Niin eräs äiti kirjoittaa kuinka hänen uupumuksensa vei hänet yrittämään itsemurhaa.
Nyt sitten sai apua kun ajoi puuhun autonsa ja todella loukkaantui vaikeasti, lapsensa oli enne sitä vienyt muualle hoitoon.
Tarinasta moni uupunut varmasti löytää samoja asioita, sillä puoliso ei oikein osannut auttaa ja kannustaa, moitti ja sai äidin tuntemaan itsensä todella huonoksi, joka ajoi masennukseen ja täydelliseen uupumiseen.
Hänenkin kohdalla avun saanti rankan jälkeen on antanut takaisin elämänilon, vaikka puoliso ilmoitti jo toisen sairaalavuoteeseen, että ottaa eron.
Näin suuri merkitys on sillä miten puoliso kannustaa ja arvostaa sitä lasten ja kodin hoitoa ja arvostaa puolisoaan ihmisenä.
Kiitän tätä äitiä, että toi tuntemuksensa esiin, sillä kuinkahan moni äiti tai jossain tapauksessa isäkin on hyvin niin väsynyt jatkuvaan mollaamiseen, palvelun odottamiseen, että ei enää jaksa nähdä edes elämää itselleen.
Tiedän yhden tapauksen , jossa samanlaiset aatokset ovat pyörineet nuoren äidin mielessä, sillä puoliso ei hänelläkään arvostanut vähääkään, jatkuvasti jokaisesta asiasta napautti jotakin ilkeää, koskaan ei ollut perheelle aikaa, kaljan juonti kavereiden kanssa tai jopa yksinkin oli parempaa.
Nämä erosivat, mutta ei sekään ole ollut helppoa, lapset nyt kasvettuaan ovat alkaneet oireilla, sillä vanhemmat eivät ole suostuneet hakemaan keskustelu apua oikeista paikoista ja näin lapset ovat jääneet ihan liian paljon yksikseen.
Tarvitaanko todella tuollaisia järkyttäviä asioita, ennekuin ihmiset hakevat apua,. Monet eivät enää tarvitse, mutta jotkut jäävät sairaanhoidon piiriin ja näin saavat avun.
Kuka vain voi joutua tuollaiseen ahdinkoon ja ei kestä sitä ja pääse ulos. Pienten lasten, vaativan työn yhdistelmä ei todellakaan ole helppo, kuitenkin meistä jokainen joutuu elämisensä eteen tekemään työtä. Kun puoliosn ymmärrys ja tuki puuttuu, on se todella liian suuri taakka monelle

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.