Yksinhuoltajat pyörätiellä

Tukkivat koko pyörätien lastenvaunuillaan. Ja usein niitä yksinhuoltajia on vielä kaksi että ei pääse todellakaan ohi. Luuleeko ne olevansa jotain jumalia että pitääkoko pyörätie tukkia.
13147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Valtio on myöntänyt heille jumalan aseman, joten ei ole mitään syytä käyttäytyä kuin joku tavallinen ihminen.

Äänestä
  • Tien tukkiminen on tietenkin epäkohteliasta, mutta mistä se yksinhuoltajuus muka näkyy?

    Äänestä

Miehet taas on niin tottumattomia kevyen liikenteen kulkijoita, että puskevat aina vasenta puolta itsepäisen näköisinä, liikkuvat sitten kävellen tai pyörällä, mutta aina vasenta puolta ja pakottavat pikku koululaiset väistämään keskelle tietä. Ilmeisesti miehet on sitten kaikki vasemmistolaisia.

Äänestä
  • Kyllä silloin on aate liian tiukassa, jos liikenteessäkään ei oikea puoli käy.

    valitettavasti tyhmyyttä ei voi kieltää lailla...

    Äänestä

Niin. Mutta entä jos heitä olisi kolme?

Ota vähän suhteellisuudentajua kehiin.

(naurua)

Äänestä
  • Kaksikin mammaa rinnan kaksosrattailla on haaste. Näitäkin on vastaan vyörynyt.

    Äänestä

  • Kіs-kіsu kirjoitti:

    Kaksikin mammaa rinnan kaksosrattailla on haaste. Näitäkin on vastaan vyörynyt.

    Osta maastofillari.

    Mä olin "kerran" peruspartyissä Hesarilla, ja lähdin siitä sitten hiihteleen jonkun hilibilin kanssa. Hissi oli varattu, joten mentiin portaita alas. Siinä välitasanteella oli lastenvaunut, johon tämä heppu stikkasi ensin röökinsä, sitten kaatoi loput bisset tölkistä vaunuun, niin kuin jokin vitun brankkari.

    Mulla leikkasi siinä kohtaa ihan satasella kiinni. Ei siltä luita murtunut.

    Jotain rajaa.

    (naurua)

    https://www.youtube.com/watch?v=dy55uKtogsQ

    Äänestä

  • Sonne kirjoitti:

    No ei mulla vastaavaa vihantunnetta rattaita tai vaunuja kohtaan ole, lapset ja niiden tarvikkeet on söpöjä. Ainoastaan ne invan näköiset rattaat vai onko ne nyt sitten vaunut, jumala yksin tietää, herättää kammoa. Niin kuin joku haluaisi leimata lapsensa jo mahdollisimman varhain poikkeavaksi.

    Eilen keskustelin melkein kuusi tuntia Arevan leipää nakertavan tohtorin (nainen) kanssa siitä ja tästä.

    Ja tänään tällaista.

    (naurua)

    Äänestä

No onhan kaksi parempi kuin yksi. Enemmän valinnanvaraa :-D

Äänestä

Lukiko niissä rattaissa että tässä menee yksinhuoltaja vai mistä tiesit että he olivat juuri yksinhuoltajia?

Äänestä

Kävin äsken kaupassa, ja heti ovella ähelsi mies lastenrattaiden kanssa tukkien kulkuväylän.

Taisi olla yksinhuoltaja, oikein muiden kulkemisia estävä jumala.

Eiku...öööh...

Äänestä

Mä en nyt siitä tiedä, mutta eniten vitututusta aiheuttavat kännykkäpyöräilijät, joiden katse on aina jossain muualla kuin menosuunnassa. Ja sitten pieni ryhmä niitä himnopyöräilijöitä(minä ensin- tyyppejä). Muiden kanssa pärjää kyllä fillarilla liikenteessä ollessaan aika hyvin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

tämä selvä. kirjoitti:

Tukkivat koko pyörätien lastenvaunuillaan. Ja usein niitä yksinhuoltajia on vielä kaksi että ei pääse todellakaan ohi. Luuleeko ne olevansa jotain jumalia että pitääkoko pyörätie tukkia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu