Sitähän sanotaan, että vakka löytää kantensa. Tosin sanotaan myös, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Ihmettelen kyllä samoin kuin aikaisemminkin ihmettelin Guzeniinan heilasteltua erään linnanherran kanssa, joka oli tunnettu pintaliitäjä ja jolla arvotkin olivat sen mukaisia.
Miten Guzeniina puhuukaan kauniisti pehmeistä arvoista ja siitä, että ihmiset eivät ole kauppatavaraa. Kyllähän niillä puheilla ääniä saa kuten saa myös ulkonäöllä.
0Äänestä
Mokkomaster
Silminnäkijä oli Mokon aikana laatutavaraa.
0Äänestä
joopajoopajoo
Jossain lehdessä kerrottiin, että ovat muuttaneet yhteen, uusperheeseen kuuluvat myös mg:n teini-ikäinen poika ja (ainakin ajoittain) Mokon lapset. Mg myi hiljattain rivitaloasuntonsa Espoon arvoalueelta. Oliko tuo Mokko vielä naimisissa, kun mg tuli kuvioihin?
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Noh. Jos jotain "hyvää", niin Guzenina on sentään hetero. Halonenkin hyväksynee "kiusaajapojan".
Minä luulen, että Guzeniinalle kelpaa kaikki, jotka vain lämpimän pierun päästävät, ja ovat rahallisesti hyödynnynnettävissä.
Kaksi verovaroilla loisivaa valtakunnanpelleä.