Jätin avomieheni n. 2,5 vuotta sitten. Hetken sen jälkeen olimme tekemisissä, kunnes hän muutti toiselle paikkakunnalle. Aloin tapailla toista miestä ja jonkin aikaa olikin ihan hienoa ja kaikki sujui, mietin tietysti entistä miestä vähän väliä. Yritin keskittyä uuteen tuttavuuteen ja tavallaan kai esitin itsellenikin olevani muuta kuin oma itseni. Eksäni lähetti minulle sähköpostin, josta en paljoakaan muista. Siinä hän sanoi, että aikoo mennä eteenpäin elämässä jos joku sopiva osuu kohdalle. En vastannut, sillä hän pyysi etten vastaa siihen. Tukahdutin tunteitani häneen ja vietin aikaa tämän uuden tuttavuuteni kanssa. Vertailin häntä eksääni jatkuvasti. Aioin kirjoittaa eksälleni, kunnes kuulin hänen seurustelevan. En kirjoittanut, en halunnut sotkea hänen asioitaan.
Nyt olen ollut tämän "uuden tuttavuuden" kanssa yhdessä jo jonkin aikaa ja asumme yhdessä. Mietin yhä eksääni ja kadun eroa. Kaipaan häntä ja hänen juttujaan. Meidän olisi pitänyt tehdä enemmän asioita yhdessä, käydä matkoilla ja joka paikassa. Tunnen suunnatonta ahdistusta häntä miettiessäni, kun tiedän hänen menneen jo kihloihin ja kohta heille kai tulee jo ensimmäinen lapsi. En ole nähnyt häntä pariin vuoteen ja pelkään että hän vihaa minua ja on katkeroitunut. Tiedän että hän rakasti minua yli kaiken ja minä häntä, mutta asiat menivät näin. Vertaan edelleen nykyistä miestäni eksään, välillä itken kun ajattelen että meillä ei enää koskaan tule olemaan mitään. Olimme yhdessä niin kauan, hän oli ensimmäiseni ja minä hänen. Pääseekö ensirakkaudesta ikinä kokonaan yli ja onko minulla edes oikeutta katua eroa/olla näin särkynyt, vaikka itse olen ollut jättäjän roolissa? En jaksa enää, jos en pääse ajatuksistani eroon. :(
Nyt olen ollut tämän "uuden tuttavuuden" kanssa yhdessä jo jonkin aikaa ja asumme yhdessä. Mietin yhä eksääni ja kadun eroa. Kaipaan häntä ja hänen juttujaan. Meidän olisi pitänyt tehdä enemmän asioita yhdessä, käydä matkoilla ja joka paikassa. Tunnen suunnatonta ahdistusta häntä miettiessäni, kun tiedän hänen menneen jo kihloihin ja kohta heille kai tulee jo ensimmäinen lapsi. En ole nähnyt häntä pariin vuoteen ja pelkään että hän vihaa minua ja on katkeroitunut. Tiedän että hän rakasti minua yli kaiken ja minä häntä, mutta asiat menivät näin. Vertaan edelleen nykyistä miestäni eksään, välillä itken kun ajattelen että meillä ei enää koskaan tule olemaan mitään. Olimme yhdessä niin kauan, hän oli ensimmäiseni ja minä hänen. Pääseekö ensirakkaudesta ikinä kokonaan yli ja onko minulla edes oikeutta katua eroa/olla näin särkynyt, vaikka itse olen ollut jättäjän roolissa? En jaksa enää, jos en pääse ajatuksistani eroon. :(
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi te erositte?
Ihastuin toiseen. Emme tehneet asioita yhdessä, vaikka olimme asuneet yhdessä vasta pari vuotta. Tuskani ja syyllisyyteni on mittaamattoman valtava. Kuitenkaan nykyinen mieheni ei ole tämä silloinen ihastukseni. Se kaatui epäluottamukseen ennen alkuaan.
Ihan oikein sinulle..siinäpähän mietit mitä tuli tehtyä. Niitä hyviä miehiä on nimittäin harvassa..olisiko kannattanut miettiä toisen kerran ennen kun jätit hänet? Voit katua aivan vapaasti, mutta älä pilaa entisen miehesi elämää enää
Jep kannattaa miettiä ennenkuin eropäätösen tekee mutta teidän tapauksessanne sinulla olikin katsottuna ihastus valmiiksi parisuhteenne aikana.
Taitaa muutenkin noi "ihastukset" vaihtua aika tiheään.
Itsekkin tälläisen pettäjänaisen kanssa olin tekemisissä ja sen suhteen loputtua tapasin fiksun naisen joka kanssa perustin perheen lapsineen ja tämän kuultuaan tämä pettäjä kovasti yritti ottaa yhteyttä....pyysin vain olla enää rauhassa häneltä.
Kaikkea kun ei voi saada ja omistaakkaan....
Tämän nykyisen elämää.. Kasva aikuiseksi, unohda entinen ja kerro nykyiselle totuus - anna hänen päättää jääkö suhteeseen jossa toinen haikailee toisen perään vai lähteekö