mielipide kyselyä
elän avoliitossa ja puolisoni on pitänyt yllä selkäni takana jo useita vuosia kestänyttä txt ja puhelin keskustelua veljeni kanssa ja sitten viime kesänä he olivat kahden kesken kalastus reissuillamme kännäämässä ja emäntäni aloitti keskustelun ilmeisesti näin ,hän oli ollut hieman alakuloinen epäluuloinen hänen kauneudesta ja seksikkyydestä toisia miehiä kohtaan tai en tiedä mikä jutun takana edes on jujuna,nooh alkoi kyselemään veljeltä kiinnostaakos häntä nussia emäntäni näköistä naista ja veljeni vastasi kyllä kun ei ole pitkään aikaan saanut seksiä,veljeäni oli kuulemma kiinnostanut seksi emäntäni kanssa,kumpikin sanoo että mitään ei tapahtunut mutta onko tälläinen keskustelu selkäni takana reilua minua kohtaan ja aikuismaista keskustelua heidän kesken kertomatta minulle asiasta ennen kuin viime lokakuussa pienen riidan yhteydessä emätäni sanoi minulle että olisi pitänyt nussia häntä,eli ilmeisesti kiinnostus on ollut jollain tasolla molemmin puolista tai hmm? kertokaa omia näkemyksiänne olen tosi sekaisin tilanteessa mitä tehdä tai miten edes toimia ja kommunikoida enään muijani ja veljeni kanssa asiassa.veljeni eilen vain tokaisi asiasta että se nyt vaan oli sellaista aikuismaista keskustelua,hmmm?
ps.hieno varaista keskustelua kiitos,ja onko tälläinen normaalia toimintaa teidän mielestä

Vastaukset 8
Vanhimmat
Avovaimosi ei ole ollut rehellinen sinua kohtaan. Miksi hänellä on ollut tarve pitää salaa yhteyttä veljeesi. Ihmetyttää tuo kalareissu veljesi kanssa.
Luottamus molempiin on mennyt. Jos olisin sinä, niin lopettaisin suhteen ja
katselisin maailmaa jonkun aikaa yksin. Eli jatka elämääsi puhtaalta pöydältä.
Uusi harrastus ja sen myötä voi tulla uusi, parempi ihmissuhde.
hei ja kiitos
olin kyllä mukana tuolla kalastus reissulla mutta olin jo nukkumassa lastemme kanssa kun tämä episodi oli käyty ...kummalliseksi sen omasta mielestä juuri tekee se että ,he eivät kertoneet asiasta mitään minulle kuin vasta lokakuussa pienen riidan jälkeen eukko sen kuun tiputti harteilleni ,,,että ois pitänyt nussia sitä ´,,,veljeni ei edes kommentoinut asiaa kun julkaisin sen hänelle ekan kerran silloin lokakuussa työmaalla.eli mitä hiljaisuus/salailu sitten tarkoittaakaan.
Olen samaa mieltä. Läheissukulaisvälit on ok, mutta selän takana ja salaa hoidettuna ne haisevat...vanhalle kalalle.
Asia painaa varmasti mieltäsi. Osallisten kanssa avoin keskustelu on lähes mahdotonta, kun kumpikaan ei halua loukata sinua asialla, ei varmasti halua. Joten pelkään, että vapaaehtoisesti kanssasi ei tulla puhumaan, mistä kyse oli.
Veri on vettä sakeampaa, joten jos haluat selvittää asioita, ainoa miten se ehkä 'onnistuu voi olla: painsota veljeäsi puhumaan, Jos ei auta, muuta kotoa pois, ulkoruoklntaan, vain väliaikaisesti. Sitten vaadit veljeäsi puhumaan, ja kerrot että et palaa kotiin koskaan, jos hän tai vaimo ei puhu sinulla avoimesti ja selvästi mistä todella oli kyse näiden "useiden vuosien aikana". Epäonni on siinä, että voi olla, että tältä reissulta ei koskaan voi palata kotiin, yleensä nämä parit pitävät suun supussa, molemmat. Voi toki olla, että keskustelusuhde se on ollut, vain nuo kaksi tietävät.
Tsemppiä sinulle, ja halit, tilanteesi on vaikea.
kiitos vilpittömästi täältä ja en oikeasti saa päähän minkä takia selkäni takana veljelleni haukutaan minua olevani paska jätkä ja muutenkin kaikkinensa paska ,,,eikä siinä kaikki tätä on tehty minun äitini puolelle kanssa ja setäni vaimolle myös,,,ja minua haukutaan epärehelliseksi mieheksi ja pettäjäksi lol on aika paksua tavaraa emännältä joka itse tekee kaiken niin kuin syyttelee minua ,,,naisten vastaiulu ois kiva tähän mitä nyt kirjoitan,,,onko mahdollista että naiseni huono omatunto tehdyistä asioista minua kohtaa eli turhasta syyllistämisistä kaikkinensa heijastua minua kohtaan juurinkin tälläi.olen pääni puhki ajatellut näitä kiemuroita aikani jo ja nyt halusin jakaa ajatukseni tätä kanavaa pitkin ja ehkä saada jotain ulkopuolista näkemystä asiaan.ps ikinä en en ole pettänyt tai edes flirttaillut pari suhteemme aikana.
vanhanaikainen suomalainen mies
Pettäjät on älyttömän mustasukkaisia, koska kuvittelevat että muutkin on yhtä katalia kuin he itse ja voisivat pettää tosta vaan. He ei ymmärrä, että normaali ei tee niin ja seuraavat hulluna mustasukkaisuudesta oman puolison menoja. Lisäksi hyökkäys on paras puolustus eli he hyppivät heti petetyn silmille ja suuren raivokkaasti, jos heitä edes epäilee, syyttäen petettyä vainoharhaiseksi, omaa syyttömyyttään vakuutellen.
Kun vaimosi jo ehdottelee omalle veljellesi seksiä, aika alhaalla on jo, näissä pettäjien normimaneereissa..
Niin, ja kaikki muut ihmiset, erityisesti petetyn läheiset, ovat syyllisiä, eivät he itse. Sinusta nainen on näköjään luonut omaan päähänsä suuren syntipukin omalle huonolle käytökselleen. Hän uskoo v ilpittömästi omaan "totuuteensa" joten keskustelu ei auta mitään, yleensä.
hei ja kiitos,,,
taas lähes unettoman yön jälkeen yrittänyttä ei laiteta.
emäntä takaisin kotiin lasten kanssa joulu lomalta.
kyllähän hänen vanhempansa olivat kyllä kuulleet tuosta tapauksesta lapissa heti kun menimme heidän luokseen lomia jatkamaan.mutta se ketä asia olisi eniten koskenut niin yllätys hän sen kuulee mutkan kautta vahingossa viimeisenä.mutta nyt kuitenkin reilun viikon yksin miettineenä ja mieli hiukka kirkastuneena ,olen kuitenkin suuhteellisen tyytyväinen että lopultakin tieto saapui minulle ja nyt tiedän asian todellisen totuuden,koska jo siellä lapissa kerkesin jo hermostua eukolle sinä yönä kun hän tuli keskellä yötä takaisin mökille nukkumaan,se episodi olisi voinut olla tapahtumatta ,mutta minkä rehellinen mies tunteilleen voi kun kesken unien herätetään keskellä yötä emäntä ympäri päissään ja veljeni kanssa ollut vain,mutta siinä vaiheessahan en tiennyt koko totuutta vain minkä tunsin tilanteessa olevan ilmassa ja olin tosi oikeassa ja nolona olen joutunut hiukka olemaan kummallekin siitä kun hessut palo aika kipakasti,mutta nyt jälkikäteen en ollut väärässä ja tilanne oli hallussa minulla mutta he olivat ymmärrykseni mukaan yllättyneitä osin johtuneen suorasukaisesta toimesta heitä kohtaan.
naiset kiitos vastauksista ja miehille samoin
kysymys kuuluu
oliko oikein minun hermostua tuollai tilanteessa vai olinko törkimys heitä kohtaan,koinko minä vääryyttä ja minkälaista sellaista olisi kiva saada pieni keskustelu tästä aikaan naisten kanssa ja miestenkin sopii ottaa osaa,olen avoin koska tilanne sitä vaatii,kiitos ja hienovaraista keskustelua yst.salmotrutta72
Oli ok hermostua, kuka nyt ei hermostuisi, kun noin käy. He olivat törkimyksiä, et sinä. Hillitse silti mielesi, se on paras aina.