Tämä on yleisin kysymys mikä kysytään minulta 4 aviovuoden jälkeen ja että on rasittavaa...
Yleisin vastaus nykyään on että eihän sitä tiedä onko edes mahdollista että tulee lapsia. Tuntuu että kaikki muut ympärilläni haluavat lapsia minulle.( äitini,ystäväni,asiakkaani.)
Itselläni on jopa tämä ajatus että eipä niitä tarvitsisi edes tulla, valitettavasti mieheni ei ole samaa mieltä kanssani.Asiasta olen yrittänyt hänen kanssaan keskustella mutta hän vaan loukkaantuu ja syystäkin koska hän kokee ehkä itsensä "petetyksi".
Kun katson toisten lapsia en koe mitään Elämyksiä että onpa ihanaa. Ennemmin näen sen varjopuolen kun lapset kiukuttelevat ja äidit väsyneinä raatavat kodin ja työn välissä. Ja sitten se ihana murrosikä kun mikään ei kelpaa ja paiskotaan ovia ja haukutaan vanhempia...juuri tätä en kaipaa.
No sitten kun itse olen vanha ja makaan sairaalassa saattohoidossa ei ole lapsia jotka tulisivat katsomaan, mutta sen takiahan ei lapsia pidä hankkia.
No antavathan ne lapset "sisältöä" elämään, mutta voihan sitä sisältöä saada elämään muutenkin.
Miksi lapsia halutaan? Se että oma elämä on sisällötön, pääsee hetkeksi pois töistä kun siellä on kurjaa, vanhuuden "varalle", että itsestäni jää jotain jälkeen ja pahin on että muut olettaa että kyllähän kaikki haluavat lapsia...Itsekästä eikö?
Yleisin vastaus nykyään on että eihän sitä tiedä onko edes mahdollista että tulee lapsia. Tuntuu että kaikki muut ympärilläni haluavat lapsia minulle.( äitini,ystäväni,asiakkaani.)
Itselläni on jopa tämä ajatus että eipä niitä tarvitsisi edes tulla, valitettavasti mieheni ei ole samaa mieltä kanssani.Asiasta olen yrittänyt hänen kanssaan keskustella mutta hän vaan loukkaantuu ja syystäkin koska hän kokee ehkä itsensä "petetyksi".
Kun katson toisten lapsia en koe mitään Elämyksiä että onpa ihanaa. Ennemmin näen sen varjopuolen kun lapset kiukuttelevat ja äidit väsyneinä raatavat kodin ja työn välissä. Ja sitten se ihana murrosikä kun mikään ei kelpaa ja paiskotaan ovia ja haukutaan vanhempia...juuri tätä en kaipaa.
No sitten kun itse olen vanha ja makaan sairaalassa saattohoidossa ei ole lapsia jotka tulisivat katsomaan, mutta sen takiahan ei lapsia pidä hankkia.
No antavathan ne lapset "sisältöä" elämään, mutta voihan sitä sisältöä saada elämään muutenkin.
Miksi lapsia halutaan? Se että oma elämä on sisällötön, pääsee hetkeksi pois töistä kun siellä on kurjaa, vanhuuden "varalle", että itsestäni jää jotain jälkeen ja pahin on että muut olettaa että kyllähän kaikki haluavat lapsia...Itsekästä eikö?
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Kun katson toisten lapsia en koe mitään Elämyksiä että onpa ihanaa. Ennemmin näen sen varjopuolen kun lapset kiukuttelevat ja äidit väsyneinä raatavat kodin ja työn välissä."
Itse uusperheeseen tulleena lapsettomana näen saman ja nyt vajaan vuoden jälkeen olen vakuuttunut että en halua yhtään omaa lasta. Olkoon se sitten itsekkyyttä tai mukavuudenhalua niinkuin jotkut "lapselliset" sanovat. Onneksi avokilleni riittää hänen lapsensa ja biologinen kello on hiljaa :)
"...pahin on että muut olettaa..."
Muiden oletuksista ei pidä välittää. En minäkään välitä ja jopa äitini hyväksyy täysin ettei hänestä koskaan tule mummoa :)
kaikissa asioissa aina sen varjopuolen?
Juttele nyt ainakin sen miehesi kanssa asiasta, jotta hän tarvittaessa pääsee etsimään naisen, joka haluaa lapsia. Meinaan, että jos hän jää luoksesi ja onkin katkeroituvaa sorttia, niin avioelämänne ei ehkä muodostu kaikkein onnellisimmaksi. Älä välitä hänen suuttumisestaan, vaan koeta sitkeästi.
Siis muiden takia lasta ei todellakaan tarvitse tehdä. Ja jos sinusta tuntuu ettei lapsi sovi eläämääsi,niin kukaanhan ei voi pakottaa tekemään lasta.Toinen juttu taas on, sopeutuuko miehesi tähän.Itse olen halunnut lapsen ja tiedän miltä se tuntuu ja jos mieheni ei olisi halunnut olisi parisuhde kärsinyt siitä todella pahasti. Naiseen "vauvakuume" iskee ehkä vahvemmin, mutta kyllä se varmasti miestäkin raastaa.Toisaalta taas jos miehesi sinua rakastaa, ei hän sinua jätä sen takia.
Ja totta on, että usein näkee äitinä olemisen nurjan puolen, mutta se on paljon muutakin, jota lapseton ei voi koskaan kokea. Pyytteetöntä rakkautta, pieni käsi, joka ottaa sormestasi kiinni, ensimmäinen hymy, ensimmäinen sana, lapsen omat hassut tanssit ja laulut sekä tiukka rutistus, joka kertoo;rakastan sinua äiti...Lista voisi jatkua loputtomiin, eikä ne ole kuin sanoja...Nuo tunteet ovat meillä läsnä koko ajan. Ja nuo tunteet ovat tärkeämpiä, kuin mietteet yksinäisistä vanhuuden päivistä.
Päätös on kuitenkin sinun.En usko, että koskaan tulisit katumaan lapsen tekoa, tekemättä jättämistä kylläkin.
Koittakaa miehesi kanssa selvittää jotenkin tilanne. Muista, että moni nainen etsii tälläkin hetkellä miestä, joka todella tahtoo lapsia ja perheen. Haluatko sinä menettää sellaisen aarteen?
Jospa et ajattelisi niinkään toisten lapsia ja heidän elämää vaan miettisit omaa elämääsi omien lasten kanssa. Täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, että en minäkään koskaan ole kauheasti välittänyt toisten lapsista ja heidän kiukutteluistaan mutta kyllä minä silti omia lapsia haluan. Omat lapset on ihan eri asia kuin toisten. Jonkun mielestä olen itsekäs mutta ajatelkoot niin. Minä olen ajatellut, että olisi se elämä aika tyhjää ilman lapsia. Entä kun kaikki tuttavat ympärillä keskittyvät perheisiinsä ja heillä on omat juttunsa, siinä lapsettomat parit alkavat pikkuhiljaa jäädä pois kuvioista. Näin se vaan on. Entä lapsenlapset, mukaviahan ne on sitten kun itse on jo omat lapset kunnialla kasvattanut ja eläkepäiviä vietät. On taas seurattavaa kun seuraava sukupolvi kasvaa ja kehittyy. Sinä teet ratkaisusi itse mutta älä anna ympäristön puheiden vaikuttaa. Joskus käy niin, että mitä enemmän ympäristö vaatii lapsia tekemään, sen vähemmän se itseä kiinnostaa vaan se alkaa ärsyttämään.
Meilläpäin pähkäillään samoja asioita. Minä ja mieheni emme ole lapsirakkaita, ystäväpiirissämme ei ole yhtäkään lasta vaikka ikä hipoo jo 35 kaikilla.. Tiedämme että pian pitäisi tehdä päätöksiä, mutta millaisia!! Me olemme molemmat ainoita lapsia, emme ole ikinä olleet minkäänlaisten lasten seurassa, hoitaneet vauvoja tai olleet edes kiinnostuneita paikoista joissa lapsia voisi nähdä. Olemme hyvin mukavuudenhaluinen pari, tykkäämmme näyttä hyvältä ja olemme panneet rahaa älyttömästi ihanaan sisustukseen, uuteen autoon ja veneeseen. Jotenkin tuntuu ihan mahdottomalta yhtälöltä, että hetikohta msidän uusi purkkari haisisi lapsen paskalle..? Olemme nykyään arkisin tosellisia kotirottia; istumme iltaisin kotona yhdessä kylvyssä tai köllimme peittojen alla katsomassa telkkaria. Tuntuu, että en jaksaisi ikinä, jos iltaisin pitäisi koota jotain legoja lattialta.
Suurin ongelma on kuitenkin, ettei meillä olisi ketään hoitajaa lapsellemme. En siis puhu tarhasta, vaan iltahoitajaa. Ystävillä ei kellään ole tenavia eikä kuulemma tulekaan. Turha kuvitella että meidän veitikkamme saisi siis mennä hoitoon tahmaamaan heidän Biedermeyer sohvilleen tai räpläämään kenenkään hifejä. Miehelläni ei ole kumpikaan vanhempi hengissä, minulla on vain yksi, äiti. Äitini elää uutta nuoruutta ja bailaa Helsingin yössä nelikymppisen kundikaverinsa kanssa tai makoilee kotona kylvyssä kuten mekin. Hänen mielipiteensä on ihan selvä, hän ei hoida enää muksun muksua yhden aikuiseksi kasvatettuaan. Olisimmeko me siis 10 vuotta (sitten lapsen voi kai jo jättää yksin vähäksi aikaa) kotona käymättä missään? Ei oopperassa, ei peli- illoissa, ei treenaamassa, ei kavereiden luona, shoppailemassa, purjehtimassa tai mikä pahinta, maailmalla??? Me olemme kirtäneet maailmaa oikein urakalla, se on molempien intohimo. Jos saisimme lapsen, olisimmeko vian kotona siivoamassa niitä legoja!!?? Jotenkin tuo *arvelu* että tekemättä jättäminen kaduttaa enemmän kuin tekeminen ei oikein vakuuta minua. Mitä ihmettä me teemme!!!
Meillä alkaa kyllä kaikilla kavereilla olemaan lapsia, mutta olen edelleen onnellinen kun saavun omaan rauhaan,kotiin missä ei ole lapsia.
Tiedän ihmisiä joilla ei ole lapsia ( 50v) ja nauttivat toisistaan ilman niitä,joten en todellakaan pidä sitä huonona vaihtoehtona ettei niitä tulisi.Olempa itsekäs tai en "oma" aikani on minulle todella tärkeää ja siitä en luovu tuli niitä lapsia tai ei.
"Jotenkin tuo *arvelu* että tekemättä jättäminen kaduttaa enemmän kuin tekeminen ei oikein vakuuta minua. Mitä ihmettä me teemme!!!"
Älkää ainankaan lapsia. Teistä ei todellakaan ole vanhemmiksi. Eihän tuossa ole edes mitään miettimistä. Jos ei halua lapsia, miksi niitä pitäisi tehdä? Jättäkää lapsen tekeminen niille jotka sitä haluavat ja siitä nauttivat ja jatkakaa te yleellistä siistiä elämäänne. Ei se ole lapsellekkaan hyväksi jos vanhemmat olisivat tuollaisia. Toivottavasti tulette järkiinne, ettekä edes mieti enää lapsen tekemistä. Huh huh.
Meillä kävi näin. Minulla ei koskaan ollut vauvakuumetta. Eikä miehellänikään. Monilla ystävillämme oli lapsia ja jos olisin ilennyt, olisin kysynyt minkä ihmeen takia te noita lapsia teette. Huutavat, sotkevat, riehuvat... Olin kuitenkin vaiti ja ajattelin, että kukin elää tyylillään. Olin iloinen kun lapsiperheet lähtivät kyläilyltä kotiinsa ja hiljaisuus palasi kotiimme.
Täytin 30 vuotta! Yhtä-äkkiä tajuntaani iski, että en ole ikuisesti nuori. Jos haluan saada lapsia ylipäätään, niin se ei aina ole mahdollista. Katuisinko joskus, jos en yrittäisi..? Siis ei tunnetta siitä, että erityisemmin haluaisin lasta, mutta järki sanoi,kokeile nyt, niin ei tarvitse vanhainkodissa harmitella. Sovimme mieheni kanssa, että otetaan se riski, ehkei lasta kuulukaan ja homma ratkeaa sillä. Kaksi vuotta meni ja sitten olin raskaana. Ei oikein tiedetty nauraako vai itkeä. Pelotti! Hyvästi elokuvaillat, hyvästi koko ihana elämä (10 vuotta mieheni kanssa yhdessä), tästä eteenpäin vain itkua ja unettomia öitä.
Lapseni on nyt 1-vuotias. Maailman ihanin ja helpoin lapsi! Vain muutamia unettomia öitä ja on antanut elämään sisältöä tavattomasti. Joka päivä olen iloinen lapsesta ja kauhistuneena mietin mitä olisin voinut menettää ilman omaa lasta! Kaikki muu on muuttunut merkityksettömäksi (työ etenkin) lapsen rinnalla. Olen kotiäitinä ja nautin suunnattomasti pitkään nukutuista aamuista (9.30 asti), kiireettömistä päivistä,lapseni märistä suukoista, ensimmäisistä kävely- ja puheyritelmistä ja sotkustakin ja metelistä ja olen ihan ällikällä lyöty. Tämän takia ihmiset siis tekevät lapsia! Sekä miehelläni ja minulla on älytön vauvakuume, joten seksielämä kukoistaa! Lapsenvahteja olemme löytäneet aika hyvin ja toisaalta ei mieli tee edes matkustella, kun kotona on niin paljon tekemistä ja touhua lapsen kanssa. Näin kävi meillä. Mikäli lasta ei olisi kuulunut, emme varmaan olisi osanneet kaivatakaan sitä. Mutta nyt kun se on olemassa, on se minulle kaikkein tärkeintä eikä minun enää tarvitse kysellä niin kuin ennen, että mitähän helvettiä varten minutkin tähän maailmaan on luotu !