Minulla oli pienenä ja nuorena noin 10 ystävää. Nyt minulla on yksi, ja 9-15 kaveria. Tämä johtuu siitä, että vain yksi oli oikeasti ystävä. Eli sellainen, joka toivoo minun parasta, yrittää ja haluaa ymmärtää minua vaikka ei aina näe asioita samalla tavalla, ei tuomitse minua ja tekemisiäni ja voi soittaa vain sanoakseen moi mitä kuuluu.
Nämä loput ovat joko kateellisia, tuomitsevaisia, suvaitsemattomia jne tai pitävät hyviä välejä yllä mutta ihmettelevät selän takana ja jopa naureskelevat mukamas hyvänsuovasti niitä x:n omituisia edesottamuksia. He loukkaantuvat jos en pidä muodollisuuksia tärkeinä ystävyyden ylläpitäjinä (esim. "onpas taas pitkä aika sitten viime kerran, mitäs sulle nyt kuuluu, entäs miehellesi, vai sillä lailla no on ilmoja pidelly") ja jos sanon suoraan että olen liian väsynyt tänään, en jaksa lähteä kaupungille. He olisivat valmiita olemaan ystäväni heikkoina hetkinäni, eli jos minulla menisi kaikki nurin saisin itkeä heidän olkapäätään vasten, mutta en halua, koska he eivät ole minua tukemassa kun minulla menee hyvin.
Sanoin joskus eräälle kaverilleni, että ystävät eivät oikeasti välitä. Hän oli aivan hämmästynyt, piti minua masentuneena tai jotenkin loukkaantuneena, mutta yritin ihan suoraan selittää, että pidän sitä ihan faktana enkä ole siitä loukkaantunut mitenkään, en vain jaksa leikkiä että kaikki kaverit ova ystäviä, jotain ainutlaatuista ja kaunista, kun oikeasti koen ettei minun hyvinvoinnilla ole loppupeleissä mitään arvoa näille kavereille.
Mutta siis, yksi on ja olen hänestä onnellinen! Se riittääkin minulle.
Nämä loput ovat joko kateellisia, tuomitsevaisia, suvaitsemattomia jne tai pitävät hyviä välejä yllä mutta ihmettelevät selän takana ja jopa naureskelevat mukamas hyvänsuovasti niitä x:n omituisia edesottamuksia. He loukkaantuvat jos en pidä muodollisuuksia tärkeinä ystävyyden ylläpitäjinä (esim. "onpas taas pitkä aika sitten viime kerran, mitäs sulle nyt kuuluu, entäs miehellesi, vai sillä lailla no on ilmoja pidelly") ja jos sanon suoraan että olen liian väsynyt tänään, en jaksa lähteä kaupungille. He olisivat valmiita olemaan ystäväni heikkoina hetkinäni, eli jos minulla menisi kaikki nurin saisin itkeä heidän olkapäätään vasten, mutta en halua, koska he eivät ole minua tukemassa kun minulla menee hyvin.
Sanoin joskus eräälle kaverilleni, että ystävät eivät oikeasti välitä. Hän oli aivan hämmästynyt, piti minua masentuneena tai jotenkin loukkaantuneena, mutta yritin ihan suoraan selittää, että pidän sitä ihan faktana enkä ole siitä loukkaantunut mitenkään, en vain jaksa leikkiä että kaikki kaverit ova ystäviä, jotain ainutlaatuista ja kaunista, kun oikeasti koen ettei minun hyvinvoinnilla ole loppupeleissä mitään arvoa näille kavereille.
Mutta siis, yksi on ja olen hänestä onnellinen! Se riittääkin minulle.
Vastaukset 4
Vanhimmat
entä sitten kun tämä yksi ja ainoa kuolee,kuka tilalle?
..jää käteen oma perheeni jossa tietysti mieheni on vähintään yhtä hyvä ystävä. Mutta veikkan, etten toista tuollaista ystävää tule saamaan, koska tämä on ainutlaatuista. Kaikkihan me kuolemme... enhän minä saa toista äitiäkään kun äitini kuolee, silti elämä jatkuu.
Halusin avauksessani korostaa juuri sitä, että oikea ystävä on korvaamaton. Näitä tuskin tulee kovin montaa yhden elämän aikana. Kavereita voi tulla ja mennä vaikka 20, siis sellaisia joita jotkut kutsuisivat "ystäviksi". Mutta jos heistä olisi ollut oikeiksi ystäviksi, he olisivat jo osoittautuneet sellaisiksi.
Ajattele, minulla ei ole koskaan ollut edes yhtä ystävää. Kavereita oli pienempänä muttei ystäviä.
Hyvin olen selvinnyt vaikka välillä kyllä täytyy myöntää että harmittaa.
Aina kun olen luullut jotain ystäväksi niin vähän ajan päästä on sattunut jotain ikävää. Toinen on puhunut pahaa tai muuten huomaan että hän ei toivo parastani.
Nyt en enää uskalla luottaa ihmisiin niin paljon että alkaisin liian läheiseksi.
Minusta olisi ihanaa omistaa yksi tosi hyvä ystävä.
Tuo on kyllä ikävää. Juuri nuo mitä mainitsit, selän takana puhuminen tai se ettei toivo parasta, tai jopa toivoo jotain pahaa toiselle, ovat niitä piirteitä jotka tekevät ihmisestä sellaisen, ettei hän ole oikeasti ystävä. Niitä kannattaa karttaa. Ei saa kuin pahan mielen kun tällaisten kanssa on tekemisissä.
On TODELLA suuri rikkaus, eikä mikään itsestäänselvyys, jos saa edes yhden oikean ystävän. Jos oikea ystävä loukkaa, hän on tehnyt sen tarkoittamatta sitä, vahingossa, kömpelöllä ilmaisulla ja siitä hän pyytää välittömästi anteeksi kun huomaa että olen loukkaantunut. Hän ei HALUA loukata. Hän ei TOIVO salaa, että en onnistuisi jossain mikä on minulle tärkeää. Hän on jopa YLPEÄ minusta, kun onnistun. Toisin sanoen hän on kuin perheenjäsen silloin kun perhe toimii parhaimmillaan.
Kun olen pikkuhiljaa vuosien mittaan ymmärtänyt että tämä henkilö on minulle ystävä, olen samalla huomannut että ne muut eivät sitä ole. Olen niin iloinen että minulla on tällainen ystävä. Hän on kuin sisko. Soisin tällaisen ystävän jokaiselle, joka on itse valmis antamaan itsestään kaikki hyvät puolet käytettäväksi toiselle. Kaipa se on siitä kiinni että kahden ihmisen kemiat osuvat yhteen, aivan kuten hyvässä parisuhteessakin.
Ehkä vielä jonain päivänä tapaat sellaisen ihmisen jonka kanssa olet niin täysin samalla aaltopituudella että teistä tulee oikeat ystävät.