Kuinka kauan särkylääkkeitä...

Mulla on selässä pari nikamaa sökönä ja kipuja on etenkin öisin niin etten pysty nukkumaan kunnolla. Lääkityksenä on Ardinex (ibuprofeeni kodeiini) ja kun maha alkaa konstailla, vaihdan Panacodiin. Nämä ovat ainoat jotka ovat auttaneet edes tyydyttävästi eikä sivuvaikutuksia juuri ole.

Molempia olen syönyt tällä tavoin vaihdellen noin 2 vuotta, keskimäärin 2-3 kertaa viikossa. Yritän pitää taukoja ja ottaa lääkettä vain jos en saa kipua muuten lievittymään. Toleranssia on tietysti kehittynyt niin että kodeiini ei enää "mene päähän" mutta taukojen aikana en ole saanut mitään vieroitusoireita enkä muutenkaan ole kokenut mitään "himoa" lääkkeeseen.

Eniten olenkin huolissani siitä miten kauan munuaiset ja maksa tällaista kestävät? Lääkäriltä en saanut selkeää vastausta, mutta eihän mitään lääkettä pitäisi syödä kovin pitkiä aikoja. Mitkä on munuaisvaurion oireet? Kusi nousee päähän? Joskus aamuisin sormet ovat olleet hiukan turvoksissa, muuta en ole toistaiseksi havainnut.
2491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulta murtui L1-nikama 8/2000 ja olen syönyt tämän vuoden alkuun asti erilaisia ja eri vahvuuksia olevia lääkkeitä.

Vuoden alussa tuli stoppi vatsan takia, kun mikään ei oikein tahtonut pysyä sisällä.

Viimeisin lääke jota söin oli 1mg Panadol.

Kesällä jouduin vatsatähystykseen ja siinä todettiin vatsan peitteiden olevan ns. palaneen ja vatsa oli erittäin punainen, syynä liialliset lääkitykset.

Tälläkin hetkellä selkä on ihan "tulessa" enkä kykene enää syömään mitään lääkkeitä.

Lääkkeen pitkäaikaisessa käytössä on tietysti jokaisella ihmisellä omat sietokykynsä ja siksi suosittelen käymistä osaavan lääkärin luona keskustelemassa mahdollisista verikokeista, jotka antaisivat tietoja maksan/munuaisten kunnosta.

Äänestä

Monet kipua aiheuttavista taudeista kärsivät kroonikot syövät lääkkeitä koko ikänsä, koska elämä olisi muuten jokseenkin toivotonta. Kokeilemalla löytyy yleensä se vähiten ärsyttävä, mutta lääkkeen vaihtamisessa toiseen pitäisi pitää tauko, jonka aikana vatsa ehtii rauhoittua (itselläni n. viikko). Harva välttyy kokonaan sivuvaikutuksilta, pitkäaikaisseuraamuksia osataan tarkkailla vain tarpeeksi kauan markkinoilla olleista lääkkeistä. Jonkinlainen kompromissi taitaa olla pakko tehdä, eli valita se pienempi paha, jonka kanssa pystyy elämään.
Itse söin toista vuotta tyytyväisenä Vioxxia ja kokeilujen jälkeen päädyin Bextraan, joka on eri koksibi. Saapa nähdä, milloin sen saanti lakkaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...voi syödä? kirjoitti:

Mulla on selässä pari nikamaa sökönä ja kipuja on etenkin öisin niin etten pysty nukkumaan kunnolla. Lääkityksenä on Ardinex (ibuprofeeni kodeiini) ja kun maha alkaa konstailla, vaihdan Panacodiin. Nämä ovat ainoat jotka ovat auttaneet edes tyydyttävästi eikä sivuvaikutuksia juuri ole.

Molempia olen syönyt tällä tavoin vaihdellen noin 2 vuotta, keskimäärin 2-3 kertaa viikossa. Yritän pitää taukoja ja ottaa lääkettä vain jos en saa kipua muuten lievittymään. Toleranssia on tietysti kehittynyt niin että kodeiini ei enää "mene päähän" mutta taukojen aikana en ole saanut mitään vieroitusoireita enkä muutenkaan ole kokenut mitään "himoa" lääkkeeseen.

Eniten olenkin huolissani siitä miten kauan munuaiset ja maksa tällaista kestävät? Lääkäriltä en saanut selkeää vastausta, mutta eihän mitään lääkettä pitäisi syödä kovin pitkiä aikoja. Mitkä on munuaisvaurion oireet? Kusi nousee päähän? Joskus aamuisin sormet ovat olleet hiukan turvoksissa, muuta en ole toistaiseksi havainnut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu