Erosta ja petoksesta selvinneille liuta kysymyksiä. Olen itse vasta alussa. Miehen törkeä, täysin järjetön petollisuus paljastui kaikessa törkeydessään joulukuun ja joulun iloksi. Miehellä on ollut seikkailunsa, mutta olen ne anteeksi antanut. Mies on katunut mutta ehkä aitoa katumusta ei ole olemassakaan. Ehkä kiinnijäämisestä mutta ei itse teosta. Asioista puhuttu ja jauhettu älyttömän paljon aikoinaan. Sovintoon pääsy tuntui siltä kuin kaikki olisi hyvin taas. Jos nyt voisin mennä ajassa taaksepäin, olisin luovuttanut ekan käryn jälkeen. Nyt olen ihan riekaleina. Ihmisraunio, jonka tunteet, keho ja koko elämä on häväisty. Ja miestä ei kiinnosta eikä hetkauta yhtään.
Nyt paljastui jotakin niin hävytöntä, että jatkaminen on täysin mahdotonta. Mieskään ei halua jatkaa. On nyt niin rakastunut taas kerran... Ei suostu puhumaan mistään, tiuskii, sulkeutuu. Ei enää satuja rakkaudesta minuun. Aiemmin yritti pitää kulissit, nyt ei ole enää mitään pystyssä pidettävää. Mies rietastelee ihan avoimesti ja hävyttömästi nuorikkonsa kanssa. Tuntuu että kaikki ovat tienneet paitsi minä. Kaverinsa, työpaikalla jne... Minun rakkauteni ei merkinnytkään mitään. Hänen rakkautensa oli valhetta kai alusta loppuun. Vastuuton tuuliviiri. Inhottaa ajatella, miten monta kertaa ymmärsin ja ymmärsin, mies senkun kasvattaa haaremiaan. Inhottaa, että mies on touhunnut vaikka mitä ja vaikka kenen kanssa tunteistani välittämättä.Mies onkin kylmä ja laskelmoiva, pelottaa miten en ole sitä nähnyt vaan on täydestä mennyt. Nyt on kuin toinen mies.
Ero siis edessä ja lopullinen irtaantuminen. Tässä muutamia kysymyksiä selvinneille.
1. Miten pitkään meni ennen kuin selvisit siitä, että sinua oli huijattu vuosikaudet? Miten selvisit yli miehen törkeydestä?
2. Miten pitkän ajan päästä lakkasit ajattelemasta jatkuvasti tapahtunutta tai näkemästä siitä unia?
3. Pystyitkö ikinä luottamaan uudelleen ja uskomaan rakkauteen? Miten pian aloitit uuden suhteen?
4. Mikä auttoi itsetunnon palautumisessa? Miten säilyttää ylpeytensä? Tunnen itseni niin häväistyksi, nöyryytetyksi ja huijatuksi. Tunnen itseni typeräksi kun edes yritin korjata asioita ja puhua asioista. Yhtäkkiä rakkaus vain haihtui johonkin ja vaihtui kylmäksi välinpitämättömyydeksi. En voi ymmärtää sitä mitenkään.
Kaikki hyvät neuvot saman kokeneilta ovat tarpeen.
Nyt paljastui jotakin niin hävytöntä, että jatkaminen on täysin mahdotonta. Mieskään ei halua jatkaa. On nyt niin rakastunut taas kerran... Ei suostu puhumaan mistään, tiuskii, sulkeutuu. Ei enää satuja rakkaudesta minuun. Aiemmin yritti pitää kulissit, nyt ei ole enää mitään pystyssä pidettävää. Mies rietastelee ihan avoimesti ja hävyttömästi nuorikkonsa kanssa. Tuntuu että kaikki ovat tienneet paitsi minä. Kaverinsa, työpaikalla jne... Minun rakkauteni ei merkinnytkään mitään. Hänen rakkautensa oli valhetta kai alusta loppuun. Vastuuton tuuliviiri. Inhottaa ajatella, miten monta kertaa ymmärsin ja ymmärsin, mies senkun kasvattaa haaremiaan. Inhottaa, että mies on touhunnut vaikka mitä ja vaikka kenen kanssa tunteistani välittämättä.Mies onkin kylmä ja laskelmoiva, pelottaa miten en ole sitä nähnyt vaan on täydestä mennyt. Nyt on kuin toinen mies.
Ero siis edessä ja lopullinen irtaantuminen. Tässä muutamia kysymyksiä selvinneille.
1. Miten pitkään meni ennen kuin selvisit siitä, että sinua oli huijattu vuosikaudet? Miten selvisit yli miehen törkeydestä?
2. Miten pitkän ajan päästä lakkasit ajattelemasta jatkuvasti tapahtunutta tai näkemästä siitä unia?
3. Pystyitkö ikinä luottamaan uudelleen ja uskomaan rakkauteen? Miten pian aloitit uuden suhteen?
4. Mikä auttoi itsetunnon palautumisessa? Miten säilyttää ylpeytensä? Tunnen itseni niin häväistyksi, nöyryytetyksi ja huijatuksi. Tunnen itseni typeräksi kun edes yritin korjata asioita ja puhua asioista. Yhtäkkiä rakkaus vain haihtui johonkin ja vaihtui kylmäksi välinpitämättömyydeksi. En voi ymmärtää sitä mitenkään.
Kaikki hyvät neuvot saman kokeneilta ovat tarpeen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Minä en ole ollut noin kamalassa tilanteessa mutta ensimmäinen aviomieheni otti naisystävän sen jälkeen kun saimme lapsen. Hän aina sanoi menevänsä urheiluharrastukseen ja minä tyhmä uskoin ja jäin kotiin hoitamaan lasta. Hän sitten lähti yksi aamu ja sanoi vain, että adjö ja ettei tule takaisin. Naisystävästä hän kertoi vasta lähtönsä jälkeen. Minä olin vain ihmetellyt, miksi aina kääntää minulle selkänsä nukkumaanmennessä ja miksi aina nalkuttaa minulle. Toisen lapseni isä piti kahta naista yhtä aikaa. En tiennyt. Jätin hänet raskauden alkuvaiheessa toisen naisen soittaessa minulle. Hänkin oli saanut tietää ja oli järjettömän vihainen minulle. Minun on vaikea edelleen luottaa. Nykyinen aviomieheni jäi kerran kiinni pettämisestä...selitti sen pois vaikka minulla oli "todiste"...nyt kun hän menee illanviettoihin kavereille ja tulee lähes aamulla, niin minun sydämeni on aivan särkynyt kun en tiedä enää mitä uskoa...
Mitä sä vielä odotat kun tiedät nykyisenkin miehesi pettävän? Lähde menemään. Sulla särkyy sydän ja menetät mielenterveytesi jos tuossa liitossa jatkat. Omaisuus on materiaa, älä sitä ajattele. Tulet hyvin toimeen vähemmälläkin. Eikä tarvitse miettiä, mitä mies puuhaa poissa ollessaan. Sulla on helpompi hengittää, vaikka alussa se tietysti kirpaisee.
Tuli mulle vaan mieleen, että miten jotkut kerta toisensa jälkeen löytävät itsensä suhteesta pettäjän kanssa. Eikö edellisistä kerroista oteta mitään opikseen?
hei, petetty minäkin. Uskoin mieheen 100%' en koskaan voinut kuvitellaan pettämistä. meillä oli hankaluuksia ja vastoinkäymisiä, ei pelkästään parisuhteessa vaan muutenkin, silti pettäminen ei tullut mieleen. lopulta moni asia selvisi ja sai selityksen, minua oli petetty jo vuosia. Suhdetta oli rakenneltu pikkuhiljaa ja mies eli elämäänsä ihan muualla- käytännön elämän ja kulissit hoidin tietämättäni minä.
Pahinta oli petetyksi tuleminen ja se että tuntui että kaikki muut tiesivät, minä en. En kysellyt menoja enkä menemisiä- luotin! Selvisin ystävien ja muiden miesten avulla, sain naiseuteni takaisin ja ymmärsin ettei vika ollut koKonaan minun, niinkuin aluksi itseäni syytin.
Selviäminen kestää vuosia. Shokki miehelle tuli vasta kun sanoin että tiedän kaiken ja lähden- siihen asti kaikki oli hauskaa leikkiä. En luota enää koskaan 100%. löysin itseni ja opin itsekkäksi. Nykyään puolustan naisia mutta toisia naisia vihaan, jotka vaan testaavat viehätysvoimaansa ja rikkovat perheitä- olevat muka parempia joka suhteessa:) on ihan ok lopettaa suhde ja lähteä lätkimään mutta oikea mies sanoo ensin lähtevänsä eikä petä ja kuseta lastensa äitiä! tai päinvastoin. Voimia ja jaksamista sinulle- miehesi on luuseri!
Olen mies, minulla oli kanssa usko että kaikki on hyvin, mutta 20vuotta meni ennenkuin aloin epäilemään mitään. Olen aina tehnyt hyväpalkkaista epäsäännöllistä vuorotyötä, enkä voinut lainkaan kuvitella mitä kaikkea tapahtuikaan silloin kun olin yövuorossa. Oli minun kavereita ja muita, osa noista seurustelesuhteista kesti vuosia. Meillä on lapsia(tai ainakin hänellä on) ja heillekin valehdeltiin milloin mitäkin, miksi taas pitää mennä hoitoon , isille ei vaan saanut sanoa mitään. Lasten synttärilahjaksi saamat rahatkin meni näiden muiden suhteiden ylläpitoon. Ja minulla ei ollut aavistustakaan mistään.
Enää en kykene luottamaan yhteenkään ihmiseen. Parhaalla kaverillakin oli suhde vaimooni.
Nyt kun kaikki selvisi niin alkoi oma elämäni, enää ei ole tiukkaa mistään , rahat riittää mutta elämä ei vaan koskaan tule olemaan sitä mitä sen luulin olevan. En tule tästä toipumaan koskaan.
Kaikkien pettämistä harrastavien osapuolten pitäisi lukea nämä tarinat. Leikitte ihan oikeiden ihmisten tunteilla ja elämällä. Miettikää.
Tapasin miesystävän,jonka kanssa olin n.5vuotta,joka petti heti alusta loppuun saakka.Valehteli kaikessa ja jopa varasteli kaikkea salaa.(jopa kukkarostanikin katosi rahaa ja kodistani katosi tavoita,joita hän möi salaa).Ihmittelin itsekseen miehen puheita/juttuja.Mutta silti luotin tähän huijariin.Myöhemmin selvisi,että mies oli alaikäisille henkilöille tehnyt seksuullisesti väärin.Mies väitti,että hänen vaimonsa vei rahat häneltä ja uskoin hölmyyttäni,kunnes paljastui,että mies itse oli sotkennut omat raha asiat.Ja löysin kodistani piilosta perimiskuitit,eli mies oli ollut mitä minnekin velkaa. esim.maksulliset tv kanavat,yms.mahdollista.Joten ex-vaimo oli ottanut eron siksi,kun mies oli huijari ja valehtelija! Tarinani jatkusi loputtomiin,mitä mies kerkisi tehdä n.5vuoden aikana minulle,lapsille,yms.
Tässä keskustelussa on pettäjäpuolisot niin luusereita, että on onni päästä heistä eroon. Aloittakaa parempi elämä ilman heitä.
Tarinasi on melkein kuin minun. Olin viimeinen joka tiesi, ja voi sitä häpeän tunnetta kun jälkeempäin tajusin mistä kaikista asioista minun olisi pitänyt pettäminen huomata. Surin ensin eroa, sitten tapaa jolla mieheni eroa hidasti palaamalla ja katoamalla monta kertaa. Suorastaan törkeää vedättämistä! En voi uskoa että hän oli niin julma ja epäoikeudenmukainen ihmiselle joka rakasti ja seisoi aina rinnalla n. 20 vuotta. Luottamus parisuhteesen meni lopullisesti, luulen.
1.[[ Miten pitkään meni ennen kuin selvisit siitä, että sinua oli huijattu vuosikaudet? Miten selvisit yli miehen törkeydestä?]]
Omasta erosta nyt kaksi vuotta. En ole vielä toipunut. Itken joskus vaheelliselle parisuhteelle menettämiäni vuosia ja kaikkea sitä mitä mieheni sanoi eron yhteydessä. Hyvässä tuulessa menee parhaimmillaan 2-3 viikkoa että en ajattele asiaa.
2. [[Miten pitkän ajan päästä lakkasit ajattelemasta jatkuvasti tapahtunutta tai näkemästä siitä unia?]]
Ex-mieheni satunnaiset yhteydenotot saavat edeleen tolaltaan. Viimeksi näin juuri ennen joulua (n. viikon sisällä siis) unta joka käsitteli suhteemme päättymistä. Heräsin paita märkänä ja pari päivää meni pohtiessa.
3. [[Pystyitkö ikinä luottamaan uudelleen ja uskomaan rakkauteen? Miten pian aloitit uuden suhteen?]]
Noin vuosi erosta tapasin juuri eronneen miehen joka vähän ihastui minuun, minusta hän oli viehättävä. Tapasimme muutaman kerran ja minäkin ihastuin häneen. Mies kuitenkin päätti palata vaimonsa luo. Se oli kova pettymys: olin taas se jota ei valittu. Jäin suremaan kelvottomuuttani, ja huomasin itsekin että itsetuntoni alkoi olla ihan romuna. En uskalla aloittaa suhdetta kun en selvästikään kelpaa kenelekään, eikä kukaan vaivaannu edes selittämään miksi.
Olen kuitenkin nyt tältä etäisyydeltä ymmärtänyt että vaikka ex-mieheni mielestä minä olin syypää kaikkeen ahdistukseen ja ikävään hänen elämässään ja uusi nuori nainen täydellinen pelkkää iloa tuottava enkeli maanpäällä, niin minulla ei ollut loppupeleissä mitään tekemistä eron kanssa. Valitettavasti ei sen korjaamisessakaan. Se oli ex-mieheni keski-iän kriisi, joka vain projisoitiin minuun. Minusta haluttiin tehdä ongelma ja erosta helppo ratkaisu ongelman hoitamiseen. Olen varma että mies on jo nyt huomannut, ettei ero minusta poistanut hänen vaikeaa suhdettaan vanhempiinsa, pettymystä uravalintaan, ikänäköä, huonoa fyysistä kuntoa, silmänympärysryppyjä ja henkilökohtaisten elämäntavoitteiden katoamista. Sen sijan häneltä varmasti poistui ihminen joka tuki häntä kaikissa käänteissä, oli paras ystävä, hyvä seksipartneri, meinio keskustelukumppani.
4. [[Mikä auttoi itsetunnon palautumisessa? Miten säilyttää ylpeytensä? ]]
Treenasin itseni hyvään fyysiseen kuntoon. Pidän huolta siitä että olen aina ulkona hyvännäköinen. Teen työni hyvin ja hoidan talousasiani viisaasti ts. pärjään. Lokakuussa hankin nuoren rakastajan. Seksisuhde tuo puutelistalla ollutta seksiä, tarvitsemaani läheisyyttä ja nuoren miehen halukkuus itsetunnon kohotusta.
[[Tunnen itseni niin häväistyksi, nöyryytetyksi ja huijatuksi. Tunnen itseni typeräksi kun edes yritin korjata asioita ja puhua asioista. Yhtäkkiä rakkaus vain haihtui johonkin ja vaihtui kylmäksi välinpitämättömyydeksi. En voi ymmärtää sitä mitenkään.]]
I know my darling. Ihan samat tuntemukset pyörittäneet tässä erokriisin helvetissä kohta kaksi vuotta. Olen ajatellut että nämä pettymyksen, vihan, nöyryytyksen ja häpeän tunteet eivät häviä koskaan, mutta toivon että ne laimenevat ja jäävät jonnekin kauas ajan myötä. Ts. erosta ei toivu koskaan, mutta sen herättämien tunteiden kanssa oppii elämään koska ne muuttuvat osaksi sinua. Ja ehkä jonain päivänä, omalla tavoitelistalla 5 vuotta erosta, jokin uusi mukava ihmissuhde vie huomiotani enenmmän kuin nämä kellariin painuvat negatiiviset tunteet.
Hyvä kun kirjoitat tänne. Itse en erotessa älynnyt. Kärsin yksin ja luulin että kuolen suruun ja häpeään kun olin maailman ainut ko. tilanteessa oleva ihminen.
Ainakin luottamus vastakkaiseen sukupuoleen tuskin koskaan täysin palaa. Opin ettten enää omia tarpeita uhraa toista tukeakseni. Jäi avioliiton loppuvuosista tunne, että käytettiin vain hyväntahtoisuuttani hyväksi. En tiedä tuleeko enää aika, jolloin tarve läheisyyteen ajaa muiden asioiden yli ja päädyn suhteeseen. Voimaa saan harrastamisesta, kuntoilusta, työstä, opiskelusta, luonnosta, kulttuurista, kirjallisuudesta, käsitöistä,askartelusta, kodin laitosta, lapsista, läheisistä. Itsesyytöksen ja arvottomuuden tunteiden jälkeen olen tullut iloisemmaksi. Teen asioita joista pidän. Toki pettymys ja suru hiipii välillä mieleen, mutta ne eivät jää päiväkausiksi enää ajatuksiin pyörimään. Entinen puolisoni on vastuussa omista teoistaan. Olisi hän voinut pulmissaan toimia myös toisin, mutta ei hänestä ollut olemaan vastuullinen rehti mies. Mielestäni olisimme edelleen yhdessä, jos hän olisi hakenut pulmiinsa apua ja tunnistanut ongelmat, puhunut. Ei hänestä ollut siihen, ei hän edes yrittänyt, hän vaan haki hetken huomiota, haki rinnakaissuhteita, pakeni asioita hetken huviin. Kyllä varatun kanssa seurusteleva on myös jotenkin vajaa ajatuksiltaan. Ei kukaan itsensä kanssa sinut oleva rehti ja rehellinen ihminen lähde suhteeseen varatun kanssa. En lähtisi nyt vuosien jälkeenkään kenenkään varatun salaheilaksi. En osallistu petokseen ja kunnioitan itseäni. En alennu pettämään, en kosta. Olen itsellinen nainen.
Pettäjät on niin samanlaisia, että niihin retkahtaa herkästi vaikka olis tullu jo aiemmassa suhteessa petetyksi.
Kuin alkoholisteja ja ovat alussa hurmaavia ja liian hyviä ollakseen totta, kunnes se kauheus selviää.
Siksi voi kerran kaksikin tehdä saman virheen. Yleensä syyttävät muita kaikesta, eli elävät pää pensaassa.
"Yleensä syyttävät muita kaikesta, eli elävät pää pensaassa."
pettäjän mielestä meidän eroon olin minä syyllinen (en sitä, en tätä, en tota jne). tämän nykyisen ykkösen syytä oli että minut lempattiin ja hän on nyt ykkönen; ei ollut antanut aikaa miettiä oikeaa päätöstä; minä vai hän. se että lopulta nykyisestä tuli vaimo oli taas minun syytäni koska en huolinut pettäjää takaisin kun oli tulossa puolen vuoden jälkeen.
tuon sekasotkun lopputuloksena ap:n kysymyksiin
1. Miten pitkään meni ennen kuin selvisit siitä, että sinua oli huijattu vuosikaudet? Miten selvisit yli miehen törkeydestä?
' itseäni ei huijattu kuin pari-kolme kuukautta, ei helppoa mutta varmasti helpompaa kuin pitkän suhteen jälkeen. mies ei ollut törkeä silloin, vasta jälkeen päin kun ilmoitin "kiitti nyt riitti tämä". pienillä kolhuilla selvisin nyt kun ajattelee, mutta monet parut ne aikoinaan aiheutti ja ne ystävät - ikuisesti kiitollinen heille.
2. Miten pitkän ajan päästä lakkasit ajattelemasta jatkuvasti tapahtunutta tai näkemästä siitä unia?
* unia näin reilun puolen vuoden päästäkin silloin tällöin. milloin loppui jatkuvasti ajattelu, en muista. vuoden päivät ainakin kului kun vielä joka päivä kävi mielessä. nytkin vielä harvempi on päivä että en ajattele kuin päivä että ajattelen.
3. Pystyitkö ikinä luottamaan uudelleen ja uskomaan rakkauteen? Miten pian aloitit uuden suhteen?
* tämä on se kohta josta voisin mennä raivoamaan. uskallanko luottaa uudelleen, en enään ikinä 100 prosenttisesti. uusi suhde oli tarjolla aikapiankin mutta en voinut päästää siihen sen hetkiseen elämääni ketään.
4. Mikä auttoi itsetunnon palautumisessa? Miten säilyttää ylpeytensä?
* häväistyksi en tuntenut itseäni koskaan. ei ole minun syy jos toinen ei arvosta niin paljoa kumpaakaan että puhtain paperein suhteen lopettaa ja uuden aloittaa. toinen ei tiennyt pariin kuukauteen miehen olevan suhteessa. näitä etäsuhteen "etuja" jos ajattelee kusettajan kannalta asioita: minä usein kotipaikkakunnallani (sairas äiti jonka hoidosta vastasin yhdessä siskon kanssa) sekä toinen kauempaa kuin edes naapuri kaupungista.
* itsetunnon palautumiseen tarvittiin järkeä. tajuaminen että mies oli loppujen lopuksi pinnallinen oman edun tavoittelija jolle muiden mielipide, taloudellinen etu ja oman elämän helppous on tärkeämpää kuin rehellisyys.
nyt melkein kaksi vuotta jälkeenpäin pidän tapahtumia vain kasvattavina. nyt tiedän että en enään ikinä anna järkevinä pitämistäminäni periaatteistani periksi vain koska toinen haluaa; viittaan tällä pikaiseen yhteen muuttoon - puoli vuotta tapaamisesta muutin hänen luokseen vieraalle paikkakunnalle. pientä hyvitystä sain kun juoru sieltä väliaikaisilta asuinpaikkakunnaltani tavoitti että nykyinen olisi alkon tuotteisiin taipuvainen ja erittäin mustasukkainen. toinen minkä opin: ei koskaan enään juuri eronneita eikä varsinkaan niitä jätettyjä osapuolia joille ero on tullut täysin yllätyksenä.
voisin jopa sanoa että tuon ajan elämästäni olin laastari joka ei tajunut olevansa sellainen vaan typeränä meni rakastumaan ja siipeensä sai.
voimia kaikille petetyille - pitkä tie on edessä mutta pitää muistaa oma henkinen ja fyysinen hyvinvointi on tärkeämpää kuin mikään materialistinen asia.
Se joskus kummastuttaa, miksi jotkut jäävät suhteeseen vaikka tietävät että toinen pettää. Ensimmäisen käryn voisi vielä "hyväksyä", mutta seuraava olisi jo petetyn
omaa voisiko sanoa idioottimaisuutta. Silloin ei uskalleta katsoa totuutta silmiin.
Pelätään tilannetta jossa kulissit kaatuu.
Ongelmana eivät ole iloluonteiset pettäjän petoskumppanit. Kyllä syyt on paljon lähempänä. Täysi-ikäistä ja oikeustoimikelpoista henkilöä ei kukaan houkuttele pahoille teille, jos hän ei sitä itse halua.
Kotipesä ei kenelläkään pariskunnalla ole niin täydellisessä kunnossa, etteikö houkutukset yltäisi myös ns. hyvään parisuhteeseen. Niitä houkutuksia kyllä riittää meille kaikille, koska epätäydellisiä ollaan. Kysymys on ihmisten moraalista. Joku pettää ja joku taas ei, riippumatta siitä onko liitto ns. hyvä vai huono.Täysi-ikäisyydellä ja oikeustoimikelpoisuudella ei ole uskottomuuden kannalta mitään merkitystä. Sillä halulla kylläkin, niin kuin kirjoititkin. Salasuhteilussa kaksi samalla tasolla moraalisesti elävää on kohdannut toisensa.
Niin, kyllä uskottomuuteen pystyy heikkolahjaisempi, ei niin ruudinkeksijäkään.
Kyse onkin siitä, että toiset petetyt laittavat ns.kakkosen syyksi, että he houkuttavat kumppaninsa uskottomuuteen. Niin kuin kumppanilla ei olisi omaa tahtoa tai halua sanoa ei.
Toiset pettää aina, toiset ei koskaan.
Sekin tiedetään ja toiset sietävät pettämistä vuodesta toiseen ja sulkevat silmänsä.
Kukin tekee niin kuin parhaakseen näkee. Tiedä sitä sitten, perustuuko pettämistä sietävän kumppanin arvomaailma sen hyveellisemmäksi vai pidetäänkö jostain muista arvoista kiinni.
Minusta pettämistä on sekin, että osallistuu pettämiseen. Silloin on sisimmässään hyväksynyt pettämisen ja oikeuttaa sen sillä kertaa itselleen. Kyllä rehellisyyteen kuuluu olla osallistumatta pettämiseen.
Ja minusta sinun on turha täydentää juttuja omilla mielipiteilläsi, koska ne ovat kovin yksipuolisia.
ei pettämiselle nimimerkki, anteeksi jos minäkin kommentoin. En tiennytkään, että tämä keskustelupalsta on tarkoitettu vain fiksuille kirjoittajille.
Pettämisestä selviää kun huomaa katsovansa kaukaa toisen peliä,syyttelyä,puolustamista ja vähättelyä. sinua ja suhdettanne ei ole kunnioittanut ja tuskin niin tekee,koska joutuisi myöntämään tehneensä väärin. Tietysti pitkä alistaminen ja arvottomuuden tunne voi ajaa tähän pettämiseen,mutta jos sinulla on ollut hyvät tunteet puolisoasi kohtaan ja pettäminen tulee yllätyksenä ,uskoisin kyseessä olevan ihmisen joka ei sinua ole kunnioittanut niinkuin kuuluisi.
silloin suhde ei ole enää sinulle hyvä ja et selviä muuten kuin ottamalla etäisyyttä ja katsomalla tekoa suoraan . Haluatko,että sinulle valehdellaan? jos vastaus on ei eroa ja jätä ja hoida elämäsi kunton,että pärjäät ilman tätä petturia.
1. Miten pitkään meni ennen kuin selvisit siitä, että sinua oli huijattu vuosikaudet? Miten selvisit yli miehen törkeydestä?
- Järkeilemällä eli itse asiassa oli hyvä, että tuollainen suhde päättyi enkä hukannut aikaan enempään ihmiseen, joka ei ole rakastamisen arvoinen
2. Miten pitkän ajan päästä lakkasit ajattelemasta jatkuvasti tapahtunutta tai näkemästä siitä unia?
- en osaa tarkkaa aikaa sanoa, elämä vain jatkui. Vihasin ja halveksin miestä aikani ja sitten hoksasin, ettei minun kannata tuhlata aikaan noin negariivisiin tunteisiin koska mies ei ole edes niiden arvoinen
3. Pystyitkö ikinä luottamaan uudelleen ja uskomaan rakkauteen? Miten pian aloitit uuden suhteen?
- pystyn, totta kai.
4. Mikä auttoi itsetunnon palautumisessa? Miten säilyttää ylpeytensä? Tunnen itseni niin häväistyksi, nöyryytetyksi ja huijatuksi. Tunnen itseni typeräksi kun edes yritin korjata asioita ja puhua asioista. Yhtäkkiä rakkaus vain haihtui johonkin ja vaihtui kylmäksi välinpitämättömyydeksi. En voi ymmärtää sitä mitenkään.
- Et sinä ole menettänyt ylpeyttäsi tai arvoasi, mies on. Et ole vastuussa miehen käyttäytymisestä ja kyllä sen kaikki tietää. Huijattu sinua on, muttei nöyryytetty tai häväisty, miehen on syytä hävetä mutta luultavasti ei osaa eikä uskalla.
Kuulostaa siltä, että suhteenne ei ollut kovin pitkä. Toipumisnopeuteen vaikuttaa suhteen pituus ja tunteiden määrä ja laatu. Varmasti myös se mitä kaikkea edelsi ja tapahtui ennen eroa ja eron aikana.
Kiitos kommenteista ja tarinoista. Niistä on apua. Vieläkin kaipaisin konkreettisia neuvoja selviämiseen. Mitkä ajatukset ja teot oikeasti auttoivat eteenpäin? Milloin ja miten saitte itsenne tuntemaan ehjäksi? Helpointa tietysti jos voisi olla kokonaan näkemättä toista tai kuulematta hänestä. Meille se ei ole mahdollista vielä pitkään aikaan, jos koskaan...Loukkaa sekin, että hän porskuttaa elämässä täysillä ja onnellisena eteenpäin ja tuskin suomatta ajatustakaan tai tunnettakaan minulle. Miten voi sivuuttaa yhteiset vuodet noin vain?
Alussa olen minäkin. Liian pitkään - 20 vuotta - meni ennen kuin ymmärsin, mistä on kysymys.
Ilmeisesti koko avioliittomme on ollut petosta vaimon puolelta. Hän on jatkanut jo nuorena aloittamaansa elämäntapaa, joka ei kestä päivänvaloa tavallisissa piireissä. Niissä piireissä, missä hän toimiaan on harrastanut, taas asia hähdään ihan "normaalina" parisuhteeseen liittyvänä lisukkeena. Onhan ihmisen saatava toteuttaa itseään ... Olen pohtinut myös sitä, onko kyse myös seksuaalisesta poikkeavuudesta, jonka hän on salannut myös.
Tulee mieleen alkoholistien ryyppyporukat, kun ajattelee näitä addiktoituneita ihmisiä. Porukkaan kuulutaan ja siellä tehdään yhdessä sitä, mitä muut eivät ymmärrä ja hyväksy. Jos porukasta yrittää pois, tehdään kaikki temput, että repsahdettaisiin uudelleen. Silti, valinnan tekee yksilö itse, ei ryhmä.
AINA on niin, että pettäjä on ITSE tehnyt päätöksen. Pettäjän tekemä toisen syyttely on turhaa, koska jokainen tekee itse omat valintansa. Elämä on välillä ja joskus pitkäänkin vaikeaa. Vaikean elämän muuttaminen pettämällä toista tuskin johtaa parempaan elämäntilanteeseen.
Uhriutuminen on itselläni ollut seurausta pettymisestä, kipu vie syvälle. Epätietoisuus kalvaa ja luottamus on mennyt moneen ihmiseen ja asiaan. Nyt pitäisi päästä uudelleen oman elämän alkuun, vaikka se vaikeaa onkin. Minuus on pirstaleina ja oma ääni hukassa, kun on antanut toisen ajaa ylitse. Tästä kyllä selvitään ja siihen on auttanut se, että olen myöntänyt itselleni olevani avun tarpeessa. Hain apua ja haen sitä edelleen. Se auttaa.
Haluaisin tavata luotettavan naisen, jonka kanssa voisin jakaa elämääni tietyssä määrin. Tällä hetkellä on hutera olo ja luotto naisiin on pohjalukemissa. Tiedän, että on väärin yleistää. Aika parantanee haavoja, arvet jäävät muistoksi.
Heteromies, pää pystyyn, toivoa on! Eronneiden markkinoilla on paljon meitä, uskollisia, rehellisiä ex-vaimoja, joita petettiin yhtä lailla. Juuri sinunlaisiasi, varmasti uskollisia ja petetyksi tulleen kokemuksia ymmärtäviä miehiä etsitään - kiivaasti - rehellisten eronneiden naisten joukossa.
Pettäjät, salarakkaat ja mitä lie, löytäkööt he toinen toisensa, ei kelpaa ainakaan mulle. Sin ehkä kelpaisit "perustiedoiltasi"" Tv:eräs ex-vaimo
Hakeudu terapiaan puhumaan. Lue muiden kokemuksia, puhu ystäville, lainaa kirjoja m.m. särkynyt sydän. Kuuntele musiikkia, nauti elämästä aina kun voit, huomaat niitä hetkiä tulevan enemmän.
Ei hän porskuta onnellisena, käsittelemättä kaikki paha, mite tekee muille ja itselleen. Kulissit voi olla "kunnossa" mutta sisin ei!!
Voimia
ei liity aiheeseen ja en ole ylpeä.itsellä kolmatta vuotta suhde naimisissa olevaan perheelliseen mieheen jolla pieniä lapsia.on talot ja firmat jne,,.nähdään jokapäivä paitsi viikonlpppuisin ja kaikki lomat ja juhlapyhät olen yksin.ja en halua moraalisaarnoja.tavattuamme mies oli eroamassa ja lähtikin kotoaan muualle asumaan,palasi lasten takia elämään kulissiaan.mä itse olen kärsinyt paljon.tästä asiasta ja moneasta muusta ja tukea ja yhdessä tekemistä en ole saanut.joten,JATKA ELÄMÄÄSI ILMAN MIESTÄSI.AJATTELE SAAT UUDEN MAHDOLLISUUDEN.MIES EI VAA RAKASTA SUA JOS KÄYTTÄYTYY NOIN.KAIKKEA HYVÄÄ JA VOIMIA.KYL SÄ SELVIÄT.
Paksua! Sinä kakkonen olet jäävi antamaan neuvojasi petetylle!
Menepä peilisi eteen ja arvioi itseäsi perusteellisesti!
Kärsi, kärsi, itsehän tiesi (ukkomiehesi) valitsit!
Vai kulissi, se on ainoastaan pettäjämiehen housuissa, mutta sinä tyhmänä uskot kaiken.
Ihanaa sinulle, kun tulee taas hiihtolomat, pääsiäinen, vappu ja juhannus!
Puhumattakaan niistä pitkistä yksinäisistä viikonlopuista jotka vietät yksin jotain luuseria odottaen...
Piikki lihassa, todellakin. miksi et itse lopeta tuollaista suhdeta. Sinäkin, vaikka olet kakkonen tuolle miehelle, olet paremman arvoinen. Sä selviät myös kunhan ajattelet järjellä etkä anna petturin höynätä itseäsi.
Piikki lihassa- etkö edes ymmärrä, että sinä olet aloittajan kertoma löyhämoraalinen naikkonen?
Aivan! Ja mies on aviomiesten onnetonta pohjasakkaa!
Piikki lihassa, mistä sinä tiedät, että mies asui välillä yksin? Mistä sinä tiedät, että meis oli eroamassa? Älä usko miehen yksin kertomaan! Kaikki, mitä olet 3v aikana kuullut hänen kulissiliitostaan voi olla pelkkää valhetta.
aloittajalle, Sanoisin, että sellaista ihmistä ei ole olemassakaan joka pystyisi heti elämään normaalisti tuollaisen tapauksen jälkeen.
Minua petetiin, minulta ja lapselta katosi omaisuutta. meillä tapahtu myös kaikki mitä tapahtua voi. Uhkailuja, kunnianloukkauksia, elämäni vaikeuttamista monella tavalla.
Kaikesta tuosta on vuosia, mutta ne ei unohdu koskaan. Minulle on parasta ollut ystävien tuki, terapia, harrastukset.
Ap täällä kertoilee kuulumisia. Tiedän että tunteeni ja kokemukseni ovat varsin tavallista tarinaa. Kerron silti.
Ketjun aloittamisesta on kulunut tasan kuukausi. Olen yhä edelleen toipumisen alussa. Menen klassisesti ja kliseisesti päivän kerrallaan ja koetan selvitä siitä.
Vaihtelua on päivien välillä paljonkin. Yleisesti ottaen ne päivät on pahimpia, jolloin joudun miestä kohtaamaan. Ei edelleenkään anteeksipyyntöä, ainoastaan välttämättömien asioiden hoitamista kylmästi ja tunteettomasti. Ei katumusta, ei mitään tällaista hänen puoleltaan. Enää en edes sitä odota. Hän on jatkanut elämäänsä eikä tunne olevansa velvollinen minun kanssa tapahtuneesta millään tasolla keskustelemaan, ei yhteisestä historiasta eikä erosta, ei niin mistään. Se kaikki on hänelle historiaa, taakse jäänyttä elämää. Tuosta vain kuin sormien napautus.
Tunteeni ovat enemmän muuttuneet vihasta suruun. Tunnen surua monenlaisista asioista. Mm. siitä, että rakastin vuosikaudet ihmistä, jota ei todellisuudessa ole olemassakaan. Tuhlasin tunteita, aikaa ja elämääni ihmiseen, joka pystyy kohtelemaan minua näin. Olen syrjäytetty ja pois heitetty. Se satuttaa, että minä olin korvattavissa ja vaihdettavissa. Ymmärrän toki, että sama kohtalo koittaa todennäköisesti nuorikollekin jossain vaiheessa. Se ei minua sentään sureta, mutta kykenen ymmärtämään ettei mies aidosti kykene rakastamaan toista ihmistä. Jos kykenisi, ei olisi toiminut näin. Silti kaipauskin yllättää aina välillä ja mietin, jos kaikki kääntyisikin hyväksi ja löytäisimme toisemme uudelleen. Sekin on kai inhimillistä, että näin ajattelee ja tuntee. Sitten havahdun, että kaipaan ihmistä, jota ei ole. Ymmärrän hyvin, että moni haluaa kuitenkin jäädä pettäjän rinnalle, koska haluaa takaisin sen ihmisen, jonka tunsi ja jota rakasti ennen pettämistä. Haluaisi korjata rikkoutuneen ehjäksi ja että kaikki olisi taas hyvin. Nyt tuntuu, että tämä asia ei oikene koskaan eikä asia järjesty hyväksi, kun tämä päättyi näin.
Yhä enemmän valtaa alaa näiden tunteiden myötä myös ajatus, että miksi surra tai uhrata ajatustakaan ihmiselle, joka ei välitä. Aina välillä täällä palstalla lukee kommentteja tyyliin "hyvä kun pääsit pettäjästä eroon" jne. Tuon ajatuksen sisäistämiseen menee aika paljon aikaa. Vuoden suhteesta on ihan eri juttu toipua kuin vaikkapa 20 vuoden avioliiton päättymisestä.
Ehkä vähitellen selviytyminen vaihtuu elämiseksi ja iloa tulee enemmän. Näin haluan uskoa. Nyt on kuitenkin tilanne vielä se, että näen edelleen painajaisia ja nukun huonosti. Voimat on usein vähissä ja kiukku pinnalla. Hoidan velvollisuudet töissä ja kotona, ja muuta en nyt oikestaan jaksa. Haluan kuitenkin antaa armoa itselleni. Nyt jaksan tämän verran ja haluan myös antaa aikaa toipumiselle. Kaikkein kantavin ajatus on tällä hetkellä se, että enää hän ei voi minua satuttaa eikä pettää. Pahin on koettu ja takana.
Itse sain apua Fisherin Eroryhmästä ja kirjasta jälleenrakennus. Tapaamme eroryhmäläisiä edelleen kaksi kertaa vuodessa. Vertaistuki on äärimmäisen tärkeää.
Minua petettiin vuosi. Eksä kiisti toisen naisen vielä silloinkin kun muutti pois. Sain kuitenkin tietää, että suhde oli työkaveriin ja jatkui edelleen. Eksä asui kolme kk omassa asunnossaan ja muutti sitten tämän naisen luokse.
Lapset eivät halua nähdä isäänsä eivätkä olla isänsä kotona. Tämä on suuri suru isälleen ja minullekin. En kuitenkaan voi pakottaa 16 ja 18 v mihinkään. Voin vain puhua isästään kunnioittavasti ja kertoilla, miten isä kuitenkin rakastaa. Lasten takia halusin käydä eroryhmän ja olla hyvä vanhempi eron kriisissäkin.
Nyt eksä soittelee lähes päivittäin ja kyselee kuulumisia. Pyysi koiraamme välillä luokseen ja muutenkin tarjoaa apuaan. Olen itse päässyt erostamme täysin yli vuoden aikana ja nyt olen uudessa parisuhteessa ollut jo reilu vuoden. Asumme erillämme toistaiseksi teinien takia. Uskallan luottaa ja olla täysillä mukana suhteessa. Olen vasta nyt nelikymppisenä löytänyt todellisen rakkauden ja naiseuteni. Eli kiitos pettäjille.
"Olen itse päässyt erostamme täysin yli vuoden aikana ja nyt olen uudessa parisuhteessa ollut jo reilu vuoden"
Siis mitä tapahtui missäkin järjestyksessä?
Miksi sä jatkoit kerta toisensa jälkeen petollisen miehen kanssa? Voiko siis toistuvan pettämisen jälkeen pettäminen tulla yllätyksenä?
Tää on ihan asiallisesti, ilman ilkeilyä esitetty kysymys.
Ja tää oli aloittajalle tarkoitettu.
Itsekkin pitää ihan ihmetellä että miten joku vielä sinisilmäisesti uskoo jonkun tapapettäjän horinoita. Vanha sanonta pitää paikkansa...hullu saa olla muttei tyhmä. Suurta tyhmyyttä kyllä ihmiseltä joka ei itselleen anna minkäänlaista arvoa, kun uskoo petturia joka pettänyt vuosikymmenen ja jatkaa edelleen. Ite seuranut sivusta yhtä perhettä, missä vaimo jkv uskovainen, mies petti vaimoa vuosikaudet työkaverinsa kanssa, tiettyjen asioiden takia pettäminen loppui, mutta avioparin suhde ei tästä parantunut. Pahemmaksi meni. Mies aloitti vuoden jälkeen uudelleen pettämisen eri ihmisen kanssa ja kokoajan hakee uusia panoja. Vaimolle tästä kerrottu suoraan, mutta tämä tyhmä uskoo edelleen että voi tapapettäjän parantaa ja itse voi samaan aikaan huonosti, uskoo miehensä selityksiin ja luulee että mies ei käy vieraissa...huh huh . Tyhmyyttä en muuta osaa sanoa, ei minkäänlaista itsensä arvostamista. Kuka itseään kunnioittava nainen edes jää naimisiin tuollaisen miehen kanssa kun miehen käytös aiheuttaa vakavia oireiluita psyykkisesti sekä fyysisesti.
Olisiko teille niin mahdoton ajatus että miehellä voisi olla vaimon lisäksi rakastajatar? Olen tavattoman vihainen ettei oma vaimoni ymmärrä polyamorista suhdetta. Ei toista voi omistaa, koska meillä miehillä on monenlaisia tarpeita. Tylsä perusseksi ei vain aina sytytä ja piristystä tarvitsee. Ymmärrättekö te miten se väsyttää kun raskaan työpäivän jälkeen kotiin tultua pennut ja akka huutaa kuorossa ja jokainen vain valittaa. Ei sellaista nollata pullolla tai kuntosalitreenillä. Siihen tarvitaan kuuntelevaa naista!
Ja kyllä, voitte kutsua minua huoripukiksi, petturiksi ja vaikka millä nimityksillä, minun omanarvontuntoani se ei häiritse. Vaimoni ei tiedä salasuhteestani ja se teidän halveksima "kakkonen" ymmärtää paikkansa ja on siihen tyytyväinen.
Olet empatiakyvytön ja vielä kehtaat kehuskella sillä ominaisuudella! Mitä ylipäätään teet tässä ketjussa, joka käsittelee tunteita ja petoksesta selviytymistä... Tavoitteeesi on provosoida. Hienotunteisuutta voisit opetella. Mutta ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu.
Hmmm, olen kanssasi eri mieltä. Mielestäni tuo ei kuvaa empatian puutetta vaan on rehellinen kuvaus yhden miehen elämästä. Kunpa ihmiset oppisivat sen, että ihminen on AINA ihmiselle susi, jokainen ajattelee aina itseään ennen muita. Tarkoitan siis, että niin paljolta surulta vältyttäisiin, jos jokainen muistaisi pitää mielessään, että kehenkään ei ihan täysin voi eikä kannata luottaa. Tärkeintä on luottaa itseensä.
Itse en ole pettäjä, siis uskoton enkä osaa sanoa olisinko, jos olisin parisuhteessa, kun en ole ikinä ollut, vaikka kohta eläkeiässä jo olenkin. Mutta uskon ja tiedän, että vuosien tai vuosikymmenien yhteiseloa ei muutama sivusuhde voi eikä saa kaataa. Parisuhde ei koskaan ole 100% luottamuksellinen eikä sen pidäkään. Jos 90% asioista voi luottaa, niin sanoisin, että suhde toimii hyvin.
Äläs nyt. Mies kirjoittaa rehellisesti elämästään. Mä uskon, että tuo on monen arkea parisuhteessa. Mun mielestä on todella väärin, että vähemmän seksuaalinen ihminen sanelee parisuhteessa seksin määrän, milloin ja miten sitä harrastetaan. Seksi on ihana asia. Parisuhteen suola, sokeri ja liima.
Kuinka moni, joka kieltäytyy kokeilemasta seksissä uusia juttuja ja jopa torjuu puolison lähentymisen ajattelee, miltä se oikeasti toisesta tuntuu? Ei ole mukavaa tulla torjutuksi. Se syö miestä/naista. Monesti kun sanotaan, että ei nyt, en jaksa, taasko pitäisi niin mitähän siitä loppujen lopuksi seuraa? Käy noin kuin pettävä mies kuvaa.
Moni mies, jolla on vakituisempi kakkonen hakee seksin lisäksi myös kuuntelijaa. Naista jonka kanssa keskustella muustakin kuin lapsista ja työstä. Milloin naiset oppii, että kotityöt voi odottaa ja lapset ei mene rikki sillä aikaa, kun viettää kiihkeitä hetkiä oman puolison kanssa sängyssä? Minusta ainakin on mahtavaa tuottaa toiselle nautintoa vaikka ei itseä heti haluttaisi. Halut herää siinä itselläkin kun näkee toisen nautinnon.