Mitä pitäis tehdä?

Rakkaani kertoi minulle eilen, ettei meillä voi olla yhteistä tulevaisuutta. Hänen mukaansa olemme liian erilaisia, eri päämäärät elämässä jne. Minusta tuntuu siltä kuin olisi vedetty matto jalkojen alta, vaikka hiljaa sisälläni koko ajan tiesin ettei suhteemme ole kunnossa. Yritin puhua asiasta monet kerrat, mutta toista osapuolta ei "huvittanut" keskustella. Nyt hän sitten kertoi miettineensä asioita ja tulleensa siihen tulokseen, ettei halua yhteistä tulevaisuutta kanssani.
Minulla ja hänellä on ihan kohtuullisesti ikäeroa, joka omalta osaltaan vaikuttaa kai asiaan. Toiseksi hän on todella ulospäinsuuntautunut, kun minä taas olen hieman syrjäänvetäytyvää tyyppiä. Hänen työnsä puolesta minulta vielä vaadittaisiin ns.edustusvaimon ominaisuuksia, joita en ole itsestäni löytänyt.
Tuntuu silti oudolta ja mahdottomaltakin tämä ratkaisu. Itselläni ei ole tapana luovuttaa heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla.
Hän perusteli suhteen lopettamista myös sillä, että minä olen vielä niin nuori ja minulla on mahdollisuus tehdä elämässäni mitä haluan. Siltä ei ainakaan tällä hetkellä tunnu. Ainoa asia mitä juuri nyt tunnen on menettämisen pelko, minulta viedään elämäni tärkein ihminen. Ja minä hölmö vielä rakastan häntä niin, että sattuu.
2336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Moi=) *syvä huokaisu* Tuntuu aina yhtä kurjalta, kun joku menettää rakkaansa, tavalla tai toisella. Sun ei auta nyt kun porskuttaa omaa elämääsi eteenpäin, tavata uusia ihmisiä, ajatella positiivisia asioita, nähdä ystäviä ja ajatella, että joskus se mies voi vielä ottaa yhteyttä, jos ikävä tulee. Jos ei ota, te ette olleet tarkoitettu toisillenne. Aika parantaa haavta, vaikka aluksi se ottaakin koville. Muista siinä vaiheessa ystäviäsi! t.-kokenut

Äänestä

anna hänen mennä jos kerran siltä tuntuu. Ei kannata yrittää väkisin olemista se vain sattuu lisää aika haavat parantaa ja hänellä on jo toinen luuultavasti ei muuta kuin katsele ympärillesi sinua rakastetaan edelleen aina löytyy uusia tuttavuuksia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmisraunio kirjoitti:

Rakkaani kertoi minulle eilen, ettei meillä voi olla yhteistä tulevaisuutta. Hänen mukaansa olemme liian erilaisia, eri päämäärät elämässä jne. Minusta tuntuu siltä kuin olisi vedetty matto jalkojen alta, vaikka hiljaa sisälläni koko ajan tiesin ettei suhteemme ole kunnossa. Yritin puhua asiasta monet kerrat, mutta toista osapuolta ei "huvittanut" keskustella. Nyt hän sitten kertoi miettineensä asioita ja tulleensa siihen tulokseen, ettei halua yhteistä tulevaisuutta kanssani.
Minulla ja hänellä on ihan kohtuullisesti ikäeroa, joka omalta osaltaan vaikuttaa kai asiaan. Toiseksi hän on todella ulospäinsuuntautunut, kun minä taas olen hieman syrjäänvetäytyvää tyyppiä. Hänen työnsä puolesta minulta vielä vaadittaisiin ns.edustusvaimon ominaisuuksia, joita en ole itsestäni löytänyt.
Tuntuu silti oudolta ja mahdottomaltakin tämä ratkaisu. Itselläni ei ole tapana luovuttaa heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla.
Hän perusteli suhteen lopettamista myös sillä, että minä olen vielä niin nuori ja minulla on mahdollisuus tehdä elämässäni mitä haluan. Siltä ei ainakaan tällä hetkellä tunnu. Ainoa asia mitä juuri nyt tunnen on menettämisen pelko, minulta viedään elämäni tärkein ihminen. Ja minä hölmö vielä rakastan häntä niin, että sattuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu