Ohjeita sukupuoliyhtyjille!

Näin vuoden 2015 ensipäivän kunniaksi siellä runsaan lukijakunnan keskuudessa moni aikoo sukupuoliyhtyä tai / suunnittelee / meinaa korkata/ on jo täydessä touhussa / on hätiköinyt, se on ohitse ja molemmilla pettynyt mieli.

Ilman ohjeistusta ei kannata nappejaan avata.

Pahin virhe on aloittaa liian aikaisin. Vielä pahempi virhe on aloittaa esileikki ilman kumppania.

Sukupuoliyhtymiseen ei kannata rynnätä pelkkä kiima kelleissä. Naista ei kannata katsella alta otsakurttujensa ”eukko hei on tikku tanassa” koska monikaan nainen ei lantiotaan lotkauta saati huomaa moisia äänettömiä viestejä. Nainen näkee vain sen puuduttavan epätoivon einarin, johon on kyllästynyt jo vuosia sitten ja mieluummin selailee suomi24 palstoja etsien kohtalotovereita.

Ei ole myöskään hyväksi selailla pornosivuja yksin ja hihitellä läppärinsä takana. Hihitys vielä menettelee mutta huohotus on liikaa jopa uskovaisille eukoille. Olkoonkin että on raamattunsa lukenut.

Elekieli, etenkin härskein elkein, ei ole vaihtoehto numero yksi. Ei ole edunmukaista sekään, että nainen on peitellyt muotonsa runsaaseen vaatetukseen kuin olisi etelänavalle lähdössä, eikä navat vastakkain kotiharrastukseen. Ja ne miehen virttyneet verkkarit tai farkut eivät herätä nukkuvaa nuuskuttelua. On vain kaksi aikuista jotka eivät huomaa ja kohtaa toisiaan.

Suoraan sanoen…tämähän on täyttä p a s k a a. Repikää ne rynttyyt päältänne, olkaa kuin eläimet ja alkakaa panemaan ja se on siinä. Se ole mikään taide tapahtuma.

Kuka idiootti viitsii keksiä mitään ohjeita!
264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mene sinä vaan nurkkaan tumputtamaan.

Äänestä
  • Lapoin jo lapaseen ja ravistin reppuun. Tuntui perin juurta jaksain namilta. Kuin tikkunekkua olisi puristellut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


1.1.2015 kirjoitti:

Näin vuoden 2015 ensipäivän kunniaksi siellä runsaan lukijakunnan keskuudessa moni aikoo sukupuoliyhtyä tai / suunnittelee / meinaa korkata/ on jo täydessä touhussa / on hätiköinyt, se on ohitse ja molemmilla pettynyt mieli.

Ilman ohjeistusta ei kannata nappejaan avata.

Pahin virhe on aloittaa liian aikaisin. Vielä pahempi virhe on aloittaa esileikki ilman kumppania.

Sukupuoliyhtymiseen ei kannata rynnätä pelkkä kiima kelleissä. Naista ei kannata katsella alta otsakurttujensa ”eukko hei on tikku tanassa” koska monikaan nainen ei lantiotaan lotkauta saati huomaa moisia äänettömiä viestejä. Nainen näkee vain sen puuduttavan epätoivon einarin, johon on kyllästynyt jo vuosia sitten ja mieluummin selailee suomi24 palstoja etsien kohtalotovereita.

Ei ole myöskään hyväksi selailla pornosivuja yksin ja hihitellä läppärinsä takana. Hihitys vielä menettelee mutta huohotus on liikaa jopa uskovaisille eukoille. Olkoonkin että on raamattunsa lukenut.

Elekieli, etenkin härskein elkein, ei ole vaihtoehto numero yksi. Ei ole edunmukaista sekään, että nainen on peitellyt muotonsa runsaaseen vaatetukseen kuin olisi etelänavalle lähdössä, eikä navat vastakkain kotiharrastukseen. Ja ne miehen virttyneet verkkarit tai farkut eivät herätä nukkuvaa nuuskuttelua. On vain kaksi aikuista jotka eivät huomaa ja kohtaa toisiaan.

Suoraan sanoen…tämähän on täyttä p a s k a a. Repikää ne rynttyyt päältänne, olkaa kuin eläimet ja alkakaa panemaan ja se on siinä. Se ole mikään taide tapahtuma.

Kuka idiootti viitsii keksiä mitään ohjeita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu