Mielikuvituksen puute

Hankalinta tässä keississä on se että kuvan ja minun välille ei saa syntyä sellaista yhteyttä, että minuus ja muistot sotkisivat sitä. Minä en voi sotkea kuvaa itselläni ja mielipiteilläni kohteestani. Minun on pysyttävä siitä irti. Vain näin se voi päästä jonnekin sinne, jonne se on menossa.

HIeman hankala ajatus, kieltämättä.

(naurua)

Sonne kirjoitti:

Hankalinta tässä keississä on se että kuvan ja minun välille ei saa syntyä sellaista yhteyttä, että minuus ja muistot sotkisivat sitä. Minä en voi sotkea kuvaa itselläni ja mielipiteilläni kohteestani. Minun on pysyttävä siitä irti. Vain näin se voi päästä jonnekin sinne, jonne se on menossa.

HIeman hankala ajatus, kieltämättä.

(naurua)

Vertasin ani varhain aamulla mielipiteitäni toisiinsa siten, että väliin jäi tasan kymmenen vuotta. Aihe oli sama.

Mikään ei ollut muuttunut. Ainoastaan tekstin selkeys, sen paino ja käsialan koko oli ohentunut. Se oli hienostunut, keventynyt ja kirkastunut entisestä. Yhdellä sanalla ilmaistuna, jalostunut.

Se kulki omalla tiellä. Näin tämän hyväksi.

(naurua)

Sonne kirjoitti:

Vertasin ani varhain aamulla mielipiteitäni toisiinsa siten, että väliin jäi tasan kymmenen vuotta. Aihe oli sama.

Mikään ei ollut muuttunut. Ainoastaan tekstin selkeys, sen paino ja käsialan koko oli ohentunut. Se oli hienostunut, keventynyt ja kirkastunut entisestä. Yhdellä sanalla ilmaistuna, jalostunut.

Se kulki omalla tiellä. Näin tämän hyväksi.

(naurua)

Sunnuntain lehti

Asetin runossani naisen kulkemaan vaaleita viljapeltoja halkovalle pihatielle, jota varjostivat täysikasvuiset istutuskuuset. Auringon valo vilkkuu, pilkahtelee ja nauraa taivaalla synkkien oksien lomassa. Naisella on sanomalehti kädessä, pihatie puolivälissä matkaa. Kuuset ovat sukupovien katse korkealta ylhäältä, tavoittamattomista.

(reps)

Sonne kirjoitti:

Sunnuntain lehti

Asetin runossani naisen kulkemaan vaaleita viljapeltoja halkovalle pihatielle, jota varjostivat täysikasvuiset istutuskuuset. Auringon valo vilkkuu, pilkahtelee ja nauraa taivaalla synkkien oksien lomassa. Naisella on sanomalehti kädessä, pihatie puolivälissä matkaa. Kuuset ovat sukupovien katse korkealta ylhäältä, tavoittamattomista.

(reps)

Hän on jonkinlainen idylli, ihannenainen. Tai ei ehkä sittenkään. Hän on visuaalinen fantasia suomalaisuudesta, puhtaudesta ja valosta, täydellisyydestä.

Hänellä on varaa olla oikeassa.

(naurua)

Sonne kirjoitti:

Hän on jonkinlainen idylli, ihannenainen. Tai ei ehkä sittenkään. Hän on visuaalinen fantasia suomalaisuudesta, puhtaudesta ja valosta, täydellisyydestä.

Hänellä on varaa olla oikeassa.

(naurua)

Lukijoilleni tiedoksi, että kosketus aiheeseen on hankalaa, koska itsekin lipeän tällaisiin balladeihin. Ja jos tällaisia balladeja ei ole niin olemme alussa, eli tuossa kuvassa, jota ei voi kutsua miksikään nimittelemättä sitä ties miksi.

Eli kysymyksessä on jotain näiden kahden ääripään väliltä. Jos säilyttää muodon, kadottaa sisällön, jos taas kadottaa sisällön, säilyttää muodon. Toisaalta taas voisi ajatella, että sekä muoto että sisältö ovat sama asia, ja ennakkoluulot epätosia.

(naurua)

Sonne kirjoitti:

Lukijoilleni tiedoksi, että kosketus aiheeseen on hankalaa, koska itsekin lipeän tällaisiin balladeihin. Ja jos tällaisia balladeja ei ole niin olemme alussa, eli tuossa kuvassa, jota ei voi kutsua miksikään nimittelemättä sitä ties miksi.

Eli kysymyksessä on jotain näiden kahden ääripään väliltä. Jos säilyttää muodon, kadottaa sisällön, jos taas kadottaa sisällön, säilyttää muodon. Toisaalta taas voisi ajatella, että sekä muoto että sisältö ovat sama asia, ja ennakkoluulot epätosia.

(naurua)

Tuossa voisi olla jotain ideaa. Mutta koska ihmiset tarvitsevat käytettäväkseen ja elettäväkseen tällaisia "selviä" mielikuvia, niin ihmistä tämän käsitteen sisälle ei siten synny. Siihen ei synny syvyyttä. Tähän tragediaan syyllistyvät myös naiset itse. Se on mielestäni jo käsittämätöntä sokeutta minuutta ja toisuutta kohtaan.

Se oli selvä syytös.

(naurua)

Sonne kirjoitti:

Tuossa voisi olla jotain ideaa. Mutta koska ihmiset tarvitsevat käytettäväkseen ja elettäväkseen tällaisia "selviä" mielikuvia, niin ihmistä tämän käsitteen sisälle ei siten synny. Siihen ei synny syvyyttä. Tähän tragediaan syyllistyvät myös naiset itse. Se on mielestäni jo käsittämätöntä sokeutta minuutta ja toisuutta kohtaan.

Se oli selvä syytös.

(naurua)

Ihmisen keinot ratkaista tällaisia monisyisiä ongelmia ja abstraktioita ovat perin juurin monimuotoiset. Itse lähden liikkeelle poikkeuksetta omasta kyvystäni hahmottaa ensin ongelma, sitten vasta keksiä sen ratkaisuun keinot - jos sellaisia on olemassa.

Parhaimmaksi tavaksi on muodostunut asettuminen toisen asemaan, joka kuulostaa lähes avantgardistiselta tempaukselta sen harvinaislaatuisuuden takia. Eli yritän nähdä ihmisen tämän arjessa. Arjessa nimittäin piilee ihmiskunnan salaisuus, se parhaiten peitetty ja salattu. Se on siksi niin hyvin piilossa, että sitä ei ole piilotettu ollenkaan, vaan sitä voi vapaasti tarkastella viipaloimalla siitä vain yksi preparaatti lasin alle. Enempää siinä ei ole tutkittavaa, sillä toistuvuus on elämän idean summa.

Vien kuvan sukupolvet hautoihinsa keinuttaneeseen kiikkustuoliin. Tuolissa istuu nainen ja lukee Helsingin Sanomien talousliitettä. Valo paistaa kirkkaana hänen takaa lehteen. Samalla, kun taivaalliset silmät seuraavat rivejä maailmojen kuplista ja niiden puhkeilusta, teorioista ja niiden soveltamisesta, hänen hiuksensa kimaltavat kultaisena ja säteilevänä laskostelmana hänen olkapäillään. Kello on puoli kaksi iltapäivällä, eikä hän ole viitsinyt riisuutua pyjamastaan. Ei edes silloin, kun hän haki lehden tienlaidasta. Tuvassa ei kuulu mitään ääniä. Satunnainen kaupunkilainen lehden kahahdus on kuin pensas metsässä, jota hirvi pelästyessään liikauttaa.

Linnut eivät laula, hänen sisin laulaa.

(naurua)

Sonne kirjoitti:

Ihmisen keinot ratkaista tällaisia monisyisiä ongelmia ja abstraktioita ovat perin juurin monimuotoiset. Itse lähden liikkeelle poikkeuksetta omasta kyvystäni hahmottaa ensin ongelma, sitten vasta keksiä sen ratkaisuun keinot - jos sellaisia on olemassa.

Parhaimmaksi tavaksi on muodostunut asettuminen toisen asemaan, joka kuulostaa lähes avantgardistiselta tempaukselta sen harvinaislaatuisuuden takia. Eli yritän nähdä ihmisen tämän arjessa. Arjessa nimittäin piilee ihmiskunnan salaisuus, se parhaiten peitetty ja salattu. Se on siksi niin hyvin piilossa, että sitä ei ole piilotettu ollenkaan, vaan sitä voi vapaasti tarkastella viipaloimalla siitä vain yksi preparaatti lasin alle. Enempää siinä ei ole tutkittavaa, sillä toistuvuus on elämän idean summa.

Vien kuvan sukupolvet hautoihinsa keinuttaneeseen kiikkustuoliin. Tuolissa istuu nainen ja lukee Helsingin Sanomien talousliitettä. Valo paistaa kirkkaana hänen takaa lehteen. Samalla, kun taivaalliset silmät seuraavat rivejä maailmojen kuplista ja niiden puhkeilusta, teorioista ja niiden soveltamisesta, hänen hiuksensa kimaltavat kultaisena ja säteilevänä laskostelmana hänen olkapäillään. Kello on puoli kaksi iltapäivällä, eikä hän ole viitsinyt riisuutua pyjamastaan. Ei edes silloin, kun hän haki lehden tienlaidasta. Tuvassa ei kuulu mitään ääniä. Satunnainen kaupunkilainen lehden kahahdus on kuin pensas metsässä, jota hirvi pelästyessään liikauttaa.

Linnut eivät laula, hänen sisin laulaa.

(naurua)

Helvetin tyylikäs tilannekuva. Siinä on kaikki oleellinen. Siihen ei voi lisätä mitään eikä ottaa siitä mitään pois. Se on täydellinen preparaatti.

(reps)

Ei tämä ole millään tasolla hyökkäys blondeja kohtaan, vaan katsojaa ja asenteita kohtaan.

(naurua)