Lainvoimaista haitantekoa

Kummastelen kaikkia nousevia elinkustannuksia, verojen nostoa kunnissa, huonontuvia palkkoja ja mikään ei silti tunnu riittävän.Mihin hemmettiin valuu se kaikki raha, joka kerätään todellisuudessa?Eivät kai kunnat osinkoja maksa vai onko selitys taas valtionvelka, joka yhdessä vaiheessa oli oikein kestosuosikki tekosyy?Ei ainakaan työttömyyteen, huono-osaisuuteen ja tarpeeseen sekä yhteiskuntaan muuten.Loputkin pennit halutaan edellämainituilta pois.

Ennen ranskanleivän sai 1-2 markalla.Tänä päivänä eurolla.Muita esimerkkejäkin on paljon.

Parasta kuitenkin on nämä ulkomaisen työvoiman vinkujat, kuten eräs poliitikko eilen antoi taas merkkiä.Hoitaisivat ensin oman maan työttömät joilla on usein koulutusta, kielitaito.Mutta kysymyksessähän lienee välillinen kansanpetos suosimalla ulkomaista työvoimaa oman maan kansalaisten kustannuksella.Näin omasta mielestäni ja saisivat hävetä tuollaisia halajavat poliitikot.

8

760

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • järkimies

      Turha syyttää työttömyydestä yrityksiä tai yhteiskuntaa. Ainoa syypää henk. koht. työttömyyteen katsoo peilistä.

      Täytyy järjestää asiansa niin, että työnantaja haluaa juuri Minut kyseiseen tehtävään.

      Työnantajalla on vapaus valita. Niin on myös sinulla: Teetkö itsestäsi haluttavan työmarkkinoilla vai et.

      Ps. Töitä löytyy Suomen ulkopuoleltakin.

      • tomppeli

        Kerrankin olen järkimiehen kanssa samaa mieltä. Syyllinen työttömyyteen katsoo peilistä, silloin kun järkimiehet sinne katsovat. Nuo järkimiehet kun tekevät asennevammoillaan sen työn saamisen mahdottomaksi. Mutta minä en tarvitse työnantajia, vaan työllistän itse itseni. Vaviskaa järkimiehet, minusta kuulette vielä.


      • Kiju

        Kaikki ei kelpaa kaikille, eikä muuten jotkut ns. "surku työpaikat" täyty edes millään..

        Eipä tarvi kun mennä ostarille niin nurkilla pyörii työikäistä toimettomana ovat jo useita vuosia olleet sitä..
        Missäs heidän työpanostaan kaivattaisiin ja eikö hyvä yhteiskunta auta aina heikko-osaisia kansalaisia?


      • Ulla

        Olen kanssasi ehdottomasti samaa mieltä. Työttömien hyysääminen on suurin syy siihen, ettei kaikkiin tehtäviin löydy suomalaisia tekijöitä. Pakkohan yrityksen silloin on ulkolaisia ottaa kun suomalaiset ei suostu tekemään.


      • tomppeli
        Ulla kirjoitti:

        Olen kanssasi ehdottomasti samaa mieltä. Työttömien hyysääminen on suurin syy siihen, ettei kaikkiin tehtäviin löydy suomalaisia tekijöitä. Pakkohan yrityksen silloin on ulkolaisia ottaa kun suomalaiset ei suostu tekemään.

        Onko Ulla ehkä tutustunut kiinalasiin kivityöntekijöihin? Vaan tiedätkö mitä, nekin ryökäleet alkoivat vaatia palkkaa ja muita työhön kuuluvia oikeuksia.


    • niin....

      Soittaminen uusiin 010 60- alkuisiin työhallinnon numeroihin maksaa asiakkaalle kotimaan kiinteän verkon liittymistä 8,21 snt / puhelu 1,47 snt / min. Matkapuhelimista hinta on 29,13 snt / min.
      Uudistus tulee voimaan 25.11.2004.
      Laki julkisesta työvoimapalvelusta 2002/1295 2 luku 5 §:n mukaan työvoimatoimiston tarjoamat palvelut ovat henkilöasiakkaalle maksuttomia.

      Laitonta työttömien rahastusta?
      Taidanpa minäkin hommata maksullisen puhelinnumeron, vaikka 9.99 euroa/min pvm ja antaa sen työvoimatoimistolle ja muille viranomaisille :)

      • Työtönkin

        Mitä ihmettä ??!!

        Eli kaikki suomen 200000 työtöntä menee vaan kattoo peiliin, laittaa CV n kuntoon ja tukan taakse ja lähtee töihin. joo joo joo.
        Mä en tiedä hyysätäänkö työttömiä vai ei, mutta kun opiskelijut päätty ja jäi kortistoon tulot tuplaantu. Eli ainakin opiskelijoihin verrattuna hyvin menee. Toisaalta ottasin kyllä heti työn mistä maksetaan enemmän matkakulujen jälkeen, kuin mitä työttömänä saa . Mutta 2 kuukautta on mennyt ja tollanen 30 hakemusta ja 1 haastattelu ja ei töitä. Ai niin 10 vuotta on takana koulutusta peruskoulun jälkeen.


      • Työtönkin kirjoitti:

        Mitä ihmettä ??!!

        Eli kaikki suomen 200000 työtöntä menee vaan kattoo peiliin, laittaa CV n kuntoon ja tukan taakse ja lähtee töihin. joo joo joo.
        Mä en tiedä hyysätäänkö työttömiä vai ei, mutta kun opiskelijut päätty ja jäi kortistoon tulot tuplaantu. Eli ainakin opiskelijoihin verrattuna hyvin menee. Toisaalta ottasin kyllä heti työn mistä maksetaan enemmän matkakulujen jälkeen, kuin mitä työttömänä saa . Mutta 2 kuukautta on mennyt ja tollanen 30 hakemusta ja 1 haastattelu ja ei töitä. Ai niin 10 vuotta on takana koulutusta peruskoulun jälkeen.

        Näkihän näissä teksteissä jotakin asiallista ymmärrystäkin vastaamaani tässä, joka huomannut saman.Koulutus ei takaa mitään.Muut kommentit kuin tämä olivatkin kuittailua vailla omaa uskallusta tai kykyä ymmärtää tuoda totuuksia julki.Kirjoitin tämän hieman tarkastellakseni provoilijoiden puuhia, jotka eivät pätkääkään haittaa.On hieman uskomatonta ymmärtää"kirjoittajia", jotka provoilevat palkoista ja työttömistä suhteessa mielekkääseen elämään, mutta keitähän he pääasiassa ovat?Siinäpä kysymys.

        Sitäpaitsi aihe oli alkujaan laajempikin ja koskee omaa maata.Ei ulkomaita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      120
      7051
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      116
      4821
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      63
      4076
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      14
      3404
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      693
      2143
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      247
      1545
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1395
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1378
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      53
      1326
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      20
      1007
    Aihe