Minkä vuoksi ihmiset piinaavat toisiaan kun joutuvat jätetyksi tai tulee muuten ero? Tänäänkin on taas uutinen että nuori mies ampui kaksi täysin sivullista ihmistä tultuaan tyttöystävänsä jättämäksi.
Kuulopuheiden perusteella naisetkin kiusaavat exiään minkä ehtivät. Itse keskityn tässä nyt miehiin, koska heikäläisten järjestämässä kiusanteossa voi lähteä henkikin, tai ainakin terveys.
Miksi Jeppe vielä 10 v päästäkin tulee juovuksissa karjumaan postiluukusta ex-vaimolle - jollei peräti ovesta väkisin läpi?
Oma isäni kävi päissään haastamassa riitaa äitini miesystävälle, vaikka isälläni oli ollut naisia monta jo ennenkuin äitini alkoi seurustella. (Äitini otti eron yli 20 v juopottelua ym. siedettyään. Olisi ottanut aiemmin jo...)
Miksi on kostettava vähässä tai paljossa sille joka otti ja lähti? Onko vaikeaa mennä itseensä ja tuumailla että ehkäpä siihen jättämiseen oli aiheelliset syynsäkin? Vai enkö minä vaan ymmärrä jätetyn suunnatonta tuskaa... En ole koskaan itse kokenut jätetyksi tulemista, pari kertaa toki sen ettei kelpaa alunperinkään. Olihan sekin tietysti katkera kalkki, mutta:
Miksi "yksi jos jättää niin toinen jo ottaa" on niin vaikea uskoa joillekuille?
Kuulopuheiden perusteella naisetkin kiusaavat exiään minkä ehtivät. Itse keskityn tässä nyt miehiin, koska heikäläisten järjestämässä kiusanteossa voi lähteä henkikin, tai ainakin terveys.
Miksi Jeppe vielä 10 v päästäkin tulee juovuksissa karjumaan postiluukusta ex-vaimolle - jollei peräti ovesta väkisin läpi?
Oma isäni kävi päissään haastamassa riitaa äitini miesystävälle, vaikka isälläni oli ollut naisia monta jo ennenkuin äitini alkoi seurustella. (Äitini otti eron yli 20 v juopottelua ym. siedettyään. Olisi ottanut aiemmin jo...)
Miksi on kostettava vähässä tai paljossa sille joka otti ja lähti? Onko vaikeaa mennä itseensä ja tuumailla että ehkäpä siihen jättämiseen oli aiheelliset syynsäkin? Vai enkö minä vaan ymmärrä jätetyn suunnatonta tuskaa... En ole koskaan itse kokenut jätetyksi tulemista, pari kertaa toki sen ettei kelpaa alunperinkään. Olihan sekin tietysti katkera kalkki, mutta:
Miksi "yksi jos jättää niin toinen jo ottaa" on niin vaikea uskoa joillekuille?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ehkä teidän naisten tunteet on pinnallisempia ja heikompia,kuin meidän herkkien ja tunteellisten miessukupuolen edustajien. Siksi nämä purkaukset. Ei en tiedä,yksi syy on ainakin se että miehisessä kulttuurissa ei ole usein kavereita joille itkeä ja joilta saada tukea. Tässä näkyy miehen syvältä juortuva rooli että täytyy olla henkisesti vahva ja kova. Ja jos tulet vielä joskus jätetyksi niin tiedät että siitä on puhuttava jollekkin
Ehkäpä nämä kokemukseni jotka liittyvät vain siihen ettei kelpaa toiselle alkujaankaan, tai huomaa olevansa vain pappilan hätävara kun toinen rakastaakin jotakuta muuta (ja poistuu sitten nöyrästi takavasemmalle) eivät oikein vastaa sitä että useamman vuoden jälkeen tulee jätetyksi. Kun yritän hahmottaa mitä itse tekisin sellaisessa tilanteessa, mieleeni tulee että ajattelisin että jos joku on niin kusipää että kehtaa minut jättää, niin sittenhän hän ON kusipää ja hittojakos moista suremaan.
En oikein ymmärrä vihaan takertumista. On minulle ollut yksi jos toinenkin ihminen ilkeä elämäni varrella, mutta en ole silti kuluttanut päivätolkulla aikaa heidän ajattelemiseensa ja vihaamiseensa. Toki aina joskus tulee mieleen että miksi se sanoi niin ja näin, mutta ei nyt sentään niin että se olisi elämän kantava voima...
Enpä häntä tiedä, vaatiiko suuri rakkaus sitten suuren vihan vastapainoksi kun rakkaus loppuu? Voiko rakkaudenpuutteesta tuomita toisen ihmisen kuolemaan...?
Olen saanut havaita että naisellinen tunnemaalilma on kovin valikoiva. Uusille hyville ja upeille onnen tunteille on sijaa mutta puolisolle aiheutettu tuska ei paina mitään. Omasta mielestäni tällainen on itse asiassa hyvin kylmää ja tunneköyhää. Kuinka monta kertaa olette kuulleet perustelun: "tunteilleen ei voi mitään"? Kumma että tunneskaalasta tuntuu empatia puuttuvan.
Miehen oirehtiminen erotilanteissa tulkitaan usein kiusaamiseksi vaikka kyse varmasti on tuskan ilmaisemisesta. Miehille ei ole useinkaan niitä ymmärtäviä ystäviä, joita naisilla kyllä riittää.
Ei se ehkä mene aina noin, että miehessä on se vika.
Oma kokemukseni neljän vuoden suhteen päätökseksi oli kaunis kiitos. Mukava ilta avopuolison kanssa. Mukavaa seksiä saunan jälkeen, tulevaisuuden suunnittelua hyvän ruuan kera. Seuraavana päivänä töiden jälkeen tavaroita oli odottamassa kahdessa jätesäkissä ja pyyntö, voisitko mennä muualle?
Ex- oli seurustellut jo kuukausia toisen miehen kanssa ja ilmoitti sen mielestäni melko tylysti.
Meitä on tietysti moneksi, neljä vuotta sitten pidin itseäni melko miehenä kun kaappasin saman naisen toiselta mieheltä. Ei tullut paljon sen miehen tunteita ajateltua, mutta historia toistaa itseään.
Lähes vuosi on kulunut, joskus saan tekstiviestejä. Mies ei ollut selllainen kuin oletti ja olisi hienoa jos voisimme tavata.
Sori, mun ylpeys ei anna myöden. Ei koskaan siihen samaan ansaan.
Jos tuntee että on menettänyt paljon, ei ole mitään hävittävää. Jos ei saa purettua pahaa oloa ja elämä alkaa kiertyä menneen suhteen ympärille.
olen kokenut juuri tämän jätetyksi tulemisen ja kova paikkahan se on!!tällaisessa tilanteessa pitää mennä vaan rehellisesti itseensä ja miettiä kenessä vika oli!!!yleensähän vikaa löytyy kummastakin osapuolesta.mun tapauksessa syy oli täysin oma käytös!kovaahan se on huomata että on toiminut kuin pahinkin kuspää. mutta mielestäni ainut keino jos haluaa selvittää itselleen asiat ja päästä elämässä joskus eteenkinpäin.ja elämähän on virheiden kautta oppimista,täytyy ottaa opiksi!