Uppoavassakin kirkkolaivassa pysymisestä

Kyllähän niitä uskovia muissakin kirkkokunnissa on. Tosin pidän mm. luterilaisissa tunnustuskirjoissa ilmaistua tunnustusta Raamatun sanan mukaisena ja uskovia kokoavina. Raamatun sanan mukainen tunnustus kokoaa kristittyjä saman tunnustuksen alle. Koska tunnustus on Raamatun sanan mukainen, niin se kokoaa kristittyjä. Pidän monissa muissa kirkkokunnissa olevia opetuksia/tunnustuksia joiltakin / monin osin harhaan menneinä.
Tunnustuksia ei useinkaan ole esim. ns. vapaissa suunnissa niin paljoa kirjattu ylös. Olisi hyvä kirjata ylös tunnustus ytimekkäästi, jotta tietäisi mihin sitoudutaan. Voisi myös selkeästi arvioida, että mikä kirkkokunnassa on Raamatun sanan vastaista, jos tunnustus kirjataan ylös. Apostolisen uskontunnustuksen ilmeisesti aika monet ns. vapaistakin suunnista allekirjoittavat.


Olet vapaa-kristillinen, ilmeisesti ns. vapaisiin suuntiin kuuluva(?).
Kasteasiassa suosittelen mm. Matti Väisäsen "Pyhä kaste"-kirjoja ja F.G.Hedbergin tekemää "Pyhän kasteen puolustus"-kirjaa.


Vielä Suomen liberalisoituvan ev.lut kirkkokunnan kirkkolaivassa pysymisestä.

Länsi-Suomen Herännäislehdestä 5/2004
Artikkelissa kirjoitetaan Ruotsin lähetyshiippakunta-hankkeesta.

> Edelleen lähetyshiippakunta ymmärtää itsensä "yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon" osaksi. Se toimii "vapaana" hiippakuntana Ruotsin kirkon sisällä sekä pyrkii luomaan hyvät suhteet kaikkiin raamattu- ja tunnustususkollisiin pappeihin ja seurakuntiin tässä kirkossa (§2). Näin tahdotaan vilpittömästi varjella kristittyjen yhteyttä tarpeettomalta välien rikkoontumiselta. Vastuu mahdollisesta seurakuntayhteyden särkymisestä Jumalan edessä jää silloin täysin hänen sanansa hylkääjille. Herännäislehden pääkirjoituksessa (1997 nro 9 s. 148) kirjoitin aikanaan tämän näkökulman tärkeydestä:

"Sillä muussa tapauksessa lihan töiden joukkoon luettu eriseuraisuus (Gal. 5:20) olisi vetänyt rangaistuksen myös niiden rohkeiden tunnustajien päälle, jotka kyllä olivat enemmän kuin oikeassa kirkkoa koskevassa arvostelussaan, mutta jotka eivät olisikaan kärsivällisyydessä ja rakkaudessa jaksaneet kantaa kirkkoansa kohti parempaa huomista." Ja: "Vanhan sanonnan mukaanhan hukkuvan laivan jättävät ensin rotat. Miehistö jää kapteenin johdolla viimeiseksi pelastamaan, mitä pelastettavissa on ja - mahdollisesti hukkumaan (ajallisesti) laivan mukana."

Sama päämäärä on mm. Kenian luterilaisen kirkon piispalla Walter Obarella. Hän on yksi niistä piispoista, joita on pyydetty vihkimään lähetyshiippakuntaan valitut (papit ja) piispat. Pitkässä, ystävällisessä kirjeessään 16.3.2004 Ruotsin kirkon (täysin harhaoppiselle) arkkipiispa K. G. Hammarille hän ensin tiedustelee, ovatko hänen korviinsa kantautuneet tiedot tunnustuksellisten kristittyjen tosiasiallisesta ja suoranaisesta vainosta Ruotsin kirkon toimesta tosia. Sitten hän lisää: Siinä tapauksessa "minun täytyy muiden luterilaisten piispojen kanssa ottaa kannettavakseni raskas ja historiallinen taakka kuullakseni vainotun luterilaisuuden kutsun kirkostanne ja vihkiäkseni piispoja ja pastoreita Ruotsin kirkkoon (sanatarkasti käännettynä: Ruotsin kirkossa, in the Church of Sweden)." Näin toimii oikea ja vastuunsa tunteva piispa. Hän ei pyri ehdoin tahdoin hajottamaan, vaan päinvastoin rakentamaan. Hän ei havittele jotain uutta kirkkoa, vaan vanhan kirkon jatkuvaa uudistusta Hengessä ja totuudessa.

Aivan samanlainen työnäky oli Lutherilla, kun hän kirjoitti "piispallisen" paimenkirjeensä Böömin veljille. Keskeiset otteet hänen kirjoituksestaan löytyvät niin ikään edellä mainitusta Herännäislehden numerosta (ss. 149-152). Yhteenvetona niistä totesin siinä yhteydessä, että "hänen ensisijaisena tarkoituksenaan oli katolisen kirkon uudistus, ei uuden kirkon perustaminen. Kirkon uudistamiseksi seurakuntiin kuuluu rohkeasti valita sellaiset paimenet, jotka julistavat puhtaasti Jumalan sanaa, hoitavat oikein sakramentteja ja elävät itse opetuksensa mukaisesti" (s. 149). Historia on osoittanut uskonpuhdistajan olleen täysin oikeassa. Hänen raamatullisen opetuksensa ja työnäkynsä vaikutuksesta suuri osa esim. Saksan kristikansasta saatiin palautettua evankeliumin totuuteen (nykytilanne onkin sitten jo aivan toinen asia). Tämä toivo elähdyttää nyt siis Ruotsin lähetyshiippakuntaa. Samaan päämäärään me pyrimme täällä Suomessa yhteisessä tunnustusrintamassa.

Omaan taisteluumme soveltaen lopuksi vielä yksi lyhyt lainaus tuosta aikaisemmasta Herännäislehden pääkirjoituksesta: "Älköön kukaan ottako tästä kirjoituksesta pienintäkään aihetta hengelliseen laiskuuteen tai saamattomuuteen. Jos me Lutherin lailla todella pidämme tavoitteenamme kirkon kokonaisvaltaista uudistusta, niin saarnatkaamme ja toimikaamme sitten myös kuten hän. Ei kuulu arkana tai laskelmoiden vaieta silloin, kun pitäisi huutaa. Muuten uskonpuhdistajan jaloon esikuvaan vetoaminen kirkossa pysymiseksi 'viimeiseen asti' kääntyy itseänsä vastaan, nimittäin oman pelkuruuden peittämiseksi näennäistunnustuksellisuuden läpinäkyvään harsoon. Hyvä asia menee varmasti pilalle ihmisviisauden mukaisella taktikoinnilla, olemmepa sitten mielestämme kuinka nokkelia tahansa. Kuvaannollisesti ilmaisten: Jos rintamakarkurit eli 'käpykaartilaiset' ammutaan heti aamunkoitteessa, pitäkäämme vaarin, ettei illan juhlavissa istujaisissa kunnialaukauksia ammuta suoraan meitä kohti!" (ss. 148-149)
Ruotsi näyttää kerrankin hyvää mallia meille suomalaisille kirkollisessa kehityksessä. On äärimmäisen suuri siunaus, jos me sieltä - tilanteen niin vaatiessa - saamme veljellistä apua ja tukea oman seurakuntaelämämme jatkuvuuden turvaamiseksi. <

Ja itse tahdonkin pysyä nimenomaan evankelisluterilaisessa kirkossa, joka on nimensä mukainen ja sitoutuu myös sen virallisiin tunnustuskirjoihinsa. Ne jotka ovat nyt muuttamassa kirkkokuntaa ovat itse sanomassa itsensä irti tästä kirkosta. Raamatun sana ei ole enää auktoriteetti vaan muita ilmoituksen lähteitä on tullut Raamatun rinnalle ja yläpuolelle. Jumalan sanan eli Raamatun sanan pitää nykyisin mukautua ihmisen omien ajatusten mukaan. Sehän on tietenkin väärin, ei kunnioiteta Jumalaa Jumalana.

äänen kuuluminen ruumaan asti kirjoitti:

Kyllähän niitä uskovia muissakin kirkkokunnissa on. Tosin pidän mm. luterilaisissa tunnustuskirjoissa ilmaistua tunnustusta Raamatun sanan mukaisena ja uskovia kokoavina. Raamatun sanan mukainen tunnustus kokoaa kristittyjä saman tunnustuksen alle. Koska tunnustus on Raamatun sanan mukainen, niin se kokoaa kristittyjä. Pidän monissa muissa kirkkokunnissa olevia opetuksia/tunnustuksia joiltakin / monin osin harhaan menneinä.
Tunnustuksia ei useinkaan ole esim. ns. vapaissa suunnissa niin paljoa kirjattu ylös. Olisi hyvä kirjata ylös tunnustus ytimekkäästi, jotta tietäisi mihin sitoudutaan. Voisi myös selkeästi arvioida, että mikä kirkkokunnassa on Raamatun sanan vastaista, jos tunnustus kirjataan ylös. Apostolisen uskontunnustuksen ilmeisesti aika monet ns. vapaistakin suunnista allekirjoittavat.


Olet vapaa-kristillinen, ilmeisesti ns. vapaisiin suuntiin kuuluva(?).
Kasteasiassa suosittelen mm. Matti Väisäsen "Pyhä kaste"-kirjoja ja F.G.Hedbergin tekemää "Pyhän kasteen puolustus"-kirjaa.


Vielä Suomen liberalisoituvan ev.lut kirkkokunnan kirkkolaivassa pysymisestä.

Länsi-Suomen Herännäislehdestä 5/2004
Artikkelissa kirjoitetaan Ruotsin lähetyshiippakunta-hankkeesta.

> Edelleen lähetyshiippakunta ymmärtää itsensä "yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon" osaksi. Se toimii "vapaana" hiippakuntana Ruotsin kirkon sisällä sekä pyrkii luomaan hyvät suhteet kaikkiin raamattu- ja tunnustususkollisiin pappeihin ja seurakuntiin tässä kirkossa (§2). Näin tahdotaan vilpittömästi varjella kristittyjen yhteyttä tarpeettomalta välien rikkoontumiselta. Vastuu mahdollisesta seurakuntayhteyden särkymisestä Jumalan edessä jää silloin täysin hänen sanansa hylkääjille. Herännäislehden pääkirjoituksessa (1997 nro 9 s. 148) kirjoitin aikanaan tämän näkökulman tärkeydestä:

"Sillä muussa tapauksessa lihan töiden joukkoon luettu eriseuraisuus (Gal. 5:20) olisi vetänyt rangaistuksen myös niiden rohkeiden tunnustajien päälle, jotka kyllä olivat enemmän kuin oikeassa kirkkoa koskevassa arvostelussaan, mutta jotka eivät olisikaan kärsivällisyydessä ja rakkaudessa jaksaneet kantaa kirkkoansa kohti parempaa huomista." Ja: "Vanhan sanonnan mukaanhan hukkuvan laivan jättävät ensin rotat. Miehistö jää kapteenin johdolla viimeiseksi pelastamaan, mitä pelastettavissa on ja - mahdollisesti hukkumaan (ajallisesti) laivan mukana."

Sama päämäärä on mm. Kenian luterilaisen kirkon piispalla Walter Obarella. Hän on yksi niistä piispoista, joita on pyydetty vihkimään lähetyshiippakuntaan valitut (papit ja) piispat. Pitkässä, ystävällisessä kirjeessään 16.3.2004 Ruotsin kirkon (täysin harhaoppiselle) arkkipiispa K. G. Hammarille hän ensin tiedustelee, ovatko hänen korviinsa kantautuneet tiedot tunnustuksellisten kristittyjen tosiasiallisesta ja suoranaisesta vainosta Ruotsin kirkon toimesta tosia. Sitten hän lisää: Siinä tapauksessa "minun täytyy muiden luterilaisten piispojen kanssa ottaa kannettavakseni raskas ja historiallinen taakka kuullakseni vainotun luterilaisuuden kutsun kirkostanne ja vihkiäkseni piispoja ja pastoreita Ruotsin kirkkoon (sanatarkasti käännettynä: Ruotsin kirkossa, in the Church of Sweden)." Näin toimii oikea ja vastuunsa tunteva piispa. Hän ei pyri ehdoin tahdoin hajottamaan, vaan päinvastoin rakentamaan. Hän ei havittele jotain uutta kirkkoa, vaan vanhan kirkon jatkuvaa uudistusta Hengessä ja totuudessa.

Aivan samanlainen työnäky oli Lutherilla, kun hän kirjoitti "piispallisen" paimenkirjeensä Böömin veljille. Keskeiset otteet hänen kirjoituksestaan löytyvät niin ikään edellä mainitusta Herännäislehden numerosta (ss. 149-152). Yhteenvetona niistä totesin siinä yhteydessä, että "hänen ensisijaisena tarkoituksenaan oli katolisen kirkon uudistus, ei uuden kirkon perustaminen. Kirkon uudistamiseksi seurakuntiin kuuluu rohkeasti valita sellaiset paimenet, jotka julistavat puhtaasti Jumalan sanaa, hoitavat oikein sakramentteja ja elävät itse opetuksensa mukaisesti" (s. 149). Historia on osoittanut uskonpuhdistajan olleen täysin oikeassa. Hänen raamatullisen opetuksensa ja työnäkynsä vaikutuksesta suuri osa esim. Saksan kristikansasta saatiin palautettua evankeliumin totuuteen (nykytilanne onkin sitten jo aivan toinen asia). Tämä toivo elähdyttää nyt siis Ruotsin lähetyshiippakuntaa. Samaan päämäärään me pyrimme täällä Suomessa yhteisessä tunnustusrintamassa.

Omaan taisteluumme soveltaen lopuksi vielä yksi lyhyt lainaus tuosta aikaisemmasta Herännäislehden pääkirjoituksesta: "Älköön kukaan ottako tästä kirjoituksesta pienintäkään aihetta hengelliseen laiskuuteen tai saamattomuuteen. Jos me Lutherin lailla todella pidämme tavoitteenamme kirkon kokonaisvaltaista uudistusta, niin saarnatkaamme ja toimikaamme sitten myös kuten hän. Ei kuulu arkana tai laskelmoiden vaieta silloin, kun pitäisi huutaa. Muuten uskonpuhdistajan jaloon esikuvaan vetoaminen kirkossa pysymiseksi 'viimeiseen asti' kääntyy itseänsä vastaan, nimittäin oman pelkuruuden peittämiseksi näennäistunnustuksellisuuden läpinäkyvään harsoon. Hyvä asia menee varmasti pilalle ihmisviisauden mukaisella taktikoinnilla, olemmepa sitten mielestämme kuinka nokkelia tahansa. Kuvaannollisesti ilmaisten: Jos rintamakarkurit eli 'käpykaartilaiset' ammutaan heti aamunkoitteessa, pitäkäämme vaarin, ettei illan juhlavissa istujaisissa kunnialaukauksia ammuta suoraan meitä kohti!" (ss. 148-149)
Ruotsi näyttää kerrankin hyvää mallia meille suomalaisille kirkollisessa kehityksessä. On äärimmäisen suuri siunaus, jos me sieltä - tilanteen niin vaatiessa - saamme veljellistä apua ja tukea oman seurakuntaelämämme jatkuvuuden turvaamiseksi. <

Ja itse tahdonkin pysyä nimenomaan evankelisluterilaisessa kirkossa, joka on nimensä mukainen ja sitoutuu myös sen virallisiin tunnustuskirjoihinsa. Ne jotka ovat nyt muuttamassa kirkkokuntaa ovat itse sanomassa itsensä irti tästä kirkosta. Raamatun sana ei ole enää auktoriteetti vaan muita ilmoituksen lähteitä on tullut Raamatun rinnalle ja yläpuolelle. Jumalan sanan eli Raamatun sanan pitää nykyisin mukautua ihmisen omien ajatusten mukaan. Sehän on tietenkin väärin, ei kunnioiteta Jumalaa Jumalana.

Tässä on muuten Kenian ev.lut kirkon piispan kirje Ruotsin arkkipiispalle tuohon lähetyshiippakuntaan liittyen, jos jotakuta tällainen aihe kiinnostaa:
http://www.concordia.fi/images/lehti/2004/22004/5.htm

oikeassa, olen itsekin pohtinut samaa asiaa. Monet kaltaiseni myöhemmin uskoontulleet lapsikasteut jakavat saman huolen, meidän hengellinen kotimme voi olla vaikka joku "viidesläisistä" herätysliikkeistä.
Jos kaikki uskovaiset kaikkoaisivat kirkkolaivasta, kuka enää jäljellejääville esittäisi kutsun pelastuksen tielle?
Tokihan voimme todistaa elämällämme missä tahansa, ajattelin lähinnä kuolevaa seurakuntayhteyttä.

Siunausta kaikille mukana vielä pyristeleville!

"Raamattu on ainoa oikea lähde..."

... kristinuskolle.