Tervehtiminen sosiaalisen käyttäytymisen osana

Tuttujen näkeminen saa aina ilahtumaan, jolloin tervehdyskin on melko välitön "hei" tai "moi"
Kaukaisemmille riittää mielestäni nyökkäys hymyn kera, enkä ole tervehtiessäni kokenut varomisen tarvetta.

Samalla aamun tervehdyksellä, haluan kiittää kanssakirjoittajia menneestä vuodesta ja toivottaa:

Hyvää ja antoisaa vuotta 2015

Vanhempi nainen saa määrätä, miten tuttavallisesti tervehditään, ja halituttuni kyllä jo samaan aikaan rientävät vastaan kädet levitettyinä. Sellainen kohtaaminen tuo lämpöä ja kuin sulkee toisen suojaansa. Poskien hetkeksi vastakkkain painaminen on hellä ele, luontevampi suomalaisille kuin poskisuukot.

Käytösoppaissa sanotaan, että nuorten täytyy tervehtiä ensin vanhempia, mutta mielestäni vanhempi henkilö voi myös antaa esimerkillään käytöskasvatusta. Olen huomannut, että nuoret voivat olla niin ujoja tai tietämättömiä, että odottavat vanhemman aloitetta. Kun jää on murrettu, lapset ja nuoret kyllä innokkaina saamastaan huomiosta alkavat tervehtiä ensin.

Virallisiset protokollat ovat oma lukunsa, tavallisessa kanssakäymisessä välittömyys ja ystävällisyys on aina paikallaan. En halua ikääni enkä sukupuoltani korostaa odottamalla jotain vuoroja tai pokkurointeja. Silmiin katsominen, hymy ja hei riittää useimmiten, sävy on tärkein, ei muotoseikat.

Niiaaminen sopii tytöille, voi miten kaunista se onkaan sopivassa tilanteessa, kuten silloin kun opettaja jakaa todistuksia. Hassuimpia niiauksia on, kun tanssikavaljeerille olen jonkun keski-ikäisen naisen nähnyt niiata niksauttavan tanssin päätteeksi, ja linnan itsenäisyysjuhlissakin muutama madame niiasi nuorelle Jennille.
Käden ojentaminen on aina sellainen vastaantuleva ele, johon pitää vastata, on suuri loukkaus jättää tarttumatta ojennettuun käteen.

Näin aamuisin tervehdin postilaatikollakin naapuria hyvää huomenta toivottamalla, päivällä yleisin on moikkaus hei.

Lämmin tervehdys vuoden viimeiseen päivään palstalaisille ja terveyttä toivotan tulevaksikin vuodeksi !

Ystävällisyys lähimmäisiä kohtaan tekee elämästä paljon parempaa kuin se varmaankaan muuten olisi. Lähipiirissä halataan ja annetaan poskikosketuksia aina kylään mentäessä ja pois lähdettäessä, pitkäaikaisissa ystävyyssuhteisa samoin.
Mutta aivan yllättävät poskisuudelmatkin voivat onnellistuttaa ihmistä koko lopun päivää, sen olen saanut hiljattain kokea. Vaikka en koko asiaa sen enempää ajatellut, olo oli pitään onnellisempi kuin tavallisesti.
Ihmisten tulisi koskettaa toisiaan enemmän!
Ennen aikaan oli tärkeätä noudattaa muodollista protokollaa, vanhempi tervehtii ensin... jne...muta nykyisin se on jäänyt taakse jo. Kumpi huomaa ensin, tervehtii usein hei- tai moi-sanoilla huikkaillen. Se onkin mieluisinta juuri.
Hyvä aihe, - vaikka juuri heränneenä kahvinkeittoon olin matkalla, tarkoituksenani oli vain Google-kalenteriini vilkaista, niin jotain tuli minunkin puheltua.
Onnellista uutta vuotta, rakkaat ystävät!

Me naiset olemme väliinputojia näissä käytös-, ja tapatietouden jakamisessa.

Kaikki pojat saavat asevelvollisuus aikana käytös-, ja tapatietous koulutusta jokaisessa koulutusvaiheessa. Viimeinen silaus tulee RUK:ssa joka sinne pääsee.
Voi siis puhtain sydämin todeta, asevelvollisuuden suorittaneet, heillä ovat nämä tietoudet viimeisen päälle hanskassa, eri asia sitten kuka niitä siviilissä noudattaa.

Kaikki saavat jo omasta kodista ohjeita ja malleja miten pitää käyttäytyä missäkin tilanteessa.
Kysynkin, käsi sydämelle armaat siskot ja veljet. Kenen kohdalla on tapahtunut, kun olet tai menet hissiin, siellä on tai tulee mies hattu päässä, kuinka moni mies ottaa päähineen pois päästä, ? Tätä enää harvoin näkee, tämän tavan omaavia ovat etupäässä vanhemmat miehet joilla kohteliaisuus on tapa ei velvoite.. Liekö tämä kaunis tapa heitetty romukoppaan ?

Enpä ole käytösoppaita lueskellut, jotain olen sentään nähnyt. Monessa tiedän olevani tyyliltäni jätkämäinen. Sen sopii erinomaisesti ja luontaisesti minulle, enkä ole sen takia vaikeuksiin joutunut.

En halaile aloitteellisesti. Jos joku ryömii rintuuksiini, en karkuunkaan juokse. Kättä paiskaan, jos joku ojentelee, ehkä tarjoankin kuoraani harvoin tapaamalle tutulle. Joskus harvoin joissain pienissä tilaisuuksissa saatan tehdä kättelykierroksenkin.

Tervehdin usein tapaamiani tuttuja, vaikka en nimeä tietäisikään. Nyökkäys, käden heilautus ja joskus vauhtiani hiljentämättä lyhyt lausekin, kuten räntäsateessa vastaantulijalle: kaunis
ilma tänään! Enpä muista, että olisin hississä päätäni paljastanut, jos lakki, pipo tai karvareuhka sattuu päässäni olemaan. Lierillistä huopahattua en ole edes omistanut.

Armeija on, tai oli ainakin silloin, kun kurssin suoritin, vähemmän hyvä koulutuskohde siviili elämään. Sisältö oli turhaa lapsellista entraamista, ehdottomaan totteluun ja alistamiseen pyrkivää. Herra, herra ja titteli perään! Mikä helkkarin herra!
Tuppasihan se unohtumaan, mutta täytyihän se jotenkin tehdä. No...tekiväthän armeijassa sattumakorpin, kun tarvitsivat sotilaspassien kirjoittajan, nehän täytyi käsin kirjoittaa, virheettömästi ja nätillä käsialalla. Se olikin ainoa ja onnistunut järkityöni armeijassa. Kyllä jotkut nuoremman ikäluokan tulokkaat ehtivät oppia herroittelun ja minullekin karjaisivat herra korpraalin.
Vastaukseni oli vakio: Heitä helkkariin herra, ei minua tarvitse siksi haukkua!

Minusta joidenkin käytösoppaiden mukainen pokkurointi on viimeisen päälle turhaa, pelleilyä.
En ole koskaan joutunut ongelmiin käytökseni takia. Toiminhan kuitenkin noin peruskohteliaasti. Toki huonosti tunnen herraskaisia seurapiirejä. Jos joskus olenkin läheltä hipaissut, sen takia en ole katsonut aiheelliseksi ryhtyä minun näkökulmastani katsoen pelleilemään ja näyttelemään sitä, jota en ole.

Suurin osa maapallon asukkaista ei ole käynyt armeijaa, mutta osaavat silti tervehtiä ja käyttäytyä moitteettomasti.

Ehkäpä pitäisi pyytää anteeksi kun lähdin tervehtimisoppaaksikin.

Ei minulla ole edellytyksiä moiseen, kiinnostusta tapahtumiin kyllä.

Paljon tapahtuu ihmisten kanssakäymisessä ja katseet, hymyt, eleet ym. ovat leimaa antavia kohtaamisissa. Kun omaa pätevyyttä ei ole, annan tilaisuuden enemmän oppineille ja tietäville.

Hyvää Uutta Vuotta!

Avauksesi jo kertoo, että edellytyksiä on ylikin oman tarpeen!

Sanoit siinä mm näin:


"On miellyttävä ilmainen ja kohtelias tapa tervehtiä. Kun vanha, yksinäinen henkilö, kävelee vastaan, näen hänen kasvoillaan kuin pyytävän ilmeen; tervehdi minua!
Kun tuon sanattoman pyynnön toteuttaa, saa ilosen ja tyytyväisen vastauksenkin."


Koen tuon hyvänä käytöksenä, ja olen iloinen sen vanhuksenkin puolesta.

Voi olla että muuttaessani tänne suurkaupunkiin n30 vuotta siten , täälä oli ihmettelemistä se halailu --kunkuljin tunnelpaanalla ja yleisellä kulkuneuvolla ,ihmiset yleisesti tervehtivät halailemalla. Oliko se vaan kulttuuri sokki ,vai kuinka sen koin kovin outona .
Ei meillä kotiväkikään pitänyt tapana aikuiset halailla Tampereen seudulla ainakaan .

Nyt kun on jo uusi sukupolvi minullakin täälä aikuistuneet ,on minunkin ollut totuttava tähän halailemiseen . Tyttäreni mies joka on itävallasta varsinkin joka käänteessä halaa . Ja alussa auttoi takin pois ja päälle --nyt hänkin on jo tottunyt meihin Suomalaisiin varsinkin . ei ole turhan kohtelias --ja hyvä tunnenkin itseni jotenkin vanhuksksi sellasesta. Noin yleisesti ottaen kuitenkin isossa talossa kun asun ,en osaa olla tervehtimättä hississä tai kun usein kuitenkin tapaan ulkoovissa .
Voin kyllä itsekkin sanoa ensin ,vaikka vastapuolo olisi nuori.

Kun itse olen "ruununraakki Raisiosta", en sotilaskoulutuksesta mitään tiedä. Toki Tuntemattoman olen lähes jokaisena itsenäisyyspäivänä katsonut ja näin saanut käsityksen sotilaskurista, jossa pokkurointi on vaadittua tai ainakin hyväksyttyä.

Kadettikoulun käyneitä pidettäneen käytöksen malliosaajina, niin muitakin upseereja. Tavalliset siviilit käyttäytyvät kuitenkin sydämellisyyden ja ystävällisyyden pohjalta, jossa kaikk ion luontaista, ei ulkoa opittua tai pakotettua.