VAROKAA TÄTÄ FIRMAA MMBG.
Minä sain myös puhelinsoiton ja ilmaisista alushousuita. No lankesin ansaan.
Sain ne eivät ollenkaan minulle sopivat. Peruutin saman tien jatkon, siinä ei sitten ollut vielä mitään ongelmia. Mutta kysyttiin, että enkö haluaisi kerran vuodessa toimituksen, ehkä sitten kuitenkin olen luvannut. Kesällä 2014 tuli lähetys, ja lähetin takaisin.
Sitten tuli maksumuistutus. Sain ko. puhelinnumerosta monen yrityksen jälkeen vastauksen, no väitettiin ettei lähetyksellä ollut palautusoikeutta. No sovittiin, että lähettävät paketin uudelleen ja maksan sitten laskun. No pakettia ei kuulunut ja nyt on tullut perintätoimistolta lasku. Löysin täältä 24 sivulta sitten sähköpostiosoitteen, otin sinne yhteyttä, että en maksa tavarasta, jota en ole saanut. Väitettiin, että minun olisi pitänyt maksaa lasku kuitenkin ja siksi on lähetty perintään.
No kuinka ollakaan nyt olen saanut paketin niitä kamalan näköisiä housuja, jotka kelpaavat ehkä räteksi. Asia on kesken, kai minun on sitten maksetta ne sinne perintätoimistoon ja vielä uusi postimaksu. Mutta paketin sisällä on kuitenkin lappu missä on selvästi sanottu että paketilla on palausutoikeus. SIIS TOSI HUIJARI FIRMA.
Eli olisin samalla summalla saanut tosi hienot housut muualta.
Tälläinen firma pilaa rehellisten postimyynti ja netti firmojen toimintaa myös. Minä en ainakaan enää koskaan osta mitään jos puhelimessa kaupataa. En lehtiä enkä muutakaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
ota yhteys kuluttaja asiamieheen ja kerro tilanteesi.Puhelinmyynissä ja nettimyynissä aina 14päivän palautusoikeus ilman syytä.Älä maksa mitään,mutta ota yhteyttä perintäfirmaan ja kerro ettet ole ostanut mitää ko yhtiöstä.