Hei!
Olen seurustellut avomieheni kanssa puolitoista vuotta ja olemme aina olleet hauska pariskunta. Olemme painineet lattialla ja muutenkin vaan hullutelleet. kuitenkin kuukausi sitten tilanne muuttui. Poikaystävälläni alkoi rankka koeputki koulussa. 7 tenttiä 2 viikossa ja yli puolesta piti päästä läpi että pääsi työharjoitteluun. Stressi oli tietenkin kova ja minä pyrin tukemaan häntä niin paljon kuin osasin vaikka ei hän sitä ole koskaan pyytänytkään.. kaikki tuo on takana mutta mikään meidän välillä ei ole muuttunut. olemme toisillemme etäisiä. olemme lähellä mutta emme kuitenkaan. rakastamme toisiamme. en vain tiedä kauanko jaksan vain olla antavana. Poikaystäväni ei ole sellainen tyyppi joka kaataisi vuoria vuokseni, mikä minua hieman huolestuttaa. Itse tekisin kaikkeni hänen vuokseen, pyydänkö liikaa kun haluan häneltä samaa. pelkään että ajaudumme vielä kauemmas ja ... no niin, en uskalla edes ajatella. Olemme molemmat tiedostaneet asiat ja haluamme tehdä asialle jotain, mutta aina kun jotain yritän tulee vastaukseksi mua väsyttää, katotaan huomenna..
ihmiset auttakaa!
Olen seurustellut avomieheni kanssa puolitoista vuotta ja olemme aina olleet hauska pariskunta. Olemme painineet lattialla ja muutenkin vaan hullutelleet. kuitenkin kuukausi sitten tilanne muuttui. Poikaystävälläni alkoi rankka koeputki koulussa. 7 tenttiä 2 viikossa ja yli puolesta piti päästä läpi että pääsi työharjoitteluun. Stressi oli tietenkin kova ja minä pyrin tukemaan häntä niin paljon kuin osasin vaikka ei hän sitä ole koskaan pyytänytkään.. kaikki tuo on takana mutta mikään meidän välillä ei ole muuttunut. olemme toisillemme etäisiä. olemme lähellä mutta emme kuitenkaan. rakastamme toisiamme. en vain tiedä kauanko jaksan vain olla antavana. Poikaystäväni ei ole sellainen tyyppi joka kaataisi vuoria vuokseni, mikä minua hieman huolestuttaa. Itse tekisin kaikkeni hänen vuokseen, pyydänkö liikaa kun haluan häneltä samaa. pelkään että ajaudumme vielä kauemmas ja ... no niin, en uskalla edes ajatella. Olemme molemmat tiedostaneet asiat ja haluamme tehdä asialle jotain, mutta aina kun jotain yritän tulee vastaukseksi mua väsyttää, katotaan huomenna..
ihmiset auttakaa!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miehelläsi on stressi tai oli, mutta hän ei ole vielä käynyt asiaa kunnolla läpi. Hän on väsynyt. Hänellä on nyt menossa mietintävaihe, joten anna olla. Mitä enemmän yrität lähestyä, sitä varmemmin hän pakenee. Älä siis ahdistele. Hanki omaa elämää ja yritä olla huomaamaton siis niin että osoitat hänelle ettet ole täysin riippuvainen hänestä. Hän kyllä tulee taas luoksesi, kun on siihen valmis. En nyt sanoisi että sun tarttee viikkoja odotella, mutta anna hänelle nyt kunnolla aikaa hengähtää ja pohtia omia asioitaan, "miettiä" stressi pois. Mitä enemmän häiritsen hänen ajatteluprosessiaan, sitä pitempään mietintävaihe kestää.
Ensinnäkin täytyy kysyä, että missä päin Suomea ja missä koulussa tuollainen opiskelutahti?! Ja mikä ala? Ymmärrän, jos miehesi lukee lääkäriksi tms..
Mutta niin, on tosi, että kun stressi opiskeluista painaa päälle, niin silloin ei todella jaksa jatkuvasti "lässyttää" sille omalle kullalle, vaikka tunteet ei mihinkään olisi muuttuneetkaan. Olen itse kokenut saman ja useaan otteeseen! Onneksi kumppani on aina ollut ymmärtäväinen ja antanut silloin omaa aikaa ja tilaa eikä ole ollut painostamassa. Stressi olisi siitä vain pahentunut entisestään.. Joten usko pois, tuo on täysin normaalia! Ja vie aikaa, ennen kuin stressi on kokonaan purkautunut. Sitä se opiskelijan elämä vain on ja sinun täytyy vain yrittää se kestää.. Ja sitä paitsi, olette olleet yhdessä vasta niin vähän aikaa, että arkikaan ei ole tainnut vielä suhteeseen tulla.. Nyt se on varmaan pikku hiljaa tulossa. Muista, että se normaali arki, josta sen onnen pitäisi kummuta, on todellakin pelkkää arkea! Siis tietenkin välillä on hyvä tehdä jotain kivaa yhdessä, hullutella, ja kuten mainitsit, vaikka painia lattialla. Mutta tuo kuuluu usein siihen alkuhuumaan, kun on ihanaa hassutella sen oman kullan kanssa. Mutta kun se arki alkaa nostaa päätään, niin tuollainenkin jää.. Ei sen tarvitse jäädä kokonaan, tietenkään, mutta yhtä usein sitä ei vain ole. Ja se on totuus. Ei se parisuhde ole aina pelkkää hassuttelua! Se on arkista yhdessä olemista. Mutta se ei missään nimessä tarkoita, että rakkaus olisi yhtään sen vähäisempää, vaan nimenomaan päinvastoin!! Joten otahan ihan iisisti vaan, kyllä se siitä. Stressi tekee kaikenlaista ja arkikin alkaa teillä kai jo nostaa päätään. Nauti siitä! Nyt vasta teidän suhteenne punnitaan! Ole miehesi tukena äläkä painosta. Pahennat sillä vain stressiä. Keksikää vaikka jotain yhteistä kivaa tekemistä, menkää kävelylle vaikka. Onko teillä esim. koiraa? Lähtekää koiran kanssa yhdessä pitkälle kävelylle ja jutelkaa. Unohtakaa hetkeksi opiskelukiireet. Mutta tähänkään älä miestäsi painosta.. Tee se hienovaraisesti. Ja hei, harvemmin miehet ovatkaan sellaisia, jotka toisivat kuun taivaalta.. ;) Perussuomalainen mies ei puhu eikä pussaa, mutta varmasti silti rakastaa! Tästä on oma vaarini oikein hyvä esimerkki.. Mutta tsemmpiä sinne! Kyllä se siitä. Älä nyt sinäkin ala stressata =) Ja vielä turhasta! Jatkoja!
Ps. Mitäs se miehesi opiskeleekaan ja missähän päin Suomea? Ajattelin vain, että alallakin saattaa olla vaikutusta stressiin.. Onko henkisesti vaativa ala?
opiskelee jyväskylässä fyssariksi.
Ja meillä on koira, joka otettiin juuri siksi että meillä olisi yhhteistä tekemistä. viime aikoina koira on jäänyt minun harteilleni ja koirastakin huomaa että poikakamuni on ollut liikaa poissa molempien arjesta...
Kuule, tolla alalla on paljon vaatimuksia!! Et usko, mutta itse opiskelen täysin samaa alaa =) Joten usko mua, mä tiedän, että se voi olla erittäin repivää joskus! En opiskele Jyväskylässä, mutta opiskelen kuitenkin =) Ala on sekä fyysisesti että henkisesti vaativa, joten rauhoitu, kyllä se sun ukkos siitä.. Onkos se nyt sitten harjoittelussa?? Onko ensimmäinen harjoittelu? Sekin tuo paineita.. Ja suuria, vaikkei uskois! Kyllä se siitä, kunhan relaat. Monesko vuosi miehelläs on menossa? Itse koin aikanaan toisen vuoden kaikista rankimmaksi.. Nyt siis menossa neljäs ja viiminen vuosi.. Pitäis kohta valmistua.. Tsemppiä!
poikaystäväni opiskelee toista vuotta, ja tiedän että se on se kaikkein rankin..
Tänään puhuttiin, tai oikeasti itkettiin ja päätettiin että aletaan kuroa välimatkaa kiinni viettämällä viikonloppu ihan kaksistaan. viedään koira hoitoon ja ollaan.
Tiedän että harjoittelu(ensimäinen) vaati paljon. Paljon tietoa joka tulisi omaksua, vastuu omista potilaista. ei ole varaa mokata, pahimmassa tapauksessa joku voisi kuolla. POikaystäväni kertoi että se stressaa kun ei ole sitä rutiinia, mitään mistä pitää ns. kiinni.
Tottakai se väsyttää, ymmärränhän minä sen.
Itse olen myös harjoittelussa. teen pitkiä08-22 päiviä nuorten kanssa ja viikonloput menee kanssa töissä. joten toki minuunkin vaikuttaa työt varsinkin kun ne ovat psyykkisesti todella raskaita ja minä vasta opettelen siihen etten ota kaikkien muiden ongelmia omikseni..
mutta nyt tunnelin päässä näkyy valoa. Johtuuko siitä että olen saanut täältä tukea ja neuvoja ja rohkeutta vielä yrittää jaksaa.
sanonpahan vaan että amk:n fyssarin linja on aika perseestä sen tahdin takia. yliopistossa sama määrä ov:yä ja puolet enemmän aikaa!
amk opiskelijat kunniaan!
Minulla on antaa tähän hieman jotain siitä miehesi näkökulmasta. Olen itse opiskellut viimeiset viisi vuotta. Avovaimoni muutti aikanaan minun perässäni opiskelupaikkakunnalla ja jätti omat opintonsa kesken. Tästä on ollut minulla aina syyllisyys. No, minä sitten pyrin selviytymään omista opinnoistani mahdollisimman hyvin ja nopeasti, jotta hän voisi jäädä pois töistä. Avovaimoni on erittäin herkkä ja joutui olemaan töissä kovatahtisessa it-firmassa missä joutui työpaikkakiusatuksi ja muutenkin vähätellyksi - siitä sitten tuli minulle tietysti lisää syyllisyyttä. Lopulta hän jäi sairaslomalle.
No, nyt vasta olen huomannut miten minullakin on ollut valtava stressi jo usean vuoden ajan - sen vuoksi että olen pyrkinyt siihen että minä voisin alkaa pitämään hänestä huolta. Tässä on kuitenkin käynyt niin, että kun molemmat ovat olleet masentuneita ja stresssantuneita on arki muuttunut todella rutinoituneeksi ja parisuhde jäänyt huonoon jamaan. Nyt siten avopuolisoni sai opiskelupaikan ja muutimme uudelle paikkakunnalle alkusyksystä - minulla on vielä gradun teko jäljellä. Pari viikkoa sitten hän ilmoitti löytäneensä netistä eräältä vertaistuki -tyyppiseltä keskustelufoorumilta toisen miehen. Nyt olen sitten minä jäämässä yksin. Kuten tuossa edellä eräs kirjoitti, ei se rakkaus mihinkään katoa eikä se minultakaan ole missään vaiheessa kadonnut, aina olen häntä ajatellut ja rakastanut enkä ole kuvitellut että jonkun toisen haluaisin.
Toivottavasti saatte tilanteenne korjattua. Voisit kysyä josko puolisosi haluaisi käydä psykologilla juttelemassa - stressistä kyllä pitää jotenkin päästä yli. Jaksamista teille.