Olen nelikymppinen nainen ja parisuhteessa olen ollut pari vuotta samanikäisen miehen kanssa. Hänelle joulu tuntuu olevan vaikeaa aikaa. Viime vuonna hän mökötti hiljaa koko joulun ja en vieläkään tiedä miksi. Tänä jouluna tuli riitaa siitä kuinka kinkku tulisi valmistaa. Meillä on erilaiset mieltymykset joidenkin ruokien suhteen ja tasapainoilu erilaisten ruoanlaittotapojen välillä on hankalaa. Sain kuulla olevani nirppanokka ja että hän joutuu aina antamaan periksi siitä miten ruoat laitetaan. Olen kyllä yrittänyt valmistaa ruokia häntä miellyttävällä tavalla mutta sekään ei tunnu riittävän hänelle esim. sinappi valmistettiin hänen toivomallaan tavalla. Miten te muut olette onnistuneet järjestämään ruoanlaiton siten että siitä ei tulisi riitaa?
Vastaukset 3
- ………….
Jos on voittamattomia erimielisyyksiä siitä, miten jokin ruoka valmistetaan, kumpikin tekee itselleen sopivan annoksen. Kaikkien ruokien laittaminen kahteen kertaan on tietty jo aika hankalaa, mutta eiköhän se sitten myös rohkaise kompromisseihin. Missään tapauksessa ei kannata lähteä siihen, että toinen laittaa ja toinen valittaa.
- Jenniina
Se joka tekee ruuan, päättää miten. Toinen kiittelee. Ja sitten kun toinen siirtyy puikkoihin, niin taas satelee kiitoksia, kun on erilaista ja hyvää. Se joka tekee sinapin, tekee sen omalla tavallaan. Jos toinen haluaa toisenlaista sinappia, hän tekee sen itse. Joka koristelee kuusen, koristelee sen omalla tavallaan jne.
Tuo yllä oleva kuulostaa tietenkin itsekkäältä, mutta tuo oli kärjistys. Hyvässä parisuhteessa tietenkin kumppanit voivat sopia ja ehdottaa asioita, ja toinen huomioi. Jos ei tuo toisen kuunteleminen ja kunnioittaminen onnistu tasapuolisesti kummaltakin, niin sitten kannattaa siirtyä yllä esitettyyn toimintaan. Ja samalla miettiä, mikä oikeasti parisuhteessa mättää kun ei löydy välittämistä.
Nimittäin tuon teidän ongelman syy on syvemmällä parisuhteessa. Joku mättää. Jos välittäisitte toisistanne, ei jostain kinkunpaistosta voi tulla iso riita. Hei kinkku78
Minäkin ajattelin kysyä sinulta, mistä te riitelette silloin, kun riidan otsikoksi nimetään sinappi?
Parisuhteen vuorovaikutus helposti muuttuu valtapeliksi. Siinä pelissä ei valitettavasti oikeastaan koskaan ole voittajia viime kädessä, vaan pelkkiä häviäjiä. Vaikka valtapelin 'voittaakin' yksittäisessä asiassa, siitä seuraa kuitenkin etääntymistä, loukkaantumista, uutta valtapeliä yms. Jokin viestissäsi saa minut arvelemaan, että te kiistelette siitä, kumman mukaan teillä eletään.
Olette olleet pari vuotta yhdessä. Tämä on juuri se aika, kun tarvitaan viestintätaitojen päivitystä. Alkurakastuminen alkaa olla ohi ja arjen harmitukset uhkaavat muuttaa kommunikaatiota.
Parisuhdekursseilla opitaan viestintätaitoja. Esimerkiksi http://www.katajary.fi/suhteen-hyvinvointiin/kurssit/vuorovaikutustaidot-parisuhteessa
Toivotan voimia panostaa kommunikaatioonne! Siinä muuten tärkein osatekijä on kuunteleminen!
Meiju, diakoni
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS571830Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13830Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.41688Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke41666- 43621
- 80596
- 47594
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29536- 42499