ILMOITUS JA PROFETIAT
Ilmoituksen merkitys
Uskonnollisen totuuden etsinnässä Jumalalta mahdollisesti tullut ilmoitus on keskeisin etsimisen kohde. Vain se on uskonnossa totta, mikä on sopusoinnussa ilmoitusten kanssa. Uskonnollisen totuuden kriteerit ovat pitkälti samat kuin uskonnollisen ilmoituksen totuuden kriteerit. Jos voidaan osoittaa ilmoitus todeksi, on löydetty uskonnollista totuutta. Ihmisen totuudellisuus on toinen puoli uskonnollisessa totuudessa. Kun ihminen perustaa uskonsa aitoon ilmoitukseen ja elää sen mukaan, hänen uskonnollisuutensa täyttää totuuden vaatimukset. Ihminen voi olla vilpitön, vaikka hän ei uskoisikaan aitojen ilmoitusten mukaisesti, mutta tällöin hänen vilpittömyytensä ei tee hänen uskonsa kohdetta todeksi. Ihmistä ei varmaan tuomita hänen vilpittömyydessään tekemiensä erehdysten vuoksi, mutta varmaan on myös niin, että meiltä odotetaan valmiutta oikaista käsityksiämme, kun siihen on aihetta.
Yleinen ilmoitus
Yleisenä ilmoituksena pidetään teologipiireissä sitä, mitä havaitsemme Jumalan toiminnaksi luonnossa, historian kulussa sekä ihmisen järjessä ja omassatunnossa. Sanotaan, että kulttuurista, uskonnosta ja maailmankatsomuksesta riippumatta kaikki ihmiset voivat aavistaa Jumalan olemassaolon. Paavali vetosi tähän yleiseen ilmoitukseen kirjoittaessaan roomalaiskirjeessä 1:19-20: ” Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.”
Tämä perustelu on ollut varhaisina aikoina ehkä voimaperäisempi. Nykyihmiset ovat keksineet luomakunnan synnylle ”luonnollisia” selityksiä. Näitä ovat alkuräjähdys ja kehitysoppi. Näiden perusteella on päätelty, ettei maailman olemassaoloon sellaisena kuin se on, tarvita olettamuksia Jumalan olemassaolosta.
Ilmoituksen merkitys
Uskonnollisen totuuden etsinnässä Jumalalta mahdollisesti tullut ilmoitus on keskeisin etsimisen kohde. Vain se on uskonnossa totta, mikä on sopusoinnussa ilmoitusten kanssa. Uskonnollisen totuuden kriteerit ovat pitkälti samat kuin uskonnollisen ilmoituksen totuuden kriteerit. Jos voidaan osoittaa ilmoitus todeksi, on löydetty uskonnollista totuutta. Ihmisen totuudellisuus on toinen puoli uskonnollisessa totuudessa. Kun ihminen perustaa uskonsa aitoon ilmoitukseen ja elää sen mukaan, hänen uskonnollisuutensa täyttää totuuden vaatimukset. Ihminen voi olla vilpitön, vaikka hän ei uskoisikaan aitojen ilmoitusten mukaisesti, mutta tällöin hänen vilpittömyytensä ei tee hänen uskonsa kohdetta todeksi. Ihmistä ei varmaan tuomita hänen vilpittömyydessään tekemiensä erehdysten vuoksi, mutta varmaan on myös niin, että meiltä odotetaan valmiutta oikaista käsityksiämme, kun siihen on aihetta.
Yleinen ilmoitus
Yleisenä ilmoituksena pidetään teologipiireissä sitä, mitä havaitsemme Jumalan toiminnaksi luonnossa, historian kulussa sekä ihmisen järjessä ja omassatunnossa. Sanotaan, että kulttuurista, uskonnosta ja maailmankatsomuksesta riippumatta kaikki ihmiset voivat aavistaa Jumalan olemassaolon. Paavali vetosi tähän yleiseen ilmoitukseen kirjoittaessaan roomalaiskirjeessä 1:19-20: ” Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.”
Tämä perustelu on ollut varhaisina aikoina ehkä voimaperäisempi. Nykyihmiset ovat keksineet luomakunnan synnylle ”luonnollisia” selityksiä. Näitä ovat alkuräjähdys ja kehitysoppi. Näiden perusteella on päätelty, ettei maailman olemassaoloon sellaisena kuin se on, tarvita olettamuksia Jumalan olemassaolosta.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Uskovaisille ihmisille on ominaista selittää monia asioita Jumalasta johtuviksi. Erehtymisen mahdollisuus on tällöin kuitenkin suuri. Jumala voi antaa tapahtua maailmassa paljon sellaista, mitä hän ei itse toivo tapahtuvan. Ellei näin olisi, ei ihmisellä voisi olla vapaata tahtoa eikä kukaan olisi vastuussa teoistaan.
Olemassaolo sellaisenaan on suuri ihmettelyn aihe. Pelkästä olemassaolosta ei kuitenkaan voi päätellä Jumalan olemassaoloa. Jos sanotaan, että Jumala on luonut kaiken, on kysyttävä: kuka loi Jumalan? Jumala ei ole voinut syntyä tyhjästä, mutta olemassaolon muodot ja järjellisyys antavat ainakin syyn ajatella, että jokin järjestystä luova tekijä saattaa olla olemassa.
Ihmettelyn aiheeksi riittää myös se, että ihminen pohtii oman olemassaolonsa arvoitusta ja tarkoitusta. Se että ihminen näin tekee, tuo mieleen sen, ettei ihminen ole ehkä ainoa olento maailmankaikkeudessa, joka esittää tällaisia kysymyksiä. On ainakin otettava huomioon se, että ihmisen lisäksi joku muukin persoona on pohtinut näitä ongelmia ja ehkä ratkaissutkin ne jo miljardeja meidän vuosiamme aikaisemmin. Jos näin on, niin meidän on kysyttävä, kuinka paljon kehittyneempi meitä hän on.
Toinen tapa suhtautua yleiseen ilmoitukseen on selittää kaikki materialistiseksi. Tällöin ajatellaan, että olemassaolon muodot ovat syntyneet sattumalta miljardien vuosien aikana evoluution kautta. Tämän ajattelutavan mukaan ihminen ei ole mitään erityistä. Ihminen olisi vain eräs eläinmaailmaan kuuluva hiukan muita kehittyneempi olento. Vaikka näin ajateltaisiinkin, niin silti on olemassa mahdollisuus, että kehitys on joskus johtanut jo paljon pitemmälle kuin me voimme nähdä. Tällöin on voinut kehittyä olento tai olentoja, joita tai jota meidän on syytä kutsua Jumalaksi, jos Hän tai ne toimivat suunnitelmallisesti meitä auttaakseen ja kehittääkseen.
Me ihmiset asumme pallolla, joka kiertää aurinkoa. Aurinkomme kuuluu galaksiin, johon kuuluu n. 500 miljardia aurinkomme kaltaista tähteä. Galakseja eli linnunratoja on ainakin 100 000 miljardia näkyvässä maailmankaikkeudessa. Auringosta lähtevä valo saavuttaa maan kahdeksassa minuutissa. Galaksimme laidalta laidalle kulkuun valo tarvitsee 100 000 valovuotta. Meitä lähin galaksi Andromena on meistä parin miljoonan valovuoden päässä.
Kun ajattelee näitä loppujen lopuksi käsittämättömiksi jääviä mittasuhteita, joutuu miettimään ihmisen merkitystä tässä kaikessa. Kuitenkin kokemukseni siitä, että joku muukin on ajatellut ja ihmetellyt, antoi syyn vetää yleisestä ilmoituksesta johtopäätös, että olemassaolossa on mahdollisuus kehittyä jopa niin, että kuolemakin on voitettavissa tai voitettu. Jos näin on, niin tuonpuoleisesta voi joku ilmoittaa, että Hän on kulkenut sen tien, jota minä olen kulkemassa. En voi sanoa varmasti, että juuri näin kävi, mutta sain syyn ottaa huomioon tällaisen mahdollisuuden.
On hyvin ihmeellistä, että on olemassa olento, ihminen, joka voi ihmetellä oman olemassaolonsa tarkoitusta. Jos katsomme tätä kummallisuutta ylhäältä käsin, joudumme kysymään, mikä tuossa aineesta koostuvassa on sellaista, joka pystyy ajattelemaan ja kysymään oman olemassaolonsa tarkoitusta. Jos halutaan määritellä henki, niin sellaiseksi määrittelyksi saattaisi sopia juuri kyky ajatella. Sielu on kyky tuntea ja se syntyy hengen ja aineen yhteydestä. Tunne vaikuttaa hengen toimintoihin, mutta henki voi toimia itsenäisestikin, objektiivisesti ja totuudenmukaisesti vapaana aineen kahleista.
Erityinen ilmoitus
Erityisellä ilmoituksella tarkoitetaan Jumalan tai hänen lähettiläänsä antamia tietoja ja ohjeita. Erityinen ilmoitus, jos sitä yleensä on, on ainoa tapa saada varmaa tietoa Jumalasta ja tuonpuoleisesta yleensä. Yleisen ilmoituksen perusteella voidaan luoda uskontoja ja filosofioita, joilla ei ole mitään tekemistä uskonnollisen totuuden kanssa.
Erityisen ilmoituksen ydinkysymykseksi muodostuu tällöin se, mikä on oikeaa ilmoitusta. Ilmoitukseksi voidaan väittää mitä tahansa, mutta väitteiltä on voitava vaatia todistettavuutta.
Yleisen ilmoituksen todistavuus on kunkin ajattelun varassa. Henkilökohtaisen varmuuden saaminen erityisestä ilmoituksesta on ihmisen oman tutkimisen varassa. Ratkaisevaa on tällöin ihmisen asennoituminen. Jos joku haluaa ajatella esim. materialistisesti, niin hän löytää perusteita. Tieteellisyyteen voi tässäkin vedota ja sanoa, ettei voida pyytää uskomaan mihinkään sellaiseen, jota ei voida pätevästi todistaa. Tämä asenne on hyvä ja oikea auktoritatiivisia vaikuttamiskeinoja vastaan. Myös uskontojen piirissä tavattava hajaannus, epäjohdonmukaisuus, julmuus, vallanhimo ja oman edun tavoittelu tarjoutuvat perusteiksi sivuuttaa uskonnolliset näkökohdat. Uskonnon perusteella tehdyt kauheudet ja uskomistapojen sekavuus ei kuitenkaan merkitse sitä, että uskonnollisen totuuden löytyminen olisi mahdotonta.
Erityisen ilmoituksen aitoudelle on löydettävä arviointiperusteet, kriteerit. Maallisessa oikeusistuimessa vaaditaan todisteita. Kahden luotettavaksi tunnetun henkilön todistamista pidetään jo hyvin merkittävänä oikeudenkäynnissä. Uskonnollisten ilmoitusten luotettavuudelta on myös vaalittava samantapaista todistettavuutta. Niinpä kenen tahansa väite siitä, että Jumala on puhunut hänelle, ei ole riittävä, ellei ole niin, että ko. henkilö on jo aikaisemmin osoittanut luotettavuutensa Jumalan sanan tuojana.
Jatkoa:
Toinen tapa todeta ilmoituksen aitous on seurata, toteutuuko se, mitä profeetta sanoi tapahtuvan. Tällöin on tietenkin tyydyttävä odottamaan. Varmaa todistetta ei saada heti. Kuitenkin henkilön luotettavuutta voi arvioida hänen aikaisempien profetioidensa mukaan. Muinoin lausuttujen profetioiden toteutuminen on vahva aitouden kriteeri.
Uskonnollista totuutta etsivää saattaa ihmetyttää, ettei Raamatun jälkeen ole tullut uusia pyhiä kirjoituksia. Tästä syystä on jopa sanottu, että Jumala on kuollut. Paavi Gregorius Suuri (k. v. 604) julisti virallisesti, että profetia on kuollut. Erityisen ilmoituksen katsotaan päättyneen apostoleihin. Kuitenkaan vain Raamatun perusteella ei ole syntynyt yhtenäistä käsitystä uskonnollisista asioista. Monien epäselvien opinkohtien vuoksi uusi erityinen ilmoitus tuntuisi olevan hyvinkin tarpeellista. Raamattukin ennustaa uusien ilmoitusten tulemisesta:
Ilm.11:3: ”Minä annan kahdelle todistajalleni tehtäväksi julistaa sanaani säkkivaatteeseen puettuina tuhat- kaksisataakuusikymmentä päivää.”
Ilm. 14:6: ”Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänsä oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille.” – Miksi ilmestyskirjassa luvataan enkelin julistavan iankaikkisen evankeliumin vieläpä kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille, jos evankeliumi jo on olemassa Raamatussa?
Raamattu on kirjakokoelma. Sana Raamattu tulee kreikan kielen sanasta grámmata, joka tarkoittaa kirjoituksia. Sen viimeisenä kirjana on Ilmestyskirja. Ilmestyskirjan lopussa on varoitus: ”Jos joku ottaa pois jotakin tämän ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kerrottu.”(Ilm. 22:19). Monet luulevat tämän tarkoittavan koko Raamattua. Kun Raamattua koottiin, Ilmestyskirja laitettiin sen loppuun ehkä siitä syystä, että siinä puhuttiin lopun ajan tapahtumista. Tiedetään, ettei ilmestyskirja ole viimeiseksi kirjoitettu Raamatussa oleva kirjoitus.
Jos Ilmestyskirjan kielto lisätä tai ottaa pois tarkoittaisi sitä, ettei enää tule lisää ilmoituksia Jumalalta, niin miten olisi ymmärrettävä kohta 5. Moos. 4:2: ”Älkää lisätkö mitään näihin käskyihin älkääkä poistako niistä mitään. Pitäkää Herran, Jumalanne, käskyt, jotka minä teille annan.” Tai miten on ymmärrettävä 5. Moos. 13:1: ”Noudattakaa tarkoin kaikkia niitä käskyjä, jotka minä annan teille. Älkää lisätkö niihin mitään älkääkä poistako niistä mitään.” Jos näitä kohtia noudatettaisiin kirjaimellisesti ymmärtämättä, että ne koskivat vain Mooseksen välittämiä Jumalan käskyjä, niin Raamattu Mooseksen jälkeen olisi pelkkiä vääriä käskyjä ja ilmoituksia. Ilmestyskirjan lopussa ollut kielto lisätä tai poistaa mitään tarkoittaa selvästi vain Ilmestyskirjaa. Ilmestyskirjan profeetta näyttää vain käyttäneen samaa tapaa kuin Mooses lukitessaan profetiansa.
Raamatun koostumus on sitä paitsi muuttunut. Varhaisimmissa suomalaisissakin Raamatuissa oli ns. apokryfisiä kirjoja. Katolisen kirkon käyttämässä Raamatussa niitä on edelleen. Lisäksi olisi perusteltua liittää Raamattuun mm. Paavalin kirjeitä, joihin hän viittaa, mutta joita ei ole löydetty.
"Jumala ei ole voinut syntyä tyhjästä, mutta olemassaolon muodot ja järjellisyys antavat ainakin syyn ajatella, että jokin järjestystä luova tekijä saattaa olla olemassa. " Perusteetonta, jos on jumala, ei hän välttämättä ole luotunsa selitettävissä, sama kuin hyttynen miettisi ydinfysiikkaa.
"Ihmettelyn aiheeksi riittää myös se, että ihminen pohtii oman olemassaolonsa arvoitusta ja tarkoitusta." mitä arvoitusta, mitä tarkoitusta ?
"... niin silti on olemassa mahdollisuus, että kehitys on joskus johtanut jo paljon pitemmälle kuin me voimme nähdä.Tällöin on voinut kehittyä olento tai olentoja, joita tai jota meidän on syytä kutsua Jumalaksi, jos Hän tai ne toimivat suunnitelmallisesti meitä auttaakseen ja kehittääkseen. " mitä syytä on noita olentoja kutsua "Jumaliksi". Me olemme kai sitten koirien jumalia?
." Kuitenkin kokemukseni siitä, että joku muukin on ajatellut ja ihmetellyt, antoi syyn vetää yleisestä ilmoituksesta johtopäätös, että olemassaolossa on mahdollisuus kehittyä jopa niin, että kuolemakin on voitettavissa tai voitettu."
Miten voit "omasta kokemuksesta" vetää tuollaisia johtopäätöksiä ? Miten kokemuksesi mukaan kuolema on voitettu , voidaan jotenkin voittaa, edes pitää voittaa? Voidaanko uni voittaa?
Missä se sielu meissä asuu , mitä se on jos ei ole materiaa, mitä me itse asiassa kaikki ja kokonaan olemme?
"mutta henki voi toimia itsenäisestikin, objektiivisesti ja totuudenmukaisesti vapaana aineen kahleista. " miten henki siis toimii,se on näköjään sinusta aivoistamme ja muusta ruumistamme riippumaton eikä ole materiaa , mitä se on?
Mooseksen kirjat eli torah on kirjoitettu ja koottu eri aikoina ja myöhemmin yhdistelty eli redaktoitu joten siinä on keskenään ristiriitaista tekstiä , lainattuja tarinoita ym.Ei niiden ymmärtämisesä kirjoittajakansalla itsellään ole ollut vaikeuksia , joillakin vierailla uskonnoilla näköjään on.
Juutalaisuuss kokosi omat pyhät kirjat, niistä ei puutu mitään, ei liioin kristittyjen Uudesta testamentista. Ei ole mitään kirjoja joita Raamatussa pitäisi olla ja joita sieltä puuttuisi, vaan Raamattu on ne kirjat jotka kumpikin uskonto osaltaan raamatuksekseen valitsi .
Jos valinta perustui vääriin päätöksiin, kummankaan uskonnon teksteihin ei muiden uskontojen sitten vain kannata luottaa eikä vedota niihin.Muut uskonnot voivat kirjoittaa omansa oikein ja ilman puutteita, miksi paremman ilmoituksen saanut uskonto jatkuvasti ruikuttaisi huonompien perään?
Raamatun mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja tulemaan Hänen kaltaisekseen. Tämän mukaan voimme tietää jotain Luojastamme itseämme tutkien.
Kun saa hengellisen omakohtaisen ilmoituksen siitä, että voi olla joku jo ennen ollut olento, joka on ihmetellyt olemassaoloaan, niin se vaikuttaa. Tiedämme kovin vähän omakohtaisesti alkuperästämme, mutta voimme ihmetellä olemassaloamme ja sitä, että ajattelemme. Professori Eino Kaila sanoi, että syvähenkinen elämä on ajattelun ajattelemista.
Ilmoituksen mukaan henkikin on ainetta ja ettei ole aineetonta ainetta. Sielu on henki ja ruumis yhdessä. Se on niistä syntynyt kokonaisuus. Kuolemassa henki jättää ruumiin ja menee henkimaailmaan. Ylösnousemuksessa ihmisestä tulee kuolematon sielu.
Jumalan kuvuus tarkoittaa ei näköisyyttä vaan kykyä tehdä eettisiä valintoja Ihmsiestäe i tule jumaln kaltaista, ihmimen Raamatun mukaan pysyy ihmisenä. kn luotuna olentona.
Tiedämme kovin vähän omakohtaisesti alkuperästämme, mutta voimme ihmetellä" voimme ihmetellä emma ihmettelemällä silti löydä mitään ikuisia totuuksia.
"Ilmoituksen mukaan henkikin on ainetta ja ettei ole aineetonta ainetta. Sielu on henki ja ruumis yhdessä." Mikä ruumiimme ainesoa on sitten tuota henkeä ?
Jokin aine sitten kuoltuamme lähtee henkimaailmaan - miten? Sitten hyppäät ylösnousemukseen "Ylösnousemuksessa ihmisestä tulee kuolematon sielu. "
Ruumis kasataan kokoon ja muualla oleillut materia eli henki, palaa uudestaan tehtyyn muuhun materiaan ja siinä on taas joku ihminen ylösnousseena.Ei ihme että Samuel oli pirun kiukkuinen.
Mikään ruumimme aines ei ole henkeä, vaan henki on muuta kuin ruumiimme ainekset. Henki tekee ruumiista sielun.
Ruumiimme aineksia ei henki muuta . Kuolema kyllä laittaaa materiamme kiertoon ja sitä kautta uusiokäyttöön. Hepreassa on sana neshamah= hengitys,puhallus joka jostain syystä, kai kreikkalaisen filosofian vaikutuksesta, on alettu kääntää sieluksi. Toinen käytetty sana on nefesh joka varsinaisesti tarkoittaa kurkkua, siis paikkaa jonka kautta hengityksemme kulkee . Muinaiset heprealaiset eivät filosofoineet vaan havainnoivat. Eläimillä on myös nefesh joka lakkaa kun veren laskee pois . Siksi he ajattelivat että verta ei saa käyttää ravinnoksi mutta rituaalikäyttöön se sopi.
Tämä on itsestään selvää: "Ruumiimme aineksia ei henki muuta."
Luin väärin. Silti,ei meissä ole kahta erilaista materiaa, ruumis ynnä jokin "henki".
" Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento" hyvä käännös. Elävä olento hengittää.
Ei ole ainuttakaan todistetta siitä, että yksikään mormoni olisi ikinä saanut mitään 'ilmoitusta'.
Kaikki Smithin 'profetiat' menivät myös päin seiniä.
Mormonin kirja ei ole totta, Smith eikä kukaan muu mormoni ole ollut profeetta eikä MAP-kirkko ole mikään 'palautettu' kirkko vaan mormonismi on polyteistinen pakanauskonto jonka Smith keksi hyötymistarkoituksessa.
"Ilmoitusten" saaminen on vaarallinen ajatus näin maallikon mielestä.
Millaisissa olosuhteissa ilmoitukset saadaan ja on saatu?
Kuinka voi todella ajatella, että on saanut itseltään Jumalalta jonkun asian välitettäväkseen?!
Se tuntuu aivan uskomattoman suurelta vastuulta, sillä ilmoituksen saajallehan voi tapahtua mitä tahansa ennen kuin hän saa vietyä tiedon eteenpäin. Entä jos hänen sanaansa ei kukaan usko?
Minun on pakko sanoa, että epäilisin suuresti, jos esimerkiksi lähiomaiseni kertoisi saaneensa "ilmoituksen" ja haluaisi minun toimivan ilmoituksen vaatimalla tavalla. Voisihan kuitenkin olla, että lähiomaiseni itse olisi täysin vakuuttunut ilmoituksen aitoudesta.
Miten Jumala valitsee ilmoitustensa vastaanottajat?
Pitääkö ihmisen valmistautua ilmoitusten vastaanottajaksi ja saada siihen koulutus, niin että ilmoituksen sitten saatuaan tulee ymmärretyksi?
Onko se ilmoitusten vastaanottaminen sitten jatkuva prosessi?
Voin hyvinkin ajatella, että Jumala ohjaa ajatuksiamme ja ikään kuin neuvoo rukoilevaa ja epävarmaa ihmislasta oikeaan suuntaan, mutta en voi ymmärtää, että Hän antaisi ilmiselvät käytännön ohjeet ja käskyt jonkin asian toteuttamiseen. Se ei voi olla mahdollista. Ihmisen on itse huomattava oikea suunta. Ja se koskee vain häntä itseään ja omaa toimintaa.
Jos toisesta ulottuvuudesta saapuneita neuvonantajia olisi ympärillämme, niin joukossa olisi varmasti myös väärinneuvojia, jotka pelkästä pahansuopaisuudesta ohjaisivat kuulijaansa väärin. Miten kuulija voisi tietää ketä totella?
No mormonit nyt ovat kautta aikain keksineet itse tai nykyään päättäneet johtokunnassaan 'ilmoituksistaan'.
Nykyisin siellä taitaa olla jo sen verran juristeja että 'ilmoitukset' ovat loppuneet. :)
Ja kyllä se on myös arvioitava hyvin tarkalla kriteerillä MILLAINEN ihminen väittää ilmoituksia saaneensa. Esimerkiksi Joseph Smithin kaikinpuolinen yleinen uskottavuus on pyöreä NOLLA.
Mikään tosiasia ei tue hänen väitettyä profeetallisuuttaan mutta monet faktat todistavat hänet huijariksi ja valehtelijaksi.
Itse en henkilökohtaisesti usko yhteenkään 'ilmoituksensaajaan' ellei puheita oikeasti seuraa jotakin todella järisyttävää. :-D
Paskanpuhujia maailmassa piisaa jotka haluavat työntää kätensä lompakkoosi ja mormonit nimenomaan kuuluvat tähän porukkaan.
Meille on annettu lupaus, että saamme viisautta, kun sitä pyydämme. Tämä kohta sai Joseph Smithin rukoilelemaan:
Jaak. 1:5
Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. [1. Kun. 3:9; Sananl. 2:2,3]
Mormonin kirjan viimeisessä luvussa on tämä lupaus:
Moroni 10
3 Katso, minä tahtoisin kehottaa teitä näitä asioita lukiessanne — jos on Jumalan viisauden mukaista, että saatte ne lukea — muistamaan, kuinka armollinen Herra on ollut ihmislapsille Aadamin luomisesta aina siihen aikaan asti, kun te saatte nämä asiat, ja a pohdiskelemaan sitä b sydämessänne.
4 Ja kun te nämä saatte, minä tahtoisin kehottaa teitä a kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole b totta; ja jos te kysytte c vilpittömin sydämin, d vakain aikein, Kristukseen e uskoen, hän f ilmoittaa niistä teille g totuuden Pyhän Hengen voimalla.
5 Ja Pyhän Hengen voimalla te voitte a tietää b totuuden kaikesta.
6 Ja kaikki, mikä on hyvää, on oikeaa ja totta; niinpä mikään, mikä on hyvää, ei kiellä Kristusta, vaan tunnustaa, että hän on.
7 Ja Pyhän Hengen voimasta te voitte tietää, että hän on; sen tähden minä tahdon kehottaa teitä olemaan kieltämättä Jumalan voimaa, sillä hän toimii voiman kautta ihmislasten a uskon mukaan, samana tänään ja huomenna ja ikuisesti.
8 Ja vielä minä kehotan teitä, veljeni, olemaan kieltämättä Jumalan a lahjoja, sillä niitä on monia, ja ne tulevat samalta Jumalalta. Ja näitä lahjoja annetaan b eri tavoin, mutta sama Jumala vaikuttaa kaiken kaikissa; ja niitä annetaan Jumalan Hengen ilmentyminä ihmisille heidän hyödykseen.
Hyviä ajatuksia. Minustakin on uskomattoman suuri vastuu jos saa ilmoituksen. Mutta mitä tehdä, jos ihmiset eivät usko ja etenkin, kun jotkut halventavat ja saavat ihmisten jotka eivä tiedä paremmin ajattelemaan että se olisi väärä ilmoitus?
Menet huutamaan katoilel tai torilla kuten ennenvanhaa niin pian tulevat valkoisiinpukeutuneet miehet.
Miten Jumala, jos todella haluaisi ottaa yhteyttä ihmisiin, miten hän se tekisi? MIten hän saisi sanan kiertämään, ei vain epäluulon, vaan uskon, jonkun kertomaan tapahtumnaan?
En minäkään nusko että pahemmin käytännönohjeita on annettu tai annetaan, vaan ihmisen on itse keksittävä miten asian voi viedä eteenpäin, se on ihmisen työ.
Ja olet aivan oikeassa että tämä koskee vain jokaista henkilökohtqaisesti. Siksi on tärkeätä antaa totuudellisia tietoja joista ao voi sitten tehdä oman mielipiteensä. Jumala on antanut meille valinnan mahdollisuuden uskoa tai ei. Ja nimenomaan sana on uskoa. Mikäi tiedämme jotakin se ei enään ole uskoa, vaan tietoa ja tällöin usko tulee tarpeettomaksi. Pyhissä kirjoituksissa sanotaan että ihmisen pitää uskoa. Oli varmana monia asioita jotka Joseph Smithkin saattoi vain uskoa, vaikka tiesi nähneensä sen mitä näki.
Todella mielenkiintoisia ajatelmia, miten todellakin voimme erottaa mikä on oikeasta lähteestä. Yksi mitä ajattelen nyt on että oikeasta lähteestä saatu tieto on aina hyvää, rakkaudellista. Väärä taho opettaa asioita, jotka ovat pahoja, haitallisia ihmiselle ja joiden lopputulos tuhoaa uskon.
Joo, Smitti sai ilmoituksen moninainnista ja tyypit sikailivat sitten tosissaan Piispa Snow karmeimpana esimerkkinä.
Missä oli Smithin vastuu "saamastaan" "ilmoituksesta"?
"Miten Jumala, jos todella haluaisi ottaa yhteyttä ihmisiin, miten hän se tekisi? MIten hän saisi sanan kiertämään, ei vain epäluulon, vaan uskon, jonkun kertomaan tapahtumnaan?"
Onko heprealainen Raamattu oikea lähde vai väärä taho siinähän sanotaan että Israelin jumala on ainoa jumala, ei ole muita, ei ole ollut, eikä tule. Eikö pidä uskoa noin selkeään sanomaan joka on myös Uudessa Testamentissa? Ilmoituksen sinetiksi luvattiin että kansa joka sen saa ei katoa koskaan koska sen tehtävänä on todistaa ainoasta jumalasta, siitä joka loi "maan ja taivaat " .
Jos jumalia on monta tai ja olemassa joku ihmisen kaltainen jumala vaimoineen, Israelin uskonto ja historiallinen perintö on alusta loppuun pötyä. Baal, Zeus ja Vishnu voittivat.
"Uskonnollisen totuuden kriteerit ovat pitkälti samat kuin uskonnollisen ilmoituksen totuuden kriteerit." Ei välttämättä, kaikki uskonnot eivät ole ilmoitususkontoja, itse asiassa vain pieni vähemmistö on, eikä ole mitään perustetta väittää että jokin palvomistapa olisi toista oikeampi tai todempi vain koska se perustuu "ilmoituksiin".
"Jos voidaan osoittaa ilmoitus todeksi, on löydetty uskonnollista totuutta" itse asiassa silloin on löydetty totuutta, totuus on totuutta, ei voi olla erikseen maallinen ja uskonnollinen totuus.Yhtään ilmoitusta ei ole osoitettu todeksi, eikä olevan saapunut ihmislajin ulkopuolelta. Joten ei "Kun ihminen perustaa uskonsa aitoon ilmoitukseen ja elää sen mukaan, hänen uskonnollisuutensa täyttää totuuden vaatimukset." vaan, "jos ihminen", emme kuitenkaan tiedä perustaako kukaan vaan luulevatko kaikki.
Pidän tietoteoreettisenä faktana, ettei ihminen voi saada muuten kuin ilmoitusten kautta tietoa tuonpuoleisesta. Näin siksi, että kaikki ihmisestä lähtevä kuluu tämänpuoleiseen olkoon kuinka viisasta tahansa.
Siinäpä se sinun ongelmasi ydin taitaakin olla. Pidät faktana asiaa, josta ei ole mitään nyttöä, vieläpä tilanteessa, jossa vaihtoehtoja on useita mahdollisia.
Jos tuonpuoleista ei ole olemassa, niin sieltä ei voi saada mitään tietoakaan, edes ilmoitusten muodossa. Jos tuonpuoleinen on olemassa niin missään ei ole määrittelty miten sieltä voi saada tietoa tai voiko saada tietoa mitenkään.
Sinä sitten pidät omaa uskomustasi, että tuonpuoleisesta, jonka olemassaolokin on kyseenalainen, voi saada tietoa ainoastaan ilmoitusten kautta. Ottaen huomioon, kuinka kyseessä on omaan uskomukseesi perustuva "fakta" vailla mitään konkreettista näyttöä edes tuonpuoleisen olemassaolosta, niin kyllä sinun hölmöilysi ja pseudofilosofiset pohdintasi asiasta ovat ihan puhdasta humpuukia ja harhakuvitelmia.
Vahva näyttö ilmoituksista on mm. Joseph Smithin saama moniavioisuusilmoitus. Se synnyttää lämpimän ja hyvän tunteen, joten sen täytyy olla totta!
Kerro miten voi saada tietoa tuonpuoleisesta, JOS se on olemassa?
Vaikkapa vierailemalla siellä shamaanien tavoin.
Mikä se tuonpuoleinen on, annatko jonkun tietoteoreettisen faktan?
Maistelemalla sieniä, juomalla hulluruohosta tehtyä viiniä, polttamalla pilveä, nappailemalla LSD:tä, katsomalla kristallipallosta, suorittamalla erinäisiä rituaaleja vaipuakseen transsiin ja näin kuunnellen henkien ääniä, käymällä Linnanmäellä ajaen kaikki laitteet oikeassa järjestyksessä, tekemällä Juhannustaikoja, laskemalla pihakoivun lehtien lukumäärän ja heittäen laskennan tuloksen osoittaman määrän riisinjyviä järveen.. listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Ihan sama minkä metodin taikauskoinen valitsee niin se on pätevä taikauskoiselle jos hän kokee saavansa menetelmällä jotain luotettavaa "tietoa" tuonpuoleisesta. Jotta keskustelu tiedon saamisesta tuonpuoleisesta olis millään tasolla edes mielekstä olisi jonkun ensin osoitettava ja todistettava, että tuonpuoleinen on ensin olemassa jossain muodossa.
Tietoteoreettiset faktat ovat kuuluvat kaikki tämänpuoleiseen. Niillä ei voi tuonpuolista selttää, kuten ei voi nostaa itseään tukasta siten, että paino kevenisi. Ota huomioon JOS! Siis: JOS on olemassa tuonpuoleinen, niin siitä ei saa tietoa muuten kuin siten, että sieltä saadaan ilmoitusta.
Harha-aistimuksia mailmassa riittää. Aito ilmoitus ei ole harhaa. Siltä vaaditaan kahden tai useamman todistus.
Mormonin kirjasta on 3 8 silminnäkijän todistukset Joseph Smithin todistuksen lisäksi. Noiden todistusten sivuuttaminen tutkimatta on totuuden löytämisen mahdollisuuden kieltämistä.
Väitätkö sinä tosissasi, että harha-aistimuksesta tulee "aito ilmoitus" kun tarpeeksi moni kokee saman tai samankaltaisen harha-aistimuksen? Siinä tapauksessa mormonismi pitää hylätä täysin, sillä monissa muissa uskonnoissa on paljon vakuuttavampia määriä harha-aistimuksia kokeneita ilmoituksen saajia. Katolisella kirkolla on jopa pyhiksi julistettuja paikkoja, joissa lukuisat ihmiset ovat väittäneet nähneensä neitsyt Marian, Jeesuksen tai jonkun pyhimyksen, ja koska näitä ihmisiä on useita niin he ovat saaneet "aitoa ilmoitusta". Miksi ihmeessä uskot siis mormonismiin heppoisiin höpöihin, jotka ei pärjää vertailussa tuhansille ja taas tuhansille Katolilaisten ilmoituksille?