Työnantajilla hätä: Joutuvat maksamaan palkkaa

Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) on hyvin huolissaan, koska suomalaisia työnantajia on petetty. Nämä joutuvat maksamaan palkkaa työntekijöilleen.

Se on täysin ennenkuulumatonta, sillä missään muussa EU-maassa ei suurvisiiri Kari Häkämiehen mukaan palkkoja makseta. Karu totuus selvisi EK:n tutkimista palkkatilastoista aivan yllättäin.

EK on päättänyt, että meilläkään palkkoja ei kohta enää makseta. Sen sijaan työaikaa lisätään hallitusti niin, että tästä lähin töitä tehdään kaikki arkipäivät, lauantait, pyhät ja arkipyhät. Päivittäinen työaika on vähintään 8 tuntia. Enemmänkin saa tehdä työnantajan luvalla.

Näin ystävällisesti ja avoimin mielin EK lupaa tulla työntekijöitä vastaan Uuden Vuoden 2015 kunniaksi seuraavalla tupo-kierroksella.
1075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Se että saa ylipäänsä töitä tehdä on palkka itsessään.

Äänestä
  • Olisin jopa valmis maksamaan jotta saisin tehdä töitä on ne niin vekkuleita ne työt.

    No siis jos .. silläkö se suomi nousee että julkisellasektorilla aletaan notkua "työpaikalla" kellonympäri? Hohhoijaa

    Äänestä

  • tisperiini kirjoitti:

    Olisin jopa valmis maksamaan jotta saisin tehdä töitä on ne niin vekkuleita ne työt.

    No siis jos .. silläkö se suomi nousee että julkisellasektorilla aletaan notkua "työpaikalla" kellonympäri? Hohhoijaa

    Paljonko joutuu maksamaan tunti jos menee töihin ?

    Äänestä

Eikö EK,lle 9 euron orjatyövoima ole enään mitään ?


Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä
  • Ahneudella ei tunnetusti ole mitään rajaa.

    EK vihaa kansaa, kansalainen ei ole ihminen,
    vaan opjekti josta pitää hyötyä.

    Äänestä

  • kai tiedät ! kirjoitti:

    Ahneudella ei tunnetusti ole mitään rajaa.

    EK vihaa kansaa, kansalainen ei ole ihminen,
    vaan opjekti josta pitää hyötyä.

    siis...Objekti

    Äänestä

Jatkossa työnantajan ei tarvitse maksaa työntekijälle palkkaa.

Jatkossa työnantaja voi potkia sellaisen työntekijän jolle itse maksaa palkan ja ottaa hänen tilalleen työttömän jolle kunta/valtio maksaa orjapalkan.

Palkkatuen säännöt nimittäin muuttuvat tällaisiksi.

Äänestä

Edelleenkin pätee sääntö: Jos työnantaja on maksavinaan, työntekijä on myös tekevinään.

Ja jos työ olis herkkua, herrathan se tekis...

Jos joskus joutuisin "orjatöihin", en todellakaan aikoisi itseäni niillä töillä rasittaa, tosin kaltaiselleni vastuulliselle työhullulle saattaisi olla aika vaikea paikka opetella lorvimaan työpaikalla.

Äänestä

Uhkarohkeita ukkoja tuommoiset häkämiehet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) on hyvin huolissaan, koska suomalaisia työnantajia on petetty. Nämä joutuvat maksamaan palkkaa työntekijöilleen.

Se on täysin ennenkuulumatonta, sillä missään muussa EU-maassa ei suurvisiiri Kari Häkämiehen mukaan palkkoja makseta. Karu totuus selvisi EK:n tutkimista palkkatilastoista aivan yllättäin.

EK on päättänyt, että meilläkään palkkoja ei kohta enää makseta. Sen sijaan työaikaa lisätään hallitusti niin, että tästä lähin töitä tehdään kaikki arkipäivät, lauantait, pyhät ja arkipyhät. Päivittäinen työaika on vähintään 8 tuntia. Enemmänkin saa tehdä työnantajan luvalla.

Näin ystävällisesti ja avoimin mielin EK lupaa tulla työntekijöitä vastaan Uuden Vuoden 2015 kunniaksi seuraavalla tupo-kierroksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu