Onkohan monellakaan niin kilttiä exää kuin minulla , tänäänkin hän kävi luomassa lumet pois minun p-paikasta .Soitti vaan minulle kännykkään että kun ajoin ohi niin kävin luomassa lumet. Olemme olleet erossa 1.5 vuotta ja yhdessä olimme 29 vuotta. Miksi toiset tykkää että on kamalaa kun on ystävä exän kanssa. Minusta se on ihan ok.
kiltti exä
eronnut N
132117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
X:säsi ei vaan osaa /halua päästää irti vanhasta suhteesta. Vaikeuttaa omaa elämäänsä ja myös sinun....
Näin miesnäkökulmasta voin sanoa, että ei tuollaiset teot ole välttämättä kiinni siitä, etteikö ko. mies osaisi päästää vanhasta suhteesta irti. En myöskään näe tekoja hankaloittamassa kenenkään oloa. Alkuperäinen kirjoittaja voi puolestaan kommentoida kuinka hankalaksi hän tilanteen kokee.
Itse voin kuvitella tekeväni vastaavia asioita. Vaikka ex-puolisoni minut jättikin monen mielestä ilman hyvää syytä, niin ei kai minun sentään tarvitse alkaa kirjepommeja hänelle lähettämään?
Mutta älkää sekoittako ystävyyttä tällaiseen, mielestäni asialliseen käytökseen. Vaikka itse voin aika ajoin ex-puolisoani auttaa, ei minusta hänen ystäväänsä tule. Mutta jos vaikka silloin tällöin häntä auttaisinkin, niin eikö hänelläkin ole silloin enemmän voimia pitää huolta yhteisistä lapsistamme?
Voin olla väärässä, mutta käsitykseni mukaan mies kyllä pystyy tällaiseen. Naisesta en ole niin varma.
Miksei vois tiettyjä pikkuasioita tehdä toiselle vielä sen jälkeenkin kun on erottu. Jos takana pitkä suhde joka loppuu ilman että kumpikaan tietoisesti satuttaa toista mm.pettämällä, niin eihän se ole mikään mahdottomuus että välit pysyy asialllisina.
Itse olen nainen ja voin vakuuttaa että naisetkin pystyy siihen. Minulla oli pitkä suhde, joka kaatui omaan mahdottomuuteensa, ei mihinkään jommankumman pahantekoon, ja nyt vuosien jälkeen olemme ei ystäviä mutta kavereita kuitenkin, saatan lähteä kuskiksi tai menemme yhdessä ostamaan kummilasten joululahjoja, ja se ei ole kummallekaan ongelma, ehkä joskus lähipiirille kyllä..
Olen vaan monta kertaa miettinyt, että kun ollaan pitkä pätkä elämää yhdessä tallattu ja tunnetaan toisemme aika hyvin, niin jos kerran nykyisille puoliskoille sopii, me voimme pysyä kavereina. On jopa asioita, joista tämä mies ei välttämättä voi jutella muiden kavereidensa kanssa,ja mielelläni olen kuulolla kun tarvii, kunhan ei keskellä yötä halua niitä selitellä. Jos menneet on selvitetty ja kumpikin jatkaa elämäänsä omaan suuntaansa, ei sen pitäisi olla ongelma.
Minusta ei ole yhtään haittaa siitä että olemme ystäviä/kavereita.Hän auttaa minua jos apua tartten , hoitaa autoa nytkin vaihtoi talvirenkaat .Minä taasen autan häntä jos hän apuani tarvitsee .Ompelin hänelle verhot ja olin mukana kun hän osti huonekaluja silloin kun erosimme,,(hän pyynöstä).Hän käy vanhalla äidilläni tosi usein noin kerran viikossa . Taikka sit ainakin soittaa hänelle.He ovat aina tulleet hyvin toimeen .Siis hän ollut tosi pidetty. Äitini ei voi ymmärtää että miksi jätin noin hyvän miehen ,no hän jo vanha 86 vuotta ei kaikkea ymmärrä enkä ole kaikkea kertonutkaan. Äitini oli suorastaan vihainen minulle pitkän ajan , no nyt hän jo jotenkin hyväksyy asian .Kun on huomannut että voidaan olla melkein kun ennenkin ,ei riidellä ollaan kavereita . Luulen että olisi vaikeampaa jos olisi jotain tunteita meillä,vaan kun elettiin ainakin viimeiset 9 vuotta kuin sisko/veli.. ystävyyssuhde.Niin silloin se ystävyys /kaveruus voi jatkui ilman että siitä mitään haittaa taikka vaivaa on . ...Kiva kirjoitella tänne ja tuulettaa ajatuksia.Hyvää päivän jatkoa kaikille.
Kiltti on, Tuon yhden vastineen "vaikeuttaa vaan sun elämääsi" voit jättää omaan arvoonsa. Meilläkin toimii yhteistyö ja avunantosopimus ja taatusti ei kumpikaan roiku menneessä. Ystävä voi olla jos kypsyys riittää eikä ole ylimääräisiä tunteita pelissä. Turhanpäiväinen kärisy ja taistot sen sijaan merkitsevät sitä, että entisessä ollaan kiinni ja tiukasti - kun ei kertakaikkisesti ole enää mitään ylimääräisiä tunteita on helppo olla ihan ystäviäkin. Niinkuin sisko ja sen veli.
Tuohan on ihanaa ja ihanteellistakin, varsinkin kun ei ole uusia suhteita kuvioissa. Ja kun pitää linjan-alusta alkaen.
Mutta on tässä seurannut kuviota, missä ex-emäntä vinkui pussilakanaa takaisin (noin niinku karrikoidusti ja totuudellisestikin esitettynä), jonka puoliso oli uskaltanut viedä uuteen kotiin. Ja kiukutteli milloin mistäkin asiasta. Mutta sitten muutti taktiikkaa ja alkoi lähestyä miestä mansikoin, maskotein, lahjoin, kortein. Ja välillä taas muisti haukkua räksyttää niin miestä kuin miehen uutta puolisoa.
Mutta kyllä niitä rajoja se toinenkin puoliso voi asettaa. Ei kaikkea tarvitse katsoa ja kuunnella ja sietää pelkän syyllisyyden nimissä.
Niin voihan se olla että sillä on taka-ajatuksia. Kun pääsee ensin portille pääsee sitten vähän pitemmällekin, kun ei ole muita... katsos, on vaikea lukea toisten ajatuksia.
Ja vaikea uskoa muuta mitä joku läheinen ihminen sanoo. Mutta ei ne välttämättä tarkoita sanoilla juuri muuta kuin , no paremman puutteessa se exkin käy......kunhan olen ensin vähän kiltti sille, niin se on kiltti mulle! Me miehet ajattelemme usein näin. Kyllä, minäkin.
tässä muuttuu, kun lukee kilteistä ex.miehistä. Sain juuri eilen kirjeen exältä vastauksena kysymykseeni (ihan asialliseen sähköpostitse), josko hän haluaisi osallistua joihinkin vanhemman lapsen abivuoden ylimääräisiin menoihin. Erosta on 3 vuotta. Mies lähti minulle yllättäen (lienen luottavainen hölmö:) toisen naisen luo ja jäin työttömänä kolmen lapsen kanssa puoliksi korjattuun omakotitaloon. Lapset ovat nyt 18,16 ja 10. Niin, kirjeessä hän ilmoitti maksavansa liikaa jo nyt (225e/lapsi) ja kertoi myös ettei enää keskustele kanssani lapsiin liittyvistä asioista muuten kuin sosiaalitoimiston kautta, jonne järjestetään tarvittaessa kokous!! Lasten juhliin hän ei aio osallistua taloudellisesti eikä henkilökohtaisesti.
Niin surullista.Nuorinta lasta hän on halunnut tavata viimeksi elokuussa, vanhempia ei juuri lainkaan. Jos lapset soittavat, hän ei vastaa. Asuu 500m päässä lapsistaan. Omistaa hyvin menestyvästä yrityksestä puolet, joten taloudellisia huolia ei ole. Itse otin 20v lainan säilyttääkseni lapsilla kodin ja löysin onneksi pian töitä...
Kuinka selviäisin katkeroitumatta ja särkymättä ja osaisin vielä lapsia lohdutella jotenkin??
Mistä moinen käytös? Mitä teit eron ja suhteen selvittyä? Heittelitkö kapuloita miehesi elämään?
Vai onko ex-miehesi ollut aina tuollainen?
Ja jos kanssakäyminen, lapset vst.ex puoliso on ollut aina keskustelua rahasta, niin ei varmasti jaksa vastailla.
Onhan nuo kuitenkin jotakuinkin kohtuulliset summat ja 18 vuotias voi jo käydä kesätöissä yms. Mutta kyllä siinä olet oikeassa että joihinkin lapsen tärkeisiin juhliin voisi osallistua, niin taloudellisesti kuin muutenkin.
Eihän miehen pitäisi lapsia tehdä/saada, jos hylkää heidät sitten.
Kyllä lapset ovat ikuisesti olemassa, heistä on maksettava hintaa. Ei yksikään lapsi elä ilman menoja. Koulut ja vaatteet, sairastelu ja harrastukset ovat olemassa, ei ne mihinkään katoa. Eikä joulut, synttärit, yo-juhlat ja muut.
Kyllä ne maksaa molemmille vanhemmille jotakin. Kyllä isän ja äidin pitää pystyä iloitsemaan lapsistaan ja heidän tekemisistään, vaikka keskinäiset välit ovat välillä kuin uhmaikäisten käytös ruokakaupan karkkihyllyn edessä.
"Aikuisten" pitää pystyä olemaan aikuisia ja antaa lasten olla lapsia. Iloitkaa lapsistanne, ettei tarvitse nyyhkiä vanhana sitä, mitä on jäänyt tekemättä ja kokematta.
Moi onpa mukava tietää että on muitakin jotka voivat olla tekemisissä ex-puolison kanssa läheiseni eivät ymmärrä kuinka voin auttaa ex-miestäni ihan luonnollisesti. Me kumpikin teemme toiselle asioita jossa vain voimme olla avuksi. Monet kerrat olen pyytänyt ex-mieheni syömään kun hänellä on pitkiä työpäiviä. Tai olen tehnyt hänelle valmiiksi pakasteeseen kastikkeita jotta hän selviää pelkällä perunankeittämisellä. Hän tietää että minun raha tulot ovat pienet ja huolehdin lapsistamme hän avittaa rahallisesti. Minulla ei edes erossa tullut mielenkään kiristää ylisuurella elatustuella. Joka vuodenaika lapsille ostan vaatteita ja hän antaa niihin rahat. En koskaan laske työtunteja mitä hänelle teen enkä sitä korvaammeko toisille samassa suhteessa. Minulla riittäisi paljonkin kerrottavaa tästä eron jälkeisestä yhteistyöstä mitä se meillä on. Minulla ei ole mitään tarvetta pyrkiä häneen sänkyyn vaikka portista ja ovesta sisään käynkin.
Ettette vaan huijjaa kelaa asumalla eri osoitteissa ja nostamalla kaikki mahdolliset korvaukset jne?
Ei huijata ketään ,,ei edes itseämme. Ollaan vain hyviä kavereita .Tuntuu minustakin hieman kummaliselta että näin hyvin voi eron jäkeen meidän suhteemme jatkua.Kummallakin oma elämä ,ei mitään vihaa eikä katkeruutta ainakaan en ole minä huomannut mitään sellaista.Miehestä en tietty voi olla varma ,mutta en ole mitään sellaista huomannut .Ei ole mitään maininnut ,,olemme olleet erossa reilu 1,5 vuotta..Tänään viimeksi juteltu puhelimessa .Ei ole edes pieniä lapsia jonka takia pitäisi olla diplomaattinen ,me vain toimimme ystävinä vaika ollaan erottu .