Jättäjän tuska vuosien jälkeen

Jätin avomieheni n. 2,5 vuotta sitten. Hetken sen jälkeen olimme tekemisissä, kunnes hän muutti toiselle paikkakunnalle. Aloin tapailla toista miestä ja jonkin aikaa olikin ihan hienoa ja kaikki sujui, mietin tietysti entistä miestä vähän väliä. Yritin keskittyä uuteen tuttavuuteen ja tavallaan kai esitin itsellenikin olevani muuta kuin oma itseni. Eksäni lähetti minulle sähköpostin, josta en paljoakaan muista. Siinä hän sanoi, että aikoo mennä eteenpäin elämässä jos joku sopiva osuu kohdalle. En vastannut, sillä hän pyysi etten vastaa siihen. Tukahdutin tunteitani häneen ja vietin aikaa tämän uuden tuttavuuteni kanssa. Vertailin häntä eksääni jatkuvasti. Aioin kirjoittaa eksälleni, kunnes kuulin hänen seurustelevan. En kirjoittanut, en halunnut sotkea hänen asioitaan.

Nyt olen ollut tämän "uuden tuttavuuden" kanssa yhdessä jo jonkin aikaa ja asumme yhdessä. Mietin yhä eksääni ja kadun eroa. Kaipaan häntä ja hänen juttujaan. Meidän olisi pitänyt tehdä enemmän asioita yhdessä, käydä matkoilla ja joka paikassa. Tunnen suunnatonta ahdistusta häntä miettiessäni, kun tiedän hänen menneen jo kihloihin ja kohta heille kai tulee jo ensimmäinen lapsi. En ole nähnyt häntä pariin vuoteen ja pelkään että hän vihaa minua ja on katkeroitunut. Tiedän että hän rakasti minua yli kaiken ja minä häntä, mutta asiat menivät näin. Vertaan edelleen nykyistä miestäni eksään, välillä itken kun ajattelen että meillä ei enää koskaan tule olemaan mitään. Olimme yhdessä niin kauan, hän oli ensimmäiseni ja minä hänen. Pääseekö ensirakkaudesta ikinä kokonaan yli ja onko minulla edes oikeutta katua eroa/olla näin särkynyt, vaikka itse olen ollut jättäjän roolissa? En jaksa enää, jos en pääse ajatuksistani eroon. :(