Tinder vs S24

Olen reilu 30v nainen ja tässä syksyn aikana testannut päällekkäin näitä kahta systeemiä.

S24 kuvattomana mutta selkeällä ja muutenkin sellaisella profiililla jonka sisältöä mietitty ja johon panostettu. Viestejä tulee lähes päivittäin mutta 99% sellaisilta jotka eivät kuitenkaan etene treffeille saakka syystä tai toisesta. Aika lailla samansuuntaisella taustalla olevilta miehiltä ja kukaan ei ole vielä ollut suoraan seksi seuraa kyselemässä.

Tinderissä klikkailen vaan ne, kenen kuvat miellyttää omaa silmää, tyypit vaikuttaa muutenkin niiltä oman tyyppisiltä miehiltä (urheilullinen, siisti, fiksun oloinen, perus hyvännäköinen naapurinpoika) ja kenellä on tekstiä esittelyssä. Näitäkin mätchejä tulee paljon, ja iso osa heistä sitten laittaakin viestiä. Mulla on useampi selkeä hymyileväinen kuva itestäni ja tekstiä esittelykohdassa.

On ollut jännä homma huomata että kuvat tosiaan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa... Tinderissä mulle on viestitelleet miehet ihan erilaisilla taustoilla. Muutama tyyppi ketkä Tinderissä ovat ottaneet yhteyttä ja kehuneet maasta taivaaseen on myös s24:lla ja näen että ovat käyneet kurkkaamassa profiilin mutta eivät ole siellä viestiä laittaneet. Ja osalle varmaan jään ulkopuolelle kriteereistä kun tekevät hakuja mutta Tinderissä näin ei käy. Tämä tietty molemmin puolin...
11499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mä en ymmärrä miesten logiikkaa miks laittaa huono ja epäselvä ja vain 1 kuva suomi 24 profiiliin tai kun pyytää kuvaa sähköpostilla sieltä tulee joku onnettoman laatuinen otos ja sitä taas tinderissä on monta kuvaa ja varmaan ne parhaimmat kun facebookista napattu... Ainakin mulla toi vaikuttaa siihen ettei oikein kiinnosta alkaa juttelee jos kuva ei oikein näytä mitään.

Panostakaa miehet kuviin ja laittakaa useampi hyvälaatuinen kuva profiiliin tai sähköpostilla naiselle! Itse ainakin teen näin

Äänestä
  • Ehkä miehet ei harrasta valokuvausta ihan niin paljon kuin naiset? Ei mulla oo tapana napata selfietä tai muitakaan kuvia joka ikisessä paikassa mihin eksyn... Nuorille naisille se tuntuu olevan kyl melkeen elämäntapa.

    Toki samaa mieltä siitä, että varmasti hyvillä kuvilla saantia enempi. Ittellään kun ei ole naamaa, niin turha vaivautua (ja kroppaa paljastamalla näyttäs säälittävältä, vaikka se kunnossa onkin).

    En kyllä harrasta tinderöintiä enkä muutenkaan nettideittailua, koska eletään käytännössä pelkästään kuvien varassa. Ehkä joskus jos tarttuu jostain reissulta joku edustava kuva vahingossa. Jotenkaan mä en vaan ikinä oo ollu kovin "kuvauksellinen".

    Äänestä

S24:lla 5½ vuoden aikana en ole päässyt kertaakaan treffeille ja muutenkin kiinnostus ollut olematonta.
Tinderillä alle vuoden käyttökokemuksella yhdet treffit, vieläpä naisen aloitteesta.

Molemmissa samoja kuvia näkyvillä, tosin tinderissä muutama enemmän.

Äänestä

MInä klikkaan Tinderissä likeä tyyliin kaikille naisille. Ehkä selkeästi täysin epäsopivat ja kauhean näköiset tapaukset sekä feikit deletän. Miesten ei kannata olla kovin nirsoja valinnoissaan, koska naiset hoitaa sen puolen. Sitten jos naisen puolelta matchi tulee, niin sitten katson naisen kuvat ja profiilin tarkemmin ja harkitsen onko tämä yhteyden ottamisen arvoinen.

Äänestä
  • Poistatko sä ne matchit sitten jotka ei ole yhteyden ottamisen arvoisia kun olet tarkemmin tsekannu profiilin? Toivottavasti, koska mä en ymmärrä miks säilytellä jotain matchejä listassa jos ei aio ottaa yhteyttä... Mä teen ainakin noin ja samoin poistaen myös sellaiset miehet sieltä joista ei esim. viikkoon tule ekaa viestiä.

    Äänestä

  • Tindaaja n36 kirjoitti:

    Poistatko sä ne matchit sitten jotka ei ole yhteyden ottamisen arvoisia kun olet tarkemmin tsekannu profiilin? Toivottavasti, koska mä en ymmärrä miks säilytellä jotain matchejä listassa jos ei aio ottaa yhteyttä... Mä teen ainakin noin ja samoin poistaen myös sellaiset miehet sieltä joista ei esim. viikkoon tule ekaa viestiä.

    Itse asiassa mä en niitä poista, koska poistamisen jälkeen ne tulee uudelleen klikattavaksi ja en kuitenkaan enää muista olenko ne tsekannu ja sitten voi tulla uudelleen match, joka taas lisää hämmennystä. Onko sillä sitten väliä onko ne mun listalla? Nettideitissähän blokattuja lukuun ottamatta kaikki on kaikkien "listoilla" riippumatta siitä aikooko niihin ottaa yhteyttä tai ei.

    Äänestä

  • homma etenee kirjoitti:

    Ei minulle ole tullut poistamani uudestaan listalle ja jos tulisikin, niin kerran rastia, niin ei tule enää. Ja ehkä minä olen hieman vaativampi mies, noiden tykkäysten suhteen muutenkin.

    Äänestä

Itse yllätyin siitä kuinka S24 tuntuu melkein kaikki viestittelijät olevan enemmän tai vähemmän hakemassa seksiä kun taas Tinderissä suurin osa mätcheistä pyytävät treffeille ja ovat kiinnostuneita seurustelusta ja muutenkin viestittelevät kaikinpuolin fiksummin. Tai no ei kai siitä pitäisi yllättyä kun S24 ei pysty vaikuttamaan siihen kuka lähettelee viestejä niin samat hikijormat lähettävät ne samat viestit kaikille naispuoleisille.

Äänestä

Tinderiin voisi tulla joku maksullinen lisäosa, joka naputtelee kaikille kriteereihin (ikä/alue) sopiviin profiileihin 'Like'. Menisi varmasti hyvin kaupaksi ja säästäisi huomattavasti aikaa.

Äänestä
  • Eikös tuollainen löydy ilmaiseksikin?

    Äänestä

Itse aloitin tinderin käytön tässä hetki sitten ja ei voisi helpompaa keinoa olla päästä treffeille mukavien, fiksujen ja kauniiden naisten kanssa. Oikeastaan en edes uskonut tämän olevan näin helppoa ja laitoin muutamalle naiselle viestiä ja ajattelin edes jonkun heistä lähtevän treffeille. Lopputuloksena nyt se, että kaikkien viiden kanssa olen sopinut tapaavani ja heistä muutaman olen jo ehtinytkin tavata. Kaikki vaikuttaneet todella mukavilta ja haluaisin tutustua heihin paremmin. Mikään pelimies en todellakaan ole ja ketään en halua loukata missään nimessä. Hieman pahaan paikkaan olen itseni tässä saanut näiden naisten kanssa. :D

Olenko mä kusipää, jos käyn kahvittelemassa jokaisen kanssa kerran ja ehkä tapaan uudestaankin jokaista ennen kuin mihinkään vakavampaan suuntaan menee kenenkään kanssa?

Tällaistako se on naisilla normaalisti, että voi treffailla useampaa miestä samaan aikaan ja sieltä lopulta valitsee mielenkiintoisimman? :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tonttutyttö kirjoitti:

Olen reilu 30v nainen ja tässä syksyn aikana testannut päällekkäin näitä kahta systeemiä.

S24 kuvattomana mutta selkeällä ja muutenkin sellaisella profiililla jonka sisältöä mietitty ja johon panostettu. Viestejä tulee lähes päivittäin mutta 99% sellaisilta jotka eivät kuitenkaan etene treffeille saakka syystä tai toisesta. Aika lailla samansuuntaisella taustalla olevilta miehiltä ja kukaan ei ole vielä ollut suoraan seksi seuraa kyselemässä.

Tinderissä klikkailen vaan ne, kenen kuvat miellyttää omaa silmää, tyypit vaikuttaa muutenkin niiltä oman tyyppisiltä miehiltä (urheilullinen, siisti, fiksun oloinen, perus hyvännäköinen naapurinpoika) ja kenellä on tekstiä esittelyssä. Näitäkin mätchejä tulee paljon, ja iso osa heistä sitten laittaakin viestiä. Mulla on useampi selkeä hymyileväinen kuva itestäni ja tekstiä esittelykohdassa.

On ollut jännä homma huomata että kuvat tosiaan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa... Tinderissä mulle on viestitelleet miehet ihan erilaisilla taustoilla. Muutama tyyppi ketkä Tinderissä ovat ottaneet yhteyttä ja kehuneet maasta taivaaseen on myös s24:lla ja näen että ovat käyneet kurkkaamassa profiilin mutta eivät ole siellä viestiä laittaneet. Ja osalle varmaan jään ulkopuolelle kriteereistä kun tekevät hakuja mutta Tinderissä näin ei käy. Tämä tietty molemmin puolin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu