisesti ja myös selvästi flirttaili viesteissään. Sitten aivan yhtäkkiä lopetti oma-aloitteisen yhteydenpidon. Tämän jälkeen olen pari kertaa itse aloittanut keskustelun miehen kanssa, mutta jotenkin vaikuttanut hieman etäiseltä aiempaan verrattuna. Mies saattaa kyllä olla hieman ujonpuoleinen, mutta toisaalta tällaista käytöstä tuskin voi ujouden piikkiinkään laittaa?

Toisaalta sitten kuitenkin livenä törmätessämme tervehti iloisesti, hengaili lähettyvilläni eikä vaikuttanut mitenkään välttelevältä. Olen nyt sitten itsekin ottanut etäisyyttä mieheen ja lopettanut yhteydenpidon, vaikka haluaisin aivan valtavasti olla häneen yhteydessä. Mietin tässä vain, että mahtaako olla tämä mies nyt menetetty tapaus ja hänen kiinnostuksensa vain loppui yhtäkkiä vai voiko kenties olla muita syitä taustalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu