Rambo palaa!

484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hieno homma että aikoo tehdä leffan vaikka jo vakuutteli että se 4-osa olisi ollut viimeinen..
Rambo IV on mun mielestä uusimmista toimintaleffoista se eniten vanhoille toimintaleffoille uskollisin, hyvää toimintaa ja varsinkin raakaa k18 toimintaa eikä mitään pg13-paskaa

Äänestä

Stallone on jo melkein 68,5 vuotta ja kuvaukset eivät ilmeisesti ole vielä alkaneet. Hän olisi vaikeuksissa, jos joutuisi lähitaistelutilanteeseen treenaavan alle 30-vuotiaan naisen kanssa, koska ikääntyminen on jo niin pitkällä. Ei siis ole enää uskottava toimintasankari.

Äänestä

Hieman kaksijakoisissa tunnelmissa tämän uutisen vastaanotan. Neljäs Rambo oli hieno aivot narikkaan -toimintaleffa ja uskollinen kunnianosoitus kasariverikekkereille, joten sikäli luotan siihen, mitä Stallone on tekemässä. Verta ja suolenpätkiä!

Ongelma on kuitenkin siinä, että tuon elokuvan loppu päätti John Rambon tarinan hienosti, kun hahmo löysi viimein jonkinlaisen mielenrauhan (tai ainakin ymmärsi, että vaikka sota maailmassa jatkuu, se voi jatkua ilman häntä) ja palasi kotiin vuosikymmeniä jatkuneilta harharetkiltään. Miten ja mihin tästä voi jatkaa?

Tietysti, jos huhut leffan juonesta ovat totta, eväät hyvään toimintapätkään ovat olemassa. Ruutupaidassa idyllisellä kotitilallaan työskentelevä veteraani ajautuu törmäyskurssille huumekartellin kanssa ja päättää hyödyntää vanhoja taitojaan tehdäkseen maailmasta paremman paikan... Väkivaltainen sodanjumala jakamassa kosmista oikeutta tosielämässäkin jopa muslimiterroristien metkut ylittävästä julmuudestaan tunnetuille meksikolaisjengeille olisi varmasti mukavaa katsottavaa, mutta voiko ja tarvitseeko päähenkilön olla Rambo?

Rambo-mytologiaan kuuluu keskeisenä osana kärsivä hahmo, jonka ainoa paikka on sota, koska se on ainoa asia, jonka hän osaa ja jossa hän on hyvä. Edellisen osan loppu antoi ymmärtää, että hahmo pääsi traumoistaan yli ja löysi paikkansa myös sotatantereen ulkopuolelta. Jos viides elokuva esittelee tasapainoisen ja rauhaa kaipaavan vanhan sotilaan, joka häirittynä päättää tehdä yhteiskunnalle viimeisen palveluksen, se olisi hieno ja joidenkin Clint Eastwood -ohjausten henkinen tarina, mutta päähenkilöä olisi vaikea yhdistää sarjan neljään edelliseen elokuvaan.

Tai sitten Syltty vain retconnaa nelosen lopun ja näyttää kotitila-Rambon tutisevana PTSD-rauniona, jonka silmiin syttyy tuttu tuli vasta kun lähinurkilla ammuskellaan... Saa nähdä.

Äänestä
  • Hyvää pohdintaa, hienoa että saadaan vihdoin taas oikea toimintaleffa. Kaikki viime aikojen toimintaleffat on olleet kuraa.
    Kunhan leffa olisi k18, nykypäivinä on aina pg13-leiman vaara olemassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perkele! kirjoitti:

http://spinoff.comicbookresources.com/2014/12/31/sylvester-stallone-reveals-fifth-rambo-film-is-last-blood/

Rambo on tosi mies eikä mikään mikki hiiri!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu