Kirkollisten vihkimisten suosio?

2013 enää 49% kaikista avioliitoista oli kirkollisia vihkimisiä ja kirkon jäsenilläkin kirkkovihkimisten osuus laski alle 60%:n.

Viime vuoden lukuja ei ole vielä saatavilla, mutta ennakkotiedot viittaavat suunnan olevan edelleenkin alas.
Kirkko on muuttanut taktiikkaansa siltä osin, että on alkanut järjestää varsinkin pienimuotoisempia vihkimisiä myös muualla kuin kirkoissa, mutta sekään ei ole kääntänyt suosion laskua.

Itse ehdottaisin kirkolle Tanskan ja Ruotsin mallia, jolla laskua voisi hieman hidastaa, tosin se on Suomessa mahdollista vasta parin vuoden kuluttua?
Kirkon päätöksentekojärjestelmä on aika jäykkä, joten valmistautuminen pitää aloittaa ajoissa.

17

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Moni ei ole kirkon kanssa juuri missään tekemisissä, ja se voi tuntua vieraalta. Ja siksi kirkkohäätkään eivät ole tänä päivänä enää se autuus ja onni. Avioon voi mennä mukavasti ilman kirkkoakin.

      Suomessa vasta 1500-luvulla alkanut käytäntö alkaa hiipua pois. Ei taida mitkään poppakonstit enää auttaa.

    • homo-info

      muutos on ollut uskomaton. mun lapsuudessani
      1960-luvulla esim avioero oli vielä todella iso asia.
      au-lapset olivat yhteiskunnallinen ongelma. mun
      omat vanhemmat meni naimisiin heti, kun äitini oli
      tullut esiaviollisesti raskaaksi.

      nyt on näkyvissä homojen avioliitto. heterojen
      lisääntyminen tapahtuu kun tapahtuu, ja avioon
      mennään kaikessa rauhassa sitten joskus jos
      mennään ylipäätään. kulissiavioliitto homouden
      peittämiseksi tuntuu järkyttävältä ajatukselta.

      • Minä olen käynyt elämäni aikana 2 kertaa kirkossa, kun silloin koulusta vietiin kirkkoon.
        Eka kerralla papin saarnaa kuuntelemaan ja toisella kertaa oli tutustumiskäynti.


      • eikös niin ole?
        Pe.ku kirjoitti:

        Minä olen käynyt elämäni aikana 2 kertaa kirkossa, kun silloin koulusta vietiin kirkkoon.
        Eka kerralla papin saarnaa kuuntelemaan ja toisella kertaa oli tutustumiskäynti.

        Hellarithan käykin harvemmin kirkossa.


    • Nuo ”kirkolliset” vihkimiset pitävät sisällään myös muiden kirkkojen vihkimiset sekä rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat.

      Kirkollinen vihkiminen ei siis tarkoita tilaa jossa vihitään. Ennen olikin paljon enemmän juuri noita pieniä vihkimisiä, joissa vihkiminen tapahtui sakastissa parin toistajan läsnä ollessa. Vain rikkaat vihittiin juhlavasti kirkossa.

      Mikä on Tanskan ja Ruotsin malli?

      • Tanskan ja Ruotsin kirkot vihkivät myös homoparit.


      • ei kaikki
        Pe.ku kirjoitti:

        Tanskan ja Ruotsin kirkot vihkivät myös homoparit.

        Mutta ei hellarikirkot ja muut vapaat suunnat.


      • ei kaikki kirjoitti:

        Mutta ei hellarikirkot ja muut vapaat suunnat.

        Avioliittolait ovat kuitenkin Valtion lakeja ja kaikki kirkot yhteisöt joutuu niitä noudattamaan.


      • älähän hupsi
        Pe.ku kirjoitti:

        Avioliittolait ovat kuitenkin Valtion lakeja ja kaikki kirkot yhteisöt joutuu niitä noudattamaan.

        Vihkiminen ei ole kenellekään pakollista.


      • Pe.ku kirjoitti:

        Tanskan ja Ruotsin kirkot vihkivät myös homoparit.

        Tanskassa on valtion kirkko, eli valtio hallinnoi ja päättää kirkon asioista. Ruotsissa kirkko erottautui vasta 2000 luvulla. Joten ymmärrän etenkin Tanskan osalta, että sen on noudatettava valtiollisia lakeja. Ruotsissa ilmeisesti kirkon hallinto on päättänyt toimia valion lakien mukaisesti.

        Suomessa kirkoille on annettu oikeus tehdä tästä oma päätös.


      • Vaikka avioliittolaki todella kutsuu "kirkollisiksi" vihkimiseksi niitä, jotka voisivat olla nimeltään vaikka "moskeijalliset", niin evlut kirkko erottelee ne tilastoissaan.

        Siviilivihkimisten osuus ylitti evlut kirkkovihkimisten osuuden vuonna 2013. Pienuskontojen vajaat pari prosenttia kuitenkin vaikutti niin, että mikään tapa ei ylittänyt puolta. Se jääkin ainoaksi vuodeksi lajissaan, koska nyt siviilivihkimiset ylittävät 50%.


      • ttätäki
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Vaikka avioliittolaki todella kutsuu "kirkollisiksi" vihkimiseksi niitä, jotka voisivat olla nimeltään vaikka "moskeijalliset", niin evlut kirkko erottelee ne tilastoissaan.

        Siviilivihkimisten osuus ylitti evlut kirkkovihkimisten osuuden vuonna 2013. Pienuskontojen vajaat pari prosenttia kuitenkin vaikutti niin, että mikään tapa ei ylittänyt puolta. Se jääkin ainoaksi vuodeksi lajissaan, koska nyt siviilivihkimiset ylittävät 50%.

        Osa noista siviilivihityistä haluaa heti seuraavana päivänä kirkon siunauksen. Tuplajuhlat!


      • ttätäki kirjoitti:

        Osa noista siviilivihityistä haluaa heti seuraavana päivänä kirkon siunauksen. Tuplajuhlat!

        Aika pieni määrä.
        Vuonna 2013 noin 6,5%


      • mummomuori kirjoitti:

        Tanskassa on valtion kirkko, eli valtio hallinnoi ja päättää kirkon asioista. Ruotsissa kirkko erottautui vasta 2000 luvulla. Joten ymmärrän etenkin Tanskan osalta, että sen on noudatettava valtiollisia lakeja. Ruotsissa ilmeisesti kirkon hallinto on päättänyt toimia valion lakien mukaisesti.

        Suomessa kirkoille on annettu oikeus tehdä tästä oma päätös.

        "Suomessa kirkoille on annettu oikeus tehdä tästä oma päätös. "

        Suomessakin kirkko alkaa jossain vaiheessa vihkimään homopareja, ellei hajoa sitä ennen ja joku osapuoli vihkii.
        Kyse on korkeintaan vuosista.
        Mitä nopeammin, niin sen vähemmän siitä koituu hallaa kirkolle.

        Ihmiset kääntyy koko ajan nopeaan tahtiin suvaitsemammiksi ja ehkä viiden vuoden kuluttua 90% kansasta ihmettelee miten tolloa kirkon touhu on, ellei sitä ennen ole muutosta tapahtunut.


      • Pe.ku kirjoitti:

        Aika pieni määrä.
        Vuonna 2013 noin 6,5%

        Siis siviilivihityistä 6,5%? Eli kaikista pareista 3,25%. Tämä mukaan laskien 50% raja alitettaisiin mahdollisesti vasta 2016.

        Toisaalta, kun nyt miettii parisuhteita kaikkiaan... Kirkollisesti vihittyjä on kai jotain kolmannes. Kolmannes on siviilivihkimisiä ja se viimeinen kolmannes avoliittoja. Tai en tuota osuutta tiedä, mutta iso se on. Tässä mielessä evlut kirkon enemmistöasema on murtunut jo aikakausia sitten.


    • kristitty vaeltaja

      Niin, pe.ku, miksi ihmeessä olet niin äärettömän kiinnostunut erityisesti kristinuskosta, kun kirjoittelet aina näillä palstoilla?

      • siks kun

        Hän on entinen hellari ja joku on jäänyt kaivamaan...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      4936
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3506
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2953
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2935
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      8
      2757
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      55
      2280
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      39
      1778
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1700
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1691
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1584
    Aihe