Kuule Israel! Rakasta Jeesusta, sillä Jeesus on Herra!

ja tunnetaan Jeesus kuten Raamatussa on kerrottu Israelin Herrasta ja Juutalaisten Kuninkaasta. Kenenkään ihmisen ei tarvitse keksiä mitään ylimääräisiä sen lisäksi mitä on kerrottu Herran hyvistä sanoista ja moninaisista totuudellisista profetioista ja keskeinen aihe on tietysti Jeesus Immanuelina ja syntiemme sovituksena ja verensä ja elävä vesi ja Pyhä Henki tästä todistaa jokaiselle hyvää hengellistä juutalaisuutta Raamatun kautta tahtovalle, sillä Jumalan rakkaus on Jeesuksessa ja hyvien lupauksien täyttymisessä ihan jokaisen ihmisen omakohtaisella kohdalla.

Kiitetään Isää Jeesuksen nimessä, ja pannaan kaikki toivomme armoonsa ja pyhitytään totuudessa, ja kuten Jeesus on voittanut maailman myös meitä monia tähän kutsutaan ja Jeesuksessa on voittomme varma, kunhan valvomme ja rukoilemme ja katsomme ettemme eksy ja penseydy ja paadu mihinkään turhanpäiväiseen. Jeesus on hyvä Herra ja juutalaisuudesta olemme saaneet hyvän evankeliumin ja Raamatun ilmoitus tärkeä tuntea ja elää Herran sanojen mukaan ihan jokaisen kutsutun, ja näin vahvistaa oma valintansa Jumalan pyhien joukossa.
254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siunattu on hän joka tulee Herran nimessä.

Äänestä

pelastuksemme on juutalaisuudesta ja Herra on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tunnetaan Raamattu kirjoitti:

ja tunnetaan Jeesus kuten Raamatussa on kerrottu Israelin Herrasta ja Juutalaisten Kuninkaasta. Kenenkään ihmisen ei tarvitse keksiä mitään ylimääräisiä sen lisäksi mitä on kerrottu Herran hyvistä sanoista ja moninaisista totuudellisista profetioista ja keskeinen aihe on tietysti Jeesus Immanuelina ja syntiemme sovituksena ja verensä ja elävä vesi ja Pyhä Henki tästä todistaa jokaiselle hyvää hengellistä juutalaisuutta Raamatun kautta tahtovalle, sillä Jumalan rakkaus on Jeesuksessa ja hyvien lupauksien täyttymisessä ihan jokaisen ihmisen omakohtaisella kohdalla.

Kiitetään Isää Jeesuksen nimessä, ja pannaan kaikki toivomme armoonsa ja pyhitytään totuudessa, ja kuten Jeesus on voittanut maailman myös meitä monia tähän kutsutaan ja Jeesuksessa on voittomme varma, kunhan valvomme ja rukoilemme ja katsomme ettemme eksy ja penseydy ja paadu mihinkään turhanpäiväiseen. Jeesus on hyvä Herra ja juutalaisuudesta olemme saaneet hyvän evankeliumin ja Raamatun ilmoitus tärkeä tuntea ja elää Herran sanojen mukaan ihan jokaisen kutsutun, ja näin vahvistaa oma valintansa Jumalan pyhien joukossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu