Tasaisin väliajoin täältä saa lukea siitä miten parisuhteessa toisen osapuolen mielestä seksiä on liian vähän. Minä elän nyt suhteessa jossa vaimoni valittaa siitä että sitä on liian vähän.
Olen itsekin miettinyt sitä että mikä minussa oikein on vialla kun tuntuu etten sitä kovin usein haluakaan, kunnes tässä viime kuukausina olen tehnyt itsestäni mielenkiintoisen havainnon: kyllä minä haluan seksiä, siitä ei ole kiinni, ja itseasiassa huomaan monta kertaa töissä ollessani haaveilevani siitä vaimoni kanssa. Mutta: vaimoni on hiukan tällaista perustyytymätöntä tyyppiä ja haluaa kaiken olevan aina täydellisesti; siksipä hän valittaa helposti asioista ja vieläpä useimmiten minulle, että miksi tämä ja tämä on tehty huonosti; astiat väärissä kaapeissa, kukat väärin kasteltu, kahvi liian laihaa tai liian vahvaa, miksi ei ole imuroitu yms yms. Häntä häirtsee myös aika usein erilaiset kerrotalossa kuuluvat äänet tms. Huomasin tässä sen, että halukkuuteni seksiin tai mihinkään läheisyyteen kaikkoaa samantien kun hän nalkuttaa/valittaa/on ärsyyntynyt jostakin.
Onko tällainen normaalia ja mistä tämä oikein johtuu? – Onko muita joilla on sama havainto?
Tässä ei ole kyse mistään tietoisesta kostosta tai kiristyksestä, vain ilmeisesti jotenkin alitajuisesta tiedostamattomasta jutusta. Olen aivan mainiosti oppinut suodattamaan tuon nalkutuksen; hyvin harvoin kun hän jostakin valittaa, asialle on olemassa mitään oikeaa syytä; tuollainen asioiden esitystapa tuntuu hänelle olevan ehkä vain jollakin tavalla luontainen. Haluaisin kovasti harrastaa hänen kanssaan seksiä ja olla läheisemmässä parisuhteessa, mutta jostain syystä tuollaisessa tilanteessa kaikki halut ovat tipotiessään ja en koe asiasta edes minkäänlaista huonoa omaatuntoa. En varsinaisesti hänelle ole mitenkään suuttunut, mutta sillä hetkellä en häneltä kaipaa läheisyyttä ollenkaan.
Olen itsekin miettinyt sitä että mikä minussa oikein on vialla kun tuntuu etten sitä kovin usein haluakaan, kunnes tässä viime kuukausina olen tehnyt itsestäni mielenkiintoisen havainnon: kyllä minä haluan seksiä, siitä ei ole kiinni, ja itseasiassa huomaan monta kertaa töissä ollessani haaveilevani siitä vaimoni kanssa. Mutta: vaimoni on hiukan tällaista perustyytymätöntä tyyppiä ja haluaa kaiken olevan aina täydellisesti; siksipä hän valittaa helposti asioista ja vieläpä useimmiten minulle, että miksi tämä ja tämä on tehty huonosti; astiat väärissä kaapeissa, kukat väärin kasteltu, kahvi liian laihaa tai liian vahvaa, miksi ei ole imuroitu yms yms. Häntä häirtsee myös aika usein erilaiset kerrotalossa kuuluvat äänet tms. Huomasin tässä sen, että halukkuuteni seksiin tai mihinkään läheisyyteen kaikkoaa samantien kun hän nalkuttaa/valittaa/on ärsyyntynyt jostakin.
Onko tällainen normaalia ja mistä tämä oikein johtuu? – Onko muita joilla on sama havainto?
Tässä ei ole kyse mistään tietoisesta kostosta tai kiristyksestä, vain ilmeisesti jotenkin alitajuisesta tiedostamattomasta jutusta. Olen aivan mainiosti oppinut suodattamaan tuon nalkutuksen; hyvin harvoin kun hän jostakin valittaa, asialle on olemassa mitään oikeaa syytä; tuollainen asioiden esitystapa tuntuu hänelle olevan ehkä vain jollakin tavalla luontainen. Haluaisin kovasti harrastaa hänen kanssaan seksiä ja olla läheisemmässä parisuhteessa, mutta jostain syystä tuollaisessa tilanteessa kaikki halut ovat tipotiessään ja en koe asiasta edes minkäänlaista huonoa omaatuntoa. En varsinaisesti hänelle ole mitenkään suuttunut, mutta sillä hetkellä en häneltä kaipaa läheisyyttä ollenkaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olipa hyvä ja valaiseva kirjoitus.
Niin tyypillistä suomalaista junttimeininkiä. Ei puhuta asioista ja niistä tulee sitten elämää suurempia kysymyksiä, joilla on oma elämä.
Mitä jos aikuiset ihmiset keskustelisivat keskenään ja lopettaisivat kissa-ja-hiiri-leikin? Voisivat sitten elää ihan onnellista elämää ja ihmetellä vielä kuinka suuri juttu se voikaan olla että lasi meni väärään kaappiin..?
Ota ihminen vastuu omasta hyvinvoinnistasi! Se EI ole toisen syy, ettet saa puhutuksi tuollaisia pikkujuttuja pois onnellisen elämän tieltä.
Minä taas ymmärsin ap:n viestin ihan toisin. Ymmärsin hänen oivaltaneen, mikä haluja arjessa on vähentänyt. Tuollaisen tavan kitkeminen toisesta on kuitenkin aika vaativa työ - ja eihän se onnistu kuin sillä, että vaimo itse haluaa muutosta.
Negaatioiden huomaamaton viljely on suurella osalla meistä perisyntejä - niin naisilla kuin miehilläkin. Minä ymmärsin, että ap halusi jakaa huomionsa tätä kautta sille henkilölle, joka siitä haluaa ottaa onkeensa:)
"Se EI ole toisen syy, ettet saa puhutuksi tuollaisia pikkujuttuja pois onnellisen elämän tieltä."
Periaatteessa ei olekaan, mutta käytännössä se voi olla. Minä elin vielä pari vuotta sitten sellaisessa parisuhteessa, jossa toinen osapuoli oli kuin kävelevä ruutitynnyri; jos otin epäkohtia puheeksi niin toinen sai sellaisen raivokohtauksen että oksat pois. Tai vastaavasti jouduttiin väittelykilpailuun, jossa oikeassa oli se joka huusi kovempaa. Minun luonteelleni ei tuollainen väittelykisa oikein sovi, joten hävisin ne aina. Aika nopeasti huomasin, että on aivan tuhraa yrittää puhua epäkohdista tai mieltä painavista asioista; tai "puhuttua pikkujuttuja pois onnellisen elämän tieltä".
Jotkut ihmiset yksinkertaisesti ovat sellaisia, että heille ei voi puhua vaikeista asioista / esittää kritiikkiä / sanoa niinkuin asiat on; niin ikävää kuin onkin, on pakko valehdella. Tai toki voi puhua, mutta keskusteluyhteys on aika nopeasti menetetty. Ja tästä alkaakin loputon väittely siitä kumpi on tällaisessa tilanteessa pahempi :/.
Minusta valehtelu on aina väärin, mutta toiset ihmiset ovat kiivaudessaan sellaisia jotka eivät anna hirveästi vaihtoehtoja.
ei tuo oo mitään uutta..aamulla sängystä ku nousee ni useimmiten se naputus alkaa jo sieltä,jatkuu päivän mittaan erinäisistä asioista,,toisinaan yritän tosissaan tehdä asioita oikein mutta kun tuntuu että mikään ei riitä..lapsia on pari kappaletta..siksi yritän rakastaa ja ymmärtää emäntääni vaikka pelkään että se ei pitkässä juoksussa enää auta.sekään ei ole oikein että pidetään pelkästään lasten takia liittoa kasassa...mitä tehdä.
"mitä tehdä"
Vastaa naputukseen asiallisesti: "Minä teen tämän nyt näin." Lapsille tärkeintä on, että sinä säilytät toimintakykysi, vaikka välit puolisoon jäätyisivät. Käyttäydy ammattimaisesti haastamatta riitaa.
Sama juttu. kirjoitit viisaasti. Toivottavasti moni lukee tämän.
Vuosien myötä halu toiseen kokee jo muutenkin inflaation, mutta tuo nalkuttaminen ja toisen dissaaminen syö kyllä miestä ja itsetuntoa ihan älyttömästi. Siinä helposti purkaa paineensa nopeasti nettipornon ääressä.
Tämä tietysti on myös toisin päin. Toisen vähättely ja negatiivisuus ei ole vain naisten yksinoikeus, mutta miehiltä vielä usein odotetaan sitä viettelyä yms.
Seksin puute on usein asia, joka saa kahvin maistumaan pahalta, oli se keitetty miten tahansa. Mulla ainakin nalkutus ja valitus loppuivat siihen hetkeen, kun aloin taas saada säännöllisesti ja riittävästi seksiä.
Tässä ketjussa taitaa tullakin esille se suurin erojen syy.
Nalkuttamisen vaikutukset parisuhteeseen eivät olekaan mikään pikku juttu.
No asiaa pitää tietenkin ruotia hieman enemmän, jotta selviää, mistä tuo nalkuttaminen on saanut alkunsa. Siihen löytyy varmasti monenlaisia syitä, yksi on perheen kasvaminen lapsella.
Vaikka lasta on toivottu ja harkiten saatettu alkuun, ei se asia syntymän jälkeen olekaan ihan sitä.
Kuten eräs äiti kertoi, että tuntui kuin olisi vierasta lasta käsitellyt, kai se lapsikin sen aisti, että äiti ei ollut "läsnä" ja syystä itki jatkuvasti.
No mies sai puheluita töihin, joissa huudettiin, itkettiin, kiroiltiin. Meni kuulemma useampi kuukausi, että jollakin tapaa kiintyi lapseen.
Vitsinä oli ollutkin, että annetaan romaaneille.
Monesti samaan "hengenvetoon" loppuu se ensi rakkauden huuma.
No nalkutus alkaa, seksi loppuu ja pian sitten paineet vievätkin vieraisiin ja erotaan, siinä on sitten pieni lapsia, uusi kumppani. Voinette arvata, kumpi vie voiton. Lapselle ärjytään nyt, kunnes tilanne on taas siinä, että huuma loppuu ja nalkutus alkaa. Riippuu ihan siitä, miten tuo kumppani jaksaa ja ymmärtää ja jaksaako seksi kiinnostaa, kun ei mikään ole tehty hyvin.
Miten tämä valtava vaara vyöhyke saataisiin hoidettua, jotta tuon solmun yli päästäisiin. Nyt varsin monet taitaa laittaa lusikat jakoon ja sanoisin aivan suotta.
Ei todella ymmärretä, että elämä muuttuu huuman jälkeen ja lapsi muuttaa sitä myös. Ihan normaaleita asioita, mikä lietsoo ajattelemaan toisin.
Ehkä parisuhdeterapian kautta löytyisi jotakin apua. Minulle perheeni ainakin on niin tärkeä, että kyllä menen vaikka yksin, sillä enhän siinä mitään häviäkään.
Joillekin ihmisille on jollakin tavalla luontaista erilaisten vikojen ja epäkohtien etsiminen kaikista asioista; on ihmisiä, joiden lasi on aina puolityhjä, vaikka se olisi lähes piripintaan täytetty.
Minä olen monta kertaa yrittänyt ilahduttaa vaimoani sillä, että tulen vähän aikaisemmin töistä kotiin ja siivoan koko kämpän todella hienoksi. Valitettavasti, vaikka minun nähdäkseni olen tehnyt paljon työtä, ja tulos on tosi hyvä, niin kun vaimo tulee kotiin niin siinä sitten todetaan miten "yritys oli melkein hyvä"; hän ei yksinkertaisesti näe sitä että koko kämppä kiiltää, vaan huomaa sillä hetkellä ainoastaan ne pienet yksityiskohdat, jotka eivät ole täydellisiä; esim kirjahyllyn yhdellä kulmalla näkyvä pölyhiukkanen.
Asia saattaa olla niinkin, että se, että hän näkee epäkohtia kaikkialla ei johdu millään tavalla minusta tai siitä oliko kämppä siisti vai ei, mutta paksunahkaisempaakin alkaa tuossa kohtaa kyrpimään kun mikään ei tunnu kelpaavan.
Hän haluaa kaiken olevan täydellistä. No, mikäpäs siinä, tosi hieno tavoite, mutta joskus olisi hienoa että hän osaisi myös suhteuttaa tulosvaatimukset käytettävissä olevaan työvoimaan. Mutta kun tulos ei ole täydellinen niin ei ole, ja jos ärsyttää niin minkäs teet.
Mutta tällainen on hänelle varmasti todella rakasta itselleen; häntä varmasti sapettaa koko ajan vielä paljon enemmän, koska jos epäkohtia ei siedä niin käytännössä joka sekunti näkökenttään ilmestyy jotakin josta voi kilarit vetää.
Kyllä maailma opettaa, mutta opettaako ajoissa. Pitääkö siten ennen sotkea kaikki asiat elämässä, jotta huomaa että noilla villakoirilla tai monilla muillakin seikoilla ei ole loppujen lopuksi minkäänlaista osaa tai arpaa ihmissuhteessa. Uskon että kaikissa kodeissa jotenkin siivotaan.
Minäkin olen ollut vähän tuollainen nipottaja ja olen tehnyt itse kaiken, jotta kaikki on järjestyksessä ja villakoirat pyyhitty pesty ja koti raikastettu.
No olen tämän joulukuun puolivälistä ollut kaikenlaisessa työkiellossa, ei yli kahden kilon painoisia asioita, ei kiertoliikkeitä.
No mieheni on imuroinut ja pessyt ja kaupasta sai ostettua ihan hyvin joulun tarvikkeet. Kipuja on ollut sen verran, että on jäänyt nipottaminen joistakin villakoirista sun muista pikkuseikoista.
Minusta on huolehdittu tosi hyvin ja olen toki jo yrittänyt jotakin saada itsekin tehdyksi.
Tänäänkin on ollut tosi hyvä ilta tässä yhdessä, vaikka sairautta onkin ollut ihan liiankin kanssa tässä kestettäväksi ja osa tulee olemaan loppuiän.
Olen kiitollinen ja onnellinen jos näinkin pärjätään.