Olemme olleet yhdessä viisi vuotta, tunnettu viisitoista. Miehellä on tänä aikana ollut vaihtelevasti mielialan kanssa ongelmia, ei varsinaista masennusta mutta ärtyneisyyttä ja ahdistusta enemmänkin.
Nyt ahdistus pahentui ja sai neuroleptilääkityksen, olantsapiinia. Itse pitää lääkettä hyvänä, ainoa miinus hänen puolestaan että seksihalut on lähteneet kokonaan.
Minä en tiedä mitä tehdä, kun mielestäni miehen persoona on muuttunut täydellisesti. Muttuminen alkoi näkyä jo viikossa, ja nyt on kuin eri ihminen. Puhun nyt suoraan ja ehkä ilkeästikin, mutta tiedän että kyseessä on lääkkeen vaikutus, ei mies itse ole tällainen..
On muuttunut hitaaksi. Ei juuri enää puhu eikä keskustele kanssani, menee vain suurin osa puheesta "ohi". Toistelee samoja asioita. Seksi ei kiinnosta.. vähäiset halut on mullakin, mutta nyt ei sitten sitäkään vähää harrasteta.
Kulkee hitaanlaisesti, katse on hiukan lasittunut. Tuntuu kuin olisi jotenkin vajaamielinen. Ei ehdota mitään asioita enää, positiivinen impulsiivisuus on hävinnyt.
Mutta mies itse on tyytyväinen kun ei ahdista eikä vituta.
Minkä sille sitten voi jos toinen on tyytyväinen! Totta kai haluan että hän voi hyvin. Mutta miten voin jatkaa elämistä tällaisen kanssa.. kyseessä on kuitenkin pysyväislääkitys. Olen monet itkut itkenyt. Tuntuu että hänen kanssa ei enää ole yhteisymmärrystä, on kuin vieras ihminen. Voiko tämä vielä muuttua? On reilun kuukauden syönyt lääkitystä.
Nyt ahdistus pahentui ja sai neuroleptilääkityksen, olantsapiinia. Itse pitää lääkettä hyvänä, ainoa miinus hänen puolestaan että seksihalut on lähteneet kokonaan.
Minä en tiedä mitä tehdä, kun mielestäni miehen persoona on muuttunut täydellisesti. Muttuminen alkoi näkyä jo viikossa, ja nyt on kuin eri ihminen. Puhun nyt suoraan ja ehkä ilkeästikin, mutta tiedän että kyseessä on lääkkeen vaikutus, ei mies itse ole tällainen..
On muuttunut hitaaksi. Ei juuri enää puhu eikä keskustele kanssani, menee vain suurin osa puheesta "ohi". Toistelee samoja asioita. Seksi ei kiinnosta.. vähäiset halut on mullakin, mutta nyt ei sitten sitäkään vähää harrasteta.
Kulkee hitaanlaisesti, katse on hiukan lasittunut. Tuntuu kuin olisi jotenkin vajaamielinen. Ei ehdota mitään asioita enää, positiivinen impulsiivisuus on hävinnyt.
Mutta mies itse on tyytyväinen kun ei ahdista eikä vituta.
Minkä sille sitten voi jos toinen on tyytyväinen! Totta kai haluan että hän voi hyvin. Mutta miten voin jatkaa elämistä tällaisen kanssa.. kyseessä on kuitenkin pysyväislääkitys. Olen monet itkut itkenyt. Tuntuu että hänen kanssa ei enää ole yhteisymmärrystä, on kuin vieras ihminen. Voiko tämä vielä muuttua? On reilun kuukauden syönyt lääkitystä.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kannattaisiko mennä mukaan lääkärinvastaanotolle seuraavan kerran ja kertoa näistä asioista. Tai jopa pyytää sitä lääkärinvastaanottoa miehelle jos sellaista ei ole varattuna. Noissa lääkkeissä on vaihtoehtoja.
Hyvä idea mennä mukaan vastaanotolle. Noista kyllä kannattaa puhua lääkärin kanssa.
Kumppanisi on sairastunut, ja tarvitsee lääkitystä. Sellaista elämässä tapahtuu! Sinun pitäisi ymmärtää, että kun ihminen sairastuu, kumppanin pitäisi tukea häntä. Silloin pitää unohtaa omat pienet tarpeet, tai hoitaa muulla tavalla ne.
Minusta on julmaa ajatella, että niin kauan kumppanit ovat yhdessä kun kummallakin menee hyvin ja pysyy terveenä. Sitten kun toiselle tulee sairaus (tai onnettomuus) joka hankaloittaa elämää, niin heti ollaan miettimässä jättämistä. Itsekästä. Kuka tässä elämässä on turvana jos ei oma elämänkumppani! Ei tuolla olla uhriasennetta tai sulkaa hattuun hakemassa, minusta vain pitäisi luonnollisesti mennä noin.
Minun kumppanini sairastui vakavasti vähän yli 10 vuotta sitten. Ei tullut mieleenikään jättää. Samoin itselle tuli sairaus hänen toipumisen jälkeen, jonka vuoksi seksi ei tullut kyseeseen kahteen vuoteen. Silti meillä ei puhuttu toisen hylkäämisestä.
Minä olen sitä mieltä että fyysiset sairaudet ja psyykkiset ovat kaksi aivan eri asiaa. En itsekään voisi kuvitella fyysisen sairauden takia jättäväni toista, mutta psyykkisen sairauden takia olen jättänyt. Homma meni ihan hulluksi, mies oli ennen mukava ja fiksu, toisia ihmisiä kunnioittava. Sitten hänestä tuli pakkomielteinen ja inhottava, meinasi vankilaankin joutua kun piinasi sairaalla tavalla muita ihmisiä, minua mukaanlukien. En nähnyt mitään syytä jäädä tukemaan häntä, yritin kyllä aluksi, pari vuotta. Nykyään minulla on salainen osoite ja toivon että hän ei enään ikinä suo ajatustakaan minua kohti.
Tuntuu todella pahalta että hänelle kävi noin, hän oli upea ihminen ja rakastin häntä. Mutta nyt hän on ihan toinen ihminen. En minä sitä sairautta voinut poistaa jäämiselläni. Olisin varmasti palanut loppuun ja hiipunut. En koe että olisin sitä hänelle velkaa, hänestä tuli niin veemäinen minua kohtaan.
Ai niin, ja eri lääkkeitä ja määriä kokeiltiin. Ei apua. Kaikki vaan meni aina alaspäin.
Pointti siis tässä oli että psyykkiset sairaudet ovat täysin eri juttu kuin fyysiset.
Kannattaa tarkistaa lääkkeen sopivuus tai annoksen sopivuus.
"Monien muiden antipsykoottisten lääkkeiden tavoin olantsapiinin pitkäaikainen käyttö on yhdistetty keskushermoston solukuolemiin ja muihin aivovaurioihin. [5] Eräässä tutkimuksessa jatkuva olantsapiinin käyttö terveillä apinoilla supisti aivojen kokoa muutamassa vuodessa lähes 10 prosentilla.[6]
Lähde: Wikipedia
Mun exä soi tuota zyprexaa ihan puhtaasti psykoosinsa takia, tuli akuutti mutta krooninen psykoosi. Lisäksi kasan muita nappeja. Zyprexa ei sopinut sille joten oli samoin apaattinen ja jatkuvasti muissa maailmoissa, lääke vaihdettiin. Että onko miehesi tapauksessa kyse "Vain masennuksesta ja ahdistuksesta" vai mistä on kysymys? Kuuleeko ääniä, näkeekö harhoja, kuvitteleeko outoja?
Mutta anyway, takasin lääkäriin miehesi kanssa ja selvittämään mistä oikeasti on kyse, onko väärä lääke?
Sairastuin masennukseen ja sitten alkoi lääkkeillä pelleily. Lääkäri ei uskonut kun listasin oireita mitä ne aiheuttaa. Persoonani muuttui välinpitämättömäksi positiivisissa asioissa, angstaavaksi röyhkeäksi kusipääksi niissä negatiivisissa asioissa. Join alkoa lääkkeiden takia paljon, sitten kun vaihdettiin toisiin, jano väheni. Aina kun sain uuden lääkkeen, muutuin persoonana aina. Yksi janotti ja aiheutti angstin, yksi teki sekavaksi ja sain "sähkäreitä" eli säpsähtelin.. Tuo olanzapiini aiheutti jonkun reaktion ja mm kasvoni turposi ja pitkin hampain lääkäri myönsi, että oli negatiivinen reaktio lääkkeeseen. Yksi aiheutti hirveää itsetuhoisuutta ja koitinkin tappaa tuolloin itseni, moista "himoa" siis aiemmin eikä myöhemmin ollut, vain tuon lääkkeen kanssa. Oireet ja sekoilut loppui, kun lääkkeetkin lopetin (ja kärsin viekkarit) ja masennuskin alkoi parantumaan, kun aloin käsittelemään asioita, sen sijaan, että elin turtuneessa sekamelskassa.
Mutta siis, niin kauan kun miehesi on noilla (tai millään psyykelääkkeellä) pillereillä, ei hän ole oma itsensä. Voit joko elää lääkkeiden mukaan muuttuvan miehen kanssa tai erota ja etsiä toisenlaista seuraa. Jos persoona muuttuu täysin, on mielestäni ihan hyväksyttävää erota.
Mun aviomies aloitti masennuslääkkeet yhdessä vaiheessa ja oli juuri sellainen seiniintuijottaja, ajatus katkeili, seksi ei maistunut ja sillon kun sattui haluamaan seksiä, ei saanut vaikka kuinka koitti. Ei ahdistanut, muttei mikään muukaan tuntunut miltään. Onneksi tajusi itsekin lopettaa. Hänellä siis krooninen masennus.
Itse söin masennuslääkkeitä muutaman vuoden. Koskaan en ole ollut niin sekaisin kuin sillon. Tein kaikkea tyhmää ja väärää. Voin huonosti. Lopetin lääkkeet ja pari kuukautta meni hyvin. Sitten alkoi paniikkikohtaukset, kun aivot alkoivat palata normaalitilaan. Ne kesti melkein VUODEN. Sitten kun ne loppuivat, olo oli normaali. Mutta aika kauan meni että koko show oli ohi.
Masennus on sairaus mutta mielestäni sairaus ei ole syy eroon. Masennuslääkkeet taas sotkee koko paletin ja tekee ihmisestä toisen. Minä katkoin melkein kaikki ihmissuhteeni masennuslääkkeiden aikana, olin kusipää vailla vertaa, rikoin lakia, alkoholisoiduin, lihoin, sairauslomani venyi vuosien mittaiseksi jne. En haluaisi elää sellaisen kumppanin kanssa, kuin millaiseksi itse tulin.
Minä menin Cymbaltasta aikoinaan niin sekaisin, että olisin luultavasti ennen pitkää tappanut jonkun. Omalääkäri ei suostunut tekemään sivuvaikutuksista ilmoituksista vaan kuittasi ne sillä, että "oli erityisen raskas elämäntilanne".
Kiitos kun kerroit tarinasi, pisti todella miettimään masennuslääkkeiden sivuvaikutuksia ja sitä, miten mielenterveysongelmiin apua hakeva voikin joutua entistä pahempiin ongelmiin.
Eihän tuota lääkettä enää paljon käytetä kun mm lihottaa niin paljon...mutta kaipa se on makunsa kullakin lääkärillä...
Sitä paitsi...annos taitaa olla hänelle liian iso kun tulee noita parkinsonismi-oireita...Kannattaa puhua lääkärin kanssa...
kokemus. ehkä miehelläsi on väärät lääkkeet tai liian vähän aikaa käyttänyt. itselläni oli sama juttu mutta tosi miehenä juttelin siitä vaimoni kanssa koska vaimoni on ollut lähes aina valmis kanssani sänkyyn kun olen pyytänyt meillä se oli minun ongelma ku ei haluttanut. vähän pitempää kun olen käyttänyt mielialalääkkeitä niin iloisuuteni on tullut takaisin ja sexy himot noin kaks. kolme kertaa viikossa. yhdessä n. 20v. ja yli keski-ikäisiä. ja mielialalääkkeet alkavat vaikuttaa vasta usean viikon jälkeen joten muukin palautuminen kestää. juttelin erikois psykiatrini kanssa ja hän sanoi oikeat lääkkeet parantaa kaikkea mielihyvää.
Mutta eihän aloittajan miehellä ole mielialalääkkeitä, vaan aloittajan mukaan hänellä on neurolepti.
Mikäli miehelläsi todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö niin neuroleptit
"leikkaa" ns. mielialan vaihtelut.
Valitettavasti monet niitä popsivat ovat kuvailemiasi "vihanneksia" lääkityksen ansiosta.
Toinen vaihtoehto on lopettaa hallitusti lääkitys ja kokeilla terapiaa.
Vaihda miehesi lääkäriä ensi tilassa.
Parempi vaihtoehto elää vaihtelevien mielialojen kanssa kuin vihanneksen
Minulla on kaksiduuntainen ja aiemmin seroquel läkkeenä. Se teki minut ihan zombieksi, ei mitään energiaa, pelkkää apatiaa. Sitten vaihdoin lääkkeen lamictaliin. Olo on aivan eri eikä seksihalut ole enää kadoksissa. Olen iloinen ja surullinen mutta tasaisesti. Olen todella tyytyväinen eikä minulla ole mitään sivuoireita. Kaikille se ei auta mutta minulle ja monelle on ollut paras lääke. Siinä on sitten kyllä vaara aloittaessa jos saa ihottuman. Se ihottuma voi olla hengenvaarallinen pahimmillaan. Että susittelen vain jos lääkitys on ainoa vaihtoehto.
Siis kaksisuuntainen :)
Tuttu tilanne. Puolisoni sairastui, mielenterveysongelmia tuli. Sairaalaan joutui ja kun pääsi pois lääkitys oli sama kuin miehelläsi. Ja oireet sekä persoona muuttui juuri niinkuin kuvailet.
Olen nyt muutaman vuoden ollut tilanteessa jossa rinnallani on puoliso, lasteni äiti, joka ei ole ollenkaan se henkilö jonka kanssa aloin seurustella ja perhettä perustaa. Suoraan sanottuna, puolisoni flegmaattisuus ja innottumuus saa minut kärsimään todella paljon. Minun pitäisi ymmärtää ja tukea passivoitunutta henkilöä lopun ikääni. En vaan tiedä jaksanko. Tämä nyt ei varsinaisesti mitenkään sinua auta, mutta ajattelin vain kertoa että on muitakin ihmisiä jotka painivat saman asian kanssa. Toivon että löydät ratkaisun joka on sinulle oikea, Ei ole helppoa olla mielenterveyden kanssa kamppailevan, lääkityksellä kurissa pidettävän henkilön "omaishoitaja" lopunelämää. Jos syö lääkkeitä, persoona muuttuu ja jos ei syö, niin saa kokoajan pelätä milloin taas sairastuu.
Minulla oli herkkä mies, joka sai saman lääkityksen. Olimme olleet yhdessä 20-vuotta. Mies taisi muuttua noin viikossa tunnekylmäksi hirviöksi. Hankki lennosta itselleen uuden naisen ja uhkaili. Lopulta liittomme päättyi raskaaseen eroon, kun mies nautti lääkkeitten tuottamasta uudesta persoonastaan. Ne lääkkeet aiheuttivat kyllä vain pahaa, miehelle iskettiin resepti käteen, ilman mitään seurantaa ja vastuuta. Mies lopetti lääkeitten oton vasta itsemurha yrityksensä jälkeen.
Oli kamalaa, kun oma rakas muuttui. Keho oli sama, mutta kehon sisällä asui täysin eri ihminen.
Yleensä en vastaa ammattini puolesta tällaisiin kysymyksiin internetissä. Mutta nyt koen tarpeelliseksi kommentoida.
Olantsapiinilla sekä muilla kyseisen lääkeryhmän lääkkeillä on harmi kyllä juuri kuvailemiasi sivuvaikutuksia. Usein niitä ei voidakaan käyttää ihmisillä, joilla on vaativa työ, koska hyvinkin usein ihmiset ovat kovin jähmettyneitä käyttäessään näitä lääkkeitä.
Tulee mieleen kyllä, että lääkitystä voisi kokeilla muuttaa. En tietenkään tiedä onko miehellesi kokeiltu millaisia lääkkeitä aiemmin, mutta esimerkiksi SSRI-lääkkeitä voisi kokeilla. Nämä vähentävät usein myös seksihaluja, mutta kuvailemasi kaltainen jähmettyneisyys jää pois ts ihminen on ihan täysin normaalin oloinen eikä hidastunut näitä lääkkeitä käyttäessään. Tähän lääkeryhmään kuuluu useita eri lääkkeitä, mielestäni Sertralin ja Cipralex olisivat kokeilemisen arvoisia. Myös Aurorix voisi hankalassa tilanteessa toimia. Tietenkään tätä lääkitysasiaa ei voi miettiä näillä esitiedoilla. Miehesi tilannehan voi olla hyvin hankala ja ehkäpä näitä muita lääkkeitä on jo kokeiltu.
Suosittelisin miestäsi varaamaan ajan lääkärille. Voisithan keskustella hänen kanssaan ystävällisesti tilanteesta? Moittimaan ei kannata alkaa vaan kannustaa keskustelemaan lääkärin kanssa avoimesti tilanteesta. Todennäköisesti miehesikin haluaisi olla toimintakykyinen lääkityksestään huolimatta. Huomioitavaa on myös se, että miehet eivät useinkaan kerro vaimolleen, mitä ovat lääkärin kanssa puhuneet. He suodattavat usein tietoja, lähinnä sen takia ettei puoliso huolestuisi.
Itsekin olanzapiinia syönyt toisen neuroleptin rinnalla. Miehesi käytös on kovin tutun kuuloista. Lisäksi minulla oireena neurolepteista myös ympyrän kulkeminen ja kykenemättömyys keskittyä musiikkiin, lukemiseen tai edes television katseluun. Käytin päiväni vain ympyrän kulkemiseen. Tietenkin muistista tuli käsittämättömän huono ja minusta tuli motorisesti kömpelö. Seksielämään se ei vaikuttanut koska silloinen mieheni ei minua halunnut. Masennuslääkityksen vaihto taas muutti luonnettani radikaalisti. Ensiksi tuli mania, sitten aloin suunnitella puolisoni murhaa. Voi jospa hän olisikin nähnyt kuinka monta kertaa seisoin olohuoneessa hänen selän takana veistä pyöritellen ja miettien että vetäisikö kurkun auki. Lopulta kuitenkin tyydyin vain pettämään häntä ja jätin kylmästi. Luonteeni muuttui kylmäksi ja manipuloivaksi. Löysin uuden puolison joka on väkivaltarikollinen ja entinen huumeiden salakuljettaja. Hän on nykyiselle minälleni täydellinen kumppani ja vahvistaa sairaita ja negatiivisia puoliani. Nautin paljon siitä että olemme vaarallinen pari. Eli psyykelääkkeet muuttaa ihmistä. Perustavanlaatuisestikin. Minä lopetin kylläkin neuroleptit. Muuten olisi varmaan agressiivinen persoonani jäänyt syntymättä.
http://www.nature.com/news/rave-drug-holds-promise-for-treating-depression-fast-1.16664
:-)
Löysin tämän viestiketjun, etsiessäni silmät itkusta turvoksissa tietoa Neurontin-lääkkeen sivuvaikutuksista. Miesystäväni kärsii kroonisesta hermosärystä tapaturmasta seuranneen niskavamman takia. Nyt useiden viikkojen kuntoutusjaksolla aloitettiin neuroleptilääkitys, joka selvästi saa miehen puheen mökeltämään. Tapasimme kuntoutusjakson aikana luonani: mies oli täysin aloitekyvytön, flegmaattinen ja ilmeetön. Istui 7-8 h teeveetä katsomassa, kun minä samaa aikaan kannoin polttopuita sisälle, laitoin ruokaa jne. Seksi oli suoritus, josta hän ei mielestäni nauttinut. Mies ei koskaan ennenkään ole puhunut tunteistaan mitään ja nyt tuntuu, että etäisyys kasvaa mikäli pitkäaikaissairautta hoidetaan näin. Olen todella hämilläni tästä. Tuntuu että miehelle on tehty lupaa kysymättä lobotomia lääkkeillä. Hän ei puhu keskusteluistaan lääkärin kanssa minulle ja minä vain seurustelukumppanina , en vaimona, jään kaiken infon ulkopuolelle. Olin naimisissa alkoholistin kanssa, nyt luulin löytäneeni kumppanin joka on tekevä, pystyvä ja osaava - näen olohuoneessani miehen, joka tuijottaa vain tv-kanavia.
Löysin tämän viestiketjun, etsiessäni silmät itkusta turvoksissa tietoa Neurontin-lääkkeen sivuvaikutuksista. Miesystäväni kärsii kroonisesta hermosärystä tapaturmasta seuranneen niskavamman takia. Nyt useiden viikkojen kuntoutusjaksolla aloitettiin neuroleptilääkitys, joka selvästi saa miehen puheen mökeltämään. Tapasimme kuntoutusjakson aikana luonani: mies oli täysin aloitekyvytön, flegmaattinen ja ilmeetön. Istui 7-8 h teeveetä katsomassa, kun minä samaa aikaan kannoin polttopuita sisälle, laitoin ruokaa jne. Seksi oli suoritus, josta hän ei mielestäni nauttinut. Mies ei koskaan ennenkään ole puhunut tunteistaan mitään ja nyt tuntuu, että etäisyys kasvaa mikäli pitkäaikaissairautta hoidetaan näin. Olen todella hämilläni tästä. Ollaan seurusteltu viitisen vuotta. Tuntuu kuin miehelle olisi näin tehty lupaa kysymättä lobotomia lääkkeillä. Hän ei puhu keskusteluistaan lääkärin kanssa minulle ja minä vain seurustelukumppanina , en vaimona, jään kaiken infon ulkopuolelle. Olin naimisissa alkoholistin kanssa, nyt luulin löytäneeni kumppanin joka on tekevä, pystyvä ja osaava - näen olohuoneessani miehen, joka tuijottaa vain tv-kanavia.
Voih. Söin tuota lääkettä vuoden päivät. Yli 10kg lisää massaa, aivot kuin reikäjuusto. Muisti on huonontunut. Isäntä hoiti perheen, minä vain ruoan. Makasin sohvan pohjalla eikä seksi käynyt edes mielessä. Lopulta lääke vaihdettiin aripiprazoleen ja nyt kolme vuotta psykoosista, lopetettiin kokonaan kun todettiin että minulle oli tehty väärä diaknoosi. Kun kaikki lääkkeet lopetettiin oli kuin lamppu olisi taas syttynyt. Ainoa vaan että mieheni on nyt kaiken vastuun ja seksittömyyden takia aika maassa. Häntä ei edes piristä se että olen taas oma itseni. En tiedä mitä teen. Surettaa niin kamalasti mieheni puolesta. Kolme vuotta elämästä elin kuin toisena ihmisenä. En voi syyttää miestäni hänen nykyisestä suhtautumisestaan minuun. Voi kunpa teillekin löytyisi toinen lääke. Olantsapiini ei ole hyväksi pikällä tähtäimellä.
Kuulostaa hyvältä tuo että lamppu on syttynyt elämässäsi lääkkeiden lopettamisen jälkeen!
Tuo on tuttu asia monelle saman kokeneelle.
Itse kuvailin aikoinaan sitä että aurinko alkoi paistamaan kun se oli ollut kadoksissa yli kymmenen vuotta lääkityksen takia.
Minulle syötettiin mielialalääkkeitä, bentsoja - unilääkkeitä, rauhoittavia - sekä neuroleptejä. Neuroleptejä söin vain puoli vuotta.
Tuosta miehesi tilanteesta tuli mieleeni yksi juttu....
Sinä aikana kun ''olit poissa'' lääkittynä, hän kantoi vastuun. Et ymmärrettävästi kyennyt kantamaan juurikaan vastuuta.
Hänellä oli energiaa koska sinulla ei sitä ollut. Mutta nyt kun sinä ''olet tullut takaisin'' , hän on voinut antaa itselleen luvan väsähtää.
Hänen ei enää tarvitse vaatia itseltään kaiken vastuun kantamista, siispä on lupa uupua.
Miehesi tarvitsee nyt aikaa. Tuo uupuminen vaatii aikaa toipuakseen.
Ja vielä: Puhukaa tästä asiasta. Osoita että ymmärrät hänen uupunutta mieltään.
Kuulostaapa tutulta. Meillä sama tilanne, suhdetta takana 4 vuotta ja tuntuu että voimat ehtyvät. Rakastan, mutta se on toisinaan raskasta!