Jatkuva paniikki

Nyt kyllä sinun kannattaa mennä lääkärin juttusille. Vaikkapa terv.keskukseen.

Siellä selviää asiat.

Et ole asian kanssa yksin.....kyllä mäkin oon välillä tollanen ja sillo oli enempi kun asuin Hesassa ja olin siinä oravanpyörässä...koko ajan kiire ja panikoin vähä melkein kaikkea. Töissä mulle laitettiin liian vastuullisia hommia ja jos onnistuin ne hoitamaan niin tuli vaan vielä enemmän vastuuta ja hoitamista. Sillo tuntu ettei elämässä ole muutaku töitä ja paniikkia ja kiirettä.
Se oli just inhottavaa kun aamulla heräs ja tuntu että sydän hakkaa jo rinnassa sellasta tykytystä ja ajatuksia pää täynnä.
No vaihdoin maisemaa rauhallisempaan paikkaan ja muutosta mielentilaan ei nopeesti tullu, mutta pikkuhiljaa.....tai sitten tuli enempi ikää ja kokemusta ettei niin paljoo tuu panikoitua, vaikka sitä aina välillä kyllä tulee..eiköhän kaikki tässä maailmassa välillä panikoi ja ole paniikissa. Uskon että se on normaalia, mutta se ei ole kivaa se jos se alkaa rajottaa normaalia elämää. ikinä en ole lääkärissä käyny kertomassa, enkä mitään nappeja syöny tämän takia...

Luulen että liikaa tuli asioita joita piti liian nuorena kokemattomana hoitaa ja sitten liikaa viinaa viikonloppuisin ja koko ajan kiire, niin tuleehan siinä paniikki kelle vaan.... zemppiä !

Ihan sama itsellä, eli paniikki olo koko ajan. Siis oli ja nykyään silloin tällöin. Tuntui että 24/7 epätodellinen olo, kauheet ajatukset mielessä yms. Lähes 2 vuotta meni tässä. Kokeiltu kaiken maailman luontaistuotteet, ehkä e-epa auttanut isolla annoksella. Lääkärissä oli pakko käydä. Cipralex viikon kokeilu ja sit oli pakko lopettaa pahojen sivuoireiden takia. Opamox pahimpaan oloon. Nykyjään menee paremmin, paniikki vain silloin tällöin. Kehon rentoutumis harjoituksia suosittelen, liikuntaa ja omalla kohdalla kofeiinin pois jääminen auttoi myös. Tsemppiä oikeasti!

Eilen kävin lääkärillä ja sain Opamoxia. En ole vielä ottanut yhtään, psykologi 13.1 ja psykiatrin tapaan 26.1. Jotenkin vaan ihan kamala olo tulee tästä ja pelkään et oon hullu. Onko muilla tätä hulluden pelkoa?

Hyvä että sait lääkkeen ahdistukseesi! Suosittelen ottamaan silloin tällöin niin sun kroppa saa levähtää!

Ja et ole hullu!

Minulla on joka aamu ahdistus päällä, yöuni on katkonaista ja hiestä märkä.
Otan heti aamulla lääkkeet, mutta ahdistus jatkuu koko päivän.
En uskalla edes ajatella suhdetta uuteen naiseen, kun kätenini ovat kuin horkassa ja vapisevat sydämmen tykyttäessä kovaa tahtia. En pystynyt käymään ex vaimon sukulaisten luona tämän takia. Lääkitys xsanor depot, mutta alkava vaikutus 5-10tuntia. Jos tulee äkkilähtö mitä tekisin. Nyt olen yksin viettänyt Joulun sekä uuden Vuoden, vedänkö nitseni hirteen, että tuska loppuis.

Sama tunne. Heti herättyä tulee tunne, että miten selviää kaikista päivän haasteista, miten selviää työmatkasta, miten työpäivästä, miten kotimatkasta iltapäivisin, miten kauppareissusta jne jne. Joskus selviää kun oikein sinnittelee, sitten kun ei jaksa pinnistellä, niin parin viikon sairausloma auttaa hetkeksi. Sairauslomallakin kyllä tulee mietittyä, että miten taas selviää kaikesta, kun saikku päättyy.

Voi ei! Ikävä kuulla, että muillakin jatkuvaa ahdistusta. Se ei ole mitään herkkua se. Mä oon yrittänyt torjua sitä ahdistusta, mutta kun se lyö päälle niin siinä ei mun keinnot enää auta. Tälläinen jatkuva ahdistus kuitenkin paniikkihäiriölle ominaista? Onko muilla pakkoajatuksia?

Mullakin tuli 2 paniikkikohtausta tuossa. Nyt ollut 6 viikkoa päällä jatkuva epätodellinen olo, yöuni katkonaista, ahdistaa ja pelottaa kokoajan ilman syytä? En edes tiennyt että tää voi olla tämmöstä!
Pelkään sekoamista ja itsehallinnan menetystä. Tuntuu kuin olisin menossa psykoosiin! apua!

Loppuuko nää olot ikinä vai voiko jäädä loppuiäksi päälle??

Hoitamattomana voi jäädä päälle. Voi myös hoidettuna. Sopivat lääkkeet voivat auttaa pahimman yli, mutta eivät asiaa korjaa. Lievittävät vaan oireita. Itselläni jonkin verran auttaa asiaan perehtyminen, ymmärtäminen siitä mitä kropassa/päässä silloin tapahtuu kun paniikki iskee. Täytyy päästä asian ulkopuolelle. Millään psyykkaukselle ei ole juuri mitään merkitystä, ei auta vaikka kuinka sanoisit että "otanpa itseäni niskasta kiinni". Paniikki iskee jos on iskeäkseen. Mutta sen kohtauksen lähestymisen voi oppia tunnistamaan ja koittaa päästä "turvallisempaan" paikkaan siksi aikaa. Kuten sanottu, koita katsella asiaa vähän ulkopuolelta että "jaaha, nyt alkaa sydän tykyttämään...kohta varmaan tuntuu että happi loppuu...jep sieltähän se tuli...istunpa rauhassa vähän aikaa ja menen vaikka sanomalehden taakse piiloon tärisevin käsin". Paniikkihäiriöön itsessään ei kuole, vaikka se siltä tuntuukin. Jatkuva masennus ja ahdistus taas voi ajaa ihmisen pois tästä maailmasta, se tunne kun on kuin pahimman luokan kidutusta jonka lopettamiseksi on valmis miltei mihin tahansa...

Ja jollei asiaa ole itse kokenut sen pahimmassa muodossaan, on melko turha tulla viisastelemaan mitään. Tällaisesta tilasta avautuminen lähimmäisilleen/lääkäreilleen/kenelle hyvänsä on yksi rohkeimpia tekoja mitä voi ihminen tehdä.

Paniikkihäiriö, pelko ja ahdistuneisuus on eri asioita. Phk on kuten nimikin sanoo kohtauksellinen ja sen voimakkuus ja kesto vaihtelee. Ahdistuneisuus ei ole panikointia, mutta se voi laukaista paniikkihäiriökohtauksen. Jos mieltäsi vaivaa voimakkaasti joku asia, niin se on todnäk ihan vaan pelkoa. Pelkokin voi laukaista Phk:n.

Täydellisyydentavoittelu voi olla persoonallisuushäiriö... tunnistatko itsesi?: jatkuva huoli ja epäily. Asioiden yksityiskohdat jopa riivaa. Kaikki pitää tietää... säännöt, järjestykset, aikataulut..., saatat olla itsepäinen etkä jousta, usein pikkutarkka eli pilkunnussija, ja kuitenkin täydellisyydentavoittelu haittaa suorittamista jne. Ja nämä asiat tietenkin ahdistaa ja se voi johtaa phk:een.

Nämä mielenterveysasiat on sellaisia sokkeloita, että paras tapa selvittää ne on mennä alan ammattilaisen vastaanotolle. Me mutu/katu/petu -tyypit osataan heittää yleispäteviä juttuja ja osataan myös arvailuissammekin kuulostaa fiksuilta. Jos on mielessä taakkaa, niin varaa aika mieluummin tänään kuin 15. päivä. Mielenterveysongelmilla on taipumus pahentua jos niitä ei hoida.

Miks mun pitää tulla näitä lukemaan? Kai jonkinlainen mielitauti sekin. On niin hemmetin vaikeeta käsittää että kaiken maailman joutavuuksiin keskittyviä ihmisiä on niin paljon, minäkeskeisiä huomionhakuisia pelkureita, ja että lääketeollisuus sen kun paisuu, psyykenlääkkeitä mätetään jokaiseen tuntemukseen. Säälittävää! Menkää töihin ja eläkää ja lakatkaa reagoimasta jokaseen sisimmän vingahdukseen.

Juupajuu. Ja sulle "Eitajuuuuuuu uu u uuuu uuu" vinkujalle suosittelen empatiakyvyn ja tiedon lisäämistä. Voisi auttaa elämässäsi. Kouluampujatkin tosiaan meni sinne kouluun ja mitä tapahtui? Niinkö sä haluat, että pahaa oloa kokevat eivät hae apua vaan alkavat purkaa sitä muihin? Kuten sinä vinkuja, ei sullakaan kaikki muumit laaksossa taida olla kun nettipalstoilla ilkeilet!

Terve kaikille, aika tuttua on, itse olen pari vuotta sitten Sairastunut masennukseen, on myös jotakin muuta kun pelkää lähteä mihinkään ja ei halua tavata ketään. Kaikki ihmissuhteet loppunut ja tuntuu että kaikki haluavat vain hyötyä minusta. Perhettä on mutta jotenkin sekin tuntuu taakalta, lapset on onneksi aikuisia ja niillä kohtu hyvin asiat. Vaimo ei tunnu enään samalta ja ei sille voi kertoa kaikista tunteista, silläkin halkeaa pää. Jotenkin tuntuu että ei osaa sitten lääkärillekkään ilmaista miltä tuntuu ja kuin paha on tilanne. On vain niin yksin ja tilanne vain pahenee, kaikki asiat jää hoitamatta ja se sitten rassaa vain lisää. Tekisi mieli kadota jonnekkin ja unohtaa kaikki ulkopuolinen elämä, en tiedä osaanko ihan kertoa sitäkään mitä haluan. Lääkkeitä iltaisin Tolvon ja päivällä Opamox, sitten selkä sökö ja siihen joudun aina välillä syömään tramall nimistä voimakasta kipulääkettä, kaikki muutkin sairaudet melkein on mitä 50 v. ylipainoin mies voi itselle hankkia, viina en muutamaan vuoteen ole juonut, sen älysin jotenkin että se pahentaa vain asioita. Että on meitä monenlaisia ja mikä keksitään että joku valo tulisi elämään.

Pistää silmään 'kaikki ihmissuhteet loppuneet....tuntuu että kaikki yrittävät vain hyötyä minusta'. Tämä ajatusmalli tarvii ensimmäisenä muuttaa. Itse sinä siitä hyödyt kun olet ihmisten kanssa tekemisissä ja puheissa. Jos asioita pitää sisällään, homma menee huonompaan suuntaan.

Kroppa ei pysy kunnossa, jos sitä ei hoida. Ulkoilu, liikunta, kuntosali ja ylipainoa lähtee välimeren ruokavaliolla. Ei pelkillä pillereillä homma hoidu.

Minulla oli tuossa melkein puolen vuoden jakso paniikkikohtauksia, ja en syönyt siihen kuin hyvin mietoa masennuslääkettä joka tuskin paljoa auttoi. Siinä tuli päivittäin opeteltua erilaisia keinoja millä sai ajatukset pysymään edes jollain tavalla kasassa. Ensimmäinen kohtaus tuli niin yllättäin, että meni hyperventilaatioksi ja löysin itseni pihalta kun ajattelin että raitis ilma jotenkin auttaisi. Muistan vieläkin että silloin oli soitto hätäkeskukseen hyvin lähellä. Siitä se sitten jatkui todella pitkään lähes päivittäin, välillä oli muutamia päiviä taukoa.

Yksi keino millä sain kohtauksen kuriin oli pahimman jälkeen alkaa hyräilemään jotain tunnettua biisiä. Huomasin myös että rauhoitun paljon nopeammin kun olin pimeässä huoneessa, ja mielellään sängyllä maaten.

Mulla luultiin ties kans vaikka miksi paniikki,ahdistus,persoonallisuus,dissosisaatio ym.psykoosiksi tätä oloa vaan mahtava psykiatri laitto eeg /mri ja siellähän piirtyi epilepsia käyrää, muistakaa että ohimo ja otsa lohko epi coi aijeuttaa paniikki/kauhu tunnetta

Paniikkihäiriö on aivan p*rseestä! Serotiini tai joku vastaava lääke vei 2-4vuodeks kohtaukset ja ahdistukset pois mutta...kun lääkitys oli päällä olin yliaktiivinen polin pyörällä kymmeniä kilometrejä joka päivä sitte alko tulla agressiivisuutta ja lopulta itsetuhoisuutta ja lääkitys lopetettiin välittömästi!! Sitten on ollu ketipinoria ja on vieläkin se vaan lieventää... Ja yhtäkkiä vaikutus loppuu kun seinään (100mg aamulla ja illalla) sitten rinnalle tuli joku "unilääke" varmaan on oikeelta nimeltään masennuslääke ja lääkäri lupaili että ahdistukset häviää... Maximissaan lieventää mutta nukahdan hyvin 3-4h päästä lääkkeen ottamisesta... Miun pitäis varmaan nostaa ketipinorin annostusta mut on sanottu että siihen voi jäädä riippuvaiseks en oo varma oonko jo mut en uskalla nostaa sitä enää yhtään... Kohtaukset ku on päällä tulee välillä kuolemanpelkoa vaikka tiedän ettei siihen kuole ja hulluksi tulemista pelkään.. psyyke vaihtelee ympäri vuoden... Ei sitä vuoristorataa jaksa päivästä toiseen ... Kotona kun oon niin ei mitään mut jos oon nuorisokodissa niin älytöntä ahdistusta ja kohtausta... Sen takia jouduin sille avohuollonsijoituksena että sain käytyy koulun loppuun ja kuntouttaa tätä paniikkip*askaa.. Ja lähin menee sieltä himaa ja nyt pelätään sijoitusta toiseen kaupunkiin tän häiriön takia... Toivottavasti sillee ei käy eli koulun kävin 2-4kk loppuun ja sain todistuksen... Nyt pitää vaa odotella tulevaa palaverii ...

Itselläni tuli ensimmäinen (erittäin vahva) paniikkikohtaus toissapäivänä. Oli toinen päivä uudessa koulussa ja ohjelmiin kuului tutustumista kouluun ja luokkatovereihin. Aamu sujui suht hyvin pienellä ahdistuksen tunteella (tunne siitä että veri karkaa raajoista ja kasvoista, levottomuus, ei pysty keskittymään,halu päästä yksin jonnekkin) joka on minulle normaalia uusissaa tilanteissa. Ahdistus kuitenkin suureni päivää myötä sietämättömäksi kun tuli aiheeksi tehdä ryhmätöitä toistemme tuntemiseksi ja esittelemiseksi.

Tunsin paineen tuntua rinnassa, tunnottomuutta sormissa, heikotusta, huimausta, sekavuutta eli ei pystynyt keskittymään mihinkään kun halusi vain pois ja tajusin katseeni poukkoilevan paikasta toiseen, koska uskoin kaikkien katsovan minua (osa katsoikin käytökseni muuttumisen takia). Kädet alkoi vapista ja kasvojen lihakset tuntui raskailta jatkuvasta yrityksesä näyttää normaalilta. Mikään uusi tieto ei jäänyt päähän edes lyhyeltä aikaväliltä kun keskittyminen meni selviytymiseen. Aloin pidättelemään itkua.

En kuitenkaan halunnut lähteä kesken pois etten jää mistään tärkeästä paitsi ja muutenkin ajattelin että miksi minua pitäisi muka ahdistaa näin paljon kun kaikki muut ovat niin normaaleina. Sinnittelin loppupäivän nuissa tunnelmissa ja käpristelin läpi pari kiusallista tilannetta muille esittäytymisissä.

Kun lopulta pääsin pyöräilemään kotiin paniikki alkoi vyöryä lujemmin yli ja aloin itkeä. Pääsin sisään ovesta, aloin hengittää raskaasti ja tunsin kurkkuni kuristuvan. Alkoi suurinpiirtein järjestyksessä hyperventilointi, sydämen luja hakkaaminen, näkökyvyn sumentuminen, heikotus, huimaaminen, tunnon lähtö raajoista ja kasvoista, käsi ja jalkalihasten totaalinen kouristuminen, kuoleman pelko, hallitsematon itkeminen. Varsinkin käsien kouristuessa aloin epäillä epilepsiakohtausta, tunsin pelkoa oireiden pahenemisesta ja mielessä kävi soittaminen hätänumeroon. Makasin sängylläni ja yritin rauhoitella itseäni musiikilla. Kohtaus kesti kouristuksineen noin 20 min jonka jälkeen raajani ja selkäni olivat tunnottomat ja olin täysin voimaton ja väsynyt.

Minulla ei siis ollut koskaan tullut yhtä vahvaa kohtausta kuin tuo. Olen 19v erityisherkkä ihminen ja aina ollut sosiaalissa tilanteissa ihmisten ympäröimänä ja avoimissa tiloissa ahdistunut. Pyrin vetäytymään pois ihmisten parista ahdistuksen ja huonojen sosiaaalisten taitojeni takia. Olen joka päivä yksin, mutta se ei minua sinänsä haittaa sillä nautin vain hiljaisuudessa olemisesta, mietiskelystä ja itseni kaiken muun tutkimisesta.

Vasta nyt tapahtuneen jälkeen muistan pari tilannetta joissa palasin koulusta kotiin henkeä haukkoen, mutta ne olivat niin lieviä tilanteita etten ajatellut niistä sen enempää. Myös kaupassa minulle useimmiten syntyy vähitellen enemmän ja enemmän ahdistunut olo, jolloin haluan vain kadota. Osaako kukaan sanoa voisiko minulla todella olla paniikkihäiriö vai enemmänkin joku muu esim. ahdistuneisuushäiriö tai torikammo? Toki diagnoosia olisi parempi hakea ammattilaiselta, mutta näistä asioista jutteleminen kasvoikkain ei minulta onnistu: unohdan kaikki oireeni ja uskon olevani täysin kunnossa sinä hetkenä eikä minua siten oteta todesta.

Kiitos jos jaksoit lukea. En yleensä kirjoittele palstoille, mutta tykkään lukea kun muut kertovat kokemuksistaan tarkasti. Toivottavasti valoitti myös kohtauksen luonnetta. Tämä ainainen ahdistus on vaan niin puuduttavaa kun haluaisi toimia normaalisti ja kerätä uusia kokemuksia ilman negatiivisia tunteita joita ei voi hallita..
Täytyy muistaa hengittää ensi kerralla pussiin jos vielä tulee kohtausta, ettei tule saatua liikaa happea. Myös venyttely, meditointi ja nestetasapainosta huolehtiminen kuulemma auttavat.

Noinkin voimakkaat fyysiset oireet saattavat kertoa myös siitä että koulussasi on huono sisäilma. Koska olet uudessa koulussa olet altistunut jo aiemmissa kouluissa siihen (myös kotona?) Jos keuhkot ovat tukkeutuneet jo aikaisemmin koneellisesta ilmastoinnista, voi jännityskin laukaista kohtauksia. Jännittäessa yleensä normaalisti pidättää hengitystä enemmän tai vähemmän ja hyperventilaation kaltainen kohtaus tulee helposti. Myös liikuessa ja hengästymisen yhteydessä jos kohtaus laukeaa, ei kysymys ole psyykkisestä paniikista vaan oikeasta fyysisestä vaivasta.

Uskon, että normaali ihminen osaa arvioida onko oikeasti ahdistunut. Ennenkuin tuollaisia kohtauksia tulee negatiivinen elämä ja ahdistus on täytynyt olla pitkään olemassa.

Minulla on paniikkikohtaus kestänyt pahimmillaan useita viikkoja. Lääkkeillä ei sitä lopeteta, ainoastaan lääke saattaa tasata sitä huippua, mutta aina se ei sitä tee.

Itse en ole perfektionisti, vaan huithapeli, joten paniikkihäiriöstä ja ahdistuksesta eivät kärsi ainoastaan perfektionistit. Käsittääkseni näillä on lisäksi taipumus masentua ja uupua ylisuorittamisen ja itseltä vaaatimisen seurauksena. Minulla ei vissiin tuosta huithapeliluonteeesta johtuen ole masennustaipumusta.

Mikä katkaisee paniikin? Jokin mihin keskittyy oikeasti. Minulla sen tekevät usein haasteelliset työtehtävät, joissa on käytettävä kaikki aivokapasiteetti ja pistettävä itsensä likoon. Sitten kun saa aikaan tuloksia, tulee hyvä mieli!

Mutta aivan saman asian voi ajaa jokin muu tekkeminen, johon keskittyy ja joka tuntuu tekemisen arvoiselta.

Lisäksi olen kokeillut hengitysharjoituksia, eivät välttämättä auta paljoa, mutta jo se, että tekee jotain itsensä hyväksi saa olon tuntumaan paremmalta.

Sitten kun on paniikiton aika ja on vain sitä tavanomaista ahdistusta, olo on mahtava! Sitä on avian kuin eri ihminen. Joskus tulee miettineeksi, missä sitä oikein olisikaan, jos ei olisi rajoitteena paniikkikohtauksia ja ajoittain pahaa ahdistusta, joka on kestänyt eliniän. Vähän sama juttu kuin jos pikkulapsena poliossa toisen jalkansa menettänyt miettisi, mitä tekisinkään, jos minulla olisi molemmat terveet jalat. No, proteesillakin pärjää ja psyykkisellä puolella täytyy vain karaista itsensä.

Sama täällä ! Kestäny jo lähes koko elämäni ajan
Ei uskalla edes herätä kun jo ennalta pelkää tulevaa mahdollista pelkoa
Hulluksi tulemisen pelko myös läsnä 24/7
TIEDÄN että omat ajatukset ruokkii pelkoja jos yksin on eikä kukaan kuuntele eikä jaa samoja tunteita

Minulle tuli jatkuva paniikki psyykenlääkkeiden kokeilin myötä.

Tottakai pelkäät hulluksi tulemista, koska vainoharhainen yliviisas yhteiskuntamme markkinoi hulluutta kaikille saadakseen heistä rahaa big faramlle.
Psyykke lääkkeet voi tehdä hyvin outoja oireita.

Paniikista tiedän vain mitä vikipedia sanoo, että paniikin aikana veri on liian emäksistä, mutta ei selitä tuleeko paniikki kohtaus liian emäksisestä verestä?

Löyty tällänen vanha ketju niin päätin kommentoida omaa tilannetta.
M 26V kuusivuotta sitten sain ekan paniikki kohtauksen yöllä, olotila oli kauhea tuntu että tajulähteää hetkenä minä hyvänsä ja aja tuksena sellainen "olenko minä olemassa, onko tämä totta, tulenko hulluksi" kohtaus kesti todella kauan noin 2h ja se ei mennyt ohi vaan aivoni kävivät niin ylikierroksilla että nukhadin lopulta mikä tekeekin tästä ihmeellistä on se että kaikki tämän jälkeiset kohtaukset ovat olleet samanlaisia tai samalla kaavalla toistuvia eli kohtaus kestää niin kauan ennekun nukahdan ja "nukun" sen pois. Heräämisen jälkeen sitten onkin päivän kaks ihan sekasin ja väsynyt. Lääkäriin menin heti ekojen kohtausten jälkeen ja ecitalopramia tyrkättiin heti käteen. En voi väittää etteikö lääke olisi auttonut nimittäin nyt jo 5 ilman jatkuvia kohtauksia. Silloin tällöin satunnaisia saattaa tulla, yli vuoteen ei yhtään. Eli lääkkeet auttoivat mutta toisaalta toivon etten olisi koskaan alottanutkaan niitä, muisti huononi ja alotus oli kauheaa, ahdistus paheni yms. Muistan hämärästi että valittelin lääkkeiden alotuksessa että on sellainen olo kuin olisi kokoajan "puolilsi unessa" nyt joko tuo olotila on kadonnut tai olen tottunut siihen ja se on nykyinen "normaali". Elämä muuttui täysin aluksi rajotin paniikkikohtauksien takia liikkumista kaukaa kotoo, sillä piti aina tulla "nukkumaan" ne pois mahdollisimman nopeasti. Noh lopulta liikkuminen kotoa rajoittui noin 15km säteellä. Nyt paniikki kohtaukset tavallaan ohi mutta tuo 15km säde on pahempi raja ylittää kun kohtausten alussa. Tuon "rajan" lähelle kun tulee niin alkaa huimaamaan ja ahdistamaan ja tuöee todella huono olo, tilannetta ei auta se että maisemat ovat jo 6vuoden aikana muuttuneet niin paljon että ei tunnu enään ees vanhat "tutut reitit" reitit samoilta. Talvi kum tulee ja hämärä niin tuo raja missä alkaa ahdostamaan vaan pienenee, kun joutuu ajattelemaan että nyt on liukasta ja jos joudun ajamaan kovaa nopeutta kotia nukkumaan niin se ei onnistu tai vaarannan muita.. niin onkos muilla samanlaisia kokemuksia että paniikki kestää näin pitkään kuin mulla kesti? Vai olenko ainoa tän olotilani kanssa?😅

Jokin syy siihen on. Oletko käynyt missään keskustelemassa?
Mulla oli viime vuonna paha paniikki yhden asian takia.
Onneksi olin varannut ajan kraniosakraalihoitoon joka oli just samana päivänä.
Se auttoi! Seuraavana aamuna olin rauhallinen, ei paniikkia.
Se hoito auttaa, tasapainottaa hermostoa, sympaattista ja parasympaattista.
Stressi ja traumat varastoituvat kehoon.

Itsellä jatkuvan paniikin, just tuollaisen että aamulla herää ihan paniikissa ja on kuin valmiina "sotaan" armeijaherätyksellä, liittyi käsittelemätön trauma. Voikohan oireilusi taustalla olla joku tiedostamaton pelko, jota sitten alitajuisesti unissaan käsittelee ja herää kuin paniikissa samantien.

Voin kertoo että mulla ollu paniikki noin 20v. Kokoajan päällä ilman lääkitystä. Ilman lääkitystä se menee siihen että tulee väistämättä burnout. Jännitys tilat menee niin pahaksi että kramppaan kokoaika, esim viime vuonna nousi kreatiini kinaasi arvo eli cp 6010 lihassolut hajoa,lihas säikeet alko repeileen. Niin oli taas aloitettava lääkitys. Keho eikä mieli rauhoitu vaikka valvoisin viikon. Eli turha yrittää nukkua. Jatkuvasti kylmä, hirveitä lihaakipuja. En tiedä onko kellään muulla tämmösiä oireita tai en oo löytänyt kun yhden kaltaiseni Suomesta.

Aivokemia on syystä tai toisesta sekaisin. Vaikka ei ole mitään syytä pelätä, aivokemiat on koko ajan jonkinlaisessa hälytystilassa ja ristiriita syntyy, kun ei tiedä mitä pitäisi pelätä tai miltä pitäisi puolustautua. Siihen ei auta selittelyt, ei osanotot, ei rohkaisut, eikä voivottelut, vaan pään tutkiminen ja kemiallinen kajoaminen.

Ite hajosin nyt 2 vkoa sitten totaalisesti. Pakko-ajatuksia ja valtavaa tuskaisuutta. Varmaan tuli myös yks paniikkikohtauskin. Oireena jatkuva inhottava olo ja tuskaisuus päässä. Paineen tunne päässä valtava. Sertralin nyt 11pvää mennyt. Eka 25mg ja nyt 2 pvä 50mg. Ketipinoria ja melatoniinia psyki kirjoitti nukkumiseen mutta ei auta yhtään. Opamoxia kulunut nyt 1-2tablettia 15mg melkeen joka päivä. Olot olisi vaatinut paljon enemmänkin. Esimerkiksi viime yönä oli nukkumaan mentäessä nii tuskainen olo että oli pakko ottaa opaa pari tabua. Sitten jossain vaiheessa simahti. Päässä jatkuvat kierrokset ja ikäänkuin hälytystila päällä. Kovat äänet särähtää korvissa ja olo on todella inhottava ja tukala.....