Naton laajeneminen on suurin uhka

Venäjän uusi sotilasoppi on puolustuksellinen.

Venäjän uuden vuoden 2015 sotilasopin mukaan Naton alueen laajeneminen ja Naton sotilaallisen kyvyn lisääminen ovat suurimmat ulkopuoliset riskit Venäjän vakaudelle.
44104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Voi teitä satu-uskovaisia, joilla se vähäinenkin ajatustoiminta vetää vaan vasemmalle.

Se vaan jaksaa aina ihmetyttää että miksi tuollaisia avauksia edes kukaan viitsii tehdä, kun ei noita kukaan edes vähäisellä järjellä varustettu voi nauramatta lukea.

Mahtaako taustalla olla joku tarve tehdä itsestään ihan idiootti, ja tällä tavalla kerätä niitä säälipisteitä, kun ei oikein muutenkaan pärjää?

Äänestä
  • "Mahtaako taustalla olla joku tarve tehdä itsestään ihan idiootti"
    Kysyppä kuiskaten itseltäsi !

    Äänestä

  • Ei tarvitse olla satu-uskovainen koska tuo sama lausunto oli mediassa, Putinin lausuntoja.

    Ei pidä aina suhtautua ja vastata negatiivisesti jos viesti ei itseään miellytä, typeryksiä on juuri ne jotka eivät arvosta toisten kirjoittamia viestejä tai toisen mielipidettä, vastata voi ja sanoa mielipiteensä mutta idiootiksi tai joksikin muuksi haukkuminen se vasta typerää on.

    Voi jättää myös vastaamatta tai lukematta koko viestiä.

    Onko mielestäsi media idiootti ja säälipisteiden kerääjä?

    Äänestä

Naton laajeneminen on suurin uhka.

Äänestä
  • ketään. Kaikkein vähiten Venäjää.
    Se on uhka vain itselleen toteuttaessaan järjetöntä sotapolitiikkaansa.

    Äänestä

Ainoa uhka venäjän turvallisuudelle on venäjän presidentti ja hallitus. He ovat itse ryssineet maansa asiat.

Äänestä

Natokaan ei ole kuin uhka. Todellisuudessa siitä ei ole mihinkään.

Äänestä

Ei ole sattumaa, että Venäjän uusi puolustusdoktriini perustuu Venäjän konventionaaliseen tavanomaiseen armeijaan ja aseistukseen.

Venäjä on saanut nähdä koko 2000-luvun kuinka USAn ja NATOn konventionaalinen armeija on kärsinyt tappion toisensa jälkeen ja on nyt todella heikossa kunnossa.

Äänestä
  • ovat edelleen maailman vahvimmat, 1,4 miljoonaa henkilöä. Niillä on myös sotakokemusta, joka Venäjältä puuttuu täysin.

    Naton armeijoiden yhteismäärä on noin viisinkertainen Venäjään nähden. Väestöä on noin kuusi kertaa enemmän ja talous ainakin kymmenen kertaa vahvempi.
    Venäjän voimasta on turha lasketella lööperiä.

    Venäjä voi kyllä uhota, mutta siihen se jää.

    Äänestä

  • USA:n asevoimat kirjoitti:

    ovat edelleen maailman vahvimmat, 1,4 miljoonaa henkilöä. Niillä on myös sotakokemusta, joka Venäjältä puuttuu täysin.

    Naton armeijoiden yhteismäärä on noin viisinkertainen Venäjään nähden. Väestöä on noin kuusi kertaa enemmän ja talous ainakin kymmenen kertaa vahvempi.
    Venäjän voimasta on turha lasketella lööperiä.

    Venäjä voi kyllä uhota, mutta siihen se jää.

    Heh heh heh maailman vahvimmat, heh heh, olet selvästi lukenut liikaa amerikkalaisia aselehtiä ja katsellut tosissasi amerikkalaisia sotaelokuvia.

    USA hävisi Vietkong sisseille, USA ja NATO Irakin islamisteille Afganistanin talibaneille, Libya jäi kesken, Serbia jäi kesken, Somalia jäi kesken, Jemen jäi kesken, Ukraina jäi kesken jne.

    Koita nyt tulla 2000 luvulle, on ihan yhdentekevää, onko jollain ukkoja enemmän tai vähemmän eikä sotabudjettikaan ratkaise mitään.

    Nyt ratkaisee armeijan osaaminen, rakenne. USAn ja NATOn armeija on maailman rikkain, mutta yhtä aikaa maailman köyhin ja kömpelöin pöhö, joka kuluttaa rahansa ennen kuin ehtii saada mitään aikaan, paitsi tuhoa

    Äänestä

  • Paperiarmeija kirjoitti:

    USA ja Nato ovat tähän mennessä käyttäneet Afganistanin sotaan 2000 miljardia ja sotilaita sillä on ollut käytössään n. 500 000.

    Vastassa oli talibanit, joiden budjetti oli vain satoja tuhansia ja taistelevia sissejä 25.000.

    USA ja Nato hävisivät ja pakenevat nyt Afganistanista.

    Äänestä

  • USA-Nato on kupla kirjoitti:

    USA ja Nato ovat tähän mennessä käyttäneet Afganistanin sotaan 2000 miljardia ja sotilaita sillä on ollut käytössään n. 500 000.

    Vastassa oli talibanit, joiden budjetti oli vain satoja tuhansia ja taistelevia sissejä 25.000.

    USA ja Nato hävisivät ja pakenevat nyt Afganistanista.

    Usa ja Nato kestivät Gergiassa ja Etelä-Ossetiassa Venäjän Mustanmeren osastoa vastaan 3 päivää ja Itä-Ukrainsaa Usa ja Nato ovat täysiä pellejä.

    Äänestä

  • Paperiarmeija kirjoitti:

    Heh heh heh maailman vahvimmat, heh heh, olet selvästi lukenut liikaa amerikkalaisia aselehtiä ja katsellut tosissasi amerikkalaisia sotaelokuvia.

    USA hävisi Vietkong sisseille, USA ja NATO Irakin islamisteille Afganistanin talibaneille, Libya jäi kesken, Serbia jäi kesken, Somalia jäi kesken, Jemen jäi kesken, Ukraina jäi kesken jne.

    Koita nyt tulla 2000 luvulle, on ihan yhdentekevää, onko jollain ukkoja enemmän tai vähemmän eikä sotabudjettikaan ratkaise mitään.

    Nyt ratkaisee armeijan osaaminen, rakenne. USAn ja NATOn armeija on maailman rikkain, mutta yhtä aikaa maailman köyhin ja kömpelöin pöhö, joka kuluttaa rahansa ennen kuin ehtii saada mitään aikaan, paitsi tuhoa

    Kuinka syvälle putinin ryssänperseeseen haluaisit työntää kikkelisi kielesi kaveriksi?

    Äänestä

  • Usan ja Naton pellet kirjoitti:

    Usa ja Nato kestivät Gergiassa ja Etelä-Ossetiassa Venäjän Mustanmeren osastoa vastaan 3 päivää ja Itä-Ukrainsaa Usa ja Nato ovat täysiä pellejä.

    Kestivät mitä 3 päivää? Siellä ei ollut minkäänlaista yhteenottoa Venäjän ja NATO:n välillä.

    NATO ja USA muuten edelleen päättää pääsevätkö ryssien laivat pois Mustalta mereltä Bosporin salmesta, Itämereltä pois Tanskan salmista läpi, Välimereltä pois Gibraltarilta läpi, Beringin salmesta läpi, Norjan merelle, Suezin kanavasta läpi, tai Panamasta läpi.

    Ryssän niin sanottu "laivasto" on saarrettu joka puolelta siten että niiden seilaamiset maailman merillä tapahtuvat vain jos länsimaat antaa niiden seilata merillä. Vittu mikä "suurvalta" tuollainen täysin saarroksissa oleva roskakasa, joka romahtaa täydellisesti muutamasta talouspakotteesta parissa kuukaudessa :D :D :D

    Äänestä

Kun Ukrainan kriisin vuoksi Venäjä testasi konventionaalisen armeijansa kuntoa, NATO lähti Norjan taakse karkuun "harjoittelemaan sotaa".

Äänestä
  • USA:n, Naton kouluttama, kehittämä, rahoittama, aseistama, tukema Nato-kandidaattiohjelmaan kuuluva Georgian armeija kesti 3 päivää Venäjän armeijaa vastaan.

    Äänestä

USA on voittanut vain oman sisällissotansa ja Grenadan lammaspaimenet. NATO ei sitäkään. Se on hävinnyt kaikki sotansa.

Äänestä

Venäjä rakentaa tavanomaista aseistusta puolustamaan Venäjää.

Äänestä

Kummallista, kun venäjä niin huolissaan on Naton laajenemisesta, jos ei Natosta kerran ole mihinkään.

Eikö muuten ole hieno juttu, kun venäläisten oligarkkien rahat on jäädytettyinä länsimaisilla tileillä?

Äänestä
  • Pystyyhän Nato tuhoamaan mutta se ei pysty voittamaan sotia.

    Venäjä vahvistaa puolustustaan niin, että USA ja Nato eivät pääse tuhoamaan aseillaan Venäjää.

    Äänestä

"Pystyyhän Nato tuhoamaan mutta se ei pysty voittamaan sotia."

Tosin Nato on käynyt koko olemassaolonsa aikana vain kaksi sotaa ja voitti ne molemmat!

"Venäjä vahvistaa puolustustaan niin, että USA ja Nato eivät pääse tuhoamaan aseillaan Venäjää. "

EI tietenkään, koska Nato on puolustusjärjestö! Se varmistaa, että jos Venäjä hyökkää (kuten on tehnyt jo tänä vuonna) niin se voi koitua Venäjän tuhoksi!

Äänestä
  • Heh heh heh, voi koitua tuhoksi. Ukrainan konfliktissa päihin ovat saaneet USA, NATO, Ukraina.

    Äänestä

  • Nato = USA = Nato. Muut Nato-maat ei ole muuta kuin USA:n myötäjuoksijoita. USA määrää Natossa. Kopioin ylempää:
    "USA hävisi Vietkong sisseille, USA ja NATO Irakin islamisteille Afganistanin talibaneille, Libya jäi kesken, Serbia jäi kesken, Somalia jäi kesken, Jemen jäi kesken, Ukraina jäi kesken jne."

    "EI tietenkään, koska Nato on puolustusjärjestö!"
    Ja paskanmarjat. Nato on Usan valtapolitiikan väline. Nato on tunkenut näennäisen rauhanomaisesti kohti Venäjän rajoja toki "vapaaehtoisesti" líittäen itseensä entisiä itäblokin maita luvaten mukamas turvaa kohta tulevalta Venäjän hyökkäykseltä, joka on natopropagandistien kuvitelma, jonka ne syöttävät näille maille saadakseen ne liittymään peloissaan "vapaaehtoisesti" Natoon.

    Näin USA natoa käsikassaranaan käyttäen ja Venäjällä pelotellen hiipii vähitellen kohti Venäjää pyrkien saamaan tukikohtiaan venäjäkammossaan Natoon sännänneistä maista ja politiikka näyttää onnistuneen tähän asti. Tosin Georgiassa homma vähän epäonnistui ja nyt sitten taas Krimin osalta. Ei tullut Sevastopolista USA:n tukikohtaa ja Ukrainaa on Naton omien sääntöjenkin mukaan hankalaa liittää Natoon, kun on konflikti meneillään. Nyt ei sitten Venäjän auta muu kuin pitää tämä kriisi päällä toistaiseksi. Väärin se tietenkin on Ukrainan kansaa kohtaan, mutta minkäs teet, kun toinen osapuoli painaa päälle. Tämä on suurvaltapolitiikkaa ja siinä ei moraalit paina, ei kumminkaan puolin.

    ps. Tiltuksi haukut kumminkin, niin otetaan nikiksi tiltu.

    Äänestä

  • Tiltu itte kirjoitti:

    Nato = USA = Nato. Muut Nato-maat ei ole muuta kuin USA:n myötäjuoksijoita. USA määrää Natossa. Kopioin ylempää:

    Natossa on 28 itsenäistä valtiota!

    Ja väittämiisi:

    - USA hävisi Vietnamin sodan
    - USA VOITTI Irakin sodan kahdesti! Nato ei ollut edes mukana!
    - Afgsnistanista koalitio vetäytyy aikataulun mukaan! Nato ei ollut edes mukana!
    - Libya oli Naton selkeä voitto! USA ei ollut mukana!
    - Kosovo oli Naton selkeä voitto!
    - Somaliassa ei USA tai Nato ole sotinut
    - Jemenissäa ei USA tai Nato ole sotinut
    - Ukrainassa ei USA tai Nato ole sotinut

    Joten Tiltun osumistarkkuus on täysin luokaton!

    "Nato on tunkenut näennäisen rauhanomaisesti kohti Venäjän rajoja toki "vapaaehtoisesti" líittäen itseensä entisiä itäblokin maita luvaten mukamas turvaa kohta tulevalta Venäjän hyökkäykseltä, joka on natopropagandistien kuvitelma, jonka ne syöttävät näille maille saadakseen ne liittymään peloissaan "vapaaehtoisesti" Natoon."

    TODELLISUUDESSA yhtäkään maata ei ole pakotettu ja ne ovat liittyneet ilolla ja halulla ja ovat myös ylen tyytyväisiä liittymisen tulokseen!

    On Venäjän oma vika se, etteivät pienet reunavaltiot sen ympärillä tunne oloaan turvalliseksi ja liittyvät Natoon! Venäjän politiikka on agressiivinen eikä siihen luoteta!

    Georgia ei ole koskaan ollut Naton jäsen eikä siellä ole ollut USA:n tai Naton joukkoja.

    Ei liioin Krimillä ole koskaan ollut USA:n tai Naton joukkoja, vaikka Moskovan Tiltu niin mielelläänesittää! Kyse on vain Venäjän tekosyystä miehitykselleen!

    "Nyt ei sitten Venäjän auta muu kuin pitää tämä kriisi päällä toistaiseksi. Väärin se tietenkin on Ukrainan kansaa kohtaan, mutta minkäs teet, kun toinen osapuoli painaa päälle."

    Täysin huuhaa-keksintöä! Venäjä ylläpitää Itä-Ukrainan kapinaa ja miehittää Ukrainaa. Sen sijaan se toinen osapuoli ei Venäjän harmiksi "paina missään päälle"! Harmi se on sikäli, että mikään ei toimi tekosyynä Venäjän toimille ja se on kuin keisari ilman vaatteita valokeilassa!

    Pahaksi onneksi taloudelliset pakotteet ja raaka-aineiden laskeneet hinnat kurittavat parhaillaan ankarasti Venäjää eikä maan kestokyvystä ole edes varmuutta!

    Äänestä

  • Tiltun valeita! kirjoitti:

    Kas, miten NATO-Tiltu huutaa raivoaa ja valehtelee:D

    Äänestä

  • kjäh kjäh kirjoitti:

    Kas, miten NATO-Tiltu huutaa raivoaa ja valehtelee:D

    Mitäs ryssähomo muuta näin sunnuntaina?

    Äänestä

  • fewfwegfwegf kirjoitti:

    Mitäs ryssähomo muuta näin sunnuntaina?

    Mitäs jenkkiläisen merijalkaväkineegerin persaukkoon nussima Natohoro?

    Äänestä

Niinistö on niin pöllö että luulee voittavansa Venäjän USA:n ja Naton avulla.

Äänestä
  • Sikäli hullua politiikkaa, koska vastassa on ydinasevaltio.

    NL:on aikana jo vastattiin Reaganin oppiin, joka käsittääkseni on otettu uudelleen käyttöön...yksikin USA:n ohjus laukaistuna Euroopan maasta Venäjälle...poikii vastaiskun suoraan USA:n mantereelle.
    Tämä nimenomaan on lopullisesti ehkäissyt kolmannen maailmansodan.

    Äänestä

  • Niinistö ei ole sotimassa kenenkään kanssa.

    Vain Moskovan Tiltu on sotaisa!

    Äänestä

  • E. Rommel. kirjoitti:

    Sikäli hullua politiikkaa, koska vastassa on ydinasevaltio.

    NL:on aikana jo vastattiin Reaganin oppiin, joka käsittääkseni on otettu uudelleen käyttöön...yksikin USA:n ohjus laukaistuna Euroopan maasta Venäjälle...poikii vastaiskun suoraan USA:n mantereelle.
    Tämä nimenomaan on lopullisesti ehkäissyt kolmannen maailmansodan.

    "Sikäli hullua politiikkaa, koska vastassa on ydinasevaltio."

    Unohdat, että se "ydinasevaltio" seisoo savijaloilla ja on talouden puolesta jo pahassa syöksyssä!

    Reaganin oppi oli se, että yllytettiin Neuvostoliitto varustelemaan itsensä kuoliaaksi! Ei siinä ohjuksia ammuttu!

    Nyt Venäjä on pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa ja SILTI yrittää Putin 'uudistaa ja varustella' armeijansa. Sama historia toistuu?

    Äänestä

  • E. Rommel. kirjoitti:

    Sikäli hullua politiikkaa, koska vastassa on ydinasevaltio.

    NL:on aikana jo vastattiin Reaganin oppiin, joka käsittääkseni on otettu uudelleen käyttöön...yksikin USA:n ohjus laukaistuna Euroopan maasta Venäjälle...poikii vastaiskun suoraan USA:n mantereelle.
    Tämä nimenomaan on lopullisesti ehkäissyt kolmannen maailmansodan.

    Koko NL romahti Reaganin oppiin, eli houkutellaan NL tuhlaamaan vähät rahansa paskaan armeijaansa ja pidetään öljyn hinta alhaalla OPEC:n avustuksella.

    Samaan suohon kävelee nyt sitten Venäjä ja onkin hukkunut sinne jo kaulaansa myöten. Minkähänlainen roskakasa tulee Venäjästä nro 2 NL:n ja nykyisen kaatuvan Venäjän jälkeen?

    Äänestä

Venäjä tietää, että se lyö USAn ja NATOn joukot konventionaalisessa sodassa. Sen takia Venäjän vuoden 2015 puolustusdoktriini panostaa Venäjän konventionaaliseen armeijaan.

Ydinaseissa Venäjä on aina ollut USAta ja NATOa edellä.

Äänestä
  • Ei Venäjä voita yhtään mitään, koska se on taloden puolesta menossa kohti uutta romahdusta!

    Äänestä

Venäjä tietää, että se lyö USAn ja NATOn joukot konventionaalisessa sodassa. Sen takia Venäjän vuoden 2015 puolustusdoktriini panostaa Venäjän konventionaaliseen armeijaan.
Ydinaseissa Venäjä on aina ollut USAta ja NATOa edellä.

Nyt Venäjän pitää rakentaa aseistusta, millä se iskee USAn, NATOn, Suomen, Georgian, Ukrainan saartorenkaan selustaan.

Äänestä
  • Kalingrad ja Arktiset tukikohdat on mm. tuota selustaan iskemistä, samoin sukellusveneet ja lentotukialukset.

    Äänestä

  • "Nyt Venäjän pitää rakentaa aseistusta, millä se iskee USAn, NATOn, Suomen, Georgian, Ukrainan saartorenkaan selustaan."

    Pitäisi ja pitäisi... mutta milläs teet kun maa alkaa olla selvitystilassa! Moskovan Tiltulle ei realiteetit tunnu aukeavan?

    Äänestä

  • Venäjä liikkuu kirjoitti:

    Kalingrad ja Arktiset tukikohdat on mm. tuota selustaan iskemistä, samoin sukellusveneet ja lentotukialukset.

    "Kalingrad ja Arktiset tukikohdat on mm. tuota selustaan iskemistä, samoin sukellusveneet ja lentotukialukset. "

    Kalingrad ei ole kenenkäåän selustassa ei arktisilla alueilla ole sotilastukikohtia! Sukellusveneitä on monella maalla ja Venäjä on yksi niistä maista, jolla EI OLE lentotukialuksia!

    Tiltun käteen jää pyöreä nolla Putinin rahattomuus!

    Äänestä

  • No ala ryssä rakentamaan aseistusta. Onko kapitaalia?

    Äänestä

Naton laajeneminen on suurin uhka vain Venäjälle! Miksi! Mitä useampi pieni reunavaltio kuuluu Natoon sitä vähemmän Venäjällä on enää kohteita, joita se voi alistaa, vallata tai määräillä!

TÄMÄ on se Putinin OIKEA kauhukuva!

Ja meikiäläiset venäläismieliset Tiltut räkyttävät juuri täsytä syystä!

Äänestä

Venäjä varustautuu USAn, NATOn, EUn, Pohjolan, Georgia, Ukrainan saartorenkaaseen.

Venäjän laivasto otti joulun alla käyttöön kolmannen uuden Borei-luokan ydinsukellusveneen jasillä on 3 sukellusvenettä rakenteilla. Mannerten välisillä ohjuksilla aseistettujen alusten tuhovoima on valtava.

Kunkin aluksen aseistuksena on 16 mannertenvälistä Bulava -ydinohjusta, joiden kantama on 10 000 kilometriä. Yhdessä ohjuksessa voi olla 10 ydinkärkeä eli aluksen arsenaali voi olla 160 strategista ydinkärkeä.

Äänestä
  • Kerrankin asiaa, eikä mitään loppuun kulunutta tiltuhömppää. Alkaa hiljalleen pelottaa nuo määrät.

    Äänestä

  • asiaa,asiaa kirjoitti:

    Kerrankin asiaa, eikä mitään loppuun kulunutta tiltuhömppää. Alkaa hiljalleen pelottaa nuo määrät.

    No luulisi jotain syntyvän, kun Venäjän budjetista noin 30% liittyy armeijaan ja aseisiin. Suomenkin budjetista muuten muistaaksen muutama prosentti.
    Kyllä Venäjä tähtää johonkin suureen aseelliseen manööveriin, ei kai muuten noin valtavaa osuutta budjetista satsattaisi sotavoimiin.

    Tuohan on järjetöntä. Varsinkin maassa, jossa talous romahtaa ja elintaso lähellä kehitysmaaluokkaa valtavine tuloeroineen. Eliitti elää loistossa ja yltäkylläisyydessä rahalla mässäten Putinin suosiossa, mutta iso osa kansasta suurinpiirtein hieman yli nälkärajan ilman perusmukavuuksiakin olevissa asunnoissaan.

    Äänestä

Naton laajeneminen on suurin uhka vain Venäjälle! Miksi! Mitä useampi pieni reunavaltio kuuluu Natoon sitä vähemmän Venäjällä on enää kohteita, joita se voi alistaa, vallata tai määräillä!

TÄMÄ on se Putinin OIKEA kauhukuva!

Ja meikiäläiset venäläismieliset Tiltut räkyttävät juuri täsytä syystä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nato on vaara kirjoitti:

Venäjän uusi sotilasoppi on puolustuksellinen.

Venäjän uuden vuoden 2015 sotilasopin mukaan Naton alueen laajeneminen ja Naton sotilaallisen kyvyn lisääminen ovat suurimmat ulkopuoliset riskit Venäjän vakaudelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu