Päädyn kirjottelemaan tästä tänne, koska tuntui, et mun täytyy purkaa tuntoja jonnekin ja kavereilleni en halua tästä puhua. Elikkäs, oon aika inhottavassa tilanteessa tyttöystäväni kanssa:
Me ollaan seurusteltu 4 vuotta, josta asuneet yhdessä pari. Vuosi sitten jouduimme aikamoiseen alamäkeen, johtuen monista syistä: yksi oli, että en huomioinut naistani vähään aikaan riittävästi, mutta korjasin asian (koska tajusin virheeni) ja naiseni tietää sen myös. Suurimmat ongelmat tulivat siivouksesta ja rahasta, minä siis nalkutin hänelle siitä, että hän esim. jätti kaikki kädessä käyneet tavarat lattialle ja tuhlasi rahansa vaatteisiin yms.
Minä siis nalkutin, koska olin kyllästynyt hoitamaan kodin ja raha-asiat, jolloin poikkeuksetta kävi niin, että naiseni suuttui minulle. No, ratkaisimme asian pienellä paussilla, ja hetki menikin hyvin.
Nyt asiat on taas samalla mallilla, mutta lisäksi naiseni on viimeiset muutaman kuukauden ollut oikeen pirullisen ilkeä ja kylmä. Hän saattaa suuttua esim, jos kysyn jotain esim sovitusta ajasta joka on sovittu päivää aikaisemmin. Tänään hän suuttui, kun en ollut tehnyt ruokaa valmiiksi hänen tultuaan töistä (en tiennyt milloin tulee) ja muutenkin kaikki asiat ratkaistaan hänen huudolla. Hän ei myöskään soita takaisin jos oon soittanut ja listaa vois jatkaa vaikka kuinka...
Olen yrittänyt puhua tästä kaikesta, mutta hänen suuttumisensa lisäksi en ole saanut juuri muuta irti, kuin että "sillon kun mä kohtelin häntä huonosti, hän olis tehny mun puolesta mitä vaan". Oon kuitenkin ainakin omasta mielestäni tehnyt hänen vuokseen vaikka mitä ja niellyt kiukkuni hänen olettaessa, että miehen rooli on pitää naista hyvänä, tuoda raha kotiin ja päälle vielä hoitaa se koti, jolloin naiselle jää vain shoppailu. Mielestäni nykyaikana tuollaisia jakoja ei pitäisi tehdä, vaan parisuhteessa molempien pitää hoitaa asiat siten, että molemmilla on hyvä olla.
Naiseni taitaa nyt kuullostaa aika pahalta, mutta on hänessä ihanatkin puolensa. ja just niiden takia oon roikkunut tässä tilanteessa ja elätelly toivoa paremmasta. Nyt vaan alkaa tuntua, että en enää jaksa ja asiat ei muutu, vaikka yritän kuinka pitää häntä kuin kukkaa kämmenellä, kaikki on vaan edelleen minun vikaani. Oon aina rakastanut häntä yli kaiken, mut tuntuu vaan ettei se riitä. Mä oon siis alkanu miettimään, että parasta voisi olla erota, mutta en halua olla myöskään yksin.
Eli ehkä mä voisin kaivata ihan pientä neuvoa, asiallista sellaista, eli mitään näillä sivuilla paljon näkyviä turhia vittuiluvastauksia joltain pikkupelleiltä en kiitos vaan kaipaa.
Me ollaan seurusteltu 4 vuotta, josta asuneet yhdessä pari. Vuosi sitten jouduimme aikamoiseen alamäkeen, johtuen monista syistä: yksi oli, että en huomioinut naistani vähään aikaan riittävästi, mutta korjasin asian (koska tajusin virheeni) ja naiseni tietää sen myös. Suurimmat ongelmat tulivat siivouksesta ja rahasta, minä siis nalkutin hänelle siitä, että hän esim. jätti kaikki kädessä käyneet tavarat lattialle ja tuhlasi rahansa vaatteisiin yms.
Minä siis nalkutin, koska olin kyllästynyt hoitamaan kodin ja raha-asiat, jolloin poikkeuksetta kävi niin, että naiseni suuttui minulle. No, ratkaisimme asian pienellä paussilla, ja hetki menikin hyvin.
Nyt asiat on taas samalla mallilla, mutta lisäksi naiseni on viimeiset muutaman kuukauden ollut oikeen pirullisen ilkeä ja kylmä. Hän saattaa suuttua esim, jos kysyn jotain esim sovitusta ajasta joka on sovittu päivää aikaisemmin. Tänään hän suuttui, kun en ollut tehnyt ruokaa valmiiksi hänen tultuaan töistä (en tiennyt milloin tulee) ja muutenkin kaikki asiat ratkaistaan hänen huudolla. Hän ei myöskään soita takaisin jos oon soittanut ja listaa vois jatkaa vaikka kuinka...
Olen yrittänyt puhua tästä kaikesta, mutta hänen suuttumisensa lisäksi en ole saanut juuri muuta irti, kuin että "sillon kun mä kohtelin häntä huonosti, hän olis tehny mun puolesta mitä vaan". Oon kuitenkin ainakin omasta mielestäni tehnyt hänen vuokseen vaikka mitä ja niellyt kiukkuni hänen olettaessa, että miehen rooli on pitää naista hyvänä, tuoda raha kotiin ja päälle vielä hoitaa se koti, jolloin naiselle jää vain shoppailu. Mielestäni nykyaikana tuollaisia jakoja ei pitäisi tehdä, vaan parisuhteessa molempien pitää hoitaa asiat siten, että molemmilla on hyvä olla.
Naiseni taitaa nyt kuullostaa aika pahalta, mutta on hänessä ihanatkin puolensa. ja just niiden takia oon roikkunut tässä tilanteessa ja elätelly toivoa paremmasta. Nyt vaan alkaa tuntua, että en enää jaksa ja asiat ei muutu, vaikka yritän kuinka pitää häntä kuin kukkaa kämmenellä, kaikki on vaan edelleen minun vikaani. Oon aina rakastanut häntä yli kaiken, mut tuntuu vaan ettei se riitä. Mä oon siis alkanu miettimään, että parasta voisi olla erota, mutta en halua olla myöskään yksin.
Eli ehkä mä voisin kaivata ihan pientä neuvoa, asiallista sellaista, eli mitään näillä sivuilla paljon näkyviä turhia vittuiluvastauksia joltain pikkupelleiltä en kiitos vaan kaipaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
vaikee on yrittää päästä sisälle teiän suhteeseen, mutta vaikuttais siltä että olis ehkä hyvä erota tai ainakin kokeilla taas paussia.. oon huomannu että yks syy turhaan kiukutteluun ja kylmyyteen voi olla kiinnostus tässä tapauksessa muita miehiä/ehkä jotain tiettyä kohtaan? kun omallatunnolla on jotain niin se kaivelee koko ajan ja ilmenee kiukkuiluna ja tyytymättömyytenä..omalla kohdalla ja myöhemmin toisessa suhteessa miehen puolelta huomasin sen =/ niin ikävää kun se onkin todeta niin suhteessa ei kuitenkaan kannata "roikkua" sen takia ettei halua olla yksin..alussa tuntuu kurjalta mutta kyllä sekin helpottaa ja aina parempi olla yksin kun huonossa suhteessa.joskus se on vaan jatkettava matkaa yksin ja luotettava tulevaisuuteen ja siihen mitä se tuo =)
edellinen vastaaja jo vähän heittikin samaa, mitä itse ajattelen tilanteesta. Tosin välttämättä ei vielä ole ketään muuta suhteessa, tai sitten on, mutta jokatapauksessa tuntuu kuin siellä pikkumorsiamen pääkopassa jossain olisi kytemässä jotain. Pahimmillaan siellä on jo odottamassa kaikkensa antava, itkua vääntävä, uhrautuva ja viimein marttyyrikuolemaa odottava nainen, joka on pistänyt välit poikki kunnollisen miehen kanssa, ottaakseen jonkun rentun hyvinvoinnista huolehtimisen elämäntehtäväkseen;tai minkä aikaa sitä sitten jaksaakaa. Mistäkö päättelen.. siitä, että hän muka olisi ollut valmis tekemään mitä tahansa silloin kuin laiminlöit hänet, ja nyt tapojen parannuttua ei olekaan enää tyytyväinen ei sinun eikä omaankaan rooliin. Nyt jos oikeastaan ei ole mitään mistä valittaa, mistä saisi myötätuntoa ystävättäriltä ja minkä vuoksi kitua ja kärsiä, ei enää tunnukaan hyvältä. Jostain syystä hän ei ollut valmis jättämään sinua kokonaan, vaan teitte klassisen virheen yrittäessänne jatkaa eteenpäin, mutta nyt hän mielestäni näyttää todelliset karvansa ja kyntensä. En ihmettelisi jos hän joku kerran pamauttaisi, ettei sinussa ole sitä särmää, mitä miehessä pitää olla, ja saatuaan jostain lisää rohkeutta viimein jättäisi sinut. Helpoiten tämä käy, jos sattuu tosiaankin bongaamaan sen oman rentun, se on näät niin suurta ja väkevää rakkautta, että vaatii todistuakseen suuria ja väkeviä toimiakin. Käytännössä tämä on usein megalomaaninen riita, jonka päätteeksi paiskotaan kahvikalusto uunin kulmaan, ja lähdetään kannat paukkuen uuden rakkauden luo.
Jokaisessa meissä on ihanatkin puolensa: jos niitten takia jatkettaisiin parisuhteita, ei varmaan erotilastotkaan olisi ihan niin huimia kuin nyt on. Mietihän olisiko sinulle mahdollisesti vielä jotain muuta tarjolla, vai luuletko kestäväsi meininkiä eteenkin päin, etenkin, kun se ei välttämättä tuosta muutu kuin pahemmaksi.
Tuohan kuulostaa kammottavalta, sinä yrität ja toinen ei anna sille mitään arvoa. Minun neuvoni on, että katsot avokkisi rakkauden pohjaan saakka. Lopetat nöyristelyn ja pyrit tasa-arvoiseen suhteeseen. Kai hän käyttää alamäkeä koko suhteen ajan eli selittää, että sinun on nyt hemmoteltava minua. Pistä ihan oikeasti rajat, omat tilit ja puolet kustannuksista ja huushollista hänen vastuulleen. Tuntuu, että nykyään olet vain kotitalouskone ja kokki kolmonen, naiset eivät tykkää nössöistä miehistä. Ajattelehan elämääsi tuollaisen naisen rinnalla tai yksinäisyyttä, jolloin voisit löytää rakastavan ihmisen rinnallesi, mutta yritä ensin, ei jää mitään epäselvyyttä.
Niin,se mun piti vielä lisätä että oo oma ittes ilman että yrität enempää/liikaa.. oot itsestäänselvyys kun teet kaikki.. se on totta että naiset ei tykkää "nössöistä" mutta älä silti esitä mitään mitä et oo
Kuulostaa kyllä että suhteenne voi huonosti. Minulle jäi epäselväksi että oletko koko avoliittonne ajan hoitanut kodin ja raha-asiat, sain käsityksen että olet. Kun mietin vain, miksette ole sopineet mitään sääntöjä yhdessä asumiseen, että yhdessä maksatte/siivoatte. Kuulostaa että tyttöystäväsi on vähän lapsellinen, olet hänelle isä sekä äiti, maksaja ja siivoaja?
Vähän tuntuu että olet "tossun alla", kohtelet tyttöystävääsi todella kuin kukkaa kämmenellä.. Miksei tyttöystäväsi arvosta sitä? Olitko oikeasti huomioimatta naistasi vuosi sitten? Vai tuntuiko tyttöystävästäsi vain siltä?
Ei kaikkiin ongelmiin ja riitoihin paras ratkaisu ole tauko tai ero.. eihän ongelmat sillä RATKEA. Jos et osaa keskustella ongelmista, ratkoa niitä muuten kuin eroamalla, tehdä selkeitä ratkaisuja, niin voi olla että ongelmat toistuvat seuraavassa suhteessasikin. En sano että vika on vain sinussa, ei tietenkään. Mutta eihän tyttöystäväsi tiedä muusta, jos olet aina kantanut vastuun ja hoitanut kodin. Mikäs hänellä ollessa prinsessana jos sinä olet aina tehnyt kaiken.. eikai kukaan sellaisesta halua luopua..
Yritä edes puhua vakavasti, rauhallisesti. Älä syyllistä ja nalkuta, se johtaa vain huutamiseen. Kerro miltä sinusta tuntuu (vaikka hän suuttuisikin ja huutaisi, sinullakin on oikeutesi), että hänenkin täytyy osallistua kodin hoitoon ja laskujen maksuun. Ja jos se ei käy tyttöystävällesi, sitten ero. Koska selkeästikään et voi jatkaa noin. Älä suostu jatkamaan noin!
käyttäydyn välillä samalla tavalla kuin tyttöystäväsi...ja meillä on sama tilanne, 4v yhdessä, 2v asuttu yhdessä jne. Minkä ikäinen tyttöystäväsi on? mulla on ainakin suunnaton vapauden kaipuu mutten uskalla lähteä... ja tämä ilmenee mulla kiukutteluna ja hermoiluna... huomaan itsekkin olevani välillä oikea pirttihirmu. En uskalla lähteä koska oon tottunu et musta pidetään "huolta"...ehkä sitä jää suhteeseen tottumuksesta...
tyttöystäväni on 21v... ja tuolla kun on epäilty että olen tossun alla, niin en kyllä miellä ainakaan että olisin. Mä voin kuitenkin käydä hyvillä mielin harrastuksissa ja viettämässä laatuaikaa jätkien kanssa yms. Oon kuitenkin luonteeltani melko huolehtivainen ja tottunu hoitamaan monet asiat ilman että mulle tulee siitä joku henk. koht. kriisi.
En vaan tajuu, et mikä hemmetti nykynaisissa on, kun miehen pitää olla renttu mut se ei saa kohdella naistaan huonosti, vaikka eikös renttu vähän tarkoita sitä? Sitten pillitetään, että mies on sika kun teki näin ja näin. Jos kuitenkin on olemassa mies joka yrittää olla kunnollinen kaikin puolin, hänet leimataan nössöksi ja tossun alla olijaksi. Ottakaa teistä nyt sit selvää :)
Ps. kiitos kaikille mielipiteistä...
21vuotiasta, niinkuin montaa vanhempaakin naista kiehtoo rentun karisma; mahdollinen valta, status esimerkiksi "rosvoporukassa". Vaikea sitä on selittää, mutta yleensä naisilla on kumma tarve tarttua tyyppeihin, jotka nöyryyttävät heitä, pitävät huorana. Ei välttämättä kovin kärjistetysti, mutta kuitenkin selvästi niin, että nainen toisaalta tuntee olevansa itse se pieni joka vikisee kun Suuri Rakkaus vie. Mulla itselläni oli todella valtava tarve näyttää itselleni ja muille, että minä tuon rentun saan asettumaan.. teen pari mukulaa, ja Rakastan sitä Oikein Kovasti, kyllä se siitä asettuu kotona kestäväksi perheenpääksi. Toisin kävi.. menneitä päiväkirjoja selatessani huomasin, että ensimmäiset oireet tuli jo alle vuoden yhdessäolon jälkeen,mutta täyteen vauhtiin Unelmieni Sankari pääsi kaksi kuukautta ensimmäisen lapsemme syntymän jälkeen. Rentuissa vaan on haastetta, ja suuruuden tuntua, sellaista mikä puuttuu miehiltä, joitten parhaat piirteet olisivat tervetulleita ja toivottuja rentummallekin. Mutta kun sitten ei ole mitään mitä ihmetellä ja valittaa. Jotenkin naisen ja miehen roolimallit on ihan hakusessaan, naisten pitää toimia kuin miehet, ja päinvastoin. Varmaan lasten odotus ja synnyttäminenkin olisi tasa-arvon nimissä sysätty miehille " Jos sä oikeesti rakastaisit mua sä varttuisit ja synnyttäisit tämän mukulan itse, etkä katsois vaan kun mun vartaloni menee pilalle ". Helposti alistetut ja eksyneet miehet, jotka sinnikkäästi kaipaavat normaalia perhe-elämää ja rakastetuksi tulemista,tekisivat senkin todistaakseen rakkuttaan naiselle,jolle mikään ei kuitenkaan riitä, koska lopultakaan ei ole kyse siitä, mitä mies on valmis antamaan ja uhraamaan. Monasti kyse on siitä, että nimenomaan nainen odottaa, milloin miehelle tulee antamisen ja nöyränä olemisen raja vastaan.
Mulla on päinvastoin renttujen suhteen, monien huonojen kokemuksien jälkeen löysin omani, miehen johon voi luottaa 100%! Hauska huomaavainen ja niin kultainenkin hän on, Huoh:)